Vauva-ajan muistojen kerääminen

Aiarana

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Tässä ketjussa voisi jakaa hyviä ideoita vauva-ajan muistojen keräämiseen. Mitä keräätte ja miten?
 
oon tähän asti täyttänyt tunnollisesti tuota odottajan päiväkirjaa, niin voi siitä sitten siirtää myös vauvakirjaan :) heräsin joitakin kuukausia siihen että minun ja avomieheni kaikki yhteiset kuvat ovat vain digitaalisessa muodossa, joten teetätin kaksi albumillista kuvia jotta voi niitä sitten lapselle näyttää joskus. aion myös teettää mahdollisimman paljon vauvasta kuvia ihan perinteisesti albumiin, jotenkin niitä on mukavampi sieltä katsoa ja ne eivät häviä jos sattuu tietokone menemään rikki tai muistitikku hukkaan.
 
Tässä muutamia mieleen tulleita ideoita:

Minä ja mieheni aloitimme uuden vuoden päivänä muistojen keräämisen koko tältä vuodelta ottamalla kuvan arjesta joka ikinen päivä. Siinä tulee ikuistettua hyvin elämän muutos vuoden ajalta noin puoliksi; puolet ennen vauvaa ja puolet vauvan syntymän jälkeen. Lisäksi kuvissa näkyy masun kasvu mukavasti. Vuoden kuvista teetämme kirjan tarinan kera.

Kun vauva syntyy, painamme kipsiin vauvan kämmenet ja jalanpohjat. Viereen ehkä meidän omat kädet, jos mahtuu. Tästä saa kivan taulun (:

Ristiäiskorttiin painamme sormivärillä tms. vauvan jalan tai käden kuvan ja lähetämme nämä kortit sukulaisille. Sormivärin väri tulee kertomaan vauvan sukupuolen, punainen tytölle ja sininen pojalle (sukupuolta emme vielä tiedä). Kutsukorttiin laitamme myös valokuvan vauvasta. Sukulaisille jää mukava muisto kortista.

Synnytyksen käynnistyttyä teemme oman synnytyskertomuksen, johon kirjoitamme synnytyksen etenemisen ja omat fiilikset hetki hetkeltä. Minä aloitan kirjoittamaan ja mies jatkaa, kun minä en enää pysty. Minulla on työpaikalta saatu hyvännäköinen kirja jonka kannessa lukee "Dream catcher - dare to dream big". Tästä kirjasta teen vauvakirjan itse ja pidän samalla päiväkirjaa vauva-ajasta ja tuntemuksista.
 
Me ollaan kerätty muistoja vauvakirjaan (odotuksesta lähtien juttuja) ja paljon valokuvia albumeihin. Esikoisen ollessa parin viikon ikäinen, mä tein itse taikataikinan, siitä levyn ja painoin siihen vauvan jalan jäljet, sekä kirjoitin päivämäärän. :) Siitä on ihana katsella, miten pieni se jalka olikaan sillon! Tuolla kirjahyllyssä komeilee. Sit äitiyspakkaukseen oon keränny tiettyjä vaatteita, ristiäiskorteista synttäri kortteihin, saman päivän sanomalehti kun syntyi yms.. Aion tehdä kuopukselle samanlaisen pakkauksen, mut täytyy miettiä joku toinen laatikko ja koristella se, koska ei otettu äitiyspakkausta nyt. Musta on ihanaa säilyttää kaikenlaista ja lärätä niitä sit välillä. :Heartred
 
Tahdon jossain muodossa (kipsi tai sormiväri) ikuistaa käden ja jalan jäljet :P
 
Elsban "lista" kuulosti kovin tutulta :) Kans taikataikinaan painoin poitsun jalan, syntymäpäivän sanomalehti on tallessa, ensikengät, kortit jne.. Kahta vauvakirjaa silloin täytin ja sit tein sellaisen avoimen kirjan hänelle, missä on sit enemmän sellaisia tarinoita hänestä, ja myöskin se toimii hänen juhlissaan vieraskirjana niin, et vieraatkin saa kirjoittaa muutakin kuin nimensä :)
 
Tuo avoin kirja on ihana idea! Synnytysvalmennuksessa vinkattiin, että voisi kirjoittaa vauvalle kirjeen nyt ja antaa sen hänelle myöhemmin. Me kirjoitamme huomenna vuosipäivänämme mieheni kanssa vauvalle kirjeen ja annamme kirjeen lapselle hänen täyttäessään 18 vuotta (: Näitä kirjeitä voi kirjoittaa sitten vaikka joka vuosi lapsen kasvaessa ja taltioida kirjeisiin muistoja ja kehitysvaiheita lapsen elämästä.
 
Noh, mitäs ootte keränneet tähän mennessä :)? Mulla on ihan huono omatunto, niin paljon kaikkea ihanaa olis voinu kerätä.. Tuntuu, ettei edes oikein muista mitään ihan siitä nyytti-iästä.. Syyskuussa tein taikataikinaan jalanjäljet ja kanvakseen käden ja jalanjäljet isänpäivälahjaksi. Piirsin joulun aikaan käden ääriviivat paperille, vielä on projekti kesken, että siirrän sen joulupalloon "vauvan ensimmäinen joulu" :'D

Kirjettä mietin myös, tai jopa ihan päiväkirjaa. En vain jotenkin sitä ikinä aloittanut.. Olisi ihana antaa, jos tyttö joskus itse odottaa, ehkä vielä ei ole liian myöhäistä?
 
