On kyllä niin jännä juttu, miten erilaisia me ollaan. Itse jos olen kipeänä, niin haluaisin, että kaikki ihmiset katoaisi kilometrien päähän, että saisin sairastaa rauhassa ja yksin :O En kaipaa minkäänlaista hoivaa jos vaan olen siinä kunnossa, että pärjään itsekin, enkä kosketusta varsinkaan tahdo sairastaessa, yhhhh. Poikkeuksena siis esim. se, jos olen sairaalassa, niin siellä nyt tietenkin lääkärit ja muu hoitohenkilöstö saa koskea, mutta sellainen normiflunssa yms. niin mieluiten sairastan omassa rauhassa kaikelta.
Mutta niin, olenhan muutenkin vähän semmoinen erakkoluonne, en kaipaa hellyyttä enkä kosketusta muutenkaan oikeastaan ollenkaan. Pojankin kanssa tuntuu joskus niin ilkeältä, kun oma iho sanoo, että mene pois siitä, en halua että minuun kosketaan, mutta pojan takia on pakko sietää sillä huonollakin hetkellä se läheisyys, jota poika tarvitsee tällä hetkellä tosi paljon. Tämä tämmöinen tuntuu vain pahenevan, mitä enemmän tulee ikää. Onneksi nyt vielä pojan kosketuksen ja läheisyyden siedän paremmin, vaikka olisikin se huono hetki.