Puolison suhtautuminen raskauteen

Ellikki: ei ois kyllä kiva homma jos pitäis todistella sanomisiaan. Noh miehet välillä on vähän hassuja.

Meillä mies joutuu kuulemaan kyllä alati kaikkee infoa mitä luen netistä sille. Joka päivä kysyn arvaa mikä päivä ja sit vastaan 5+4 tjt :D näytän kuvia miltä alkio näyttää milloinkin ja kerron mitä oireita yleensä ihmisillä siihen aikaan on. En tiedä kiinnostaako sitä mutta aina kuuntelee ja ihmettelee. :Heartred
 
Onpa negatiivisia suhtautumisia joidenkin puolisoilla :sad001 voisikohan sitä nätisti huomauttaa, että kaipaisi ehkä ennemmin tukea ja kannustusta, kuin kyseenalaistamista? Mä varmaan alottaisin maailmansota kolmosen jos mies morkkais tai kyseenalaistais mun henkisiä ja fyysisiä tuntemuksia. Joskus on kyllä paikallaa, että mies vähä palauttaa maanpinnalle, kun tulee niitä kohtuuttomia pelko- ja huolikohtauksia mitä turhimmista asioista. :D
Meillä raskauden eteneminen on yhteinen asia (ei tokikaan mies samalla tavalla hehkuttele yms) mutta kyselee kyllä vointia ja ainakin viime raskaudessa uteli tuntuuko liikkeitä ja joskus itse tunnustelikin. En vois kuvitellakkaan(tätä forumia lukuunottamatta :D ) että muille kun miehelleni kertoisin tuntemuksistani.
Onhan noilla isännilläkin tottuminen ajatukseen ja eihän ne tietenkään tunne sitä fyysistä muutosta miten sitä lasta kantavaa äiti tuntee. :)
 
Meillä taas mies tuntuu huomioivan enemmän tätä raskautta.
Saan kaiken anteeksi, ruoka tulee nenän eteen pyytämällä, nukkua saa ja kylvyssä köllötellä. Kauppakasseja ei tarvii kantaa ja minä sanon koska lähdetään kotiin. Ja syy on tietysti " koska sinä olet raskaana ".
Toisaalta niin helpottavaa, mutta toisaalta ärsyttää. Se että mä olen raskaana ei tarkoita sitä, ettenkö voisi tai haluaisi auttaa vaikkapa just niiden kauppakassien kantamisessa. Toisaalta, näin se kai on aina meillä mennyt että mitään painavaa ei tarvii kantaa. Näyttäisi siltä, että minä olen se joka on varautunut vaikka en pelkää keskenmenoa tai mitään muutakaan pahaa. Kuhan olen vain varautunut.
 
Pinkku, meillä on täysin sama tilanne! Mies on kaikin puolin ihana ja loistava ja huolehtii ihan kaikesta, keksii huolehtia sellaisillakin tavoilla, joita en itse tulisi ajatelleeksikaan. Ihan mahtava on :Heartred

Mutta eilen sattui ensimmäinen pieni "lapsus"... Joka on tosiaan ihan pikkujuttu ja joka minun pitäisi kaiken muun ihanuuden takia ehdottomasti painaa villaisella, mutta!
Sanoin hänelle aika tiukasti töissä yhdestä asiasta, jonka hän on luvannut jo hetken aikaa sitten tehdyksi, mutta joka roikkuu edelleen. Sanoin siis tiukasti, mutta asiallisesti ja ennen kaikkea aiheesta, minkä hänkin jälkeenpäin kyllä myönsi. Ja hän meni vastaamaan, että "voi sulla varmaan ne hormonit hyrräilee, älähän nyt"!

Ai että kun keitti yli! Alkoi ärsyttää aivan suunnattomasti, ja töissä en tietenkään voinut mitään sanoa, koska pelkään sitä, että joku työntekijämme tai asiakkaamme kuulee vahingossa - joten hoidin asian (varmaan tässä vaiheessa oikeasti niillä hormoneillakin oli jo osansa) äärimmäisen murhaavalla katseella ja parin tunnin mykkäkoululla. Kyllä mä tiedän, että ne hormonit tekee mulle kaikenlaisia tepposia ja välillä löydän itseni murehtimasta maailmanloppua tai itkemästä tv-mainokselle, mutta siitä en tykännyt yhtään, että toinen vähätteli sanomisiani hormonien piikkiin. Tein kyllä jälkeenpäin hyvin selväksi, että sanomisiani ei kannatta jättää kuuntelematta, työasioissakaan, vaikka kuinka olisin raskaana.

