Vauva-arki <3

Meillä vauva viihtyny tosi pienestä asti hyvin itekseen. Nytkin kun oppi konttaamaan niin saattaa tunninkin touhuta itekseen lelujen, vaatteiden, kenkien ym kans. Silloin kyllä makaan sohvalla ihan huolella ja yritän levähtää! Enkä pode siitä huonoa omaatuntoa, koska koko muu päivä on omistettu ulkoilulle, syömiselle, leikille, laululle, pesuille ja sylittelylle.
Äitiki saa hengittää hetken! Että senkus makoilet vaan i-p! :wink

Nyt meilläki pukkaa eroahistusta, ja iltasin varsinki roikutaan tehokkaasti äitin housunlahkeessa. Illalla ei kelpaa ko äiti vaan, vaikka isä istuis vieressä niin isän syliin ei rauhotu mikäli oon näköpiirissä. Oonki nyt lähteny kotoa lenkille ym että saavat vauva ja isä viettää aikaa, koska kun en ole paikalla niin ei oo mitään ongelmaa, ei itketä yhtään.
 
Joo meillä myös poika on viihtyny pienestä asti itekseen. Hän myös oppi tosi varhain liikkumaan ja sen myötä ei malta olla paikallaan tai sylissä hetkeäkään. Isin perään on kovasti, vaikka isä on viettänyt pojan kanssa huomattavasti vähemmän aikaa kun minä. Kotiaskareita on pojan hereilläollessa hankala tehdä, koska silloin roikkuu kyllä lahkeessa. Tai vaihtoehtoisesti auttaa availemalla kaappeja sekä laatikoita ja tyhjentämällä niitä.. :D
 
Aamupäivällä viihtyy hyvin omissa touhuissaan ja mä usein katson jotain tyttöhömppää ja lepään. Enkä todellakaan koe huonoa omaatuntoa. En myöskään edes pyri siihen että olisin koko ajan käytettävissä vaan olen alusta asti tukenut yksin touhuamista. Mielestäni arjen pyörityksestä monilapsisessa perheessä ei tule mitään jos joku roikkuu lahkeessa koko hereilläoloaikansa. Meillä tavallinen arki ei oo jatkuvaa läsnäoloa, vaikka kotihoidossa onkin.

Päivällä ja illalla likka on huomionkipeämpi joten otan ilon irti aamupäivistäni!
 
Lepo,mitä se on? :wink Vaikka tyttö viihtyykin itsekseen jonkin aikaa niin isoveli pitää kyllä huolen että mä mitään lepoa saisin! Ja jos olisikin sellainen tilanne et molemmat lapset puuhailisi jotain samaan aikaan(ilman riitaa) niin kotihommia on niin paljon et jos heittäydyn sohvalle niin se kostautuu sit seuraavana päivänä tuplana! Ja nyt meillä on menossa joku takiaisvaihe,tyttö mun helmoissa lähes kokoajan ja jos häviän hetkeksikin näkyviltä alkaa huuto! :depressed: nää nyt on taas näitä vaiheita ja sit kun aloittaa päiväkodin niin osaan varautua siihenkin että tyttö on muutaman viikon itkuinen ja äidin perään.Kyllä se sitten aikanaan helpottaa
 
Meidän A vauva heiluttaa välillä päätä puolelta toiselle ja ajoittain jännittää koko vartalonsa (tärisee). Käsittääkseni pään heilutus liittyy siihen, että vauva on vain huomannut, että näinkin voi tehdä. Tekeekö teidän muiden vauvat tuollaisia juttuja?
 
Meillä kääntelee päätään myös puolelta toiselle. Alkoi matkia isiä kun hän jostakin asiasta kielsi poikaa ja puisteli samalla päätään.
 
En kehtaa tätä kenellekään tutulle kertoa, mutta sen verran repesin tänään itselleni ja tänne voi anonyymisti kirjoittaa. Tyttöjen kans touhusin ja yritin samalla tehdä kotihommia, ni lauloin ja "tanssin"samalla. Hetken päästä tajusin hoilanneeni vauvoille samaa lausetta:"kaikki muu on pask.., paitsi kusi". :laughing025 ei Juma..höperö kotiäiti.
 
Tyttö on saanut tällä viikolla ihan ihme "kilareita". Saattaa yhtä äkkiä hermostua, vetää koko kehon jäykäksi, kestää 2-3min. Sitten on taas "normaali" iloinen itsensä. En usko, että johtuu mistään ruoka-aineesta, kun nukkuu yöt hyvin ja rauhassa. Eikä oikein liity mihinkään erityiseen tilanteeseen. Onko tuo sitä omaa tahtoa vai mitä? Vai taas tätä "hampaita tulee"-juttua... :woot:
 
Onks jollain kokemusta mikä auttaa kun pyllyn iho ois ikäänkuin "palanu"? Meillä ei oo ollu mitään iho ongelmia koskaan ja nyt on kahteen otteeseen ollu niin että pylly iho on ollu ihan punanen ja aavistuksen koholla. Ollut varmaan tujumpaa tavaraa vaipassa, en oo keksiny vielä mikä ruoka ois tehny tällästä mut mitä kantsii tunkea sinne? :grin Aiemmin käyttäny vaan talkkia kun muille ei oo ollu tarvetta.
 
