Yleinen keskustelu

Meillä tietää meidän sisarukset ja vanhemmat ja mun muutama kaveri 😊
Neuvolan varasin eilen. Lauantaina tai huomenna ilmoitan klinikalle plussan, ja sit he ilmoittaa viim ma milloin tarjoavat varhaisultran 😊 varmaan 3 vkon päästä se olisi.
 
Me ei olla vielä kerrottu muille, kuin mun vanhemmille ja miehen äidille. Täytän tänä vuonna 40 v ja jostain syystä mua hiukan pelottaa ihmisten reagointi tietoon, että meille on tulossa vauva 😅. Lisäksi ajattelen, että parempi odottaa hieman pidemmälle ennen uutisen kertomista, jos kuitenkin tässä alussa sattuu ikävästi. Toisaalta tekis kauheesti mieli kertoa kaikille 😁
 
Minä olen miehelle, parhaalle ystävälleni ja sisaruksille kertonut plussasta. Muutoin odotan julkisesti kertomista sinne nt-ultran jälkeen. Vanhin lapseni 7v varmaan on ehkä arvannutkin, kun on nähnyt raskaustestin kaapin hyllyllä ja virnuillen siitä minulle sanoi, että kyllä tietää mikä tuo on :tears::Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Kirjoittelenppa tännekin
Yhdelle ystävälle olen kertonut, kun oli pakko päästä puhumaan jollekin. Puoliso toki tietää, ja suhtautuu asiaan paljon rauhallisemmin ja järkevämmin.
Muuten en tiedä, missä vaiheessa kertoisin omalle ja puolison perheelle. Mietin nyt tätä viikonloppua, mutta onko se sittenkin liian aikaista…
Neuvolan olen varannut ja se on maaliskuun lopussa. 🤗
Me kerrottiin esikoisesta 5+4 koska porukat tarjosi viiniä liian tuputtamalla et mies sit tokasi että ei se juo ku se on raskaana🤣 niin ja muille läheisille sitten varhaisultran jälkeen.

Tästä tän hetkisestä (4+1) kerroin parille läheisimmälle kaverille keille oon jakanut kemiallista jne myös ja nyt tota eilistä vuotoa. Mut vielä oireillaan joten toivoa en oo ihan heittänyt vielä❤️ huomenna aamupissatesti ja sit maanantaina seuraava ja jos siellä vielä näkyy edes samanvahvuinen viiva niin varaan kans ajan neuvolaan😇
 
Mites teillä kaikilla, kuuluuko varhaisultra normaaliin raskaudenseurantaan vai täytyykö käydä yksityisellä? Meillä kuuluu vaan RV 12 nt-ultra sekä RV 20 rakenneultra ja muuten pelkät koko ja sykeseurannat.
 
Meilläkin, mutta koska vauva hoitoalkuinen niin päästään polille ultraan joskus 7+.
 
Mites teillä kaikilla, kuuluuko varhaisultra normaaliin raskaudenseurantaan vai täytyykö käydä yksityisellä? Meillä kuuluu vaan RV 12 nt-ultra sekä RV 20 rakenneultra ja muuten pelkät koko ja sykeseurannat.
Ei kuulu varhaisultra seurantaan. Esikoisen kohdalla eka neuvola oli pelkkää jutustelua, käytännössä vasta siellä n. RV12 ultrassa sai tietää onko kaikki ok 🙄
 
Mulla sairauksia, niin eka ultra julkisella jo ens viikolla, vaikka siinä ei ole järkeä 😅 Täällä myös kuuluu rv 8-9 ultra 👍🏻 Mulla on ultra noin kuukauden välein ja ilmeisesti ennen synnytystä useammin 👍🏻
 
Vau, tällänen systeemi ois tosi hyvä, aina saa tarkan tiedon🤩 toki sairauksien suhteen ei tosiaan varmastikaan mukavaa.
 
Vau, tällänen systeemi ois tosi hyvä, aina saa tarkan tiedon🤩 toki sairauksien suhteen ei tosiaan varmastikaan mukavaa.

Joo koitan ajatella, että oon onnekas ku nään sit vauvaa noin usein 😄❤️

No mulla on hoitotasapainossa sairaudet, nii ei hätää ☺️ Toki ärsyttää jos joudun raskaana vaihtamaan diabeteslääkkeet insuliiniin, mut se on sit sen ajan murhe 👍🏻
 
Täällä myös vasta rv12 ultra, mikä tuntuu ihan superpitkältä ajalta.

Mulla on tehty aiemmin keskeytys, ja se kyllä ultrattiin rv7, kun oksentelin niin voimakkaasti, ja jouduin osastolle 🥺 taipumusta siis hyperemeesiin, ja se tosiaan jänskää.
 
Ootteko varanneet jo ekaa neuvolaa tai kertonu muille? Mä en oo jotenkin uskaltanut tehdä vielä kumpaakaan, tuntuu hassulta et kaikki testit on ollu selvästi positiivisia jo viim. 3 päivää mut pisimmän kierron mukaan menkkoihin ois vielä jopa 4 päivää 😄
Eka neuvola on varattu pääsiäisen jälkeen. Vähän kyllä itsekin epäröin sinne soittamista vaikka testit niin positiivisia kuin olla ja voi. 😄

Miehen lisäksi en ole muille kertonut vielä. Yhdelle ystävälle ajattelin ehkä kertoa varhaisultran jälkeen. Muiden osalta mietin vielä milloin sopiva hetki. 😊
 
Vaihdoin nyt tohon listaan lasketun ajan ku mennään sillä toistaiseksi mitä terkkari sano eli 2.11. ☺️👍🏻
 
Mites teillä kaikilla, kuuluuko varhaisultra normaaliin raskaudenseurantaan vai täytyykö käydä yksityisellä? Meillä kuuluu vaan RV 12 nt-ultra sekä RV 20 rakenneultra ja muuten pelkät koko ja sykeseurannat.
Meillä kuuluu, eka lääkäri ja ultra kunnallisella on varattu 7+4. Jos ei ois kuulunu niin oisin menny yksityiselle varhaisultraan 🙈
 
Mulla 7+4 eka terkkari neuvolassa, joten saa nähä millon saan sit ekaan ultraan ajan ku siellä varataan 😯 Toivottavasti siitä seuraavalle viikolle sais 👍🏻
 
Takaisin
Top