Psyyke

[BarbaMama81]

Ihanaa, kun meitä alkaa olla näin paljon täällä!!

Miten teidän pääkoppanne jaksaa? Itse olen ajoittain ihan vainoharhainen ja niin varma, ettei meille mitään vauvaa ole edes tulossa ja odottaa vaan milloin vuoto alkaa... Todella raskasta, tuntuu että hetkellisesti ihan lamaantuu kaiken huolen alle. Toisella hetkellä sitä elelee taas ihan pilvilinnoissa ja selailee vaan Emmaljungan sivuja.

Alkuraskauden ultraa toki mietin, mutta toisaalta sekään ei turvaa kaiken menevän hyvin. Siinä missä syke voi löytyä alussa, voi se myös sammua ennen seuraavaa ultraa. Tieto selkeesti lisää tuskaa.

Tarkoitus tällä ketjulla ei ole siis luoda hysteriaa, vaan yhdessä ja vertaistuen turvin käsitellä aihetta. Huomata, että kai tämäkin prosessi kuuluu juuri tämän lapsen äitiyteen ja herkkyyden herättelyyn.

 

[Jemilia]

Täällä myös välillä kovasti keskenmeno pyörii mielessä. Niitä olen kuitenkin jo muutaman kokenut [emoji20] Alkuraskauden ultraa odotan innolla, jotta saa tietää onko kaikki ok ja sen jälkeen muutaman päivän on levollinen olo.

Ja tiedän, että ar-ultran jälkeen seuraavassa ultrassa voi tulla ikäviä uutisia vaikka sen todennäköisyys onkin muutamien prosenttien luokkaa jos ar-ultrassa on syke nähty, mutta tästäkin on siis omakohtaista kokemusta, joten huokaista voin vasta kun liikkeet alkaa tuntumaan. Niin ja senkin jälkeen alkaa pelottamaan ennenaikainen synnytys ja kohtukuolema [emoji17] Niin ja sitten kun vauva syntyy niin kätkytkuolema pelottaa. Jos vauva nukkuukin ”liian” monta tuntia niin tulee tarkistettua hengittääkö se.

Voi tätä äitiyttä. Ennen äidiksi tuloa olisin pitänyt jokaista joka kirjoittaa näin ihan puupäinä, mutta rakkaus ja kiintymys omaa tulevaa tai jo olemassa olevaa lasta kohtaan on kyllä voimakkainta maailmassa ja sekoittaa pään ihan täysin [emoji3590]

Ja tietenkin toisena päivänä täälläkin selaillaan tuplavaunuja ja muita vauvatarvikkeita netistä ja unelmoidaan tulevasta vauvasta [emoji4] huh ei ole helppoa.

 

[lexie]

Vaihtelevasti mennään täälläkin. Oon koittanut himmailla, mutta melkein yhtä innoissaan sitä kuitenkin on kuin ensimmäisessäkin raskaudessa, vaikka nyt kokemuksesta tiedostaa km:n riskin paremmin.. Silloin kun huoli iskee, mietin että entä jos alkio olisikin kuollut, ja viikkoja ehtii taas kulua ilman että tietäisin siitä. Mutta tämmöistä tämä nyt vain on.

Haluan luottaa siihen, että kaikki menee hyvin ja toukokuussa meille tulee vauva.

 

[Sansku]

Täällä ihan samat tunnelmat!

Ensimmäisessä raskaudessa sitä jotenkin oli huolettomampi, että eihän nyt meillä varmaan tapahdu mitään, kaikki menee hyvin... Sitten tuli keskenmeno ja täydellinen romahdus.

Nyt kun tiedostaa konkreettisemmin keskenmenon riskin, en pysty nauttimaan tästä raskaudesta, niin kun varmaan pitäisi. Vainoharhaisuus ja epäonnistumisen pelko painaa, vaikka tiedostankin, etten pysty itse näihin asioihin paljoa vaikuttamaan.

