Np-Ultra

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Jetsu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nakkerttonille iso halaus täältä! Nää seulat on niin ristiriitaisia.. kun mikään ei ole varmaa, lasketaan arvoja ja tehdään niiden perusteella päätöksiä. Kukaan ei kuitenkaan tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Meillä esikoisen rakenneultrassa oli häikkää ja saatiin uusi aika lääkärin tekemään tutkimukseen. Muistan mitä kaikkea sitä mietti siinä välissä.. Epätietoisuus on kauheaa, mutta teillä on miehesi kanssa hieno asenne! <3
 
Ja niin.. Mä kävin np-ultrassa 9.6., mutta varsinaista tutkimusta ei tehty, koska olinkin vasta viikolla 10+0, vaikka piti olla 12+0 menkkojen mukaan . :D
Kävin heti ultran jälkeen uusissa verikokeissa ja 27.6. otetaan tutkimus uusiksi. Tuolloin viikkoja kasassa 12+4. Ellei taas muutu.. ;)
 
Ultrassa käyty viikolla. Siellä se pikkunen kovasti huitoi ja potki. Omin laskujen mukaan viikot oli silloin 11+1, ultran mukaan 11+4, pituutta 4,7cm.

Kovasti kätilö minun silmään vaikutti huolestuneelta siinä mittaillessaan. Sitten sanoikin ettei löydä nenäluuta, halusi hakea paikalle toisen kätilön sitä etsimään. Tämä toinen sen löysikin melko pian, jonka jälkeen kysyi ensimmäinen kätilö että olemmeko miettineet raskauden keskeytystä, jos lapsi ei olekaan terve.

Etukäteen oltiin sovittu ettei niskaturvotusta mitattaisi, kun emme seulontoihin osallistuneet. Siinä vaiheessa kun hän sitten tarjoutui sen mittaamaan, annettiin siihen lupa, kun niin säikähtäneenä siinä pötköttelin. Niskaturvotusta oli 2,3mm, kolme millimetriä sanoi raja-arvoksi. Jotenkin käsitimme siinä tilanteessa, että se on riittävän hyvä. Varattiin samalla aika rakenneultraan.

Jokusen tunnin päästä kätilö sitten soitti ja sanoi että lääkäri oli katsonut ne kuvat, ja oli ollut sitä mieltä, että rakenneutran tulisi meille tekemään lääkäri. Sopimamme aika siis peruttiin ja uusi aika tulisi meille postissa. Lääkäri oli myös sanonut että voisin käydä veriseuloissa. Mieheni kanssa päätettiin ettei oteta niitä verikokeita, se on mielestämme todennäköisyys laskentaa, mitään varmaa ei pysty niiden laskentojen perusteella vielä sanomaan. Todennäköisesti huolestuisin huonojen uutisten tullessa vielä enemmän.

Kyllähän se huoli iski ja kyyneleet valuivat poskille tuon puhelun jälkeen. Mutta nyt olen pari iltaa istunut tietokoneen ruudulla googletellen tuota niskaturvotusta, ja hiukan rauhoittunut. Joillakin on ollut jopa 6mm turvotusta, ja silti terve lapsi ja taas toisin päin joissa niskaturvotus ja seulat ovat olleet normaalit ja silti on syntynyt downlapsi. Joten etukäteen ei voi sata varmasti tietää, se tulee mitä on tullakseen ja vastaan otamme hänet jos vain se meille suodaan.

Lapsenne saa teistä ihanat vanhemmat ❤ itse ajattelen samalla tavalla ja en aio veriseulontoihin mennö vaikka niin suositeltaisiin. Kaikki perustuu arvioihin, ei faktoihin..
 
Minua on alkanut hirveästi jännittämään np-ultra joka on vihdoin kolmen yön päästä. Verikokeissa kävin tämän viikon alussa. Jotenkin alkanut miettimään että miksi halusi ottaa ne verikoe seulat kun on vain todennäköisyys laskentaa..
 
Nakkertonille iso halaus täältäkin. Toivotaan, että kaikki olisi kuitenkin pikkuisella kunnossa ja rakenneultrassahan varmaan selviää enempi kun vauvakin on jo isompi...

