Joo, aika jäätävä oli fiilis ja järkytys kun valkeni "isän" kanta asiaan ja ettei se muuttunut, kun edes alkoi uskomaan, että oikeasti olen raskaana. Asiastahan ei tarvitse edes keskustella puhelimessa, saati sit nähdä....
Sikäli oon onnellisessa asemassa, et sain samantien muutamat ystävät mukaan odotukseen ja ovat olleet halukkaita tukemaan ja olemaan täysillä mukana raskaudessa!!
Sen sortin supermammoja, et harva parisuhteessa odottava kyl moista tukea puolisoltaan saa =D Omasta halusta ovat halukkaita tulemaan mukaan kaikkiin höpötyksiin synnytys mukaan lukien
Aiemmasta suhteesta mulla on kaksi vanhempaa lasta, joten yksinhuoltajuus ja vastuunkantaminen lähinnä yksinään ei uutena tule....
"Isä" tai lähinnä siittäjä teki kyllä kantansa selväks, joten sen suhteen ei kannata ruveta toiveita turhaan elättelemään! Jos haluaa jossain vaiheessa olla mukana tai edes kiinnostaa kuulumiset, lapsen vointi tms niin voi itse ottaa yhteyttä.... Tiedätte varmaan ettei todellakaan niitä helpoimpia päätöksiä, mut ei taida olla vaihtoehtojakaan....
On tää alku kyl ollu melkosta! Kaikki on unohtunu aiemmista raskauksista, kaikki tullu niin nopeesti aivan puskista, alkuraskauden normipelot ja mielialan vaihtelut!
Eilen itkin itteni uneen ja tänään vuorostaan kaikki on niiin ihanaa