Ehkä sekin, kun ei ole kokemusta onnistuneesta raskaudesta, epäilen kaikkia raskausoireita varmoiksi merkeiksi keskenmenosta.

Mutta kyllä niitä onnellisiakin ja haaveilun hetkiä on mahtunut välillä joukkoon. Toivottavasti jatkossa vain enemmän


Ps. vaihdoin nimimerkin, koska joku ahkera stralkkeri jaksoi nähdä niinkin paljon vaivaa, että yhdisti minut toisessa yhteydessä käyttämääni lähes samaan nimimerkkiin....

 

[Ginger]

Vähän jännittää ja välillä mietityttää miten raskaus etenee ja onhan lapsi terve. Olen kuitenkin rauhallisemmin mielin, kuin esikoista odottaessa. Intoilen ja haaveilen kyllä. Ehkä kieltämättä odotan tyttöä meille, mutta onhan poikakin tervetullut.

Enemmän uskon jännittäväni sitten, kun lapsi syntyy. Kätkytkuolemanpelko ja sellainen tietysti on sitten pelkona.

Minulla on töiden ja opiskeluiden kautta aika paljon raskauteen ja lapsen kehitykseen liittyvää tietoutta jota ei ehkä joka äidillä ole, niin tuntuu kyllä taakalta kun itse odottaa... Mieluummin en tietäisi, tekee vielä varovaisemmaksi monen asian suhteen Toisaalta siltikin sitä epäilee ja sekoilee että onkohan näin sittenkään, vaikka oikeastaan tietää miten tilanne on

Itsellä varjostaa ehkä aavistuksen odotusta myös perhetilanne. Omat vanhempani suhtautuivat jokseenkin erikoisesti jo silloin kun odotin esikoistani, äiti erityisesti oli hieman nihkeä. Kuitenkin molemmat ihastuivat poikaan kovasti ja olenkin lähes varma että tuleva lapsi ei saa yhtä paljon huomiota. Tällä kertaa tosin luulen, että isompi ongelma on isälläni, hän sai äsken tietää että minulla on alkuraskaus nyt meneillään, niin vastaus vaan oli "herranjumala, eihän".

 

[BarbaMama81]

Ps. vaihdoin nimimerkin, koska joku ahkera stralkkeri jaksoi nähdä niinkin paljon vaivaa, että yhdisti minut toisessa yhteydessä käyttämääni lähes samaan nimimerkkiin....

Aaettä, kyllä ihmiset jaksaa. Onneks meillä on sentäs omakin elämä!

Minulla on töiden ja opiskeluiden kautta aika paljon raskauteen ja lapsen kehitykseen liittyvää tietoutta jota ei ehkä joka äidillä ole, niin tuntuu kyllä taakalta kun itse odottaa... Mieluummin en tietäisi, tekee vielä varovaisemmaksi monen asian suhteen Toisaalta siltikin sitä epäilee ja sekoilee että onkohan näin sittenkään, vaikka oikeastaan tietää miten tilanne on

Itsellä varjostaa ehkä aavistuksen odotusta myös perhetilanne. Omat vanhempani suhtautuivat jokseenkin erikoisesti jo silloin kun odotin esikoistani, äiti erityisesti oli hieman nihkeä. Kuitenkin molemmat ihastuivat poikaan kovasti ja olenkin lähes varma että tuleva lapsi ei saa yhtä paljon huomiota. Tällä kertaa tosin luulen, että isompi ongelma on isälläni, hän sai äsken tietää että minulla on alkuraskaus nyt meneillään, niin vastaus vaan oli "herranjumala, eihän".

Täällä myös alan ihminen, mutta yritän olla kaikesta tiedosta huolimatta ihan vaan tulevan äidin roolissa. En edes yritä ratkoa omaa terveyttäni, vaan yritän pyrkiä jättämään sen muiden hoiviin. Kerran olen vahingossa maininnut ammattini vastaanotolla, jonka jälkeen avunsaantini loppui siihen. Sama kävi lapseni kohdalla; sanottiin vaan, että kyllä me pärjätään.