Hyvä kun nostit tän ketjun! Oon pähkäilly tätä kans että mitä kerätä talteen, helposti sitä tulee sitten hamstrattua liikaa ja jo ekalta vuodelta on äippälaatikollinen tavaraa :P mulla on ristiäisistä onnittelukortit kerättynä kenkälaatikkoon ja yhden muumibodyn oon jonnekki jemmannu. Jalanjäljet on isinpäiväkortissa, kädenjäljkiä en oo saanu painettua mutta ajattelin että sit ku tyttö tajuaa vähän puhetta ni piirretään yhdessä se vauvakirjaan :) ei kai se haittaa jos se nyt ei ihan vauva-aikainen käsi oo :P
 
Meillä on käsi ja jalka ikuistettu semmoseen kipsiin mikä on laatikossa.. Ja jotain vaatteita meinasin säilyttää ja ehkä tehdä niistä sen peiton.. Mutta en sit tiedä onko muu niin tarpeellista tai nuo vaatteetkaa..
Hirvee läjä on valokuvia koneella ja joka paikassa, osan oon teettäny jo kuviks ja kutsut mm ristiäisiin säästän vauvakirjaan ..
 
Meillä ristiäiskutsu on liimattu vauvakirjaan :) ja molempien sairaalarannekkeet myös :P
 
Mä oon kans säilönyt vauvakirjaan onnittelukortteja, rannekkeet, ekan passikuvan, jalan- ja kädenjäljet ym. Jalanjälki on lisäksi kehyksessä, joka saatiin nimiäislahjaksi. Mitään vaatetta en oo vielä laittanut pois/eteenpäin, niistä sit aikanaan johonkin laatikkoon varmaan kerään tytölle säilytettäväksi. Ainakin nimiäismekko sinne tulee. Vauvakirjaa oon lisäks yrittänyt pitää ajantasalla, ekan vuoden jälkeen se varmaan kyllä jää tai ainakin harvenee, mut jos nyt ees tän ekan vuoden sais sinne säilöttyä. Valokuvista olis vuoden loputtua kiva tehdä kummeille ja itselle kirja, missä olis joka kuukaudelta kuvia ja tapahtumia. Kalenteri-tyyppinen, mut ilman kalenteriosiota :)
 
Mulla tuli tosta mutkan kautta mieleen, et meidän tytyli sai passinsa juuri :Heartred kansalaisuuskohta tosin vähän tuikkas sydämeen, mta kuhn päästään sinne ni sekin asia korjataan :)
 
Meillä on vauvakirja (tai oikeastaan siinä riittää merkkailtavaa jopa 7-vuotiaaksi asti), jonne kirjoitellaan milloin mitäkin juttuja silloin kun muistetaan ja ehditään. Lisäksi kirjan väliin on keräilty kaikenmaailman lippulappusia. Suunnittelin myös tuota kirjettä pojalle, täytyypä kirjoitella se jonain päivänä. Valokuvia sain vihdoinkin eilen aikaiseksi tilata ison nipun.

Kaikki vaatteet on vielä tallessa, pitää katsoa, mitä niistä lopulta viitsii säilyttää. Kotiutumisvaatteet nyt ainakin - koon 44 housut! Voi herranjestas että ne on pienet.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla tuli tosta mutkan kautta mieleen, et meidän tytyli sai passinsa juuri :Heartred kansalaisuuskohta tosin vähän tuikkas sydämeen, mta kuhn päästään sinne ni sekin asia korjataan :)

Miten se kansalaisuusjuttu muuten menee? :D tuleeko tytöstä suomalainen koska äiti on vaimitähää onko aubrey sulla austr.kansal. vai whatwhat :D oliko sun mies jostain muualta ku australiasta myös vai muistanko ihan väärin? :D
 
Tallessa on tähän mennessä vauvan syntymäpäivän Hesari, synnärillä ja nimijuhlissa saadut onnittelukortit, joulukortit joissa vauvan nimi oli mukana... Mitäköhän muuta? Vauvakirjaa täytetään. Vaatteista varmaan jotain säästetään, toistaiseksi kaikki pieneksi jääneet on jätesäkissä. Ajattelin myös ainakin yhden vauvalle rakkaan helistimen säästää.
 
Miten se kansalaisuusjuttu muuten menee? :D tuleeko tytöstä suomalainen koska äiti on vaimitähää onko aubrey sulla austr.kansal. vai whatwhat :D oliko sun mies jostain muualta ku australiasta myös vai muistanko ihan väärin? :D
Tulee suomalainen sekä australialainen, koska ne on meidän kansalaisuudet :) On isi ihan aussi, mulla ei oo kansalaisuutta virlä piiiiiiiiiiiitkään aikaan :D
 
Niin tai siis nythän hän on tietysti pelkästään australialainen, virallisesti
 
Kauanko (sun) pitää asua ausseissa että saa kansalaisuuden? :eek:
 
Onkohan se 5 v ainaki. Pysyvän oleskeluluvan saan 2 v päästä, koska vasta laitetaan siihen tähtäävä viisumihakemus sisään kun tullaan Suomesta. Pitäähän Suomessakin oleskella joku x määrä vuosia, ennenkun saa kansalaisuuden :)
 
Takaisin
Top