Alkuraskauden ultra

Päästään 12.8 varhaisultraan lapsettomuushoitojen puolesta, vaikka tämä tulokas tupsahtikin ”kesätauolla”. Oli siis tarkoitus jatkaa elokuussa hoitoja, mutta saatiin iloinen ylläri:love017 Ei malttais odottaa, ja vähän jännittää kun hormoonihoitoja takana ja ikääkin on niin monikkoraskauden mahdollisuus suurempi:whacky011
 
Kävin ultrassa, löytyi sikiö ja sykekin mahdollisesti (oma sykekin korkea niin saattoi sekoittua). Kontrolliultra on 12.8. ja hcg-mittaukset myös tänään ja silloin ennen seuraavaa ultraa. Sikiö oli 3,4 mm eli tosi varhaista on vielä, se noin 6 viikkoa korkeintaan.
 
Mitä tarkoittaa, että sykekin mahdollisesti? Tuon kokoisella ei pysty sykettä vielä dopplerilla kuulemaan, vaan syke todetaan ultrakuvaa katsomalla, sitä ei pysty sinun sykkeeseen sekoittamaan. Ei lääkäri sanonut mitään näkyikö syke? Missä sinä kävit siis ultrattavana?
 
Tsemppiä, toivoa on :)
 
Päästään 12.8 varhaisultraan lapsettomuushoitojen puolesta, vaikka tämä tulokas tupsahtikin ”kesätauolla”. Oli siis tarkoitus jatkaa elokuussa hoitoja, mutta saatiin iloinen ylläri:love017 Ei malttais odottaa, ja vähän jännittää kun hormoonihoitoja takana ja ikääkin on niin monikkoraskauden mahdollisuus suurempi:whacky011
Mulla ois kans 12.8 julkisenpuolen ultra, saa nähdä maltanko siihen asti odottaa :)
 
Ultrassa käyty ja syke löytyi ihan oikeasta paikasta kooltaan vastasi 6+6 vaikka piti olla 7+2 mutta yritän olla tuosta nyt huolehtimatta!

Meilläkin varhaisultrassa piti olla viikkoja 7+6, mutta löytyikin 6+4 vastaava tyyppi. Kätilö ja neuvola ovat sitä mieltä, että ei saisi huolestua. Kerta syke löytynyt oikeasta paikasta, mutta kyllä se itseä vaivaa. Vaikka toki ainakin itellä toi selittää sen, miksi raskaustesti näytti vasta viikkoa myöhemmin plussaa, kun olisi pitänyt.
 
Mitä tarkoittaa, että sykekin mahdollisesti? Tuon kokoisella ei pysty sykettä vielä dopplerilla kuulemaan, vaan syke todetaan ultrakuvaa katsomalla, sitä ei pysty sinun sykkeeseen sekoittamaan. Ei lääkäri sanonut mitään näkyikö syke? Missä sinä kävit siis ultrattavana?
Naistentautien polilla kävin. Lääkäri jostain syystä kokeili mun sykettä ultratessaan ja vaikutti epävarmalta sikiön sykkeestä. Hoitaja sanoi että sikiön syke näkyi.
 
Katsoin omakannasta verikokeen tuloksen niin hcg oli 37 389. Vissiin on ihan normaali arvo noin 6 viikon kohdalla? Isolta tuntuu kyllä.
 
Varasin uuden varhaisultran 10.8 vaikka viimeviikolla kävin ja kaikkii oli kunnossa. Jotenkin vaan epävarma olo kun järkyttävä pahoinvointi loppui kuin seinään ja muutenkin niin "erilainen" olo yht äkkiä. Oon varmaan vaan hysteerinen kun kunnallinen eka ultrakin jo varattu 19.8, mutta oman mielenrauhan takia vaan pakko mennä välissä tarkastamaan onko kaikki ok
 
Meilläkin varhaisultrassa piti olla viikkoja 7+6, mutta löytyikin 6+4 vastaava tyyppi. Kätilö ja neuvola ovat sitä mieltä, että ei saisi huolestua. Kerta syke löytynyt oikeasta paikasta, mutta kyllä se itseä vaivaa. Vaikka toki ainakin itellä toi selittää sen, miksi raskaustesti näytti vasta viikkoa myöhemmin plussaa, kun olisi pitänyt.
Meillä alkionsiirrosta tää raskaus niin aika tarkkaan tiedossa raskauden kesto mutta onhan siinä kiinnittymisessä aina vähän heittoa :)
 
