Alkuraskauden ultra

Soitin vihdoin neuvolaan ja minulle varattiin aika ultraääneen (joka tehdään emättimen kauttako??) ja neuvolaan. Koska en osannut oikein sanoa, milloin minulla on viimeksi ollut menkat, olisi neuvola halunnut mulle ultra-ajan mahdollisimman pian, mutta ensi viikolle ei ollut töiden kanssa yhteen meneviä aikoja, joten ultra on vasta sitten seuraavalla viikolla, ja neuvola heti viikon päästä siitä. Neuvolaa pitää kuulma siirtää, jos ultrassa todetaan että raskaus on vasta viikolla 6 tai vähemmän, mutta neuvolatäti laski, että todennäköisen hedelmöittymisajan mukaan raskaus olisi tuolloin kuitenkin jo viikolla 7-8, että siksi piti saada kuulma neuvola-aika mahdollisimman pian siitä.

Kertokaas te kokeneemmat, että miten tuo ultra siis tehdään? Ja miksi sinne neuvolaan on ultran jälkeen niin kova kiire? Mitä siellä tehdään? Itsellä ensimmäinen raskaus ja en yhtään ehtinyt tähän varautua, niin olen ihan pihalla.
Sulle siis laitetaan alakautta sellanen kapula, mikä on ultra laite. Ja sillä katotaan että alkio on kiinnittynyt oikein ja mitat.
Ja neuvola sit sen vuoksi koska siellä kuuluu käydä tietyllä viikoilla, jotta raskautta voidaan seurata :)
 
Mä olen menossa huomenna Kaunis Odotukseen. Viikkoja pitäisi olla menkkojen mukaan 7+1. Mulla on jostain syystä ollut todella epäilevä olo tän raskauden suhteen, joten pakko päästä tarkastamaan tilanne..:sorry:
Kaikki hyvin ja syke löytyi! Nyt voin vähän huokaista helpotuksesta:happy: Koko tosin vastasi vasta n. 6+3 viikkoja, mutta tätä osasinkin odottaa koska kierto on ollut todella sekava ja pitkä esikoisen syntymän jälkeen.
 
Soitin vihdoin neuvolaan ja minulle varattiin aika ultraääneen (joka tehdään emättimen kauttako??) ja neuvolaan. Koska en osannut oikein sanoa, milloin minulla on viimeksi ollut menkat, olisi neuvola halunnut mulle ultra-ajan mahdollisimman pian, mutta ensi viikolle ei ollut töiden kanssa yhteen meneviä aikoja, joten ultra on vasta sitten seuraavalla viikolla, ja neuvola heti viikon päästä siitä. Neuvolaa pitää kuulma siirtää, jos ultrassa todetaan että raskaus on vasta viikolla 6 tai vähemmän, mutta neuvolatäti laski, että todennäköisen hedelmöittymisajan mukaan raskaus olisi tuolloin kuitenkin jo viikolla 7-8, että siksi piti saada kuulma neuvola-aika mahdollisimman pian siitä.

Kertokaas te kokeneemmat, että miten tuo ultra siis tehdään? Ja miksi sinne neuvolaan on ultran jälkeen niin kova kiire? Mitä siellä tehdään? Itsellä ensimmäinen raskaus ja en yhtään ehtinyt tähän varautua, niin olen ihan pihalla.

Meidän neuvolassa eka ultra tehdään ihan vatsan päältä. Toki siinä vaan kurkataan et alkio kasvaa oikeassa paikassa ja katotaan raskausviikot.
 
Soitin vihdoin neuvolaan ja minulle varattiin aika ultraääneen (joka tehdään emättimen kauttako??) ja neuvolaan. Koska en osannut oikein sanoa, milloin minulla on viimeksi ollut menkat, olisi neuvola halunnut mulle ultra-ajan mahdollisimman pian, mutta ensi viikolle ei ollut töiden kanssa yhteen meneviä aikoja, joten ultra on vasta sitten seuraavalla viikolla, ja neuvola heti viikon päästä siitä. Neuvolaa pitää kuulma siirtää, jos ultrassa todetaan että raskaus on vasta viikolla 6 tai vähemmän, mutta neuvolatäti laski, että todennäköisen hedelmöittymisajan mukaan raskaus olisi tuolloin kuitenkin jo viikolla 7-8, että siksi piti saada kuulma neuvola-aika mahdollisimman pian siitä.

