Ballonki saatiin laitettua, siitä 15 min niin alkoi kivut (ja jatkuu :D), tultiin kotiin odottamaan ja otin särkylääkettä, mutta on kyllä tehokas laite. Toivotaan tämmöistä tuskia ei tarvii montaa vuorokautta kestää! Mutta yritän muistaa että tämä kaikki on hyvän asian puolesta <3 Yllätyin, miten paljon voi koskea näin lyhyessä ajassa, ja samalla pelottaa, miten paljon enemmän tulee vielä koskemaan..
Päivän fiilis
- Ketjun aloittaja Tiina P.
- Aloituspäivämäärä
Aamusta esikoinen toiseksi viimeistä kertaa tarhaan, itse menin töissä käymään kun oli aamulla pullakahvit luvassa :P
Sitten kaupungille vähän shoppailee, pikkujoulut ois perjantaina. Ostin siispä yhden äippäpaidan, menee imettäessäkin. Mutta on kyllä shoppailu rankkaa, vaikka en kauaa ollu enkä sovittanu kuin kahdessa kaupassa. En tykkää muutenkaa kyl shoppailla, mut nyt oli tuskien taival ja ahisti ihan hirveesti vetää riepua päälle ja pois. Nivusiin sattu ja äääh.
Sitten kaupungille vähän shoppailee, pikkujoulut ois perjantaina. Ostin siispä yhden äippäpaidan, menee imettäessäkin. Mutta on kyllä shoppailu rankkaa, vaikka en kauaa ollu enkä sovittanu kuin kahdessa kaupassa. En tykkää muutenkaa kyl shoppailla, mut nyt oli tuskien taival ja ahisti ihan hirveesti vetää riepua päälle ja pois. Nivusiin sattu ja äääh.
Mörrimöykky
Jostain jotain jo tietävä
Tsemppiä synnyttäville, itse halusta jo synnärille lähtis, mutta asukki masussa ei vielä ole haluamassa ulos 
Pientä baby bluesia välillä täällä 
jotenki en vielkää tajua ettei vauva oo enää masussa. Tänää ajoin autolla ja mietin, ku radio lähti soimaa et pitää vaimentaa ettei pikkunen häiriinny. Itku meinas tulla! mul on niiin ikävä masuvauvaa, mun pientä :'( vaik oonki niin onnellinen ja rakastunu tähän pikkuseen joka sylissä on <3 onks kellää muulla ollu tälläst? :/
Ja voisitteko jo synnyttäää ni pääsis puhuu vauva jutuista :D
jotenki en vielkää tajua ettei vauva oo enää masussa. Tänää ajoin autolla ja mietin, ku radio lähti soimaa et pitää vaimentaa ettei pikkunen häiriinny. Itku meinas tulla! mul on niiin ikävä masuvauvaa, mun pientä :'( vaik oonki niin onnellinen ja rakastunu tähän pikkuseen joka sylissä on <3 onks kellää muulla ollu tälläst? :/Ja voisitteko jo synnyttäää ni pääsis puhuu vauva jutuista :D
![[MayDay]](/data/avatars/m/99/99730.jpg?1484515093){kind=avatar}
Pientä baby bluesia välillä täällä
Ja voisitteko jo synnyttäää ni pääsis puhuu vauva jutuista :D
En mä vielä mutta viikon päästä lupaan yrittää parhaani. :D tsemppiä sinne ja kyllä se pää sitten seuraa perässä kun hormonit tasottuu. :)
Joo, mä oon kans tehny tilauksen 15 päivälle:) katotaan osuuko yhtään sinne päinkään:) mut kylhän toi baby blues taitaa aikas yleinen ilmiö olla:) luulen kans et tulee ikävä, ku on ollu nii helppoo kaikki tän mahan kanssa. Paitsi tänään taas terroristivauva teki kaikkensa et olis päässy mun navan läpi, ku ite koitin relaa raskaushieronnassa:)
Mä oon kans miettinyt ja osittain pelännyt tuleeko baby blues. Tää vauva on kuitenkin jotain mitä on toivonut niin kauheen pitkään ja vihdoin yritys palkittiin ja tulin raskaaksi.
Nyt oon iloinnut raskausajasta ja tää on suuri haave mikä toteutunut. Sit kun lapsi syntyy niin pelkään että iskee se arki ja se vaaleenpunainen raskauskupla puhkee. Sitten ollaan minä ja vauva kotona ja siitä ei sitten lähdetäkään enää mihinkään.