Voi Ginger, ihan hirveä tilanne! Nykyään ihmiset kokevat oikeudekseen sanoa ja ladella omia mielipiteitään ainoina oikeina totuuksina. Ihmisten pitäisi oppia kuuntelemaan ja luottamaan jokaisen omaan päätöksentekokykyyn mikäli mielipidettä ei kysytty. Tämä on itse asiassa syy miksen itse halua heti kuuluttaa onnestani muille; koen, että aina on niitä elämän katkeroittamia ihmisiä, kun muiden onni syö heidän omaa napaansa. Vanhemmat taas kokevat oikeudekseen omistaa lapsensa hamaan tappiin ja ohjailla omilla toiveillaan meidän elämää. Vaikka tiedämmekin heidän tarkoittavan pelkästään hyvää, sanat satuttavat ja tekevät reiän sydämeen.

Muista hymyillä - olet taatusti oman onnesi ansainnut!

 

[Kukkis92]

Itselläni taustalla yksi keskeytynyt keskenmeno. Varhaisultrassa rv7+5 todettiin kehityksen pysähtyneen rv6+5. Tämän vuoksi tämä uusi raskaus huolettaa, meneekö tämäkään loppuun asti.. Ei uskalla samalla tavalla iloita kuin ensimmäisestä raskaudesta. Ekoina päivinä plussauksen jälkeen kyttäilin vessakäynnillä aina pikkarit heti kun pääsin vessaan. Toisaalta ei ensimmäisessä keskenmenneessä tullut vuotoja, eikä sekään kuitenkaan hyvin päättynyt. Olen varannut varhaisultran tähänkin raskauteen sillä haluan mahdollisimman ajoissa tiedon jos kyseessä olisikin vaikka tuulimuna. Jos taas kaikki onkin hyvin niin voin hetken iloita ja toivoa parasta, että hyvät uutiset jatkuisuvat vielä np-ultrassa ja myöhemmin.

Itseäni on lohduttanut ajatus "älä murehdi sellaista jota ei vielä ole " ja "raskaana kunnes toisin todistetaan " Toisaalta aina löytää uusia murehdittavia asioita (kohtukuolema, kätkyt jne), joten ehkä pitäisi antaa elämän viedä eikä murehtia asioista joihin ei juuri voi vaikuttaa..

Päivittäin käväisee pelko mielessä, mutta ei auta kuin yrittää pysyä positiivisena. Ainakaan raskautuminen ei ole este...

 

[Ginger]

Voi Ginger, ihan hirveä tilanne! Nykyään ihmiset kokevat oikeudekseen sanoa ja ladella omia mielipiteitään ainoina oikeina totuuksina. Ihmisten pitäisi oppia kuuntelemaan ja luottamaan jokaisen omaan päätöksentekokykyyn mikäli mielipidettä ei kysytty. Tämä on itse asiassa syy miksen itse halua heti kuuluttaa onnestani muille; koen, että aina on niitä elämän katkeroittamia ihmisiä, kun muiden onni syö heidän omaa napaansa. Vanhemmat taas kokevat oikeudekseen omistaa lapsensa hamaan tappiin ja ohjailla omilla toiveillaan meidän elämää. Vaikka tiedämmekin heidän tarkoittavan pelkästään hyvää, sanat satuttavat ja tekevät reiän sydämeen.

Muista hymyillä - olet taatusti oman onnesi ansainnut!

Joo, kyllähän tässä pärjäillään, mulla on maailman ihanin mies ja hän tukee Mutta tosiaankin isäni nihkeys johtuu varmasti siitä, että on tosiaan erittäin kiintynyt esikoiseeni ja varmasti jotenkin kokee, että toinen lapsi syrjäyttäisi esikon. Koki eroni pojan isästä haasteena ja ilmeisesti vieläkin toivoi että oltaisiin palattu yhteen hänen kanssaan. Nyt kun niin ei selvästikään käy, kiukuttelee.
Äitinihän oli esikoista kun aloin odottaa, niin sitä mieltä että mies on väärä jne Ikinä ei oo hyvä.

