----45+++++ kuumeiset

Meille tehtiin klinikalla sellainen suunnitelma, että yritetään munatorvien aukiolotutkimuksen ja siittiötutkimuksen jälkeen 1 kierto luomusti. Sitten ellei tärppiä niin suunniteltiin, että loppuvuosi oltaisiin kokeiltu inseminaatioita, eli 2-3 krt ja sitten ensivuoden alusta olisi jo lähdetty IVF:ään. Minusta tuo oli ihan fiksu suunnitelma. Meille ainakin sanottiin, että noin 3 inseminaatiota on jo riittävä osoittamaan, että onko siitä apua. Lisäksi keskusteltiin myös siitä, että ei kannata haaskata aikaa ja rahaa turhiin hoitoihin, jos tulosta ei tule. Lisäksi keskusteltiin siitä, että jos toiveissa olisi ollut useampi kuin yksi lapsi sitten olisi jo nopeammin suositeltu IVF:ää ja alkioiden pakastamista. Meillä nyt kuitenkin lähdettiin ajatuksesta, että yksi riittää.

Meillähän siis tärppi tuli luomusti ja se on tietysti huippua :woot: mutta jos vielä alkaa toista tehdä mieli, niin onpahan sitten jo valmiit suunnitelmat ja lähtökohdat tai jos tässä raskaudessa menee joku pieleen.
Järkevästi kyllä ajateltu tuosta useammasta lapsesta, että ivf&pakastus on paras taktiikka.

Tosi hienoa, että kuitenkin tärppäsi luomusti aiemmin! Onnea!
 
Niin, ja jos tuossa kohtaa raskautuu vielä luomuna tai insseillä, on hyvin mahdollista, että pari vuotta myöhemmin onnistuu vielä omilla soluilla IVF:llä.
 
Tuliko tärppi ennen vai jälkeen aukkarin? Mikä onni että tuli :)
Siis siitä kierrosta tärppäsi, missä tehtiin aukiolotutkimus. Silloin tutkimushetkellä näkyi 18mm folli ja gyne sanoi, että muutaman päivän päästä irtoaa. Sain tikutettua ovulaation ja siihen saatin sitten hyvät "luonnonmukaiset" tallettelut ympärille :woot: saattoi olla siis huuhtelulla osuutta asiaan. Lähti pahimmat homeet torvista:wink
 
Tän takia haluisin iteki mennä :grin:p
 
Oonko nyt ymmärtänyt oikein et samalla hoito tyylillä kannattaa jatkaa vaikka ei toisiaan enään tulosta? Miksi? Miksi tuhlata kallis arvoista aikaa samaan hoitoon jos ei toimi Eikö silloin hälytyskellot soi ja kannattais tehdä jotain asialle... Vaikka kuinka hyvä tuloinen ois ei kellään loputtomiin oo varaa paitsi ökyrikkaat ja et kyllähän miehenkin luulis jo sanovan asiaan jo jotain.... Jos meillä nyt ei tärppäisi eivät ees rupiais hoitamaan sen verran asiaa kysellyt....

Pikkuvarpaat :) Oliko tämä kysymys minulle?
 
Hyvä kun linkkasit jutun. Täällä monet tosiaan epäilee Tähden juttuja, minä myös.
Mutta aivan turhaa hänelle on mitään selittää. Ymmärtää senkin tahallaan väärin tai ei oikeasti ymmärrä jolloin kyse onkin jo jostain sairaudesta. Mutta rautalangasta vääntö ei sekään toimi. Moni kokeillut.

Höpö höpö, tuossa ei ole yhtään mitään, se ei sisällä yhtään mitään mistä voisi syytellä.

Kaikki näkee, että sinulle tulee aina tälle palstalle sitä asiaa, jolloin hyökkäät ja kirjoitrelet minusta rumasti. Mustamaalaat. Se on sinun asiasi täällä, vaikka sinulla voisi olla jotain oikeaakin jutusteltavaa.
Harmi:sad001
 
Oonko nyt ymmärtänyt oikein et samalla hoito tyylillä kannattaa jatkaa vaikka ei toisiaan enään tulosta? Miksi? Miksi tuhlata kallis arvoista aikaa samaan hoitoon jos ei toimi Eikö silloin hälytyskellot soi ja kannattais tehdä jotain asialle... Vaikka kuinka hyvä tuloinen ois ei kellään loputtomiin oo varaa paitsi ökyrikkaat ja et kyllähän miehenkin luulis jo sanovan asiaan jo jotain.... Jos meillä nyt ei tärppäisi eivät ees rupiais hoitamaan sen verran asiaa kysellyt....