Jotenkin sitä miettii varmaan sitten sen asian lopullisuutta ja kaikkea sitä vastuuta. Se on vähän sama kun joku joulun odotus tai kun häät on ohi. Johonkin asiaan kun on satsannut ihan kauheena, asettanut toiveet korkeelle ja tehnyt paljon sen eteen. Sit yks kaks se on ohi (raskadessa toki vauva-arki vasta alkaa mut se raskaus on takana) ja on saanut sen mitä halusi. Iskeekö semmonen tyhjyys ja että tässä tää nyt sitten on ja mitä seuraavaksi.
Tämmösiä asioita vähän mietiskelen jo valmiiksi pääni sisällä ja pelkään miten mieli reagoi kun kuitenkin niin suuri elämänmuutos kyseessä. Mut sitten ne tunteet tulee ja nekin täytyy vaan ottaa vastaan. Parasta tietty jos ite jo tiedostaa asian ja voi asioista puhua ihmisten kanssa.
Rakkaus lapseen syntyy kuitenkin ajan kanssa ja näitä juttuja ei oikeen voi suunnitella etukäteen. :)
Nyt oon iloinnut raskausajasta ja tää on suuri haave mikä toteutunut. Sit kun lapsi syntyy niin pelkään että iskee se arki ja se vaaleenpunainen raskauskupla puhkee. Sitten ollaan minä ja vauva kotona ja siitä ei sitten lähdetäkään enää mihinkään.
Jotenkin sitä miettii varmaan sitten sen asian lopullisuutta ja kaikkea sitä vastuuta. Se on vähän sama kun joku joulun odotus tai kun häät on ohi. Johonkin asiaan kun on satsannut ihan kauheena, asettanut toiveet korkeelle ja tehnyt paljon sen eteen. Sit yks kaks se on ohi (raskadessa toki vauva-arki vasta alkaa mut se raskaus on takana) ja on saanut sen mitä halusi. Iskeekö semmonen tyhjyys ja että tässä tää nyt sitten on ja mitä seuraavaksi.
Tämmösiä asioita vähän mietiskelen jo valmiiksi pääni sisällä ja pelkään miten mieli reagoi kun kuitenkin niin suuri elämänmuutos kyseessä. Mut sitten ne tunteet tulee ja nekin täytyy vaan ottaa vastaan. Parasta tietty jos ite jo tiedostaa asian ja voi asioista puhua ihmisten kanssa.
Rakkaus lapseen syntyy kuitenkin ajan kanssa ja näitä juttuja ei oikeen voi suunnitella etukäteen. :)
Mä vähän pelkäsin esikoisen kanssa nuita samoja asioita.
Mun pelastus on ollut kaverit ja ystävät kellä on lapsia, osalla ihan samanikäisiäkin esikoisen kanssa. Ja sit saatan vaan mennä johonki ostoskeskukseen hengaileen, se ei tietty o kaikille itsestäänselvyys, mutta täällä helsingissä onneksi löytyy nuita paikkoja.
Hienosti kirjotit :) ja samoja ajatuksia itellä ollu. Varmasti viel vaikuttaa se et syntyki jo nyt enkä ollu henkisesti varautunu vaik periaattees kokoajan olin varautunut.
Mut kyl nää hormooniheittelyt vaikuttaa nii paljon! Välil itken ja kiukkuun kokoajan
voi mies raukka. Oon niin stressaantunut. Ja tähä varmasti vaikuttaa moni asia. Rankka synnytys. Sairaalassa vauvan verensokereita seurattii kokoajan ja samoin keltasuutta, eli kokoajan käytii pikkusta pistää ja kantapäät oli ku narkkarilla. Keltasuus kuitenki lisäänty ja jouduttii sinivalohoitoon päivä kotiutumisen jälkeen. Vauva on ja oli tosi väsynyt eikä jaksa imeä, pitäis piristyy ku bilirubiinit laskee. Siellä imetys yritykset kärsi. Maito nous vast eilen 5 päivä synnytyksestä. Joka tarkottaa et imetys on takunnu ja lisämaidolla menty ja nyt vaikee saada imemään ja löytää hyvää imuotetta ja asentoo rintakumilla onnistu, ja jos joudun niihi mennä ni tiiän et niistäkää ei sit pääse eroon, mut pitäis ny ajatella et pääasia et onnistus jotenkin. Rintoihi sattuu niin paljon ja yritän vähä välii pumppailla. Sit viel streptokokki positiivisuus pelottaa et jos vauva saiki/saa infektion siitä ja tietenkin kätkytkuolema pelottaa!Oon niin huolissani ja pelottaa et menetän mun rakkaan pienen vauvan :'( toivon et tää olo tila menis ohi..
