Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Nyt pitäis vaan helpommin lähteä liikkeelle, mutta pelkään aina, että alkaa se itku mihin ei auta mikään. Vaikka sitä ei nyt enää oo ollut kuin tosi harvoin. Mummolassa ja kylässä ollaan käyty viikottain, mutta kaupunkiin tai kaupoille lähtöä oon aristellut. Mäkin ajattelin ennen synnytystä, että heti lähdetään liikkeelle vauvan kanssa. En osannut varautua tollaseen alkuun. Nyt tuntuu vihdoinkin, että on alkanut se normaali vauva arki (2,5kk jälkeen) :)Siis minä pvänä teijän poitsu syntyi???Meillä alkaa silmät lurpsua aina kun silitän sormella nenänvarresta kohti otsaa toistuvasti. Poika siis usein nukahtaa sänkyyn ihan itsekseen. Iltaisin kylläkin useimmiten nukahtaa jo tissille.
Mä oon kanssa aika stressari, mutta yritän päästä siitä. Sinänsä en varmaan vaikuta stressarilta, kun kolmen päivän ikäisen kanssa jo lähdettiin mummolaan joulun viettoon ja uudeksi vuodeksi toiseen mummolaan. Kauppakeskuksessakin käytiin jo muutaman päivän ikäisenä. Nyt menen vaunujen kanssa miten huvittaa, kun poika niissä niin hyvin viihtyy. Voi käydä pitkällä lenkillä tai keskustassa kahvilla. Tampereellekin mentiin kerran junalla käväisemään, kun mun piti käydä kirjastolla. Hyvin nukkui vaikka mä shoppasin kenkiä ja kahvittelin ym. Mutta just sit noi samat jutut mietityttää, että jos nukkuu vaunuissa tai autossa monta tuntia enemmän kuin normaalisti, niin meneekö nyt sitten rytmi sekaisin ja jos isi nukuttaa, niin nukkuuko ainakin sen neljä tuntia vai ei ym.
Huomenna tulee 11viikkoa täyteen, oliko tässä iässä ihan odotettavissakin jokin rintaraivarikausi? Ihan älytöntä taistelua tuo syöminen...