Raskaaksi 2020

Täytyy päästä purkamaan taas. Juttelin kaverin kanssa ja meni taas kyllä niin fiilis. Tiedän, että noi mun hailurat on olemattomia, mutta silti.... Hekin yrittää siis lasta, joten ymmärrän turhautumisen mutta anyways, käytiin seuraava keskustelu:
Minä: jokohan sitä vähän uskaltaisi innostua ihan vähän.
Kaveri: mä en ainakaan uskalla innostua ennen ekaa ultraa, jos joskus plussaan.
Minä: Joo en minäkään täysin uskalla ennen ultraa, varsinkin kun on niitä keskenmenoja useampi. Mutta ajattelin, että parempi yrittää iloita, jos kaikki meniskin hyvin.
Kaveri: No me ollaan kuitenki yritetty jo pitkään ilman yhtään plussaa.

Keskustelu jäi siihen. Kyllä tiedän miten paljon se keljuttaa, välillä tuntuu, että kaikki ympärillä plussaa ja saa vauvoja ja ite vain tahkoo samassa tilanteessa. Mutta silti, en kertaakaan oo toisen iloon vastannut omalla synkistelyllä. Tahdon, että kaveri voi omaa turhautumista minulle purkaa ja toisinpäin, mutta siihen on oma aikansa. Ja en itse ainakaan koe oloani yhtään sen onnekkaammaksi vaikka plussia matkalle mahtuu, niistä ei kuitenkaan oo yhtään vauvaa syntynyt.

Paras kaverikin sanoi, kun laitoin haaleasta viivasta kuvan, että älä suotta innostu liikaa, ettei sitten tule suru. Ymmärrän, että hänkin yrittää suojella, mutta kyllä se paskalle tuntuu, että läheisetkin ajattelee, että ei siitäkään viivasta vauvaa tule.

Voi hyvä luoja, mä en kehtais. Mä olen kokenut kateutta läheisten plussista, mutta en kertaakaan ole siitä vihoitellut.
Mulla kanssa kokemusta tollasesta asenteesta, aina kun kerron jotain kivaa niin vastaus on tommonen, oli asia mikä hyvänsä.
Tsemppiä sulle ja älä välitä vaan keskity nyt itteesi. :happy::Heartred

Edit. Ja mä koen, että on hirveempää saada plussia ja kattoa kun ne menee kesken, kuin olla ilman plussaa. Esikoisen aikaan ei tullut plussan plussaa ennen pysyvää raskautta ja nyt kun on tullut plussia, jotka haalistuu niin paljon enemmän sattuu...:sad001
 
Muokattu viimeksi:
Mulla yks kaveri sano et älä innostu ku sul on ollut paljon ongelmia. No, en viitsi itkeäkään et hitto ku tuli plus et taas käy huonosti joten nyt on puhunut vain ihmisten kanssa jotka ymmärtävät ja keille voin kertoa huoletta jos kaikki ei suju kuten pitää...

Reggie ja pingviiniemo hei nyt vahvistumista ja vauvaliimaa ja tarrasukkia ja kaikkea IHANAA! Mun puolesta iloitkaa niin paljon kuin haluttaa koska eikö positiivinen ajattelu ole se paras
 
Vahvasti sama. Nuoruudessa kuullut kommentit ja arvostelu omasta vartalosta ovat luoneet ainakin itselle kriittisen asenteen omaa kroppaa kohtaan. Nuoruudessa olin tosi laiha luonnostaan ja sitä arvosteltiin ilkeästi tiettyjen ihmisten osalta, nyt oon ottanut sitten taas kiloja, ja siitä tulee epävarma fiilis, vaikka kukaan muu ei sitä minulle kommentoikaan.

Itselle tärkeä projekti on oman ryhdin parantaminen. Toivon, että sen avulla saisi itseluottamusta nostettua ja oman vartalon kanssa tulisi enemmän sinuiksi.
 
