Tammikuiset 2021

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Ma-Ma
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Uutena mukaan! Tänään käyty varhaisultrassa, jonka jäljiltä sekavat fiilikset. Alkio ja syke löytyy, mutta vastaa viikkoja 6+5 kun lähdettiin hakemaan noin 7+5 alkiota. Muilla vastaavia kokemuksia? Täytyy joka tapauksessa soittaa neuvolaan, mutten usko että Espoossa tarjoavat ultraa ennen viikkoa 12.

Mullakin esikoisen odotuksessa LA siirtyi viikolla eteenpäin, juurikin myöhäisen ovulaation vuoksi. Nyt taitaa olla sama, koska neuvola laskee 28 päiväisen kierron mukaan (mulla vaihdellut 30-36 välillä) ja sanoo lasketuksi ajaksi 1.1. kun taas varhaisultra vahvisti mun arvauksen ennemminkin 6.1. lasketusta ajasta.

En mäkään siis olisi huolissani, kun sykkeet löytyivät :) Mutta hyvä tiedostaa, ettei mene esim. sikiöseulonnan verikokeeseen liian aikasin
 
Onko tuo 7+5 laskettu viimeisistä kuukautisista vai onko ovulaatiopäivä tiedossa? Jos kuukautisista niin ovulaatiohan on voinut olla myöhemminkin. Lisäksi tietääkseni muutaman päivän heittoa voi olla johtuen ultraajan mittaustavasta. Mulla esikoisen varhaisultrassa kätilö sanoi, että alkio on vähän hankalassa asennossa eikä saa tarkkaa/varmaa mittaa otettua eli saattoi heittää joitain päiviä. Kun syke kuitenkin löytyi niin en olisi huolissani :happy:

On laskettu kuukautisista, jotka kyllä ehkä viimeksi vielä alkoivat vähän aiemmin kun olisin odottanut. Myös testit antoivat melko hentoja viivoja silloin kun oletetusti olisi pitänyt kuukautiset alkaa. En jaksanut tehtailla kuitenkaan enempää.

@Lia83 meillä on ilmeisesti aika saman ikäiset esikoiset, meillä tosin lokakuinen 2018.
 
Tänään varhaisultrassa alkio vastasi viikkoja 6+3, vaikka laskujeni mukaan oltava 7+2. Sykettä ei löytynyt. Kontrolli perjantaille. En usko tämän enää kääntyvän hyväksi.
Ensimmäinen raskaus, ja tämäkin vaati 9 kk yritystä. Oon koko viikon sairauslomalla nyt.

Jospa olisikin vain hedelmöittynyt myöhemmin. Toivotaan parasta <3

Mulla oli neuvola tänään. Aika jännä käynti, juteltiin vain. Viime raskaudessa kyllä kuunneltiin sydänääniä, katsottiin painoa, verenpainetta, sokereita, hemoglobiini, virtsan sokerit jnejne.
Onkohan koronarajoitusten takia. Unohdin kysyä kun olin niin yllättynyt :)
 
Uutena mukaan! Tänään käyty varhaisultrassa, jonka jäljiltä sekavat fiilikset. Alkio ja syke löytyy, mutta vastaa viikkoja 6+5 kun lähdettiin hakemaan noin 7+5 alkiota. Muilla vastaavia kokemuksia? Täytyy joka tapauksessa soittaa neuvolaan, mutten usko että Espoossa tarjoavat ultraa ennen viikkoa 12.
Oisko mahollista et on myöhemmin ollu ovis? Vai ootko tikuttanu? :)
 
Oisko mahollista et on myöhemmin ollu ovis? Vai ootko tikuttanu? :)

Juu en todella oo tikuttanut ovista eikä mitään tietoa milloin se on ollut Tämä raskaus tuli sanotaanko aika puskista, mutta mielellämme ottaisimme meidän vaihtitaaperolle pikkusisaruksen.

Soitin myös neuvolaan, mutta Espoo ei tarjoa mitään ultraa ennen NT-ultraa.
 
Jospa olisikin vain hedelmöittynyt myöhemmin. Toivotaan parasta :Heartred

Mulla oli neuvola tänään. Aika jännä käynti, juteltiin vain. Viime raskaudessa kyllä kuunneltiin sydänääniä, katsottiin painoa, verenpainetta, sokereita, hemoglobiini, virtsan sokerit jnejne.
Onkohan koronarajoitusten takia. Unohdin kysyä kun olin niin yllättynyt :)
Mulle sanottiin neuvolaa varatessa, että ekalla kerralla ei tehdä vielä oikein mitään, lähinnä papereiden täyttämistä ja esitietolomakkeen läpikäymistä. Kun kysyin, onko isällä roolia ekassa käynnissä, vastasivat käynnin olevan isän näkökulmasta suorastaan tylsä, kun kyseessä ei ole eka lapsi eikä edes sydänääniä kuunnella. Mulla eka neuvola torstaina. Tuun sitten kertomaan oliko meilläkään mitään jutustelua kummempaa!
 
