Yleinen keskustelu

Mites teillä kaikilla, kuuluuko varhaisultra normaaliin raskaudenseurantaan vai täytyykö käydä yksityisellä? Meillä kuuluu vaan RV 12 nt-ultra sekä RV 20 rakenneultra ja muuten pelkät koko ja sykeseurannat.
Sama täällä. Ei kyl pysty odottamaan tuohon RV12 ultraan joten yksityiselle kans menossa varhaisultraan.
 
Joo mäkin menossa yksityiselle varhaisultraan, ellen saa puhuttua itelleni julkiselle ultrauksen 😅 Mulla tulossa 12.3. lääkäri liittyen viime syksyiseen kohdunulkoiseen raskauteen, joka varattiin jo ennen tätä raskautta. Luulen ja toivon, että mut kyllä ultrataan julkisellakin ennen sitä RV 12.

Mun sisko sai esikoisensa viime vuonna ja niiden alueella se ultrattiin aina, kun vaan itse halusi. Musta niin epäreilua miten näissä on hirveesti alueellisia eroja.
 
Moi kaikki! Täällä yksi odottaja lisää! Kolme päivää on ollut pää pilvissä tiedon kanssa mutta tietty varaus kuitenkin on vielä koska viime raskaus päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon. Yksi kolmevuotias on kotona ja hänelle tekis mieli jo kertoa mutta en varmaan uskalla ennen ultraamista.

Viime raskaudet kerroin kaikille heti kun itse sain tietää, ja tää on eka kerta kun oon pitänyt asian itseni ja miehen välisenä. Outoa nähdä tuttuja kun on tällainen salaisuus mikä tekis koko ajan mieli lipsauttaa!
 
Niin ja mitä täällä onkin näköjään jo puhuttu - itsekin varmaan tilaan yksityiseltä varhaisultran. Tuo ekan normiultran ajankohta on ihan liian kaukana mun mielestä.
 
Moi kaikki! Täällä yksi odottaja lisää! Kolme päivää on ollut pää pilvissä tiedon kanssa mutta tietty varaus kuitenkin on vielä koska viime raskaus päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon. Yksi kolmevuotias on kotona ja hänelle tekis mieli jo kertoa mutta en varmaan uskalla ennen ultraamista.

Viime raskaudet kerroin kaikille heti kun itse sain tietää, ja tää on eka kerta kun oon pitänyt asian itseni ja miehen välisenä. Outoa nähdä tuttuja kun on tällainen salaisuus mikä tekis koko ajan mieli lipsauttaa!
Joo mun tekis mieli koko ajan kertoa kaikille, mutta toisaalta en halua uskoa asiaa itsekään vielä. Aina välillä tulee sellainen olo että ”ei vitsi, oonko mä oikeesti raskaana” ja sit yritän vaan saada sen pois. Se pettymys on sit niin suuri jos saan taas kuulla ettei tuolla mitään elävää ole… Parempi siis yrittää olla ajattelematta koko asiaa. 😅 Mutta vaikeaa se on, kun on odottanut ja halunnut tätä niin kauan.
 
Mä sain viime kesänä kuulla ultrassa 9+3, että on kuollu jo 7.viikolla ☹️ Sitä pelkään eniten 😔
 
Saanko kysellä teiltä keneltä on aiemmin mennyt kesken, että loppuiko oireet myös vai voiko sitä huomata mitenkään omassa voinnissa, jos menee kesken?
 
Ja lisää kyselyitä: suurin keskenmenon riski ilmeisesti pienenee jo viikon 8 jälkeen ja vielä enemmän viikon 12 jälkeen. Lasketaanko noi viikot kuukautisten mukaan vai raskauden todellisen keston mukaan?

Mulla vanhin lapsi täyttä kohta 19 ja nuorempi on 16, joten vähän viime kerrasta aikaa, kun näitä on pitänyt pohtia. Nyt en yhtään odottanut tulevani raskaaksi näin nopeasti, joten tuntuu, että kaikki ajatukset pyörii päässä ja ihmetyttää.
 
Mulla oli järkyttävää pahoinvointia ja oksentelua siihen saakka kun kohduntyhjennyslääkkeet rupes vaikuttaa. Mutta varmaan aika tapauskohtaista tuo että miten oireet menee. Mulla ei ollut tosiaan mitään keskenmenon oireita ennen ultrausta.
 