Tää ei nyt ihan liity tohon babybluesiin, mutta vähän tohin mitä Diann kommentoi. Me miehen kanssa luettiin (ja pyöriteltiin silmiämme) just jotain lehtijuttua missä ihmiset oli listannu asioita, jotka kannattaa tehdä ennenkuin saa lapsia. Ehkä meillä on vaan liian ruusuiset mielikuvat tai sit vaan tosi hyvä asenne, kun oltiin molemmat sitä mieltä, ettei siinä jutussa ollu kuin yksi asia, mitä ei voisi tehdä hyvin myös lasten kanssa. Ja se yks tais olla jotain missäjamilloinvaan-seksin harrastamista. Mulla on kyllä kaveripiirissä sekä niitä vanhempia joilla koko elämä loppu lapsiin, että niitä joilla lapset kulkee elämässä mukana. Toisaalta meidän elämäntyyliin ei kuulu mitkään päihteet ja ollaan aika käytännönläheisiä ihmisiä, eli eipä tuo lapsi meidän elämään sinänsä kovin isoa muutosta tuo. Mutta tosiaan voi olla myös ruusuiset kuvitelmat, mutta näin ajattelin nyt asennoitua! :D
Kyllä me ainaki ollaan matkusteltu ihan niinku ennenki ja menty ja touhuttu niinku ilman lastaki. Ehkä ny leffassa tms ei olla käyty mut ei se meitä haittaa. Oltas varmasti saatu hoitaja pojalle mut eipä oo tarvittu.
Teillä on Kardulla ollut nyt niin isoja juttuja että olisi ihme jos mieli ois täysin tyyni. Huoli ja stressi vaikuttaa varmasti tosi lujasti kun on ollut imetyshuolia ja vauvan hyvinvoinnista kyse. Nyt vaan päivä kerrallaan kasvatet sitä luottamusta että kaikki on hyvin ja sulla on oikeus alkaa hiljalleen nauttiin vauva-arjesta eikä kukaan tuu viemään sitä sulta pois. ♡ Rauhassa tutustelet uuteen perheenjäseneen ja otat rinnalle ihmetteleen yhdessä äitin kans että miten se imetys meneekään. Kyllä te vielä löydätte sen yhteisen sävelen varmasti siinäkin asiassa kun suurimmat stressit lähtee helpottaan. Aattelet vaan että nyt ei ole mihinkään kiire voit vaan olla vauvan kans :) ♡ Tsemppiä!!
Noihin rintakumeihin sen verran että minulla ei esikoisen aikaan onnistunu aluksi muuten kuin niiden kanssa imetys. Mutta sitten noin vajaan kuukauden kohdalla pystyin niistä luopumaan kun vaan jaksoin/uskalsin taas yrittää :) eli jos niiden kanssa pääsee hyvin alkuun niin suosittelen, sitten kun muuten alkaa sujumaan eikä stressaa enää niin paljon ja on jaksamista niin kokeilee pikku hiljaa päästä niistä :)
Kiitos :) sitä se mieski sanoo, "ei oo mitää hätää." Ehkä oli hyvä vähä tänneki purkaa ajatuksii :)
Baby blues kuuluu ihan asiaan, kyllä se siitä varmasti lähtee mieli vielä piristymään :). Ihan jo toi hormonitasapainon muutos tekee sen, ja tietenkin väsymys, iso elämänmuutos ja synnytyksestä toipuminen. Koita vaan suhtautua siihen ihan normaalina osana synnytysprosessia, ei oo vaarallista olla huonolla mielellä jos siltä tuntuu. Tsemppiä, pian se siitä karisee kun arki alkaa rullata!
