Onko kellään muulla hankaluuksia nauttia raskaudestaan... ite poden kauheen huonoa omaatuntoa etten oikein nauti tästä, voin aika-ajoin todella pahoin, muutamia kertoja oksennukseen asti, maha kipuilee vain öisin ja herättää, ja näin ollen tulee vajaat yöunet ja oon päivän aivan järkyttävän väsyny. Olo aivan ilmapallo kun turvonnu ja mikään ei tunnu olevan hyvin, eikä viikkojakaan ole kuin 6+3..
Miten tässä oppisi nauttimaan vai tuleeko se sit myöhemmin[/QUOTE
Mä en juuri nauttinut ensimmäisestäni ollenkaan. Sain myös raskauden aikaisen masennuksen. Ahdisti kauheasti paineet, että raskausajan pitäisi olla ihanaa, nauttia vatsasta ja ”miten voi rakastaa jotain, jota ei ole koskaan tavannut”-puhe sai mut lähes yökkäilemään. Inhosin vartalon muutosta ja ihan kaikkia kaikkia vaivoja. Vatsa kasvoi suureksi, en oikein pystynyt paineen tunteen takia kävelemään vko 31 jälkeen kuin hyvin lyhyitä matkoja jne ja olin ollut vielä tosi kova juoksija ennen. Koko raskausaika oli mulle kyllä yhtä helvettiä.
Sitten tuli synnytys, se meni täydellisesti, nopeasti, suht helposti ja kaikki nuo tunteet hävisivät kun synnytys lopulta, yliajalla (vielä kauheampaa aikaa), alkoi.
En sano ettei raskaudesta nauttiminen tulisi joskus vielä sinulle, mutta itse en kuullut tuolloin kärsiessäni tarpeeksi kertomuksia siitä, että raskausaika voi myös olla henkisesti vain ja ainoastaan kamalaa.
Heinäkuun höpinät
- Ketjun aloittaja Seepra
- Aloituspäivämäärä
Meilläkin oli noin 1,5 v. yritystä, tosin aika epävarmaa sellaista. Myös vanha talo onremontissa (noin 200 v.),han i kohta suihku taas toimii, ollaan melkein vuosi pärjätty ilman... Huh, sitten synnytyksen lähestyessä (kun nyt sinne päästäisiin) todella tulee tarpeeseen tieto, että kylppärin hanasta tulee puhdasta ja lämmintä vettä :D Samoin koiranpentukuume ehti iskeä, onneksi vielä ei ollut lyöty mitään lukkoon sillä osastolla.
Meillä kylppäriremontti vasta edessä. Aikataulu oli ensi kesäksi suunniteltu, mut luulen että sitä on pakko nyt siirtää. Onneksi sentään vettä tulee, eli kyse on enemmän toiminnallisesta sekä visuaalisesta rempasta. Mun pitäis lastenhuoneita laittaa kuntoon, mut tää yökötysolo vähän hidastaa. Pelkkä ajatus esim. maalaamisesta saa aikaan yökintää.
Raskaudesta nauttiminen: Mua pelottaa aika paljon. Aiemmin olen kärsinyt vakavasta masennuksesta (toisen raskauden aikana) ja minulla on myös erityislapsi. Kun tietää mitä kaikkea voi tulla eteen, himmailee tahtomattaankin onnen tunnetta. Erittäin likainen ero ja huoltajuuskiista ovat myös syynä siihen, että koen etten saisi olla onnellinen. Vaikka haluisin, joku jarruttaa. Mut ehkä tämä tästä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun raskaudesta kertoo läheisille. Ainakin toivon niin.
Meilläpäs onkin LA samoihin aikoihin ! Itsellä ensimmäinen tulossa, ja oletin että kun on tosi haluttu ja toivottu niin huokuisi onnea ja kaikkea sitä mitä muualta kuulee, mutta ei.. pelko varjostaa kanssa täällä..