Talkkiahan ei oikein suositella nykyään käytettäväksi. Sinkkivoidetta suositellaan. Mä oon laittanut heti sinkkivoidetta, jos on yhtään punoittanut ni on auttanut heti - ikäänkuin ennaltaehkäisynä ettei pääse pahenemaa :) ja hyvinä on ihot pysyneet. Ei ole ollut vaippaihottumaa tms. Suosin myös vesipesua pepuille enkä niitä hitsin pyyhintä liinoja, paitsi reissun päällä ollessa hätävarana
 
Miks talkkia ei suositella? En oo kuulukaan tällästä. Mutta täytyy kokeilla tota sinkkivoidetta.
 
Talkki tukkii ihohuokoset.
Sinkkivoide auttaa meillä punaiseen pyllyyn heti.
 
Mie oon käyttäny perunajauhoja talkin korvikkeena, talkki ei niin hyväks vauvan iholle, pottujauho luonnonmukainen vaihtoehto sille :grin Nykysin ei tuu niin usein käytettyä perunajauhoja, ennen teippivaippoja käytettäessä ylimääräset perunajauhot karis siihen alla olevaan vaippaan, nyt kun on housuvaipat käytössä ni hoitopöytä sotkeentuu jauhoista. Sit jos joskus on ollu vähän tujumpaa tavaraa vaipassa ja iho on alkanu takapuolesta punottaa, laitan bepanthenia.
 
Nyt kun puhutaan näistä pyllyasioista niin kysäsempä teiltä, että minkälaista kakkaa teidän pienten vaipoista löytyy ( enpä ois ikinä kuvitellut tällaisia kyseleväni mistään! :oops:) ?
Me kun aikoinaan aloitettiin kiinteät niin kakka muuttui sellaisiksi koviksi pökäleiksi, jotka pystyi kippaamaan pönttöön helposti. Parin kuukauden jälkeen kuitenkin nuo tuotokset alkoi muuttumaan sellaisiksi pehmeiksi, kunnes nyt on edetty siihen, että sitä tavaraa tulee aivan älyttömästi pari kertaa päivässä, sellaista pehmeää, jossa näkyy ihanasti palasina, mitä on edellisenä päivänä syöty. Ja haisee niin hirveelle, että silmistä tulee vedet oikeesti :dead:
Meillä tosiaan sormiruokaillaan ja imetän edelleen, mutta jotenkin tuntuu nyt oudolta. En oo uskaltanut edes maitotuotteita alkaa maistattaan, kun en edes halua tietää, mitä tapahtuu, jos niistäkin menee maha sekaisin.
Lähinnä mietityttää tuo haju. Tiedän, että paska haisee, mutta toi haju on jotain niin voimakasta ja pistävää ettei tosikaan. Itse olisin jo menossa lääkäriin, mutta mies toppuuttelee, että oon taas vaan keksinyt jotain, mistä olla huolissaan :shifty:
Kiitos ja anteeksi, jos jonkun mielestä tällaisia ei sovi kysellä :oops:
 
Sopii kysellä tääll kaikkea :D

Meidän poitsun tuotokset haisee pahalle ja näyttää pahalle :) Sekä riippuen mitä on syönyt.. On kiinteää, löysää ja kaikkea siltä väliltä. Värikirjoa löytyy myös ja niitä sattumia; maissia, porkkanan palasia ym voi bongata jos oikein haluais tarkemmin tutkia :) Ihan normaalia suolen toimintaa on , sanoisin minä.
 
Toisen kakka haisee voimakkaammin, kakkaa tulee harvemmin eli parin päivän välein.
Sitten sama kuin aikuisillakin, riippuu mitä on syönyt.. kananmuna & lohi saavat ainakin näiden kakat haisemaan aivan järkyttäville. Kyll sitä välillä vedet silmissä pesee pyllyä ja miettii, miten noin pieni voi haista nuin suuresti :grin
 
Lurua, ihan samanlaista meilläkin, noiden tuotoksien puolesta. Enkä usko että yhtään epänormaalia
 
Anteeks,mut mua nauratti ihan hirveästi tuo Luruan kuvailema kakkakertomus :smiley-bounce022 näköjään oon vielä kakkahuumoriin menevä :laughing002
Siis meillä on ollut ihan samaa,välillä pökälettä ja välillä tahnaa ja joskus ihan vetelää vaikka ruokavalio pysynyt samana jo useamman kuukauden. Haju on jäätävä ja oon miettinyt ihan samaa kuin Citrus että miten joku noin pieni tyttö voikin haista niin pahalle:grin nyt kun on maitotuotteita annettu niin koostumus on taas kiinteä nätti pökäle vaikka pelkäsin että vetää löysäksi. Hyvin sietää näköjään tavan maitoakin. Tosin korvikemaitokin on lehmänmaitoa joten tiesin ettei ainakaan oo maitoallerginen.
 
Takaisin
Top