Mörrimöykky
Jostain jotain jo tietävä
Omakohtaisena kokemuksena voin sanoo, että 4 synnytystä takana ja aina tullut kaipaus masuun(tässä raskaudessa se on jo kun tietää olevan viimeinen), tyhjä ja jotenkin surulline olo. Vauva on alusta asti rakas, mutta se rakkaus on huolen sävyttämää kun pelkään kätkytkuolemaa kanssa, vasta muutaman kuukauden jälkeen annan itselleni luvan rentoutua ja luottaa huomiseen. Imetyksen alussa olen joutunut käyttään kumeja kun nännit menee niin rikki että kyyneleet valuu ja mulla nuo on liki asunu aina tissillä, mutta niistä kumeista on päästy eroon niin, että päivä kerrallaan tarjota tissiä ilman kerra, sitten toisenkin ja kas sitten luistanu ilman 
tän romaanin pointti lie, ajatuksesi on kovin tuttuja vaikka lapsia on monta ja asiat järjestyy kyllä, luota vain itseesi vaikka vaikealta joskus tuntuisi.
tän romaanin pointti lie, ajatuksesi on kovin tuttuja vaikka lapsia on monta ja asiat järjestyy kyllä, luota vain itseesi vaikka vaikealta joskus tuntuisi.![[nenna]](/data/avatars/m/93/93476.jpg?1460838955){kind=avatar}
Onnea Nuska!
Mulle on molempien raskauksien jälkeen iskenyt aina hetkellinen masuikävä.
Esikoisen kohdalla se huolen määrä pääs yllättämään pahasti. Muistelen ensimmäisten väsymyksestä sumuisten viikkojen olleen ihan täynnä huolta kaikesta. Pelko sen lapsen puolesta oli ihan käsittämätön ja vaaranpaikkoja näki joka puolella. Jotenkin sen kanssa oppi elämään kuitenkin. Nyt oli jotenkin valmiimpi siihen siltä osin.
Muuten tuntuu, että valmistautuminen pikkuveljeen oli niin kesken, ihan käytännön osalta, mutta myös henkisesti, että jo sen takia on ihanaa, ettei ehditty lyhentää isoveljen päiväkotiviikkoa vielä. Nyt pääsee sitten päivisin muutaman tunnin kaksin nuuskuttelemaan ja ottamaan sitä odotusta vähän takaisin. Vaikka isoveli on ottanut roolinsa ihanasti ja auttaa tosi paljon, kaksivuotiaan uhmaikäisen kanssa ei ihan samaan tapaan rennosti keskitytä imetyksen lomassa lorutteluun kuin kahdestaan päivällä pystyy.
Nyt toisaalta myös tietää oikeasti itse, miten nopeasti tämä vaihe hujahtaa ohi. Esikoisen kanssa oli enemmän odottavalla kannalla, aina seuraavaa kehitysvaihetta tai taitoa odottamassa. Nyt ei ainakaan vielä ole kiire mihinkään :D
Mulle on molempien raskauksien jälkeen iskenyt aina hetkellinen masuikävä.
Esikoisen kohdalla se huolen määrä pääs yllättämään pahasti. Muistelen ensimmäisten väsymyksestä sumuisten viikkojen olleen ihan täynnä huolta kaikesta. Pelko sen lapsen puolesta oli ihan käsittämätön ja vaaranpaikkoja näki joka puolella. Jotenkin sen kanssa oppi elämään kuitenkin. Nyt oli jotenkin valmiimpi siihen siltä osin.
Muuten tuntuu, että valmistautuminen pikkuveljeen oli niin kesken, ihan käytännön osalta, mutta myös henkisesti, että jo sen takia on ihanaa, ettei ehditty lyhentää isoveljen päiväkotiviikkoa vielä. Nyt pääsee sitten päivisin muutaman tunnin kaksin nuuskuttelemaan ja ottamaan sitä odotusta vähän takaisin. Vaikka isoveli on ottanut roolinsa ihanasti ja auttaa tosi paljon, kaksivuotiaan uhmaikäisen kanssa ei ihan samaan tapaan rennosti keskitytä imetyksen lomassa lorutteluun kuin kahdestaan päivällä pystyy.
Nyt toisaalta myös tietää oikeasti itse, miten nopeasti tämä vaihe hujahtaa ohi. Esikoisen kanssa oli enemmän odottavalla kannalla, aina seuraavaa kehitysvaihetta tai taitoa odottamassa. Nyt ei ainakaan vielä ole kiire mihinkään :D