 

[Nasunina]

Mä oon kans aina ollu peloissani varmaan rakenneultraan asti että onko siellä edes ketään ja onko kaikki hyvin. Sit on menny muutama viikko hyvin kunnes oon alkanu huolestumaan kohtukuolemasta yms..
Mulla on takana kaks varhaista keskenmenoa niin siksi en uskalla nauttia vielä.

 

[##Mindi]

.

 

[Puff]

Mulla tänään 6+0 ja varasin neuvolan ensikäynnin. Tuli jotenkin aika ahdistava olo ja tammikuun keskenmeno palasi taas mieleen, silloin ehdin juuri varata neuvolan ja melkein heti vuoto alkoi. Ystävällinen hoitaja kyseli nyt miten olen toipunut keskenmenosta ja itkuhan siinä meinasi tulla, jotenkin siitä puhuminen on edelleen raskasta ja kaikki se pelko heijastuu tähän odotukseen. Viime viikon loppu oli vaikein, kun elin samat raskausviikot kun edellinen raskaus päättyi. Helpotti, kun pääsin niiden päivien yli mutta toisaalta vielä en edes tiedä olenko oikeasti raskaana vai onko tuulimuna vai ehkä keskeytynyt km... ahdistaa aika paljon tällä hetkellä keskenmenon jälkeen on kauhea pelko että miten tämä raskaus nyt menisi sen paremmin.. Mulla vielä raskautuminen on joka kerta kestänyt kauan, niin senkin puolesta toiveet tämän raskauden onnistumiseen on kovat. Varasin ultran ensi maanantaille, jospa sen jälkeen voisi hiukan hengähtää jos kaikki siellä hyvin.

 

[BarbaMama81]

Voi Puff! Voimia teille todella paljon. Ihan samojen asioiden ja ajatusten kanssa painitaan täälläkin. Itse en vielä ole uskaltanut varata edes neuvolaa, jätän sen ensi viikkoon. Tulee jotenkin sellainen olo, että saan/ haluan pitää tämän "onnen" edes siihen saakka...


Me kaks 6+0

 

[Naenne]

Tsemppiä Puff! Onneksi ensi maanantaihin ei ole pitkä aika, toivottavasti silloin saat varmistuksen, että kaikki on hyvin!

Mulla on tietysti ollut vähän pelkoja, kai ne asiaan kuuluukin, mutta yllättävän luottavaisin mielin oon onnistunut olemaan Edellisessä raskaudessa meni kaikki hyvin, enkä oo ainakaan kuullut, että esim. äidillä olisi ollut keskenmenoja. Turhaan noita murehtimaan, kun ei oo mitään merkkiä, että mikään olisi huonosti, eikä niihin voi kuitenkaan mitenkään itse vaikuttaa

 

[Fantsu]

Täällä kanssa ajoittain leijutaan ihan pilvilinnoissa ja välillä taas iskee pelko, että onko tuolla masussa mitään eloa. Alkuun pelkäsin joka vessakäynnillä, että joko menkat alkoivat.

Nyt 6+3 ja eihän se pelko oikein ole helpottanut. Kun ei koskaan voi tietää, mitä tapahtuu. Kunpa osaisi vaan nauttia tästä raskaudesta, kun ei se murehtiminen yhtään vähennä sitä tuskaa, jos tämä raskaus ei pääty hyvin.