Kertokaas te kokeneemmat, että miten tuo ultra siis tehdään? Ja miksi sinne neuvolaan on ultran jälkeen niin kova kiire? Mitä siellä tehdään? Itsellä ensimmäinen raskaus ja en yhtään ehtinyt tähän varautua, niin olen ihan pihalla.

Varhaisultra tehdään yleensä alakautta että ei edes kokeilla vatsan päältä. Sit niskaturvotusultra eli tää joka tedään rv 12+0 kieppeilä pyritään tekemään vatsan päältä, mutta jos se ei ota onnistuakseen niin sit taas alakautta (esim jos on ylimääräistä fylliä siinä alavatsan kohdalla niin näkyvyys voi olla huono.

Niillä on ihan siihen suunniteltu pieni putkilo jonka laittavat geelin kanssa. Se ei satu, mutta tieytty silleen epämukavaa kun joku vieras laittaa jotain "ylimääräistä" sinne sisälle. Mutta itse ainakin unohdin koko homman kun näin pikkusen sydämen siellä jumppaamassa <3
 
Varhaisultra yksityiselle ens viikolla rv 8+1 paikkeilla. Neuvolan kautta en saanu varhaisultraa vaikka on 2 keskenmenoa takana ja kierto ollut nyt vähän sekasin. Haluun kuitenki käydä ultrassa tarkistamassa onko kaikki ok. Esikoisen kanssa ei käyty vaan eka ultra oli se rv 12 ultra.
 
Oon ehkä ihan ylihysteerinen, mutta varasin toisenkin ultran mihin meen ens keskiviikkona (9+2). Kävin tosiaan 7 rv varhaisultrassa ja siellä kaikki ok, mutta jotenkin niin hermostuttaa ja on epävarma olo koko raskaudesta ja sen jatkumisesta. Ajattelin että jos rahalla saan mielenrauhan niin satsataan sitten siihen :nailbiting:
 
Olisipa kyllä ihanaa itsekin käydä toisen kerran.:p Täällä vaan se maksaa ihan hirveästi. Niillä pääkaupunkiseudun hinnoilla mitä täältä on lukenut, niin ehkä raaskisikin.:rolleyes:
 
Oulussa gynekossa maksoi 112e, nyt seuraavan kerran meen eri paikkaan mikä saattaa olla vähän kalliimpi.. :) aattelin että nyt kun jää kesän terassireissut väliin niin voin tuhlata ne rahat tähän omaan mielenrauhaan :grin
 
145e maksoi se meidän.
Ja ihan oikeassa olet minusta. Menisihän tuo raha ihan kevyesti hölmömpäänkin. Ja kerranhan sinä vain tätä vauvaa odotat.:Heartred
 
Kävin keskiviikkona siellä varhaisultrassa ja pienen pieni sydän siellä läpätti menemään. Viikkoja oli silloin 7+0. Nyt ei millää malttais odottaa jotta pääsis seuraavaan ultraan kattomaan miten kaveri on kehittynyt :Heartbigred
 
Liitteet

  • IMG-20190726-WA0004.jpeg
    IMG-20190726-WA0004.jpeg
    17.3 KB · Katsottu: 35
Varasin myös varhaisultran Mehiläisestä ens viikon perjantaille jolloin viikkoja pitäisi olla 7+1. Jännää!! :Heartred:nailbiting: eka neuvolakäynti 8+0, joten pakko saada varmuus ennen sitä.
 
Meillä tiistaina ultra kun neyvolan mukaan 7+3 eli pitäis jotain näkyä vaikka viikot heittäis yli viikolla. :) Jännittää silleen kivalla tavalla lähinnä. Kerroin jo esikoiselle että mennään kattomaan silloin että asustaako mamman vatsassa vauva vai ei ja hän oli innoissaan että toivottavasti joo :grin Ongelmaksi muodostuu lasten hoito siksi aikaa kun kaikki on tekemässä pitkää päivää töissä tai muualla kesälomalla. Ystäväni sit yrittää järjestää silleen että esikko menis sinne :)
 
Takaisin
Top