Synnytystä odotellessa

Mää yritän olla ajattelematta synnytystä esikoinen oli iso 4200g ja pelottaa että seuraava on vielä isompi. Entä jos isompi ei mahdu syntymään ja joudunki leikkaukseen.

Kyllä miehestä on avautumia vaiheessa seuraa. Voi pyytää sitä auttamaan esim vessassaan, suihkuun, antaan välipalaa ym. Mulla seurattiin tosi tiiviisti vauvan sydäntä ja jouduin makaamaan käyrillä yhtenään nii oli hyvä olla juttuseuraa. Ponnistus vaiheessa se vaan oli ärsyttävä yli-innokas tremppari ja käskinki sitä useaan otteeseen pitämään turvan kiinni.
 
Seppo110 sanoi:
Mää yritän olla ajattelematta synnytystä esikoinen oli iso 4200g ja pelottaa että seuraava on vielä isompi. Entä jos isompi ei mahdu syntymään ja joudunki leikkaukseen.

Kyllä miehestä on avautumia vaiheessa seuraa. Voi pyytää sitä auttamaan esim vessassaan, suihkuun, antaan välipalaa ym. Mulla seurattiin tosi tiiviisti vauvan sydäntä ja jouduin makaamaan käyrillä yhtenään nii oli hyvä olla juttuseuraa. Ponnistus vaiheessa se vaan oli ärsyttävä yli-innokas tremppari ja käskinki sitä useaan otteeseen pitämään turvan kiinni.
Click to expand...

Mulla on ollu yks toisensa jälkeen pienempiä ! (Eka reilun 4kg) Eli toivoa, on ettei ne välttämättä kerta toisensa jälkeen oo isompia :Heartred
 
Mun mies just jotenkin vierastaa sitä ajatusta, että mitä hänellä siellä tehdään. Ja toiseksi ei siedä ollenkaan verta ja neuloja, joten pelkää pyörtyvänsä. Oon yrittäny sekä suostutella että uhkailla :D mutta ei se oo vielä oikein tehonnut. Musta sen olis aiheellista tulla paikalle, kun on kuitenkin mut tähän tilaan saanu enkä mäkään voi kieltäytyä menemästä :D

Mutta se voi siis olla jossain tapauksessa jopa tärkeämpää että on mukana siinä avautumisvaiheessa.... ja jos se on mukana alussa, niin ehkäpä se sit vielä muuttaa mielensä ja on mukana loppuun asti :) Ja ehtiihän tässä vielä yrittää puhua ympäri!
 
Mä en usko että se häipyy sit enään kesken kaiken jos on sua tukenut koko avautumisvaiheen. Kun sit ponnistusvaiheessa kuitenkin tulee se vauva, ja voi keskittyä siihen, eikä siihen sotkuun.

Mullakin salissa kesti avautuminen yli 5h ja ponnistus jotain vartin luokkaa. Jos noista olis pakko valita, niin mieluiten läheistä seuraa just avautumisvaiheeseen. Ponnistusvaiheessa olet niin työn touhussa että sopii joku muukin tukemaan asentoa tms. Jos siis pakko valita... Mä nirhaisin mun miehen, jos edes puhuisi jättäytyvänsä pois!
 
Ei kai sen miehen niin ihmeitä tarvii siinä synnytyksessä tehä. Eiköhän se henkilökunta oo sitävarten siellä. Pelkkä läsnäolo ja kädestä pitäminen usein riittää. Ja meillä joku esikoisen lasketun ajan ryhmässä sano pointiks et eihän sitä synnyttäjältäkään kysytä et haluuko synnyttää. Ei hirveesti jää vaihtoehtoja. Mulla mies perusteli et hän on lähiomaisten käyny niin monta kertaa kattomassa huonossa kunnossa ettei haluu lähtee, mut ollaan me nyt perheenä ensiavussa käyty useampaan otteeseen istumassa niin ettei oo kellään ollu hengenhädässä. Ehkä sekin on tehny sille hyvää, et se näkee et siellä käydään myös pienempien asioitten takia, siis syystä tietty ei me siellä huvikseen jatkuvasti ravata tietenkään. Mieskin on kuitenkin esikoisen kohdalla uuden edessä eiköhän se oo luonnollista et molempia jännittää ja hirvittää. Ja jos ei tuu synnytykseen mukaan niin on se kyllä aika paskamaista esim. Se 2 vrk odotella kotona/ töissä/ sairaalan käytävillä. Joo jotkut ensisynnyttäjät synnyttää toki nopeemmin mut eihän sitä voi etukäteen tietää.
 