 

[Elves]

Minä olin vielä viikko sitten (nyt7+4) aivan varma, että mitään raskautta ei edes ole. Tein testinkin uudelleen :angelic: Näin esikoista odotellessa olen varmaan onnellisen tietämätön siitä mitä kaikkea voisi edes tapahtua. Olen myös ajatellut tarkoituksella suojella itseäni ja olla lukematta "liikaa" aiheesta. Ajattelen, että saan kaiken tarvittavan minua ja raskauttani koskevan tiedon neuvolassa. Kyllähän tässä toki on käynyt mielessä keskenmenon mahdollisuus, lapsen sairaus ym. Toivotaan että meillä kaikilla menee kaikki hyvin ja koitetaan nauttia hetkestä

 

[Naenne]

Onneksi Fantsu ja Elves yleisesti ottaen suuremmat todennäköisyydet on, että kaikki menee hyvin Eli sinällään turha murehtia vielä, kun ei ole mitään oikeata "merkkiä" siitä, että jokin asia olisi pielessä. Näin mä olen yrittänyt ajatella. Kaikki on hyvin kunnes toisin todistetaan!

 

[Fantsu]

Onneksi Fantsu ja Elves yleisesti ottaen suuremmat todennäköisyydet on, että kaikki menee hyvin Eli sinällään turha murehtia vielä, kun ei ole mitään oikeata "merkkiä" siitä, että jokin asia olisi pielessä. Näin mä olen yrittänyt ajatella. Kaikki on hyvin kunnes toisin todistetaan!

Oikeassa olet, täytyy yrittää itse ajatella samoin :)

 

[Vaalsi]

Aika samoja fiiliksiä kuin muillakin, eli jännittää/pelottaa/ahdistaa meneekö kaikki hyvin, vaikka kuinka yrittäisi olla rennosti. Itsellä menossa vasta 4+4, enkä tiedä miten pystyn odottaa varattuun varhaisultraan (30.9.) saakka. En edes tiedä onko tällainen pelkotila ihan normaalia enää... Ollaan jo miehen kanssa siinä todella onnekkaita, että meillä tärppäsi heti toisesta yrityksestä, esikoinen olisi tulossa.. Siksi miettii että jos tuollainen onni jo tuli, niin voiko vielä käydä niin hyvä tuuri että kaikki menisi hyvin.. Niin paljon lukee ja kuulee ikäviä km kokemuksia, että pistää mietityttämään mikä on edes todennäköisyys että heti elämäni ensimmäinen raskaus menisi hyvin.. kuten sanoin, tiedän ettei painikointi auta mitään, mutta eihän tälle mitään voi

 

[Alkurakkaus]

Sit sitä alkaa tuntemuksia miettimään. Jokaista vihlaisua kohdussa. Onko ok vai onko merkki keskenmenosta. Mulla jomotteli sillon keväällä sekä selkää että masua muutamaa päivää ennen km ja nyt oon ihan vainoharhainen. Näin untakin keskenmenosta viime yönä. Tosin se sitten vaihtuikin keskoksen synnytykseksi ja sit mulla oli keskonen siellä teholla jne.... :bag: Aivan kamalaa!

 

[BarbaMama81]

Ihan täällä edelleen on samat aatokset teidän kanssa. Mies on (onneksi) paljon rauhallisempi asian suhteen kuin minä, joten en oikein edes kehtaa panikoida sen seurassa niin paljoa. Mä olen muutenkin varsinainen leijonaemo ja höösääjä, niin nyt ehken vielä x1000.

Tuntuu, että oireetkin vaan vähenee. Yritän nyt luottaa vaan siihen, että keskenmenon mahdollisuus on vaan n. 10-15%. Itselläni tuosta toki vielä vähän korkeempi perussairauden ja iän takia, mutta ainakin neuvolatäti oli puhelimessa oikein rauhallisin mielin. Alkuraskauden ultra olisi ehken mielenlaatua parantava kokemus, mutta en haluaisi hötkyillä; keskenmeno tulee ultrasta huolimatta jos on tullakseen. Kai tää pitää ottaa vaan luonteenkasvatuskysymyksenä, äidin herkkyyden kasvatteluna ja käskynä keksiä elämään lisää merkityksellistä sisältöä.

Lähdempä siis lenkille. Taitaa olla vaan liikaa aikaa näin vapaalla pyöritellä näitä asioita mielessä.