----45+++++ kuumeiset

Taas tätä minun tuuria. Ei ole ovisplussa. Ukko kotiutuu perjantaina ja sitten luultavimmin on myöhäistä. No minkäs taas teet.

On tuo psyyke muuten kummallinen. Nyt koetan monessakin tilanteessa perustella itselleni, että on se hyvä, ettei pientä enää tule. Voi tehdä kohta vapaammin sitä ja tätä, kun pojat kasvaa. Hullua, koska enhän minä oikeasti niin ajattele. Luulen sen vaan olevan tapa käsitellä asiaa.
Koska on ollut edellinen talletus? Etukäteen tallettelu kannattaa aina!
 
Taas tätä minun tuuria. Ei ole ovisplussa. Ukko kotiutuu perjantaina ja sitten luultavimmin on myöhäistä. No minkäs taas teet.

On tuo psyyke muuten kummallinen. Nyt koetan monessakin tilanteessa perustella itselleni, että on se hyvä, ettei pientä enää tule. Voi tehdä kohta vapaammin sitä ja tätä, kun pojat kasvaa. Hullua, koska enhän minä oikeasti niin ajattele. Luulen sen vaan olevan tapa käsitellä asiaa.
Höö. Tuuri kuulostaa tutulle. Meidän mahikset heikkenee loppuviikkoon. Toisaalta miettii, että samapa tuo ku ei tärppää kumminkaan. Ja samoja olen miettiny, että kai tällä on tarkoitus. Ja sit en kuitenkaan halua ajatella niin. Toisaalta ymmärrän että jäähän niitä nuorempiakin jopa sekundäärisesti lapsettomiksi, miksi siis kuvittelisin olevani jotenkin erityinen. Huokaus sentään.
 
Onko kukaan muu huomannut, että RFSU:n testien laatu on parantunut?:rolleyes:

Enää näihin testeihin ei ole viimeaikoina tullut niitä valeplussia. Oisko käyttäjien valitus ja tuotteen boikotointi saavuttanut viestin perille.
Hyvä RFSU:gen053:gen014
 
Teeppäs :pompus:! Eikai sen väliä. Veikkaan :facepalm::hilarious: ainakaan ei maksa ”mitään” :smiley-bounce013

Aika sakee ja vaahtovalta, sekä kuplivalta lopputulos näyttää:joyful: Mitä ennustaa?

Iltapissa, tunnin pidätys...dpo9...tein pregchecking vertauksen vuoksi ja se on kyl täysnega...
20191111_191719.jpg
Hauskaa....jollei muuta:p :laughing021
 
Last edited by a moderator:
No hauskaa ehkä nimenomaan :hilarious: eiks sen pitäs olla semmonen ihan saippuainen litku :laughing002 no jooo. Ei varmaan kovin validi testi. Kiitos kun teit :laughing001

Sharmander :) ...tämä oli dpo9 tulos....vielä ei voi olla kovin vahva tulos mikäli plussa ois:smiley-angelic003

Ehkä jätän tämän testausmuodon ja keskityn nykypäiväisiin testeihin, kunnes on virallinen testipäivä....siihen on aikaa vielä 6 vrk.
 
Takaisin
Top