Hitsi nyt turvottaa niin ettei farkut mahdu kiinni :nailbiting: . Normisti ei ongelmia. Oon ollut nyt vielä tosiaan vehnättömällä, et ei pitäs niin kauheesti turvotellakkaan :hilarious: . Oon raskauksissa alkanut käyttää jo viiko 5-6 äitiyshousuja koska omat ei enää mahdu. Oon aika pitkä ja ”hoikka”, ni se turvotus on tullut mulle aika nopeasti ja aina mahaan. Kokeilin myös kohdunsuuta ja se on jossain todella ylhäällä. Aamulla kun miehen kanssa touhuiltiin, se kysyi mitä unta oon nähnyt kun oon niin märkä jo valmiiks :laughing001 . Kaikista hulluinta on et näin unta että mulla tuli kiinnityvuotoa, et ihan niinkin seksistinen uni :laughing025 . No ruokailu on ollut vaikeeta, inhottaa esimerkiks kaneli ihan hirveesti, niinkun aijemmin raskauksissa.

Ajattelin etten lähde tulkitsemaan oireita, mut nyt ei jotenkaan enää voi ummistaa silmiään. Tosin kaikki kolme raskautta oon kyl tiennyt ennen kun plussan oon saanut. En tosin oo ikinä kirjottanut mitään ylös :hilarious: et ei voi vertailla. Tää turvotus nyt vaan on sellanen mitä ei normisti koskaan ole, eikä ruoat tällä tavalla etoa. Ja tosiaan se parinpäivän takanen närästys kahvista, mikä kesti iltaan asti.

No 5 päivää pitäs jaksaa odottaa testaamiseen. Mulla on neljä testiä, et tavallaan voisin kokeilla jo aijemminkin. Mut en viitti ennen dpo12 kokeilla, kun plussat näkyy mulla aina tosi myöhään. Mun herkemmät testit on vielä miehen työauton hanskikaslokerossa :hilarious: pitäs köydä ne sieltä hakemassa ilman et herättää epäilyksiä. On vaan jotenkin niin vanha tunne, ollut heti oviksesta lähtien. Ehkä oon tulossa hulluks :grin:p
 
Siis toi on kyllä todella törkeää ja tympeää kun on iloisia uutisia ja toiset vaan lyttää. Jos itse olisin yhtään ikävämpi ihminen niin alkaisin kommentoimaan samaan tyyliin sen toisen iloitsemia asioita. Just et ei kannata iloita ku kuitenkin saat potkut/sut jätetään/se hajoaa tms. Toki todennäköisesti joko ei hoksais tai sitten vain suuttuisi, että kuinka kehtaa pilata ilon. Nää tyypit on aina tosi vaikeita :shifty:
 
Mä mietin että pitäiskö testata huomenna että jos vaikka. Se eilinen vuoto oli tosi randomi. Täysin ilman kipuja ja ei paljoa tullut. Ei oo ikinä ennen ollut tuommoista. Nyt taas istun junassa ja vähän häjyä tekee, siis silleen että mahassa vaan muljuu. Ei onneksi sen enempää kun tässä on vielä reipas tunti jäljellä matkaa. :grin edellisen testin tein dpo16/kp3 ja jos huomenna tekis niin ois dpo19/kp6
 
Vähän samanlaisia tuntemuksia sun kanssa. Mä olen aaaaina taistellut painoni kanssa, vaikka norm. mitoissa menen. Nuorempana sairastin jonkin asteen syömishäiriön ja silloin peilistä näin vain valaan. Todellisuudessa erittäin laiha! Myös salijutut meni yli tuohon aikaa. 6x/vkossa salia ja helkutin tarkka olin mitä söin...
Nyt olen kai mitoiltani 63kg 163cm? Ja edelleen välillä kova itse kritiikki nostaa päätään.. Ennen esikoista laihdutin tuohon 63kg ja niin ylpiä olin itsestäni. En ymmärrä mikä nyt kropassa vikana kun samaan painoon olen jo päässyt takaisin. 60kg olen pitänyt itselleni tavoitteena että joskus painan, mutta näinkin on hyvä.