Mulla ei ollu paljoa mitään oireita muutaman viikkoon, kunnes sitten ultrassa todettiin keskeytynyt keskenmeno
 
Saanko kysellä teiltä keneltä on aiemmin mennyt kesken, että loppuiko oireet myös vai voiko sitä huomata mitenkään omassa voinnissa, jos menee kesken?
Mulla tietysti vähän erilainen tapaus kun kohdunulkoinen raskaus on alunalkujaankin jo menetetty tapaus, mutta mullahan tosiaan raskausoireet alkoi ennen plussaamista ja jatkui monta kuukautta vielä kohdunulkoisen raskauden toteamisen jälkeen. 😅 Että oireiden perusteella en olis kyllä osannut mitään aavistella.

Nyt tosin kun vertaan tähän raskauteen niin oireet on ehkä selkeämpiä ja erilaisia. Lisäksi itsellä noi testien tummumiset tuo jo toivoa, koska viimeksi ei tosiaan tummunut läheskään tällaista vauhtia mitä nyt.
 
Moikka kaikki!

Liityn myös joukkoon, tänään tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin 😄 Ollaan oltu ilman ehkäsyä 07/23 lähtien. Pakko oli tulla tänne heti jakamaan, aika ylikierroksilla käy oma mieli kyllä.

Kerroin heti parhaalle ystävälle ja siskolle. Ajattelin myös varata yksityiseltä varhaisultran ☺

Oliko muilla jotain oireita ennen plussaa tai onko näin alussa? Mulla ei ole sitten mitään! Ainoastaan ihan pienesti rinnat arat, mutta se on muutenkin normaalia tässä kohtaa kiertoa.
 
Tervetuloa mukaan ja onnea plussasta 🩷🤗 Mulla itelläni on ollu aika oireetonta menoa, tisseihin sattuu enemmän ja vähemmän. Lisäksi väsymystä ja välillä jotai jomotteluja munasarjassa/alavatsalla 😊
 
Moikka kaikki!

Liityn myös joukkoon, tänään tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin 😄 Ollaan oltu ilman ehkäsyä 07/23 lähtien. Pakko oli tulla tänne heti jakamaan, aika ylikierroksilla käy oma mieli kyllä.

Kerroin heti parhaalle ystävälle ja siskolle. Ajattelin myös varata yksityiseltä varhaisultran ☺

Oliko muilla jotain oireita ennen plussaa tai onko näin alussa? Mulla ei ole sitten mitään! Ainoastaan ihan pienesti rinnat arat, mutta se on muutenkin normaalia tässä kohtaa kiertoa.

Onnea! Ennen plussaa/plussan aikaan oli pientä ällötystä, pääkipua, hengästymistä, heräilin aamuyöstä enkä saanut unta, tosin se saattoi johtua myös jännityksestä. hmm olikohan muuta. Pääkivusta en tiedä vaikuttiko keltarauhastuki siihen. Nyt on edelleen ajoittaista ällötystä, hengästyn, ummettaa ajoittain, rinnat pienesti kipuilee. Joskus pieniä nippauksia alavatsalla. En muista onko muuta 😁 ehkä hieman enempi väsymystä kuin muuten.
Tänään ekaa kertaa vähän pää kipee noiden alkupäivien jälkeen.
 
Soitin tänään neuvolan ajanvaraukseen ja jotenki turhauttaa taas odotella että ne sieltä takaisin soittelevat. Tuntuu et täs nyt vaan koko aja ootan kynän ja paperin kans et millo soittavat. 🫠
 
Ja lisää kyselyitä: suurin keskenmenon riski ilmeisesti pienenee jo viikon 8 jälkeen ja vielä enemmän viikon 12 jälkeen. Lasketaanko noi viikot kuukautisten mukaan vai raskauden todellisen keston mukaan?

Mulla vanhin lapsi täyttä kohta 19 ja nuorempi on 16, joten vähän viime kerrasta aikaa, kun näitä on pitänyt pohtia. Nyt en yhtään odottanut tulevani raskaaksi näin nopeasti, joten tuntuu, että kaikki ajatukset pyörii päässä ja ihmetyttää.
Tämä muakin kiinnostaisi tietää.
 
Takaisin
Top