Varhaisultra

Täällä päättyi verinen vuoto sittenkin kurjasti, vaikka kahteen otteeseen nähtiin syke ja kasvanut sikiö vuodoista huolimatta. Eilen alkoi vieläkin runsaampi vuoto hyytyminen ja supistusten kera. Pääsin illalla onneks osastolle jossa gynekologi ultras ja kesken oli valitettavasti kuitenkin nyt mennyt. Olin yön osastolla ja aamulla pääsin kotiin. Nyt vain odotellaan että pääsee uudelleen yrittämään ja parempaa onnea toivoen ❤️
 
Pahoittelut Moomi

Me käytiin äitiyspolilla varhaisultrassa 6+4 kun neuvolasta lähetettiin aikaisempien keskenmenojen (3kpl rv15, rv18 & rv7) vuoksi. Silloin näytti että kaikki olisi hyvin. Torstaina eka neuvolakäynti.
 
Voimia Moomi!

Itse päätin ostaa itselleni joululahjaksi mielenrauhaa ja varasin uuden varhaisultran yksityiselle ensi viikolle. Viikko sitten käytiin kunnallisella ja silloin kaikki oli ok, mutta olemattomat oireet stressaa yhä.

Sitten jos toisella kertaa on kaikki hyvin, niin uskaltaa jouluna kertoa vauvauutiset lähimmille. Jonkun mielestä varmaan turhaa hysteriaa, mutta en jotenkin osaa luottaa yhtään omaan kroppaan, kun ei ole taustalla yhtään onnistunutta raskauskokemusta. Viimeksi kuultiin vasta nt-ultrassa, että olikin mennyt kesken jo ihan varhaisilla viikoilla, ei vain ollut tullut spontaanisti ulos. Sitä kokemusta en haluaisi uudelleen.
 
Me varattiin myös uusi varhaisultra tälle viikolle. Kolme viikkoa sitten käytiin katsomassa ekan kerran. Silloin löytyi syke, mutta alkio oli tosi pieni ja jotain suttua kohdussa oli myös... Np-ultra "vasta" 27.12., joten halutaan jouluksi vähän varmistusta.
 
Voimia Moomi!

Itse päätin ostaa itselleni joululahjaksi mielenrauhaa ja varasin uuden varhaisultran yksityiselle ensi viikolle. Viikko sitten käytiin kunnallisella ja silloin kaikki oli ok, mutta olemattomat oireet stressaa yhä.

Sitten jos toisella kertaa on kaikki hyvin, niin uskaltaa jouluna kertoa vauvauutiset lähimmille. Jonkun mielestä varmaan turhaa hysteriaa, mutta en jotenkin osaa luottaa yhtään omaan kroppaan, kun ei ole taustalla yhtään onnistunutta raskauskokemusta. Viimeksi kuultiin vasta nt-ultrassa, että olikin mennyt kesken jo ihan varhaisilla viikoilla, ei vain ollut tullut spontaanisti ulos. Sitä kokemusta en haluaisi uudelleen.
Ei ole todellakaan mitään hysteriaa vaan todella ymmärrettävää. Toivottavasti on kaikki silloin hyvin ja saat nautittuakin oireettomuudesta. :)
 
Mulla on myös toinen varhaisultra varattu just ennen joulua :) Tiedän että eihän sekään vielä mitään takaa, mutta mulla oli viimeksi mennyt kesken heti varhaisultran jälkeen, niin haluan jotenkin varmistuksen vielä ennen joulua ettei nyt käy ihan samalla tavalla. Oli sitten oikeasti järkevää tai ei
 
Kiva kuulla, etten oo murheiden kanssa yksin. Sillon kun yritettiin raskautta, sitä ajatteli että stressaaminen loppuu siihen positiiviseen raskaustestiin, mutta siitähän se vasta alkoi.

Mutta tosiaan ennemmin haen sen varmistuksen uudesta ultrasta, kuin petyn sitten kahta kovemmin monen viikon päästä nt-ultrassa. Ja toivottavasti kaikki olisi hyvin ja saisi joulun olla levollisin mielin. Odotan myös kovasti tuleville isovanhemmille kertomista, heille tuleva lapsenlapsi olisi paras mahdollinen joululahja. :Heartred
 
Ekas neuvolas ultrattiin vatsanpäältä, ja siellä näkyi pieni möhkö ja sydänäänet kuuluivat :Heartred toki ekassa ekassa ultrassa näkee tarkemmin ja selviää tarkat viikot, mutta tähän kohtaan riittää että on elämää oikeassa paikassa :hello2
 
Raskaudenkeston määritys ultrassa käyty. Raskaus oikeassa paikassa ja vahva syke löytyi, MUTTA ruskuaispussi liian iso alkion kokoon nähden, joten uusi ultra ensi viikolla. Täytyy vaan toivoa, että ensi viikolla tilanne näyttäisi paremmalta, muussa tapauksessa taitaa saada valmistautua keskenmenoon/kehityshäiriöön..
 
Maksaako nuo varhaisultrat joka kerta saman vai saako toisen kerran halvemmalla? Mä niin haluaisin mutta pelkään just tota et sit tulee jotain minkä takia täytyy mennä toisen kerran ja hinta vaan on iso este, jo sille ekalle kerrallekin...
 
Takaisin
Top