Täällä uus vanha plussailija... Tuolla lapsettomuus puolella oon joskus kirjoitellut. Nyt oli pakko avata suu, elikkä. Edelliset menkat ollu 14.6. Hcg tarkistettu 3 kertaa, nousee "oikein" eli nyt ois 6+5. Viime viikolla käytiin terveystalolla kun pelkään niin kovasti keskenmenoa mutta kätilö ei löytänyt yhtään mitään. Laittoi kiireellisen lähetteen naistentautien polilla. Mentiin sinne suoraan, itkin silmäni päästä. (tässä vaiheessa viikkoja ois pitäny olla 5+6). Siellä se ultrasi ja löysi pienen Nesteontelon josta ei voinu sanoa mitään vielä mikä on. Eikö tosiaan olis pitäny näkyä nuilla viikoilla mitään? Lääkäri sanoi että keskenmeno, mutta tarkistetaan hcg. Ja se olikin yllätyksenä ihan normaali kuulema niihin viikkoihin nähden (yli 1500).mitä tässä nyt tapahtuu?

6+0 voi aikasintaan näkyä syke. Jos alkio onkin vielä muutaman päivää oletettua pienempi/nuorempi niin eivät välttämättä saa kunnollista kuvaa siitä. Kannattaa mennä uudestaan kun pitä olla 7+ viikkoa niin siinä kohtaa pitäisi sykkeen näkyä ellei heitä yli viikolla. Tsempit!
 
Meillä alkionsiirrosta tää raskaus niin aika tarkkaan tiedossa raskauden kesto mutta onhan siinä kiinnittymisessä aina vähän heittoa :)

Nää on niin pieniä että jos millinkin mittaavat väärin niin heittoa on heti päivissä. Ja kun kyse on uniikista yksilöstä niin kaikki kehitys ja kasvu tapahtuu myös yksilöllisesti. :) <3
 
Meilläkin varhaisultrassa piti olla viikkoja 7+6, mutta löytyikin 6+4 vastaava tyyppi. Kätilö ja neuvola ovat sitä mieltä, että ei saisi huolestua. Kerta syke löytynyt oikeasta paikasta, mutta kyllä se itseä vaivaa. Vaikka toki ainakin itellä toi selittää sen, miksi raskaustesti näytti vasta viikkoa myöhemmin plussaa, kun olisi pitänyt.

Mulla kaikissa raskauksissa heittänyt arvioitu laskettu viikko ja vauvan koko :) Mulla tuo ovulaatio on myöhäsessä vaiheessa kiertoa eli vaikka tänään on neuvolan mukaan 7+5, niin oikeesti on 6+6 tai 7+0. Ihan normaalia se. Sen takia sen nimi on laskettuaika koska se on tosiaan laskettu päivä eikä välttämättä vastaa alkion/sikiön kehitystä. ;)
 
Ultrassa käyty.. Viime viikon kertomuksessa luki että pieni Nesteontelon. Nyt sanoi että Nesteontelo jossa mahdollisesti ruskuaispussi. Mutta oli sitä mieltä että toivoa ei enää ole. Ja lääkkeelliseen tyhjennykseen pitäs mennä... Tää on niin väärin. Keväällä keskenmeno ja nyt tämä... Ei voi olla totta enää...
 
Olen niin pahoillani! :(
 
Varasin uuden varhaisultran 10.8 vaikka viimeviikolla kävin ja kaikkii oli kunnossa. Jotenkin vaan epävarma olo kun järkyttävä pahoinvointi loppui kuin seinään ja muutenkin niin "erilainen" olo yht äkkiä. Oon varmaan vaan hysteerinen kun kunnallinen eka ultrakin jo varattu 19.8, mutta oman mielenrauhan takia vaan pakko mennä välissä tarkastamaan onko kaikki ok

Mie kävin myös kahdessa ultrassa, suosittelen.. sillä saa mielenrauhaa ja stressi vähenee :happy:

Ultrassa käyty.. Viime viikon kertomuksessa luki että pieni Nesteontelon. Nyt sanoi että Nesteontelo jossa mahdollisesti ruskuaispussi. Mutta oli sitä mieltä että toivoa ei enää ole. Ja lääkkeelliseen tyhjennykseen pitäs mennä... Tää on niin väärin. Keväällä keskenmeno ja nyt tämä... Ei voi olla totta enää...

Voi ei, oon niin pahoillani. Voimia :Heartred
 
Takaisin
Top