Blueberry17 sanoi:
Mun mies just jotenkin vierastaa sitä ajatusta, että mitä hänellä siellä tehdään. Ja toiseksi ei siedä ollenkaan verta ja neuloja, joten pelkää pyörtyvänsä. Oon yrittäny sekä suostutella että uhkailla :D mutta ei se oo vielä oikein tehonnut. Musta sen olis aiheellista tulla paikalle, kun on kuitenkin mut tähän tilaan saanu enkä mäkään voi kieltäytyä menemästä :D

Mutta se voi siis olla jossain tapauksessa jopa tärkeämpää että on mukana siinä avautumisvaiheessa.... ja jos se on mukana alussa, niin ehkäpä se sit vielä muuttaa mielensä ja on mukana loppuun asti :) Ja ehtiihän tässä vielä yrittää puhua ympäri!
Click to expand...
Onko ketään sukulaismiestä tai kaveria sun miehellä jolla ois pieniä lapsia? Odottavia isiä? Onko hän heidän kanssa jutellu, entä synnytysvalmennus? Perhevalmennus oliko/ onko siellä mukana. Voisi kuulla muidenkin isien mielipiteitä asiaan.

Ja jos tulee heikko olo, pyörryttää niin aina pääsee istumaan tai pois salista.
 
En osaisi kuvitellakaan ettei mies osallistuisi synnytykseen. Ollut kaksi aiempaakin. Emmekä koskaan ole edes jutellut etteikö hän osallistuisi, ollut jotenkin itsestäänselvyys molemmille. Onhan se ainutlaatuinen kokemus.

Toivottavasti te joilla mies ei ole osallistumassa saisitte kuitenkin jonkun tukihenkilön mukaan. Tsemppiä!
 
Mun mies kans kammoaa neuloja ja verta ja meinashan tuo pyörtyä esikoisen synnytyksessä.. valkonen ku lakana ja välil kyykisty hetkeks lattialle :D mut hyvin sit kuitenki selvis :) kätilö oli vähän ikävä kun tiuskas miehelle jossain vaihees jtn et "mee istuu sinne nurkkaan tai tuolille ei me tarvita tänne yhtää pyörtynyttä enää tähän väliin" vaik mun mielest ois voinu nätistikki sen sanoo..no mut eipä tuo sitä kätilöö kuunnellu piti mua kädestä siinä vieressä silti :)
 
Se on kyllä niin arpa kauppaa
Et millaset kätilöt osuu. Meillä oli ihan mukava kätilö 16-21 iltavuorossa ja se harjottelija yöllä. Osastolla taas tuntu et tosi nuivia samoin se yökätilö. Tottakai nekin on vaan ihmisiä ja onhan se raskasta kolmivuorotyötä. Eikä kaikkien kanssa voi synkata. Vähän jo epäilyttää kätilöt noitten synnärikäyntien takia mutta mutta avoimin mielin yritän mennä.
 
Mun kohdalle on osunut mahottoman monta kätilöä eikä ykskään oo jääny mieleen hyvällä eikä pahalla :) On kai ne siis hommansa hoitanut ja minä keskittynyt omaan osaani. Nyt edessä kolmas synnytyssairaala ja taas uudet tyypit. Sopii mulle.

Ainoa asia joka on alkanu mietityttää, et toivottavasti ei osu kohdalle liian innokasta välilihan leikkelijää! Koskaan ei oo tikkejä tarvittu ni en niitä nytkään halua (kukapa haluais) ainakaan siks, et joku varuilta leikkelis..
 
Juu ei siinäkään kätilössä mitäännvikaa ollu muuten mut oli vaan ikävä ku se tolleen sano ku muuten oli tosi mukava..
 
On se jännä tuo synnytys ja sen jälkeinen aika.
Ennen raskautta sitä ei juuri ajatellut, sen verran vaan että ei se helppoa ole ja varmasti sattuu.
Sitten kun tuli raskaaksi, siihen alkoi perehtyä enemmän, ja selvisi kaikkia "kivoja" uusia juttuja, mutta alku/keskiraskaudessa ne ei juuri pelottaneet, olihan synnytys siinä vaiheessa vielä niin kaukainen asia.
Muistan vielä sanoneeni miehelllenikin että ei se synnytys minua pelota, pakkohan se on vaan hoitaa..
Nyt kun se alkaa oikeasti lähentyä, alkaa iskeä jumalaton paniikki!
Yritin rauhoitella itseäni että sektio on vaihtoehto, mutta nyt olen ihan yhtälailla paniikissa sekä normaalista synnytyksestä sekä sektiosta!
En halua kumpaakaan!
Voisiko joka vaan laittaa tajun kankaalle ja taikoa vauvan ulos ja herätellä minut sitten vaikka kuukauden kuluttua kun kaikista pahin on ohi....
 