Lupasi, ettei tule toistumaan, tilanne on seurannassa :) Nyt minulla on lähinnä syyllinen olo, kun kehtasin tuollaisesta pikkujutusta rähjätä, kun toinen on niin paljon tehnyt.
 
Mun mies on ollut alusta asti niin innoissaan. Mittarissa hänellä kuitenkin 40 ja ensimmäistä odotellaan. Lukee viikottain preglife sovelluksesta missä mennään ja miltä odottavalta äidistä tuntuu. En voisi onnellisempi olla hänen huolenpidostaan. Toivottavasti teidän muidenkin miehet ymmärtäisi mitä nainen kokee kun odottaa.
 
Mun mies on myös joskus erehtynyt syyttämään hormooneja jos ollaan jostain eri mieltä tai annan hänelle jotain palautetta. Siitä sitten nouseekin semmoinen kakkamyrsky, koska vihaan tollaista toisen sanojen mitätöinti jonkun raskauden perusteella :shifty: Ei ihan heti ole päässyt lipsauttamaan jotain vastaavaa.

Omalla miehellä on selvästi välillä vaikeuksia muistaa että olen raskaana. On kyllä ihanasti tukena, kuuntelee ja hoitaa käytännön asioita. Arjen kiireessä se vaan pääsee joskus unohtumaan, etenkin kun raskaus ei vielä päälle päin juurikaan näy. Viime raskaudessa hän ajeli autolla normaaliin tapaan suht rennolla otteella ja minä hormoonipäissäni pelkään tyyliin kaikkea. Sit naureskelin matkalla sairaalasta kotiin kun mies ajeli tyyliin 20km/h todella varovasti vain koska vauva oli mun kehon ulkopuolella turvakaukalossa. Sanoin sit miehelle, että tässä autossa on edelleen yhtä paljon ihmisiä kuin matkalla sairaalaan ainut ero on, että vauva on omassa turvaistuimessa paremmassa turvassa kuin minun masussa ja helpommin hoidettavissa jos kolari tulisi kuin mitä oli minun vatsassani. :grin Niin se vaan on että vaikka mies on tietoinen vauvasta, niin heistä tulee isiä kunnolla vasta siinä kohtaa kuin vauva syntyy, kun nainen on jo äiti siinä kohtaan kun hän alkaa oireilla ja tuntea vauvansa liikkeitä. Se on vaan niin eri juttu olla raskaana kuin seurata vierestä toisen ihmisen raskautta.
 
Meillä mies ottanut uutisen yllättävän hyvin vaikka ikää ei meillä kummallakaan ole paljoa. Puhuu tulevasta ja siitä että missä käyään vauvan kanssa ja lukee semmosta lehteä missä on raskaudesta tietoa. Paljon mukavempi kun toinenkin on täysillä mukana ja odottaa aina sitä ku seuraava viikko alkaa yms
 
Meillä mies ei oikeen noteeraa raskautta millään lailla huomauttelee jatkuvasti siitä et muista nyt liikkua paljon kun vielä jaksat/pystyt pelkää siis mun lihovan. Edellisestä tuli 8.2 kiloo ainoastaan ja jo niistä lapsi paino sen 4 kiloo. Tosin nyt tuntuu et tästä toisesta tulee enemmän mut on niitä sit aikaa pudottaa vauvan synnyttyä ja sit kun on esikoinenkin rattaissa niin kyllä rasva palaa :) Mua ärsyttää kun ei miestä tunnu kiinnostavan miten voin tai miten jaksan esikoisen kanssa päivät. Aika paljon oon nyt hyvinä ilmoina ollu poissa kotonta seikkailemassa helsingin keskustassa ja siskon luona kalliossa. Sit ärsyttää sekin kun mies ei tee mun ja lapsen kaa mitään yhdessä vaan meen aina lapsen kaa ilman miestä, sisko sitä ihmettelee miehensä kanssa ja oon siitä kyllä siskolle kateellinen kuinka hänen mies haluu viikonloppusin viettää aikaa perheensä kanssa.
 