Pikkuvarpaat :) Vastaan nyt kuitenkin, meillä oli välissä IVF ja uuteen ollaan mahdollisesti menossa. Kyllä tässä on kaikki keinot käytössä...sen mitä ikää vastaan voi tehdä:smiley-ashamed004

Ollaan ihan duunareita, ei mitään ökyrikkaita.
 
Last edited by a moderator:
Niin, ja jos tuossa kohtaa raskautuu vielä luomuna tai insseillä, on hyvin mahdollista, että pari vuotta myöhemmin onnistuu vielä omilla soluilla IVF:llä.

Suski75 :) Tätä mekin vielä toivotaan ja tosiaan on mahis vielä omilla soluilla yrittää raskautta:happy:
 
Suski75 :) Tätä mekin vielä toivotaan ja tosiaan on mahis vielä omilla soluilla yrittää raskautta:happy:
Paitsi että teillä raskaus onnistui helposti 4,5 vuotta sitten, sen jälkeen ei ole onnistumisia tullut, eli tilanne on heikentynyt huomattavasti. IVF olisi kannattanut katsoa läpi jo pari vuotta sitten.
 
Järkevästi kyllä ajateltu tuosta useammasta lapsesta, että ivf&pakastus on paras taktiikka

Yölento :) Aina järki ei auta, vaikka tekisi miten järkiratkaisuja. Raskautuminen on siellä ylemmän käsissä. Onhan näitä, jotka yrittävät raskautta koko elämänsä eikä onnistu, vaikka järkelevät kaiken.

Tietenkin sellainen toivonkipinä tässä herää, että jos saisi uusinta IVF-hoidolla pakkaseen monta, niin voisi olla mahis vielä saada enemmänkin, kuin yksi lapsi:smiley-angelic003
 
Paitsi että teillä raskaus onnistui helposti 4,5 vuotta sitten, sen jälkeen ei ole onnistumisia tullut, eli tilanne on heikentynyt huomattavasti. IVF olisi kannattanut katsoa läpi jo pari vuotta sitten.

Suski75 :) Totta. Jos olisi ihan täysin faktasti ajatteleva ihminen, niin olisin lähtenyt IVF-hoitoon sillloin heti. Mutta mulla oli usko inssiä kohtaan niin voimakas, sillä raskaus tuli niin helposti.

Näin sitä ihmiset ovat erilaisia, että pohjustavat tapansa toimia eritavalla.

Mutta jos mies olisi ollut heti IVF-hoidon kannalla, niin sitten olisin varmaan ollut minäkin. Hänellä on yhä suuri usko siihen, että onnistutaan ihan näillä insseillä, mutta ei ole IVF:ää vastaankaan. Olen kallistumassa uusinta IVF-hoitoon lähiaikoina.
 
Yölento :) Aina järki ei auta, vaikka tekisi miten järkiratkaisuja. Raskautuminen on siellä ylemmän käsissä. Onhan näitä, jotka yrittävät raskautta koko elämänsä eikä onnistu, vaikka järkelevät kaiken.

Tietenkin sellainen toivonkipinä tässä herää, että jos saisi uusinta IVF-hoidolla pakkaseen monta, niin voisi olla mahis vielä saada enemmänkin, kuin yksi lapsi:smiley-angelic003
Niin että on parempi mennä ihan fiiliksen mukaan, kun elämässä voi kuitenkin käydä miten vaan?

Minä olen yhä tutkimususkovainen ja jos tutkimukset sanovat, että yli 40v paras mahdollisuus on ivf, niin minusta mies saa olla mitä mieltä tahtoo.

Minulla saattaa olla usko koetuksella 16 inssin jälkeen. Mutta se ei haittaa, sillä minä en tee päätöksiä. Meidän päätös oli olla menemättä hoitoihin.
 
