Millaisia raskausoireita sinulla on?

Täällä mennään vasta rv 7+3 ja hyvin maltillisilla raskausoireilla. Rinnat ovat jatkuvasti kipeänä ja ajoittaista pahaa oloa on, mutta en ole oksentanut kertaakaan. Enemmänkin paha olo näkyy niin, että on vaikeaa keksiä mitä saisi alas. Kylmä hedelmäsalaatti ja Valion hedelmäpommijugurtti ovat varmoja valintoja. En myöskään pysty itse laittamaan ruokaa, olen tosi hajuherkkä. Nukuin aiemmin todella levottomasti ja painajaisia nähden, mutta nukkumisongelmat loppuivat kun näimme alkuraskauden ultrassa elävän pikkuisen. :Heartred Palelua mulla on ollut plussasta asti, öisinkin pitää olla kaksi peittoa että pystyy horkalta nukkumaan.
 
Onko teillä kellään välillä sellaista tunnetta, että olisi vaikea hengittää tai että hengästyisitte todella helposti? Itsellä tuntuu, kun nousee portaatkin ylös niin tulee jotenkin ahdistava olo ja sykekin nousee helposti.
 
Mulla, mutta tässä on astmalla osansa, se on tällä hetkellä huonossa tasapainossa. Iltalenkitkin on nykyään hidasta köpöttelyä ja välillä pitää jopa pysähtyä hetkeksi. Onneksi nyt korona-aikana mies on ollut lenkkikaverina, koska välillä myös pyörryttää.
 
Onko teillä kellään välillä sellaista tunnetta, että olisi vaikea hengittää tai että hengästyisitte todella helposti? Itsellä tuntuu, kun nousee portaatkin ylös niin tulee jotenkin ahdistava olo ja sykekin nousee helposti.

On tässäkin raskaudessa jo ollut tuota oiretta.
Esikoisen kohdalla oli myös. Se oli niin rasittavaa. Aina kun menin neuvolaankin syke oli lähemmäs 140. Sitä siis oli myös liikkuessa mutta jos jokin asia jännitti vähän niin syke nousi taivaisiin. Pari käyntiä oli sen takia äippäpolillakin. EKG ja kaikki otettiin mutta ne ok. Liittyi vaan raskauteen. Synnytyksessäkin mun syke 140. Ne välillä mietti kumpi on vauvan ja kumpi mun syke. :grin

Kun maha alkoi olla jo aika iso jouduin välillä nukkumaan pää ikkunan raossa kiinni kun olo oli kuin kalalla kuivalla maalla välillä.
 
Sellsta on kyllä mullakin, liittyykö verenpaineisiin. Ja loppuraskaudessa kyllä se on ihan normaalia.
Ehkä on kehon oma juttu että otetaan iisimmin.
 
no oonpas passiivinen nykyään täällä foorumilla. yritän aktivoitua viimeistään rv13 jos sydän vielä sykkii tuolla alakerrassa.

ei ole siis ollut aiemmissa (kkm yritin mut yllättäen ei mitään kuulunut mut en kerennyt huolestumaan siksi koska viikkoja oli alle 10 silloin kun testasin).
ostinkin käytettynä, kun vastaan tuli edullinen. tuon käytössä varmasti pidettävä se järki päässä eikä lähettävä pakonomaisesti sitä käyttämään jatkuvasti. uskon että minulle toi on hyvä kunhan beibi on isompi ni on helpompaa sit löytää sykkeet.

No minähän sen menin tekemään, ja ostin kun käytettynä sen niin edullisesti löysin. Tänään 8+5 ja vannoin itselleni, että en kokeile vielä. Keskiviikkona kun olen menossa varhaisultraan, saan kokeilla sitä päivällä koska tiedän että vastaukset tulee illalla varmasti vaikka ääniä ei kuuluiskaan.
Mutta kaskummaa, on se jännä että ei muka itseä tämänkään vertaa tunne; kyllähän sitä tuli tänään kokeiltua. Ja sai aikansa etsiä, mutta kyllähän sieltä se jumputus lopulta löytyi :love7 Tämä on ensimmäinen kerta koskaan kun olen kuullut sydänääniä ja olihan se jännää. Oli kiva kun myös tuleva isä kuuli ne äänet ja se ilme hänen kasvoillaan oli myös unohtumaton. :) Voi kumpa nyt kaikki menisi hyvin sinne jouluun asti. :Heartred
 
no mutta ainakin alkutaival dopplerin kanssa on mennyt hyvin. olen kuullut ettei ennen 10+0 pystyis kuulemaan, mutta varmaan rakkosi on ollu sopivan täynnä jne. täytyypä itekin testata, kun tänään 10+0.
se on ihana ääni. toivotaan ettei meidän kenenkään tarvitse pettyä tässä raskaudessa :Heartred
 