Mulla np-ultraan tuli kutsu ja se ois 6.7. Siellä sitten toivottavasti selviää se laskettuaikakin, joka ar ultran mukaan ois 17.1 ja neuvolan laskelmien mukaan 12.1. :rolleyes:
 
Voimia Nakkertonille<3
Kertoivatko he syyn miksi ovat huolissaan? Nt raja-arvo tosiaan on sen 3 ja tuohan on selvästi sen alle. Itselläni toisessa raskaudessa mitattiin nt ja oli 2,5 eikä kukaan ainakaan osoittanut olevansa mitenkään huolissaan. Ja loppu hyvin, kaikki hyvin, terve poikahan sieltä syntyi <3
 
Voimia Nakkertonille<3
Kertoivatko he syyn miksi ovat huolissaan? Nt raja-arvo tosiaan on sen 3 ja tuohan on selvästi sen alle. Itselläni toisessa raskaudessa mitattiin nt ja oli 2,5 eikä kukaan ainakaan osoittanut olevansa mitenkään huolissaan. Ja loppu hyvin, kaikki hyvin, terve poikahan sieltä syntyi <3

Samaa mietin miksi huolissaan, kun itsekin olen ymmärtänyt, että raja-arvo on 3.

Voimia joka tapauksessa Nakkertonille!
 
Niskaturvotus yksinään on yks markkeri, kun se ylittää 3mm mutta se ei silloinkaan ole mikään diagnoosi. Sen takia on yleensä yhdistetty veriseulonnat ja muut riskitekijät (odottajan ikä ym) ja jos niissä on poikkeavuuksia, puhutaan niistä myös markkereina. Minulle on ainakin aikoinaan opetettu, että tarttee olla useampi markkeri ennen ku syytä huoleen. Yksinään ne ei välttämättä tarkoita yhtään mitään. Ja tosiaan seuloissakin on "positiivinen", sillon kun riskisuhde ylittää tietyn määrän. Se ei silti tarkoita, että vauvalla olisi kehityshäiriö. Tunnen sellaisia, joilla puhtaat seulat eikö ultrassa ole epäilty mitään ja on syntynyt down-lapsi, ja tiedän sellaisenkin, joka saanut seulonnasta riskisuhteeksi 1:8, mutta terve lapsi syntyi.
 
Kiitos kaikille tsempeistä.

Puhelimessa kysyin tältä kätilöltä, että oliko lääkäri sen niskaturvotuksen takia suositellut että voisin mennä siihen verikokeeseen. Kuulemma juuri sen takia. Kysyin asian vielä niinkin päin että jos niskaturvotusta ei olisi mitattu, olisiko vielä silloinkin lääkäri ollut tätä mieltä, niin silloin ei olisi kuulema ollut. Ikäähän minulle tulee kohta 34. Liekkö näistä tiedoista yhdistelleet, vai nousiko huoli sitten siinä etten niihin seuloihin ole osallistunut, ainakin niin olen itse miettinyt..tiedä sitten häntä..
 
Meillä niskaturvotus oli sillon 2,4mm, kätilö ei ultratessa sillon ollu ollenkaan huolissaan siitä vaikka ite kauhistelin lukemaa kun kavereilla oli ollu alle 1mm. Meillä sit ne verikokeen tulokset heitti ihan häränpyllyä. Myös on tuttuja kellä ollu niskaturvotus yli 4mm ja silti lapsi oli terve :)
 
Täytyy myöntää että sen puhelun jälkeen olin huolestunut ja itkuinen, mutta kun olen selaillut vanhoja keskusteluja aiheesta olen itse nyt melko luottavainen. Ei tuo niskaturvotus enää niin pahalta kuulosta omassa mielessäkään kuin silloin. Mitenkä huolissaan sitä olisikaan ilman internetin valtavaa tietotulvaa, olisin varmaan jäänyt enemmän vellomaan päässäni sitä soittoa.

Suurinosa lapsista kuitenkin terveenä syntyy ja toki sitä sydämmemme pohjasta toivomme.
 
Täytyy myöntää että sen puhelun jälkeen olin huolestunut ja itkuinen, mutta kun olen selaillut vanhoja keskusteluja aiheesta olen itse nyt melko luottavainen. Ei tuo niskaturvotus enää niin pahalta kuulosta omassa mielessäkään kuin silloin. Mitenkä huolissaan sitä olisikaan ilman internetin valtavaa tietotulvaa, olisin varmaan jäänyt enemmän vellomaan päässäni sitä soittoa.

Suurinosa lapsista kuitenkin terveenä syntyy ja toki sitä sydämmemme pohjasta toivomme.

Noi säikäyttää aina älyttömästi! Onneks kaikki kuitenki yleensä hyvin kaikesta huolimatta :)
 
Jaa-has täällä näitä pienen paikkakunnan iloja. Jos en saa ultraa heinäkuun ekoille päiville ennen äitipolin sulkua (sulun aikana minimi miehitys lomien takia ja ottavat vaan akuutut tapaukset) joudun menemään lähimpään isoon sairaalaan ultraan. Sitte pitääki saada lapsevahti koko päiväksi eikä ukko pääsis mukaan. :(
 
Takaisin
Top