firstBaby
Silmät suurina ihmettelijä
Hei! Olen nyt rv7+6,
Olen valmistunut eläintenhoitajaksi, koko ikäni rakastanut eläimiä yli kaiken ja se on näkynyt arkielämässäni enemmän ja vähemmän. Omia pörriäisiä kotona on lapsesta saakka ollut monia, juurikin minun vuokseni
Tähän saakka nämä karvaiset ja karvattomat menijät ovat olleet lapsen roolissa siltä osin, että suurinosa vapaa-ajasta menee näitä sylitellessä, hoidellessa ja koiran kanssa harrastellessa. Nyt on kumminkin alkanut raskauden sisäistämisen jälkeen hiukan huolettaa, miten kaikki sujuu ja lähtee käyntiin synnytyksen jälkeen uudella kokoonpanolla.
(selvennetään nyt että asunnosta löytyy keskikokoinen noutajasekoitus, neljä kissaa, kolme pupusta, kiinankellosammakoita, käärme ja hamsteri)
En missään nimessä ajattele yhdestäkään luopumista ratkaisuna mihinkään, sitä vastaan olen täysin.
Ensimmäinen huoli on siitä, miten koira ottaa tulokkaan vastaan. Nyt jo vanhempi koiruli asui vielä pentuna/nuorena kanssani vanhemmillani, jossa äidilläni oli hoidossa lapsia kotona (perhepäivähoitaja) ja silloin koira olisi antanut lasten vaikka kiipeillä päällänsä, mikäli se olisi sallittu. Mutta tilanne on toki eri, kun siitä on jo sen verran aikaa ;o miten muiden koirat ovat sopeutuneet?
Toinen herää siitä, miten saan arjen pyörimään niin,. että minulla riittää aikaa kaikkeen :O
Toki minulla on mies apuna, joka auttaa arjen askareissa ja koiran + muiden kanssa.
Mitenköhän lenkkeilyt koiran ja vauvan kanssa sujuvat?
Olen aina ollut itse sitä mieltä, että muuten lapsen on hyvä syntyä lemmikkiperheeseen.. Lemmikit opettavat monia asioita ja en näe mitään negatiivista syytä, miksi lemmikkini ja lapseni eivät sopisi saman katon alle.
Olen valmistunut eläintenhoitajaksi, koko ikäni rakastanut eläimiä yli kaiken ja se on näkynyt arkielämässäni enemmän ja vähemmän. Omia pörriäisiä kotona on lapsesta saakka ollut monia, juurikin minun vuokseni
Tähän saakka nämä karvaiset ja karvattomat menijät ovat olleet lapsen roolissa siltä osin, että suurinosa vapaa-ajasta menee näitä sylitellessä, hoidellessa ja koiran kanssa harrastellessa. Nyt on kumminkin alkanut raskauden sisäistämisen jälkeen hiukan huolettaa, miten kaikki sujuu ja lähtee käyntiin synnytyksen jälkeen uudella kokoonpanolla.
(selvennetään nyt että asunnosta löytyy keskikokoinen noutajasekoitus, neljä kissaa, kolme pupusta, kiinankellosammakoita, käärme ja hamsteri)
En missään nimessä ajattele yhdestäkään luopumista ratkaisuna mihinkään, sitä vastaan olen täysin.
Ensimmäinen huoli on siitä, miten koira ottaa tulokkaan vastaan. Nyt jo vanhempi koiruli asui vielä pentuna/nuorena kanssani vanhemmillani, jossa äidilläni oli hoidossa lapsia kotona (perhepäivähoitaja) ja silloin koira olisi antanut lasten vaikka kiipeillä päällänsä, mikäli se olisi sallittu. Mutta tilanne on toki eri, kun siitä on jo sen verran aikaa ;o miten muiden koirat ovat sopeutuneet?
Toinen herää siitä, miten saan arjen pyörimään niin,. että minulla riittää aikaa kaikkeen :O
Toki minulla on mies apuna, joka auttaa arjen askareissa ja koiran + muiden kanssa.
Mitenköhän lenkkeilyt koiran ja vauvan kanssa sujuvat?
Olen aina ollut itse sitä mieltä, että muuten lapsen on hyvä syntyä lemmikkiperheeseen.. Lemmikit opettavat monia asioita ja en näe mitään negatiivista syytä, miksi lemmikkini ja lapseni eivät sopisi saman katon alle.