Mä oon luopunut tavoitteista tän painon suhteen. Ehkä just siks, kun oon ton 60kg niin yleensä en oo lainkaan kunnossa, vaan olo on ihan paska, mutta jollain sairaalla tavalla aattelen, että oon nyt tosi ylpeä painosta, ihan niin kun se olis mun ihmisarvon mittari.
Opettelen tässä just kohtuutta ja pitämään itestäni näin, en ainakaan hypi seinille ja ei oo kestopaniikki päällä sekä pystyn elämään vapaammin. Välillä tää itsensä ja sairauden hyväksyminen on tosi vaikeeta, varsinkin kun mulla on semmonen sairaus mikä vaikuttaa ulkonäköön, mutta yritän olla miettimättä sitä liikaa..
Nyt yritän keskittyä vaan tähän toipumiseen, vaikka niitä lisäkiloja vähän tuliskin. Mä nyt satun kuulumaan vaan siihen ihmisryhmään jolle alhainen rasvaprosentti ei sovi, enkä pysty treenaamaan kovilla tasoilla ilman ongelmia. Tai ainakaan ilman hiilareita. Tuo viikko-ohjelma mikä sulla oli nuorempana kuulostaa ihan mun ohjelmalta kevät-talvella, sillä sitten ajoinkin itteni tosi romuksi ennätysvauhtia.
Nyt olis vaan vaaka ja ruuan kyttäilytkin unohdettava, eihän tässä vauvaakaan saa aikaiseksi, jos hormonit ei toimi. Mut pikkuhiljaa eteenpäin :rolleyes:

Täytyy päästä purkamaan taas. Juttelin kaverin kanssa ja meni taas kyllä niin fiilis. Tiedän, että noi mun hailurat on olemattomia, mutta silti.... Hekin yrittää siis lasta, joten ymmärrän turhautumisen mutta anyways, käytiin seuraava keskustelu:
Minä: jokohan sitä vähän uskaltaisi innostua ihan vähän.
Kaveri: mä en ainakaan uskalla innostua ennen ekaa ultraa, jos joskus plussaan.
Minä: Joo en minäkään täysin uskalla ennen ultraa, varsinkin kun on niitä keskenmenoja useampi. Mutta ajattelin, että parempi yrittää iloita, jos kaikki meniskin hyvin.
Kaveri: No me ollaan kuitenki yritetty jo pitkään ilman yhtään plussaa.

Keskustelu jäi siihen. Kyllä tiedän miten paljon se keljuttaa, välillä tuntuu, että kaikki ympärillä plussaa ja saa vauvoja ja ite vain tahkoo samassa tilanteessa. Mutta silti, en kertaakaan oo toisen iloon vastannut omalla synkistelyllä. Tahdon, että kaveri voi omaa turhautumista minulle purkaa ja toisinpäin, mutta siihen on oma aikansa. Ja en itse ainakaan koe oloani yhtään sen onnekkaammaksi vaikka plussia matkalle mahtuu, niistä ei kuitenkaan oo yhtään vauvaa syntynyt.

Paras kaverikin sanoi, kun laitoin haaleasta viivasta kuvan, että älä suotta innostu liikaa, ettei sitten tule suru. Ymmärrän, että hänkin yrittää suojella, mutta kyllä se paskalle tuntuu, että läheisetkin ajattelee, että ei siitäkään viivasta vauvaa tule.

