Se oli jotain kamalaa. Olin viikko tolkulla saikulla, paino tippui ja lähinnä vaan makasin paikoillani silmät kiinni. Tai olin halaamassa pönttöä. Kyllä pelotti että jos tämänkin kanssa on sama niin miten hoitaa esikoisen, koirat ja kodin. Onneksi nyt tosiaan paaaaljon helpommalla päässyt. Mutta kyllä se niin kammoa oli että siinä ei käynyt sitä kun sanotaan että aika kultaa muistot
Hyvin elävästi on vieläkin ne hetket mielessä kun istun vessan lattialla itkien ja ainut mitä pystyy miettimään on että miksi lähdin tähän. Tosin palkinto kestämisestä oli kyllä kaiken yrjön arvoinen 
Pahoinvointi on vaan kamala, siihen ei auta mikään ja oksentaminen ei helpota oloa. Ja vie kyllä voimat ihan kokonaan. Jossain vatsataudissa voi aina lohduttautua sillä että pian se paranee, mutta raskaudessa tiedät että sitä on parhaimmassa tapauksessa monta viikkoa ja pahimmassa tapauksessa 9kk:tta

Pahoinvointi on vaan kamala, siihen ei auta mikään ja oksentaminen ei helpota oloa. Ja vie kyllä voimat ihan kokonaan. Jossain vatsataudissa voi aina lohduttautua sillä että pian se paranee, mutta raskaudessa tiedät että sitä on parhaimmassa tapauksessa monta viikkoa ja pahimmassa tapauksessa 9kk:tta

Hiuspohja vaan rasvottuu ehkä vähän nopeempaa tai sit seki on vaan kuvitteluu, kun KAIKKI vaan tuntuu niin ällöttävältä 

Mun siskolla oli kans sama, että ihan yllättäin loppu yksi aamu, vaikka oli pahoinvoinnista viikot 6-18 kärsinyt!