Raskaaksi 2020

Apua täällähän olikin toissapäiväiseen samaan testiin verraten oikein selvästi viiva vahvistunut.:wideyed:
 

Liitteet

  • IMG_20201011_111727.jpg
    IMG_20201011_111727.jpg
    10.4 KB · Katsottu: 231
Hei! Jonkin aikaa taustalta seuranneena päätin uskaltautua mukaan.

Vauvakuume on meillä valtaisa, vaikka nykymittapuun mukaan suurperhe jo olemmekin. Raskautuminen ei kuitenkaan ikinä ole meille helppoa ollut ja nytkin tiedostamme, ettei välttämättä toivomaamme iltatähteä enää saada. Osittain terveydellisten seikkojen vuoksi oma takaraja lapsen saamiselle on 40 vuotta ja se lähestyy uhkaavasti samalla kuin kehoni selvästi lähettää vanhenemisen merkkejä. Hoitoihin ei olla lähdössä eli suuri ihme saisi tapahtua. Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä!

Tällä hetkellä kärvistelen kivuliaan ovulaation kourissa. Muutamaan kuukauteen ei tässä tilanteessa olla oltukaan eli pientä toivoa vielä on.

En osaa sanoa missä vaiheessa menee tjottailun tai yrityksen raja, mutta yli kolme vuotta ollaan ilman ehkäisyä menty. Vaikka en imetykseen ehkäisynä luota, haluan uskoa pitkän imetyksen (2,5 vuotta) vaikuttaneen tilanteeseemme. Ehkä kehoni ei vain ole ollut valmis uuteen raskauteen ennen kuin on tankannut vitamiineja, rautaa jne. ?

Olen siis onnellinen, että olemme niin monta kertaa jo voittaneet raskautimisen vaikeudet. Silti sydän kaipaa vielä jotain, sitä pientä puuttuvaa palasta. Todennäköisintä on, että tulen poistumaan ryhmästä toisin kuin te, mutta vielä tahdon uskoa ihmeisiin!
 
Ihmetyttää miksi vihloo vasemmalle munasarjan kohdalle välillä, vaikka ovulaatio oli oikealla ja sielä on keltarauhanen tuikkinut. Toivottavasti olis jotain kohdun kannatin kipuja tms. Nyt äsken ruokaa laittaessa vähän kyllä alaselässä tuntui kipua :/ toivottavasti ei enteile vuodon lähestymistä. Vasta huomenna tai yli huomenna pitäs alkaa vuoto, toivottavasti ei ala.
 
Tässä laskeskelin et voi se olla et mul on ovis tänää tullu koska mulla on nyt 16 päivää siihen et menkkojen pitäs alkaa jos kierto jää 27 päivään... Nyt vasta sitten jännittääkin :facepalm:
Miten tää pitäs nyt sitten ajatella :D jos nyt sit vaan pidän et mul oli ovis ja nyt sit vaa jännäilen.. :woot: vaikka ei haluais innostua liikaa ettei tipu korkealta ja kovaa mut toisaalta sitä miettii et hitto vie, mitäpä jos.. :D:grin
 
Varmistuksen sain vessassa käydessä. Mun limat on kananmunavalkuaisen kaltast ja just sellast millast ovislimna kuuluu olla. Herranen aika! :eek: en mä sit edes väärässä ollut!
 
Hei! Jonkin aikaa taustalta seuranneena päätin uskaltautua mukaan.

Vauvakuume on meillä valtaisa, vaikka nykymittapuun mukaan suurperhe jo olemmekin. Raskautuminen ei kuitenkaan ikinä ole meille helppoa ollut ja nytkin tiedostamme, ettei välttämättä toivomaamme iltatähteä enää saada. Osittain terveydellisten seikkojen vuoksi oma takaraja lapsen saamiselle on 40 vuotta ja se lähestyy uhkaavasti samalla kuin kehoni selvästi lähettää vanhenemisen merkkejä. Hoitoihin ei olla lähdössä eli suuri ihme saisi tapahtua. Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä!

Tällä hetkellä kärvistelen kivuliaan ovulaation kourissa. Muutamaan kuukauteen ei tässä tilanteessa olla oltukaan eli pientä toivoa vielä on.

En osaa sanoa missä vaiheessa menee tjottailun tai yrityksen raja, mutta yli kolme vuotta ollaan ilman ehkäisyä menty. Vaikka en imetykseen ehkäisynä luota, haluan uskoa pitkän imetyksen (2,5 vuotta) vaikuttaneen tilanteeseemme. Ehkä kehoni ei vain ole ollut valmis uuteen raskauteen ennen kuin on tankannut vitamiineja, rautaa jne. ?

Olen siis onnellinen, että olemme niin monta kertaa jo voittaneet raskautimisen vaikeudet. Silti sydän kaipaa vielä jotain, sitä pientä puuttuvaa palasta. Todennäköisintä on, että tulen poistumaan ryhmästä toisin kuin te, mutta vielä tahdon uskoa ihmeisiin!


Pidetään peukkuja! :thumleft Toivottavasti tämä olisi se teidän kierto ja saisitte pikkuisen syliin asti :dummy:
 
Jep. Olin valmistautunut siihen että mä en tähän kiertoon pääse saati et se tulee myöhemmin.. mut ei! En tiedä miten päin olis :joyful:

Minulla ainakin ovislimojen kaltaisia limoja tulee jo kp 8-12, vaikka ovulaatio tapahtuu kp 18. Eli ei kannata lopettaa talletteluja vielä! 16 päivän luteaali on myös todella harvinainen, on yleensä lyhyempi.
 
Nöpön ja kanelinen, niiiiiiiin selvät plussat et silmää häikäisee! Onnea ja vauvaliimaa pienille!

Elea82, tervetuloa kuumeilemaan! Ikätoverisi olen ja neljättä haaveillaan meidän perheeseen. Ikä ja vaikeus tulla raskaaksi luo haasteita meillekin, mutta luomuihmettä hartaasti toivotaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin!

Dpo3. Nyt kai tänään (toivottavasti hedelmöitynyt) munasolu on päätynyt kohtuun, ja etsiskelee kiivaasti sopivaa kiinnittymiskohtaa! Piinapäivät kuluu niin hitaasti, milloin saa testata???
 
Minulla ainakin ovislimojen kaltaisia limoja tulee jo kp 8-12, vaikka ovulaatio tapahtuu kp 18. Eli ei kannata lopettaa talletteluja vielä! 16 päivän luteaali on myös todella harvinainen, on yleensä lyhyempi.

Juu ei todellakaa lopeteta ! :angelic:
 
Ollut synkkää mielen kannalta vikat 2 viikkoo. On ollu fyysisiä kipuja selässä, käsissä ym ym (odotan leikkausta)
Ja sit virtsis vaivasi, valtaisat vatsakivut, riitoja miehen kaa ym.

Mut jotain positiivistakin, ovistikussa plussa.
Eilen talletettiin. Tänään mies pois kotoo. Ehtiikö enää huomenna jos aamusta tavoittelee?????:sign17:sign19:sign17:sign19:sign17
 
Nöpönille onnea! :3some

Mä olen ihan hirveän väsynyt ja maha turvonnut ja kipeä. :depressed:

Toivoisin niin, että huomenna ois vahvempi viiva, eikä taas joku raskaustestin vika/häiriö. :smiley-angelic001

Pessimisti ei onneksi pety. :grin
 
Takaisin
Top