Ei käynyt mielessäkään, että virtsarakon kuuluisi olla täys. Ja kyllä, oikein hyvä alkutaival! :love7 Oon myös kuullut että suositellaan kotioloissa vasta joskus rv14 kokeileen. No en odotellut.
Toivottavasti toimii teillä myös. Ja muista, kaikki mahdollisesti silti hyvin vaikka mitää ei kuuluiskaan vielä!! Turhan koukuttava tuo kyllä on. :grin
 
Mulla on ollut myös juilimista alavatsalla ja lisäksi joskus jos teen äkkiliikkeitä niin vihlaisee. Myös tuo hengästyminen on ollut lähes alusta lähtien ja väsymystä on edelleen, tosi ei niin uuvuttavaa kuin muutama viikko sitten. Nyt on 11+3 ❤
 
7+5 eikä oikein mitään oireita. Ehkä väsyttää enemmän välillä, mutta vaikea sanoa johtuuko raskaudesta vai muusta. Pari vk sitten oli rinnat normaalia herkemmät, mutta siinäpä ne oireet on ollutkin. Saa nähdä onko siellä vielä kaveri kyydissä.
 
Kaikki voi olla hyvin, vaikka ei oireita olisikaan! Mulla on myös ollut hyvin vähäoireinen alkuraskaus, mutta niin vaan ultrassa löytyi pikkuinen papu sydämensykkeineen. Oletko ajatellut käydä alkuraskauden ultrassa?

Mulla myös oireet/oireettomuus vaihtelee päivittäin, tänään on rv 7+4. Eilen ensimmäistä kertaa oli sen verran etova ja heikko olo koko päivän, etten saanut oikein mitään tehtyä tai syötyä, makasin vaan sohvalla. Tänään, 11 h yöunien jälkeen ei ole oikein mitään oiretta ja aamupalankin sain helposti syötyä.
 
Mä olen ollut niin väsynyt, etten ole tännekään jaksanut kirjoitella. Mulla myös on tuota hengästymistä ja ahdistavaa oloa, siis niin että pitää aina välillä hengittää oikein syvään. Menkkamaista tunnetta välillä on alaselässä, mikä pistää välillä huolestuttamaan, mutta onneksi sykkeet kuitenkin kuuluu, kun joka ilta kuuntelen. Välillä myös alavatsan sivuilla tuntuu samantapaista kipua, kuin rankan urheilun jälkeen alkaa pistää kylkiä. Mitä lie sekin...
 
Tänään 7+3 ja kyllä oksettaa. Reilun viikon ollut lievää pahoinvointia, yhden kerran viime viikolla oksensin, mutta tänään alkanut tapahtua. Todella oksettava oli, kerran oksensinkin jo ja vain hetkeksi helpotti olo sillä
 
No minähän sen menin tekemään, ja ostin kun käytettynä sen niin edullisesti löysin. Tänään 8+5 ja vannoin itselleni, että en kokeile vielä. Keskiviikkona kun olen menossa varhaisultraan, saan kokeilla sitä päivällä koska tiedän että vastaukset tulee illalla varmasti vaikka ääniä ei kuuluiskaan.
Mutta kaskummaa, on se jännä että ei muka itseä tämänkään vertaa tunne; kyllähän sitä tuli tänään kokeiltua. Ja sai aikansa etsiä, mutta kyllähän sieltä se jumputus lopulta löytyi :love7 Tämä on ensimmäinen kerta koskaan kun olen kuullut sydänääniä ja olihan se jännää. Oli kiva kun myös tuleva isä kuuli ne äänet ja se ilme hänen kasvoillaan oli myös unohtumaton. :) Voi kumpa nyt kaikki menisi hyvin sinne jouluun asti. :Heartred

Oi vau, ihana että löytyi jo näin varhain pikkuisen syke!!! :love017 Nyt mun on kans pakko hankkia, kun oon sitä pohtinut ja miettinyt...