Olipa tökeröä toimintaa ystävältäsi, ihan surulliseksi tulin sun puolesta :sorry:
Eihän se heiltä ole pois, jos tulet raskaaksi. Toisaalta uskon, että heillä on tässä asiassa surut vielä surematta eli omien tunteiden käsittely on kesken, mutta siltikään ei se oikeuta olemaan sua kohtaan ilkeä. Itse muistan, kun työkaveri keskenmenon jälkeen sanoi mulle, ettei musta voinut tuntua edes kovin pahalta, kun se oli niin alussa vasta ja koska en tiennyt olevani yhtä pitkällä, kun ultrassa sitten selvisi, niin se oli vähemmän surullista. Kyseisellä ihmisellä oli 2 tervettä lasta ja 3 keskenmenoa, joista yksi kohtukuolema. Ymmärrän kyllä, että on eri asia, kun lapsen menettää aikaisin kun, että vauva on jo pidemmällä, eikä tilanteita voi verrata, mutta pahalta ja ajattelemattomalta se silti tuntui. Jotenkin silloin sain voimani siitä ajatuksesta, että nämä ketkä näin toimii ei joko omaa empatiakykyä tai sitten heidän oma surutyö on vielä pahasti kesken. Moni myös kyseli multa avoimesti syytä keskenmenoon ja silloin ajoittain teki mieli sanoa, että paskaako minä tiedän, en ole mikään meedio, ajattelisitteko yhtään mitä suusta päästätte. Tuntui, että etsimällä piti mun paskasta tilanteesta vielä jotain vikaa etsiä.
Niin ja illanvietossa yksi tuttavamme, joilla on 5 lasta sanoi mulle suoraan, että eikö mun kannattaisi tutkituttaa värkkini kun mulla on muutenkin näitä terveysongelmia, niin tuskin miehessäs mitään vikaa on, että varmaan mussa syy lapsettomuuteen on :mad: silloin kyllä kuohahti niin pahasti, että miehellekin sanoin, että antaa olla kohta viimeinen kerta kun sinne menen jalallanikaan kylään.

Niin haluan vaan sanoa, että ei pidä sietää kaikkea epäasiallista paskaa. Ei edes läheisiltä. Äitini oli mulle aivan törkeä aikanani, kun kerroin keskenmenosta. En ole vieläkään pystynyt täysin hyväksymään hänen reaktiotaan. Sanoi mulle sillon, että varmaan oli vahinko, ettei musta olisi äidiksi, koska olisin jatkuvasti huolissani jostain ja, että olen liian pentu, vaikka olen jo 24 ja, että mulla on liikaa terveysongelmia, joten katuisin raskautta ja jälkeenpäin omia valintoja on turha valittaa. Nämä sanat satuttaa mua vielä tänäänkin, koska ei kenenkään pitäisi joutua tuollaista sietämään. Hulluinta on, että olen tehnyt vuosia töitä varhaiskasvatuksessa, eikä tiedosta tai taidosta ole puutetta. Äitini nyt ei vain syystä tai toisesta halunnut hyväksyä raskauttani.
Reggie, saat iloita siitä raskaudesta niin paljon kuin haluat ja, jos se jotain ärsyttää, antaa ärsyttää. Keskenmenot on niin raastavia missä kohtaa tahansa, ettei sitä ihmiset aina tajua, ellei ole itse kokenut samaa :Heartred
Mä uskon sun viivaan ja siihen, että voit vielä ihan täysin onnistua ja mieheskin varmasti, mutta tärkeintä on, että itse uskot siihen :Heartpink:hug013
 
Muokattu viimeksi:
Mä mietin että pitäiskö testata huomenna että jos vaikka. Se eilinen vuoto oli tosi randomi. Täysin ilman kipuja ja ei paljoa tullut. Ei oo ikinä ennen ollut tuommoista. Nyt taas istun junassa ja vähän häjyä tekee, siis silleen että mahassa vaan muljuu. Ei onneksi sen enempää kun tässä on vielä reipas tunti jäljellä matkaa. :grin edellisen testin tein dpo16/kp3 ja jos huomenna tekis niin ois dpo19/kp6


Tee ihmeessä :happy::gen014
 
Tuli muuten tuosta ajattelemattomuudesta mieleen... Oon kertonut siskoille että yrittäminen käynnissä ja yhden kanssa puhuin enemmänkin asiasta kun se just sai muksun.

Tässä eilen sitten yhden siskon kanssa puhuin ja sanoin että tosi kummallinen meno kropassa että en tiiä mikä on. Just jotain testaamisesta ym puhuin suht kevyeen sävyyn yms. Niin sisko siinä sitten että ei sillä testillä mikään kiire oo. Ja ei välttämättä mitään oo edes vielä ku vasta lopetin pillerit. Joo, ei noissa mitään. Mut sit tuli lause joka meinas kyllä kuohauttaa: "ja onhan siinä 12 viikkoa aikaa saada se raskaus selville, kerkeää vielä abortoida jos alkaa jompaa kumpaa kaduttaa." Niinku anteeks mitä? Oon kertonut että yritetään ja toinen vaan sanoo että sen voi sit vielä abortoida jos kaduttaa. Niinku just :facepalm:

Toki en niin ottanu tuosta lopulta itseeni kun tiedän siskon. Sanoo mitä sylki suuhun tuo. Mut tuli kyllä vähän semmonen fiilis et anteeks mut mitä just sanoit:wtf
 
Mulla yks kaveri sano et älä innostu ku sul on ollut paljon ongelmia. No, en viitsi itkeäkään et hitto ku tuli plus et taas käy huonosti joten nyt on puhunut vain ihmisten kanssa jotka ymmärtävät ja keille voin kertoa huoletta jos kaikki ei suju kuten pitää...

Reggie ja pingviiniemo hei nyt vahvistumista ja vauvaliimaa ja tarrasukkia ja kaikkea IHANAA! Mun puolesta iloitkaa niin paljon kuin haluttaa koska eikö positiivinen ajattelu ole se paras

Kiitos kauniista sanoista Jesbe. :happy::Heartred
Kyllä piristi!
 
Mä olen pitänyt taukoa foorumista, enkä jaksanut lukea kaikkia 1,5 kk aikana tulleita viestejä, mutta vähän aion vielä kelailla kyllä takaisinpäin lisää ja lueskella ja kurkin varmaan kuka on plussannut tässä ryhmässä viimeisen 1,5 kk aikana :Heartbigred. Kuopus on nyt 11 kk ja oon tehnyt osa-aikatyötä pari kk, niin et on saanut rahaa muttei ole tarvinnut laittaa pieniä hoitoon. Olen siis ollut väsynyt välillä, koska yöunet jääneet pariin tuntiin toisinaan eikä lapsenteko ole ollut nyt päällimmäisenä mielessä. Mut nyt ovis olis tulossa varmaan taas lopuviikosta. Tilasin Kotitesti.fi paketin pikana perjantaina, ovis- ja raskaustestit on molemmat loppu.
 
Mä oon luopunut tavoitteista tän painon suhteen. Ehkä just siks, kun oon ton 60kg niin yleensä en oo lainkaan kunnossa, vaan olo on ihan paska, mutta jollain sairaalla tavalla aattelen, että oon nyt tosi ylpeä painosta, ihan niin kun se olis mun ihmisarvon mittari.
Opettelen tässä just kohtuutta ja pitämään itestäni näin, en ainakaan hypi seinille ja ei oo kestopaniikki päällä sekä pystyn elämään vapaammin. Välillä tää itsensä ja sairauden hyväksyminen on tosi vaikeeta, varsinkin kun mulla on semmonen sairaus mikä vaikuttaa ulkonäköön, mutta yritän olla miettimättä sitä liikaa..
Nyt yritän keskittyä vaan tähän toipumiseen, vaikka niitä lisäkiloja vähän tuliskin. Mä nyt satun kuulumaan vaan siihen ihmisryhmään jolle alhainen rasvaprosentti ei sovi, enkä pysty treenaamaan kovilla tasoilla ilman ongelmia. Tai ainakaan ilman hiilareita. Tuo viikko-ohjelma mikä sulla oli nuorempana kuulostaa ihan mun ohjelmalta kevät-talvella, sillä sitten ajoinkin itteni tosi romuksi ennätysvauhtia.
Nyt olis vaan vaaka ja ruuan kyttäilytkin unohdettava, eihän tässä vauvaakaan saa aikaiseksi, jos hormonit ei toimi. Mut pikkuhiljaa eteenpäin :rolleyes:



Olipa tökeröä toimintaa ystävältäsi, ihan surulliseksi tulin sun puolesta :sorry:
Eihän se heiltä ole pois, jos tulet raskaaksi. Toisaalta uskon, että heillä on tässä asiassa surut vielä surematta eli omien tunteiden käsittely on kesken, mutta siltikään ei se oikeuta olemaan sua kohtaan ilkeä. Itse muistan, kun työkaveri keskenmenon jälkeen sanoi mulle, ettei musta voinut tuntua edes kovin pahalta, kun se oli niin alussa vasta ja koska en tiennyt olevani yhtä pitkällä, kun ultrassa sitten selvisi, niin se oli vähemmän surullista. Kyseisellä ihmisellä oli 2 tervettä lasta ja 3 keskenmenoa, joista yksi kohtukuolema. Ymmärrän kyllä, että on eri asia, kun lapsen menettää aikaisin kun, että vauva on jo pidemmällä, eikä tilanteita voi verrata, mutta pahalta ja ajattelemattomalta se silti tuntui. Jotenkin silloin sain voimani siitä ajatuksesta, että nämä ketkä näin toimii ei joko omaa empatiakykyä tai sitten heidän oma surutyö on vielä pahasti kesken. Moni myös kyseli multa avoimesti syytä keskenmenoon ja silloin ajoittain teki mieli sanoa, että paskaako minä tiedän, en ole mikään meedio, ajattelisitteko yhtään mitä suusta päästätte. Tuntui, että etsimällä piti mun paskasta tilanteesta vielä jotain vikaa etsiä.
Niin ja illanvietossa yksi tuttavamme, joilla on 5 lasta sanoi mulle suoraan, että eikö mun kannattaisi tutkituttaa värkkini kun mulla on muutenkin näitä terveysongelmia, niin tuskin miehessäs mitään vikaa on, että varmaan mussa syy lapsettomuuteen on :mad: silloin kyllä kuohahti niin pahasti, että miehellekin sanoin, että antaa olla kohta viimeinen kerta kun sinne menen jalallanikaan kylään.

Niin haluan vaan sanoa, että ei pidä sietää kaikkea epäasiallista paskaa. Ei edes läheisiltä. Äitini oli mulle aivan törkeä aikanani, kun kerroin keskenmenosta. En ole vieläkään pystynyt täysin hyväksymään hänen reaktiotaan. Sanoi mulle sillon, että varmaan oli vahinko, ettei musta olisi äidiksi, koska olisin jatkuvasti huolissani jostain ja, että olen liian pentu, vaikka olen jo 24 ja, että mulla on liikaa terveysongelmia, joten katuisin raskautta ja jälkeenpäin omia valintoja on turha valittaa. Nämä sanat satuttaa mua vielä tänäänkin, koska ei kenenkään pitäisi joutua tuollaista sietämään. Hulluinta on, että olen tehnyt vuosia töitä varhaiskasvatuksessa, eikä tiedosta tai taidosta ole puutetta. Äitini nyt ei vain syystä tai toisesta halunnut hyväksyä raskauttani.
Reggie, saat iloita siitä raskaudesta niin paljon kuin haluat ja, jos se jotain ärsyttää, antaa ärsyttää. Keskenmenot on niin raastavia missä kohtaa tahansa, ettei sitä ihmiset aina tajua, ellei ole itse kokenut samaa :Heartred
Mä uskon sun viivaan ja siihen, että voit vielä ihan täysin onnistua ja mieheskin varmasti, mutta tärkeintä on, että itse uskot siihen :Heartpink:hug013


Hyvä asenne! Nyt vaan keskityt omaan toipumiseesi, etkä murehdi turhista kiloista.
Silloin kun mä olin osastohoidossa, niin en miettinyt mitä söin ja tottakai lihoin, mutta kun saatiin lääkitys kuntoon niin olen ikionnellinen, että olen hengissä ja voin hyvin, vaikka painoa on reippaammin tullutkin. Mieskin aina sanoo, että olen ''söpön pyöreä'', kun sanon itteeni lihavaksi. :hilarious:

Musta toi on tyhmää, että sanotaan ettei suru voi olla sama kohtukuoleman ja keskenmenon kokeneella. Ihmiset on erillaisia ja surra saa niin kauan kun tarvii ja saa surra.

Munkin läheiset on sanoneet inhottavia asioita, jotka edelleen kaikuu päässä mutta täytyy muistaa, juurikin uskoa itseensä.