Ei se onnellisuus siitä halusta ja toivosta kerro mitään. Mä ainakin huomasin että kun plussasin, tuli hirvee paniikki että "ei, ei, ei, apua!". Et kun se suuri toive konkretisoituu, niin sitä menee jotenkin lukkoon. Tulee pelko, että se toive viedäänkin pois.
Mut kokemuksesta voin sanoa, et kyl se helpottaa. Kolmannen kohdalla vatsan kasvaminen oli sellainen "lupa onneen". Ja toisaalta mä päätin että en halua vikaa raskauttani tuhlata murehtimiseen. Hah, ei ollutkaan vika, mut ajatusmalli toimi.
Kunnon pelko tuli vasta synnärillä, kun sanoin kätilölle etten kyllä uskalla synnyttää. Hän nauro vaan, että on vähän myöhästä perääntyä. Ja synnytys oli lopulta ihana! Ja koko vauvakupla 
Ja mun toinen raskaus oli henkisesti ihan hirveä. Masennuksen vuoksi.
Eka taas oli raskas, kun joutuu prosessoimaan isoja muutoksia; omassa kropassaan, elämässä ylipäätään, omaa identiteettiään. Ja ekan kohdalla sitä soimas itseään, että ei näin nyt sais tuntea. Taitaa kuitenkin olla aika yleistä.
Eka taas oli raskas, kun joutuu prosessoimaan isoja muutoksia; omassa kropassaan, elämässä ylipäätään, omaa identiteettiään. Ja ekan kohdalla sitä soimas itseään, että ei näin nyt sais tuntea. Taitaa kuitenkin olla aika yleistä.
Kiitos +Hanna+ kannustavista sanoista, ehkä minulla sama ongelma tässä raskaudessa kuin sinulla ekassasi. Toivottavasti loppuisi ja oppisi nauttimaan.
Onko kellään muulla hankaluuksia nauttia raskaudestaan... ite poden kauheen huonoa omaatuntoa etten oikein nauti tästä, voin aika-ajoin todella pahoin, muutamia kertoja oksennukseen asti, maha kipuilee vain öisin ja herättää, ja näin ollen tulee vajaat yöunet ja oon päivän aivan järkyttävän väsyny. Olo aivan ilmapallo kun turvonnu ja mikään ei tunnu olevan hyvin, eikä viikkojakaan ole kuin 6+3..
Miten tässä oppisi nauttimaan vai tuleeko se sit myöhemmin
Mulla myös sama etten kyllä pysty kauheasti nauttimaan raskaana olemisesta, ja sama on imetyksen kanssa. Ehkä vähän helpottaa kun pahoinvointi loppuu.. mulla alkaa kova pahoinvointi liikkeellä ollessa.
Tuo imetyskin on hassu juttu. Koin olevani jotenkin outo ja erilainen, kun missään ei puhuttu että imetys voi sattua tai siitä ei välttämättä nauti. Onneksi sain kuulla monia vastaavanlaisia tarinoita, kun vaan puhuin itse avoimesti. Mulla tuli maitoa ihan hirveästi, ja se pumppaaminen ja pakastaminen, nännien aukeaminen, jatkuva paitojen märkänä oleminen oli ihan tuskaa. Kestosuojat ja maidonkerääjä sekä käsipumppu olivat lopulta helpotus. Siltikin koin ajoittain olevani vain "lypsylehmä", enkä kokenut imetyshetkeä mitenkään ihanaksi. Kolmannen kohdalla kyllä nautin ja nytkin toivon saavani saman fiiliksen tulokkaan kanssa; kaiken epätäydellisyyden keskellä omanlaisen hetken.
Jännä miten paljon äitiyteen liittyy tabuja, joista ei puhuta. Tai tunteita joita ei muka sallita, vaikka monet niitä kokevatkin. Onneksi ikä ja itsevarmuus auttaa ymmärtämään, että ei minussa olekaan mitään vikaa. Että on täysin OK tuntea myös niitä negatiivisia tunteita äitiyttä ja vauvaa kohtaan, ja silti rakastaa lastaan yli kaiken.