Mikä doppler sulla BabyMama nyt on? Tai onko muilla jotain tiettyjä suositella?
 
Meillä oli käytössä UnbornHeart doppler ja se oli kiva kun sovelluksella sai sydänäänet talteen. :Heartred
Yhä on esikoisen sydänäänet tallessa ja muutaman kerran taidettiin kakkostakin kuunnella. Tällä hetkellä emme omista enää kyseistä vehjettä, eikä varmaan tule hankittua.

Angelsound on varmaan yleisin malli johon törmännyt, muttei ole omakohtaista kokemusta.
 
Oi vau, ihana että löytyi jo näin varhain pikkuisen syke!!! :love017 Nyt mun on kans pakko hankkia, kun oon sitä pohtinut ja miettinyt...

Mikä doppler sulla BabyMama nyt on? Tai onko muilla jotain tiettyjä suositella?

Mulla on tuollainen kuin unborn heart. Angelsoundia kerkesin netissä fiilistellä, ja siihen verrattuna plussaa ainakin kuulokkeet, näissä siis voi vaikka molemmat (isä ja äiti) kuunnella samaan aikaan. Toki en tiiä onko ne muutenkin vaihdettavissa myös angelsoundissa. Ja tässä saa vanhempiin mobiilisovelluksiin yhdistettyä ja tallennettua, mulla esim pari vuotta vanha ipad käytössä tän kans. Ainakin minä olen tyytyväinen. :)
 
Mulla on Angel Sounds. Siinä ei ole sykenopeuden laskuria eikä mitään sovellusta, mutta olen silti saanut tallennettua ääntä, kun yhdistää USB:llä kännykkään ja ääninauhurilla tallentaa. Yksi kuulokereikä siinä on, mutta siihenhän voi laittaa haaroittimen, niin saa kahdet (älysin tämän just nyt) :p
 
Ei käynyt mielessäkään, että virtsarakon kuuluisi olla täys. Ja kyllä, oikein hyvä alkutaival! :love7 Oon myös kuullut että suositellaan kotioloissa vasta joskus rv14 kokeileen. No en odotellut.
Toivottavasti toimii teillä myös. Ja muista, kaikki mahdollisesti silti hyvin vaikka mitää ei kuuluiskaan vielä!! Turhan koukuttava tuo kyllä on. :grin
en siis muista kuinka täys rakon pitää olla vai pitikö olla nimenomaan tyhjä. itellä usein tulee kyllä ku doppleria käytän ni vessahätä jolloin rakko on molempia kun jatkan sitten vessareissun jälkeen.
luottavaisin mielin ollaan.
 
Mulla on Angel Sounds. Siinä ei ole sykenopeuden laskuria eikä mitään sovellusta, mutta olen silti saanut tallennettua ääntä, kun yhdistää USB:llä kännykkään ja ääninauhurilla tallentaa. Yksi kuulokereikä siinä on, mutta siihenhän voi laittaa haaroittimen, niin saa kahdet (älysin tämän just nyt) :p
mulla myös tämä. kuuluuko sulla vinkunaääntä kun etit oikeaa kohtaa?
 
Miulla ei väsymys silleen näy tai tunnu, mut sit kun käyn pitkälleen nukun näköjään heittämällä 4h :wideyed: ja oon viimestään ysiltä nukkumassa jo taas, esikoisen aikaan harrastin tätä ja näköjää nytki välillä kun mies on kotona ja mahdollista :hilarious: ehkä enemmän alkanu nyt tulee tätä, alussa ennen plussatestiä meinasin muutamana aamuna nukkua pommiin, vaikka illasta olin ajoissa jo käyny nukkumaan, kun nukuin niin sikeesti herätyksien ohi.

Mies on vissii tehny nakkikastiketta, edelleen himottaa ihan hulluna ja tällä hetkee pizzan lisäksi ainoo mitä haluisin syödä :hug003
 
Takaisin
Top