Mun mummo 85.v sanoo aina mulle, että muista rakastaa itseäsi ja antaa itsellesi anteeksi. Silloin elämässä pärjää vaikka on murheita. Se oli mun mielestä viisaimpia asioita mitä oon kuullut. :Heartred
 
Mä olen pitänyt taukoa foorumista, enkä jaksanut lukea kaikkia 1,5 kk aikana tulleita viestejä, mutta vähän aion vielä kelailla kyllä takaisinpäin lisää ja lueskella ja kurkin varmaan kuka on plussannut tässä ryhmässä viimeisen 1,5 kk aikana :Heartbigred. Kuopus on nyt 11 kk ja oon tehnyt osa-aikatyötä pari kk, niin et on saanut rahaa muttei ole tarvinnut laittaa pieniä hoitoon. Olen siis ollut väsynyt välillä, koska yöunet jääneet pariin tuntiin toisinaan eikä lapsenteko ole ollut nyt päällimmäisenä mielessä. Mut nyt ovis olis tulossa varmaan taas lopuviikosta. Tilasin Kotitesti.fi paketin pikana perjantaina, ovis- ja raskaustestit on molemmat loppu.

Kiva nähdä taas ja ei todellakaan tarvi lukea kaikkia viestejä.
Musta tuntuu, että oon pari päivää pois niin 5 sivua on jo tullut lisää. :hilarious:
 
Kiva nähdä taas ja ei todellakaan tarvi lukea kaikkia viestejä.
Musta tuntuu, että oon pari päivää pois niin 5 sivua on jo tullut lisää. :hilarious:

Kiitos, kiva palata taas tänne, koska tämä vauva-fiilistely on vaan niin ihana harrastus :happy:. Vaikka tietenkin parasta ois se kun tärppäisi. Edelliskuussa oli se räikeä ovis+, viime kuussa en tikuttanut enkä tunnistanut ovista, nyt tuntuisi että ovis tulossa, kp11.
 
Sisäisesti huudan "tee se heti" :hilarious:

Periaatteessa vois, mutta taidan silti jättää aamuun :hilarious:

Äsken kun tulin takaisin kotiin yön yli reissulta, haistoin tosi voimakkaasti tuoreen lasikuidun, mutta mies ei. Toki se sitä on päivällä haistellu ku käytti autotallis, mutta jotenkin oisin ajatellut että ois huomannut sen kun kuitenkin ollu pois sieltä koko iltapäivän ja kävi pois kotonakin kun haki mut. Mut en tiiä:joyful:
 
Periaatteessa vois, mutta taidan silti jättää aamuun :hilarious:

Äsken kun tulin takaisin kotiin yön yli reissulta, haistoin tosi voimakkaasti tuoreen lasikuidun, mutta mies ei. Toki se sitä on päivällä haistellu ku käytti autotallis, mutta jotenkin oisin ajatellut että ois huomannut sen kun kuitenkin ollu pois sieltä koko iltapäivän ja kävi pois kotonakin kun haki mut. Mut en tiiä:joyful:


Ei saa tollee kiusata:joyful: aamua odottaen
 
Onpa jännittävää Rouva W :) Aamuna odotellessa todellakin.

Mulla on ollut tää päivä ihan hirvee oireiden miettimispäivä. Rinnat ovat olleet erityiskipeät, mut niin oli viime kierrossakin. Veikkaan, että yhdistelmä "lähestyvät menkat" ja "liian tiukat rintsikat" teki tän viime kierrossa ja sama homma nyt. Heti tuli helpompi olo kun heitti rintsikat veks. :grin

Munasarjojen kohdilta on juilinut kans pitkin päivää. Muistelisin, että ennen menkkoja on ollut tällaista kyllä muutenkin. Erityisesti vasemmalta puolelta nippailee.

En oikein tiedä, oireet tosiaan vastaa ihan menkkojen ennakko-oloja, mutta eipä sitä osaa toivosta luopua ennen kuin alkaa ne menkat. :wideyed: Tekisi hirveästi mieli testata, että pääsisi epätietoisuudesta pois, mutta en oikein pääse kauppaan yksin ostamaan (enkä kehtaa miehelle kertoa :grin). Dpo10 tänään. Pläääh:grin:yuck:
 
Takaisin
Top