Mä en tykkää olla raskaana. Siis nuo oireet on sen verran peestä ja sitten kun alkuraskauden oireet loppuu niin alkaakin selkä ja liitos kivut, joten senkään takia ei pysty elämään normaalia elämää. Toki toivon ettei nyt tulisi, mutta eiköhän samalla kaavalla mene nytkin. Tulevan palkinnon takiahan tähän uudestaan aina ryhtynyt.
Imetys sattuu myös, tai siis sitten kun saanut haavat paranneltua niin heruminen tuntuu mulla ainakin kipuna. Ei siis jää huomaamatta milloin maitoa alkaa tulla. Ja koko imetysajan ollut sama juttu. Itselle se on vaan helpoin tapa ruokkia vauva ja onnellinen olen ollut sitten kun sen "saanut" lopettaa (n. 1v). Ei se nyt mitenkää inhotakkaan, mutta mulle vieras käsite "imetys on ihanaa" .
Imetys sattuu myös, tai siis sitten kun saanut haavat paranneltua niin heruminen tuntuu mulla ainakin kipuna. Ei siis jää huomaamatta milloin maitoa alkaa tulla. Ja koko imetysajan ollut sama juttu. Itselle se on vaan helpoin tapa ruokkia vauva ja onnellinen olen ollut sitten kun sen "saanut" lopettaa (n. 1v). Ei se nyt mitenkää inhotakkaan, mutta mulle vieras käsite "imetys on ihanaa" .
Eukalyptys
Näppärä viestien naputtelija
Onko kellään muulla hankaluuksia nauttia raskaudestaan... ite poden kauheen huonoa omaatuntoa etten oikein nauti tästä, voin aika-ajoin todella pahoin, muutamia kertoja oksennukseen asti, maha kipuilee vain öisin ja herättää, ja näin ollen tulee vajaat yöunet ja oon päivän aivan järkyttävän väsyny. Olo aivan ilmapallo kun turvonnu ja mikään ei tunnu olevan hyvin, eikä viikkojakaan ole kuin 6+3..
Miten tässä oppisi nauttimaan vai tuleeko se sit myöhemmin
Mä en ehkä vielä "nauti", koska kaikki on niin epävarmaa. Ollaan niin alussa että riskit keskenmenoon ja muuhun on vielä niin suuret ettei jotenki uskalla liikaa iloita
Mä en ehkä vielä "nauti", koska kaikki on niin epävarmaa. Ollaan niin alussa että riskit keskenmenoon ja muuhun on vielä niin suuret ettei jotenki uskalla liikaa iloita
Ei sitä itsekkään pitkällä ole, jospa vähä alkais nauttimaan ensiviikon varhaisultran jälkeen
Phalene
Puuhakas puhuja
Samat sanat, en varsinaisesti nauti raskaudesta, paitsi sitten kun on ihana iso maha ja joku hetki, kun mihinkään ei satu. Ne on aika lyhyitä välähdyksiä. Onneksi ensimmäinen raskaus oli todella helppo, toivottavasti tästä tulee jokseenkin samanlainen!
Ja mitä imetykseen tulee, olin myös ihan hukassa kivun ja suihkutissien ja muun kanssa hyvän aikaa. Onneksi helpotti lopulta, koska muistan sanoneeni miehelle synnärillä, että maidonnousu ja imetys sattuu enemmän kuin koko synnytys... No, jotain tapahtui, koska tässä edelleen imetän 2,5v. lasta. Nyt on kyllä tämä uusi raskaus haasteena, sattuu taas.