Minusta myös synnytys oli hyvä kokemus. Jopa välilihan leikkaaminen oli lopulta hyvä juttu, kun sillä sai kaiken nopeasti ja helposti loppumaan. En olisi jaksanut enää ponnistaa ja aloin myös kärsiä ramppikuumeesta lopussa eli en uskaltanut ponnistaa kovempaa. Leikkaaminen ei tuntunut missään ja sen jälkeen vauva syntyi ensimmäisellä ponnistuksella kuin itsestään.
 
Myös loppuraskauden vaivat aiheuttaa sen, että sitä synnytystä alkaa oikeasti toivomaan. :-D kait se on joku luonnon keino hoitaa se ettei synnytystä niin pelkäisi vaan ennemminkin haluaa mahdollisimman nopeasti oman kropan takaisin...
 
Omenakaneli sanoi:
On se jännä tuo synnytys ja sen jälkeinen aika.
Ennen raskautta sitä ei juuri ajatellut, sen verran vaan että ei se helppoa ole ja varmasti sattuu.
Sitten kun tuli raskaaksi, siihen alkoi perehtyä enemmän, ja selvisi kaikkia "kivoja" uusia juttuja, mutta alku/keskiraskaudessa ne ei juuri pelottaneet, olihan synnytys siinä vaiheessa vielä niin kaukainen asia.
Muistan vielä sanoneeni miehelllenikin että ei se synnytys minua pelota, pakkohan se on vaan hoitaa..
Nyt kun se alkaa oikeasti lähentyä, alkaa iskeä jumalaton paniikki!
Yritin rauhoitella itseäni että sektio on vaihtoehto, mutta nyt olen ihan yhtälailla paniikissa sekä normaalista synnytyksestä sekä sektiosta!
En halua kumpaakaan!
Voisiko joka vaan laittaa tajun kankaalle ja taikoa vauvan ulos ja herätellä minut sitten vaikka kuukauden kuluttua kun kaikista pahin on ohi....
Click to expand...

Mä oon ollu aina jännittäjä. Ja hiukan kammonnu sairaaloita, verta yms. Esikoista odotellessa yllätyin siitä kuinka rennosti aloin ajatella synnytyksestä.
Mietin että turha etukäteen panikoida. Perehdyn asiaan, mutta ehdin sit jännittää ihan tarpeeks siinä vaiheessa kun alkaa jotain tapahtuun.

No lopulta kävi niin, etten oikein ymmärtänytkään jännittää.
Olin psyykannut itseni siihen et jo avautuminen sattuu törkeesti. Vaan eipäs sattunutkaan niin paljoo! Lähinnä olin huolissani et mennään liian aikaisin ja meiät käännytetään kotiin.
Mut olin puolivälissä avautumista. Ja siitä sain hirveen lisätsempin.

Toivon että tällä toisellakin kerralla tilanne etenis siihen malliin että pystyy "kulkeen virran mukana". Että toteutuis taas se synnytyskuplaks kutsuttu mielentila. Se sumentaa ajatuksia niin että keskittyy vaan siihen meneillään olevaan vaiheeseen eikä ala miettiin kauhukuvia tulevasta.
 
Mira83 sanoi:
Onko ketään sukulaismiestä tai kaveria sun miehellä jolla ois pieniä lapsia? Odottavia isiä? Onko hän heidän kanssa jutellu, entä synnytysvalmennus? Perhevalmennus oliko/ onko siellä mukana. Voisi kuulla muidenkin isien mielipiteitä asiaan.

Ja jos tulee heikko olo, pyörryttää niin aina pääsee istumaan tai pois salista.
Click to expand...

Sori, multa on näköjään menny ihan ohi tää! Mies on niin itepäinen ettei sitä taida saada kukaan ylipuhuttua. Sitä mäki oon yrittäny sille sanoa että pääseehän sieltä salista ulos jos siltä tuntuu.
On kyllä lähipiirissä miehiä jotka olleet mukana synnytyksessä mutta se keskustelu ei juuri auttanu asiaa :( Ja perhevalmennukseenkaan en oo saanu suostuteltua, joten ei siitäkään oo hyötyä. Mä oon kyllä niihin menossa. Noo, ei viiti tästä riitaa ruveta enää haastamaan.. Jos mies tulee edes avautumisvaiheessa mukaan niin hyvä niin.
 
Jaahas, täällä sitä maataan osastolla.
Tänään oli kontrollikäynti sen viimesunnuntaisen vatsakivun vuoksi, ja tosiaan olin ihan siinä ajatuksessa että kaikki on hyvin ja palaan maanantaina vielä töihin.
Olikin sitten aika shokki että kohdunkaula oli viikossa lyhentynyt sen verran että otettiinkin suoraan osastolle tarkkailuun :eek:
Nyt saan sitten kortisonipiikkejä ja tilaa seurataan.
Töihin ei ole enää asiaa vaan sairaslomaa on äitiysloman alkuun.
Toivottavasti pikkukaveri jaksaa kyydissä vielä hetken :Heartbigred
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top