Näimpä. Samaa mieltä.
Meille ei oo inssejä koskaan suositeltu eikä tehty koska simpat olleet labrassa ok ja mun kohdunkaulassa ei oo vikaa. Vasta hedelmöityshoidoissa oli nähtävissä että vissiin piilevää vikaa simpoissa oli, mut siihen ei inssit olis auttaneet Ainoastaan lahjasimpoilla olisi tämä ”vika” ollut täysin vältettävissä. No, lapset saatiiin silti aikaan, ainoa vaan että alkiot kuukahti aina 3-4pv kohdalla/eivät kestäneet pakastusta niiltä osin kun saatiin mitään ylipäätään pakkaseen. Yleensä saatiin vain yksi-kaksi eikä mitään pakkaseen.
Mun mielestä on hullua tässä kohtaa odottaa pätkääkään. Vaikka olisi ollut parariisin Eva vielä
40-vuotiaana niin pari vuotta voi romahduttaa tilanteen. Saati useampi vuosi. Huolimatta siitä mille tilanne ultrassa näyttää. Munasolujem laatu heikkenee eksponentiaalisesti samoin siittiöt omalla laillaan. Enkä ymmättä miks mies ei haluais IVF hoitoa jos olisi valmis ravaamaam joka kuukaisi klinikalla runkkaamassa kuppiin. Kun rahakaan ei asiaa selitä.
 
Ootko sä @Tähti ★ koskaan kysyny voisiko syy negoihin olla että inssi on ollu joka kerta väärään aikaan? Tätähän varioidaan jos tulosta ei kuulu. Inssi tehdään plussasta 12-42h kuluessa mut muistelen et sä oot käyny inssissä aina ovisplussapäivänä
 
Ote:
”Inseminaatiohoitojen tulokset eivät ole kehuttavia. Noin 90 prosenttia inseminaatioista johtaa pettymykseen, sanoo Dextra Lapsettomuusklinikan lääketieteellinen johtaja Eero Varila .”

Kannattaa lukaista tämän hepun teksti 40-vuotiaiden hoidosta.
https://www.lapinkansa.fi/nelikymppisena-aidiksi-jos-koeputkihoito-suo/93948

tuossakin ko.heppu olisi valmis luopumaan koko hoitomuodosta. Mut vissiin niitä sit vaan hangataan kakskymmentäkin putkeen :eek::rolleyes:
 
ja mun kohdunkaulassa ei oo vikaa. Vasta hedelmöityshoidoissa oli nähtävissä että vissiin piilevää vikaa simpoissa oli, mut siihen ei inssit olis auttaneet Ainoastaan lahjasimpoilla olisi tämä ”vika” ollut täysin vältettävissä. No, lapset saatiiin silti aikaan, ainoa vaan että alkiot kuukahti aina 3-4pv kohdalla/eivät kestäneet pakastusta niiltä osin kun saatiin mitään ylipäätään pakkaseen. Yleensä saatiin vain yksi-kaksi eikä mitään pakkaseen.
Mun mielestä on hullua tässä kohtaa odottaa pätkääkään. Vaikka olisi ollut parariisin Eva vielä
40-vuotiaana niin pari vuotta voi romahduttaa tilanteen. Saati useampi vuosi. Huolimatta siitä mille tilanne ultrassa näyttää. Munasolujem laatu heikkenee eksponentiaalisesti samoin siittiöt omalla laillaan. Enkä ymmättä miks mies ei haluais IVF hoitoa jos olisi valmis ravaamaam joka kuukaisi klinikalla runkkaamassa kuppiin. Kun rahakaan ei asiaa selitä.

Sharmander :) Mulla on hankala kohdunkaula, mutta se ei ole koskaan kai ollut mikään syy....voisikohan se olla(??):rolleyes:

Mies on piikkikammoinen. Hän ei kestänyt katsoa, kun piikitin IVF-piiikkejä. Hänellä ei ole mitään uusinta IVF:ää vastaan. On valmis ravaamaan Klinikalla niin paljon, kuin tarve.
 
Takaisin
Top