Uutena mukaan! Tänään käyty varhaisultrassa, jonka jäljiltä sekavat fiilikset. Alkio ja syke löytyy, mutta vastaa viikkoja 6+5 kun lähdettiin hakemaan noin 7+5 alkiota. Muilla vastaavia kokemuksia? Täytyy joka tapauksessa soittaa neuvolaan, mutten usko että Espoossa tarjoavat ultraa ennen viikkoa 12.

En haluu säikäyttää, mutta mulla viime vuonna oli sama varhaisultrassa (syke löytyi mutta viikon liian pieni) ja sit nt-ultrassa löyty kuollu alkio joka vastas kooltaan vaan paria päivää isompaa eli jotain 6+ ja sykettä ei löytyny. Eli oli sydän lopettanu lyömästä melkeen heti sen ekan ultran jälkeen. Toivotaan että sun tapauksessa on vaan ollu ovulaatio myöhemmin ja kaikki on niinku pitää :Heartred
 
Uutena mukaan! Tänään käyty varhaisultrassa, jonka jäljiltä sekavat fiilikset. Alkio ja syke löytyy, mutta vastaa viikkoja 6+5 kun lähdettiin hakemaan noin 7+5 alkiota. Muilla vastaavia kokemuksia? Täytyy joka tapauksessa soittaa neuvolaan, mutten usko että Espoossa tarjoavat ultraa ennen viikkoa 12.

Mulla eikoisen aikaan varhaisultrassa vastasi viikkoa pienempää, kuitenkaan laskettua aikaa ei vaihdettu. Selviteltiin ikää koska mulla pitkä kierto ja ovuloin aika myöhään... :happy: jospa sullakin olis niin! Tästä syystä nytkin ensiviikolla menossa varhaisultraan, neuvolan laskujen mukaan ois nyt 6+0 ja omien laskujen mukaan vasta 5+1 :laughing002. Tärkeintähän on että löytyy syke ja terve vauvan alku ultrassa vaikka viikot ei ihan täsmäisikään :Heartbigred ja se että sikiöseulonnan verikokeet osataan ottaa oikeilla viikoilla sekä nt ultra :happy:
 
Varovasti liityn joukkoon uutena tulokkaana :joyful: Useampi testi nyt positiivinen ja digi näytti 1-2 viikkoa (kuvassa). Aika varattu yksityiselle varhaisultraan juhannusviikolle ja eka neuvolakäynti kesäkuun lopulle. Nyt pitäis vissiin malttaa odotella tuonne asti :woot: Homma ihan alkuvaiheessa vasta ja mietin testaanko vielä uudelleen, jos viiva lähtisi vielä tuosta tummenemaan? Edellisistä menkoista laskettuna nyt 4+4 ja la 30.1. Kyseessä esikoinen. Ennen menkkojen alkamista näytti jo positiivista, eli hiukan jännittynyt olo! Toivotaan että on tarrannut kunnolla kiinni ja pysyy kyydissä loppuun asti :p
 
Liitteet

  • IMG_20200525_065612.jpg
    IMG_20200525_065612.jpg
    38.4 KB · Katsottu: 24
Heippa kaikille, täällä uusi ilmoittautuu mukaan :)
Alussa ollaan vielä, eilen tein testin kun menkat pari päivää myöhässä.
Vuosi yritystä takana ja nyt jännityksellä ja maltilla seurataan jatkuuko kaikki niin kuin pitää :Heartred
La olisi menkoista 31.1 oviksesta 1.2 Sektio edessä (2/3 tullut sektiolla), joten todellinen syntymäajakankohta olisi sitten jo vähän aiemmin.
Lapsia ennestään 10v poika, 6v tyttö ja 4v poika.
Minä 39 ja mies jonnii verran enempi :)

Yritän jossain vaiheessa ehtiä urakoida ketjun läpi ja tutustella teihin muihin :)
 
Paljon onnea! Kiinnostuksesta kysyn heti tuosta sektiosta, kun siitä olen kuullut, ettei kaksi sektiota silti välttämättä tarkoita,etteikö voisi alakautta synnyttää. Suositus se kyllä on. Tieteenkin myös sektion syyt vaikuttavat. Näin siis puheltiin yli 10vuotta sitten. Nykysuosituksia en tiedä. Minulla esikoinen syntyi sektiolla perätilan vuoksi 15 vuotta sitten (kamalaa, kun aika on mennyt äkkiä!) Muut sitten alakautta, on kyllä jouduttu käynnistelemään. Viimeisimmästäkin synnytyksestä on se 10 vuotta aikaa, on varmasti asiat muuttunu
 