Pöllönen
Kommentoinnin ninja
Varmaan kovin iso prosentti ei nauti alkuraskaudesta, on liikaa kaikkia epämiellyttäviä oireita, ja ehkä ajatus koko raskaudesta on vielä käsittelyssä, ja tietysti pelot joita voi olla. Luulen nauttivani eniten sitten, kun olen varmempi raskauden jatkumisesta, ällöolo häviää ja pieni maha näkyy ja tuntuu,eli joskus toisella kolmanneksella
No, nyt olen paniikissa. Ensin näin unta, että rupesin vuotamaan ihan hirveästi ja sitten myöhemmin tokan unen, että menin ultraan ja siellä löyty alkio, mut ei sykettä 
Kumminkin mennyt kesken viime yönä ja tullut alitajuntasesti uneen.
Kumminkin mennyt kesken viime yönä ja tullut alitajuntasesti uneen.
Alitajunnan pelkotiloja vaan. Kaikki on varmasti hyvinNo, nyt olen paniikissa. Ensin näin unta, että rupesin vuotamaan ihan hirveästi ja sitten myöhemmin tokan unen, että menin ultraan ja siellä löyty alkio, mut ei sykettä
Mä näin jos jonkinnäköisiä unia, kun kaksosia odotin, mutta kaikki meni hyvin 
moana
Puuhakas puhuja
Hyvä, että täällä puhutaan siitä, miten monia erilaisia tunteita raskauteen liittyy - ja etteivät ne kaikki välttämättä ole positiivisia.
Itsellä ei ole oikein kokemusta tästä aiheesta vielä, kun olen ekaa kertaa elämässäni raskaana.
Mutta täytyy sanoa, että olen hieman yllättynyt siitä, miten tyyni olen nyt alkuraskaudesta ollut. Mulla on taipumusta stressata ja murehtia asioita myös etukäteen. Tottakai se varhaisultra pelottaa, että onko siellä mitään ja jos on, niin miten siellä voidaan. Mutta luulin etukäteen olevani tässä vaiheessa jo ihan totaalinen hermoraunio. 
Vaikea sanoa miten tämä tästä kehittyy ja millainen fiilis on jatkossa.
Itsellä ei ole oikein kokemusta tästä aiheesta vielä, kun olen ekaa kertaa elämässäni raskaana.
Mutta täytyy sanoa, että olen hieman yllättynyt siitä, miten tyyni olen nyt alkuraskaudesta ollut. Mulla on taipumusta stressata ja murehtia asioita myös etukäteen. Tottakai se varhaisultra pelottaa, että onko siellä mitään ja jos on, niin miten siellä voidaan. Mutta luulin etukäteen olevani tässä vaiheessa jo ihan totaalinen hermoraunio. Vaikea sanoa miten tämä tästä kehittyy ja millainen fiilis on jatkossa.
moana
Puuhakas puhuja
Pakko vielä lisätä, että yksi semmoinen tunne on tullut, mitä en osannut odottaa: haikeus siitä, että kohta emme ehkä enää olekaan mieheni kanssa kahdestaan. Ja että sellainen tietty elämänvaihe sen myötä päättyy. Meillä on ollut niin ihanaa kahdestaankin, ollaan koettu paljon, matkusteltu jne.
Ollaan oltu yhdessä 6,5 vuotta ja alusta asti puhuttu lapsista. Liki vuosi ehdittiin yrittää. Ja tuona aikana surin monesti sitä, että millaista elämämme on, jos emme ikinä saakaan lapsia. Se tuntui niin murskaavalta ajatukselta ja onkin sitä. Ja jotenkin sen takia yllättyin, että nyt kun olen kuin olenkin sitten raskaana ja se on äärimmäisen iloinen asia, niin silti tuli myös tämmöinen haikeus mieleen.
Ollaan oltu yhdessä 6,5 vuotta ja alusta asti puhuttu lapsista. Liki vuosi ehdittiin yrittää. Ja tuona aikana surin monesti sitä, että millaista elämämme on, jos emme ikinä saakaan lapsia. Se tuntui niin murskaavalta ajatukselta ja onkin sitä. Ja jotenkin sen takia yllättyin, että nyt kun olen kuin olenkin sitten raskaana ja se on äärimmäisen iloinen asia, niin silti tuli myös tämmöinen haikeus mieleen.