Ellikki mulle ois kans tärkeetä tehdä perheenä asioita. Saas nähdä miten sitten käy kun lapsi syntyy. Ainakin ollaan yhdessä puhuttu että ois mukava tehdä. :) meillä kans mies suosittelee liikkumaan ka varmaan pelkää että lösähdän :D
 
Ellikki, saisitko mitenkään miehelles juteltua noista tuntemuksista niin, että se ymmärtäisi tilanteen vakavuuden. Mun korvaan kuulostaa tosi hurjalta, että mies ei osallistuisi yhteiseen vapaa-ajanviettoon ja lasten hoitoon. Yhdessä ne tehdään ja yhdessä niistä huolta pidetään.
 
Meillä mies kannustaa mua myös liikkumaan, mutta sen takia että pysyn sit toimintakunnossa loppuun asti ja synnytys on helpompi keholle jos on hyvässä fyysisessä kunnossa. Hän ajattelee siis mun hyvin vointia eikä niinkään ulkoisia seikkoja :)

Ellikki, mulla sama että ollaan paljon tytön kanssa kaksin kaikkialla koska mies on yrittäjä ja hänellä on paljon töitä. Tykätään kummatkin perheajasta ja yritetään sitä järjestää. Välillä silti on ikävä olo olla jossain leikkipuistossakin kahdestaan lapsen kanssa kun kaikilla muilla on miehet mukana :sad001 Kannattaa jutella miehelle suoraan fiiliksistä. Etenkin kun teille on tulossa toinen niin hänen pitää osallistua enemmän!
 
Joo mun mies on myös yrittäjä joten arkena en häneltä niinkään vaadi osallistumista ja sit viikonloppuna annan nukkuu pitkään. Mielellään oon pojan kanssa ja treffaan ihmisiä mut kyllä välillä toivoo aikaa olla perheenä yhdessä jossain.
 
Meillä mies aina sanoo että tekee töitä meidän perheen eteen. Sanon taas itse että tietenkin arvostan sitä mutta meillä ei ole parisuhdetta tai perhettä enää, jos siihen ei panosta tarpeeksi. Tää on saanut miehen heräämään ja pyhittämään viikosta edes yhden päivän perheelle. :)
 
Täällä mies on ehkä vähän varauksella, kun tässä nyt on ollut muutenkin surua niin ei varmaan jaksais ajatusta siitä että alkaisi riemuitsemaan liian aikaisin. Tai näin luulen. Kyllä on ihan mukana, ehkä ihan samalla tavalla kuin esikoisen aikaan. Kun käyn pe lääkärissä niin ehkä se siitä kun ultrassa näkyy niin alkaa vähän enempi. Kyllä tuo aika perillä on mitä sais syödä yms.
 
Meillä mies odottaa innoissaan tulevaa vaavia, ollaanhan jo yli kolme vuotta toivottu tätä :)
 
Mun mies on niin onnessaan ku olla ja voi. Itse olen kovin varautunut, koska raskaus on niin alussa vielä. Eihän se tiedä yhtään mitään raskaudesta tai mihinkään raskauteen liittyvästä, mutta kuuntelee kyllä hyvin innoissaan empaattisesti ja tarkasti kaikkia juttuja, mitä kerron. Vähän sama oli, kun järjestettiin häitä. ;D Häntä siis innostaa isyys, mutten vois ikinä kuvitella, että se vaikka hankkisi tietoa yhtään mistään raskauteen liittyvästä ja siksi osaisi sanoa yhtään mihinkään yhtään mitään. :D
 
Oli niin ihana käydä ensimmäisessä ultrassa tuon miehen kanssa. Koko tilanne konkretisoitui niin paljon paremmin oikeestaan molemmille, kun näki siellä elävän sikiön heiluttelemassa käsiä ja jalkoja. Mies ollut ihan tohkeissaan ja oli ihana nähdä sen ilme siellä ultrassa, kun silmät suurina ja häkeltyneenä tuijotti näyttöä :)
 
Voi sitä miehen ilmettä, kun otin vauvan vaatteet kuivurista ja ne piti viikata. Ihana :happy:
 
Mun miestä ei tunnu mun vointi kiinnostavan tippaakaan, sen kun arvostelee kaikesta mitä teen tai jätän tekemättä :sad001
 
Ei munkaan miestä kiinnosta, totuin jo edellisessä raskaudessa. Mutta mun mies ei oo suomalainen - ehkä selittää asiaa vähän.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top