Mulla oli siis eka sektio, ennenaikaisena rv36 syntynyt poika. Tyttö tuli alateitse yliaikaisena ja sain niin pahoja komplikaatioita tästä luomusynnytyksestä, että tein päksin vuotoennätyksiä ja pääsin vauvan luo vasta neljäntenä päivänä synnytyksestä. Kolmas tuli taas sektiolla, koska edellinen synnytys meni niin pahasti pieleen.
En tiennyt ettei 2 sektiota tarkoita enää automaattisesti että seuraavatkin sektiolla tulevat, mutta en usko lähteväni enää riskeeraamaan alatiesynnytyksen kanssa, vaan suunniteltu sektio on meille paras ratkaisu :)
 
Paljon onnea! Kiinnostuksesta kysyn heti tuosta sektiosta, kun siitä olen kuullut, ettei kaksi sektiota silti välttämättä tarkoita,etteikö voisi alakautta synnyttää. Suositus se kyllä on. Tieteenkin myös sektion syyt vaikuttavat. Näin siis puheltiin yli 10vuotta sitten. Nykysuosituksia en tiedä. Minulla esikoinen syntyi sektiolla perätilan vuoksi 15 vuotta sitten (kamalaa, kun aika on mennyt äkkiä!) Muut sitten alakautta, on kyllä jouduttu käynnistelemään. Viimeisimmästäkin synnytyksestä on se 10 vuotta aikaa, on varmasti asiat muuttunu
Mä ny vastailen omasta puolestani. Mulla on takana kaksi sektiota (hätä ja suunniteltu). Nyt sanottiin neuvolasta, että tääkin tulee sit sektiolla. Saa nähdä tuleeko muuta tietoa myöhemmin.
 
Sektioasiasta lääkäri sanoi että synnytystapa arvioidaan loppupuolella, mutta todennäköistä että on sektio koska yksi alakautta ja kaksi viimeistä sektiolla. Nykyään on suositus että kahden sektion jälkeen seuraavakin sektio joten uskon että niin käy ettei kohdun arven suhteen tule komplikaatioita.
 
Täällä kans yks uusi ”odottaja” ilmoittautuu :cat: Tänään rv 7+0 ja ekassa ultrassa 5+6 tsekattu, että joku tuolla oikeasti luuraa. Myös syke bongattu eli tähän asti kaikki mennyt tosi kivasti. Eka raskaus eli kaikki on tosi uutta. Oireet heittelee päivästä toiseen. Lähinnä vatsatuntemuksia, väsymystä, huippausta ja yleistä pahoinvointia/etovaa oloa toistaiseksi. Seuraava ultra rv 9. Kivaa päästä lukemaan teidän muiden fiiliksiä ja kokemuksia.
 
Tänään oli taas ultra. Viikkoja 6+5 ja kohdusta löytyi pieni vauvan alku jonka sydän sykki kauniisti:Heartbigredmä oon niin onnellinen! kahden kohdunulkoisen jälkeen kaikki vihdoinkin näyttää normaalilta:Heartred

Mä oon tosi pahoillani kaikkien niiden puolesta joilla uutiset ei olleetkaan hyviä :sad001 paljon voimia teille:3some
 
Muokattu viimeksi:
Heippa
Tein positiiviset raskaustestit 22. ja 25.5.
Laskurin mukaan menossa 6+1 ja la 20.1. Raskaus oli pienoinen yllätys: olemme olleet ilman ehkäisyä mieheni kanssa jo 1,5v ja 'tulee jos tulee'- meiningillä. Innolla odotan mitä tulevaisuus tuo, lapsi on minulle ensimmäinen. Tähän mennessä ollut lieviä menkkakipuja ja kuvotusta, eli tähän mennessä selvinnyt vähällä. Onnea ja voimia kaikille
 
Millaista kipuilua muilla on?
Mulla meinaa alamahaa juilia jonkin verran. Ei niin että elämää häiritsee, mutta varsinkin pysähtyessä huomaa ja lasten nostelu tuntuu ikävältä.
 
Millaista kipuilua muilla on?
Mulla meinaa alamahaa juilia jonkin verran. Ei niin että elämää häiritsee, mutta varsinkin pysähtyessä huomaa ja lasten nostelu tuntuu ikävältä.

Mulla satunnaisesti vihloskelee milloin mistäkin ja repäisykipuja tuntuu herkästi jos tekee äkkiliikkeen johonkin suuntaan (tai vaikka aivastaa). Just sen verran että muistaa olevansa raskaana, ei kovin häiritsevästi. :joyful:
 
Takaisin
Top