Valmisteluita ja hankintoja

Apua.. mä en oo ostanut vielä mitään :schoked025Vaunut ollaan kyllä katsottu valmiiksi ja nyt odotellaan että jos saataisiin halvemmalla kesän alennusmyynneistä. No, parin viikkoa vielä niin me päästään muuttamaan isompaan asuntoon ja samalla viikolla alkaa alet --> shoppailemaan :excited001
 
äitiyspakkauksessa tulee onneksi ainakin villapuku, jos ei muuta keksi synnytysosastolta lähtiessä :) Mä sain kaverilta sellasen söpön kevythaalarin, sillä luulisi menevän vielä lokakuussa.
 
Äitiyspakkaus laitettu tilaukseen. Päätin sen ottaa, vaikka esikoiselta paljon vaatteita onkin jäänyt säilöön. Se on vaan niin ihanaa hakea postista ja tutkailla mitä sieltä tällä kerralla löytyy. Ne vaatteetkin on aika kivoja perusvaatteita. Halusin myös sen makuupussin, kun ajattelin molemmille lapsille säästää oman vuoden pakkauksesta ainakin sen. Talvihaalarin ostin 62 senttisen ja se jos/kun jää talven aikana pieneksi, niin voi käyttää sitä äp:n haalaria loppuajan.

Onko kellään kokemusta Manducan rinta-/kantorepusta? On alkanut kiinnostamaan, kun voisi helpottaa elämää tuon isosiskon kanssa olon kannalta. Ainakin keskustelupalstoilla on kovasti kehuttu.
 
Mä ostin Manducan käytettynä, sain hyvään hintaan melkein käyttämättömän. Kaverit on kovasti kehuneet, kannattaa kuulemma totuttaa vauva heti pienestä siihen. Äitiyspakkaus tulee pian, päätös tuli jo! Nyt pitää hillitä ostohuumaa, muuten pienet vaatteet jää käyttämättä. Ehkä siirryn jo isompiin kokoihin, niiden aikakin tulee pian.
 
Mulla on kestänyt jo kolme viikkoa kelan päätöksessä. Ei siis vieläkään ole tullut, vaikka kaikki paperit jo täytetty sähköisesti ja liitteet laitettu. Odotan jo pakkausta malttamattomana. Varmaan jotain kesäruuhkaa sielläkin, koska yleensä on kaikki päätökset nopeammassa tahdissa tulleet.
 
mäkään en ole saanut päätöstä, vaikka mennyt pian 3 viikkoa. Johtuu varmaan myös siitä, että asun ulkomailla mutta kuulun suomen sosiaaliturvan piirin sekä sitten lääkärini antamat paperit olivat vähän sinnepäin.. katsotaan mitä sanovat :) Niin ja juhannuksen jälkeen on varmaan puolet KELAn väestä lomilla :)
 
Pakkaus on tuli heti juhannuksen jälkeen reilussa parissa viikossa. Toppapuku on kiva ja makuupussi myös. Vaatteet ok. Ainut mikä on aivan hirveä, niin pussilakana! Sammakot ja nuijapäät....tulee mieleen siittiöt!
 
Mulla tuli kelalta päätös jo viidessä päivässä, hieman itsekkin hämmästyin, mutta positiivinen kokemus näin ensimmäiseksi kelalla asioimiseksi :) Me ei edes harkittu missään kohtaa ottavamme äitiyspakkausta, vaikka esikoista odotammekin. Suoraan sanottuna kaikki vaatteet olivat aivan kamalia ja tuntui turhalta hankkia pakkausta vain sen tarvikkeiden vuoksi. Sillä 140 eurolla ollaan kuitenkin saatu ihan älyttömät määrät kaikkea tarpeellista näin tarjoushaukkana ja hyvillä työsuhteilla ;D Hyvänä esimerkkina, ostin juuri mein poitsulle Reino&Ainon sen vaaleansinisen lahjapakkauksen, jossa on ne pikkuiset ensireinot, vaatetta, huppupyyhe, suloinen pehmolelu ym. ja maksoin siitä 15 euroa! Voi, niin söpöt! :taunt014
 
Mä tilaan kanssa saksasta ja menee 2-3 viikkoo että olis kotiovella. :) Lähtee samana päivänä kun tilaa. :) että siinä mielessä ei tässä niin kiirre ole tilailla mut elo-syyskuussa tilailen mahdollisesti samoin ostan pinnasängyn ja turvakaukalon silloin... taikka sitten lokakuun alussa turvakaukalo ja pinnasänky pitää nyt vähän kattoo miten tota rahaakin on ja semmosta. :)
 
Mä alan ostelee elo-syys ja lokakuun alussa noit vauva juttuja jonkin verran on jo vauvan vaatteita ja haen tänään äitiyspakkauksen
 
Itse alotellu sinänsä aika aikasten tuota isompien ostosten hankkimista että sitteri, turvakaukalo ja eilen haettu pinnasänky jo valmiina, ei kummiskaan niin rikas ole että viitsis viime tippaan jättää :D Vaunut saadaan siskolta lainaan, äitiyspakkaus otetaan ehdottomasti ja vaatteita saadaan sukulaisilta ja kavereilta, niihin en aio vielä pistää penniäkään :D
Jotain tavaroita varmaan saadaan sukulaisilta kans, tosin en ole sitä tyyppiä että pinnis olis jo koottu ja vaatteet pesty mutta ompahan valmiina säilössä kun joudutaan autokin vielä vaihtamaan isompaan ja kaikkea tilpehööriä hankkimaan...

Ootteko muuten aatellu miten hirveää välineurheilua tääkin touhu on jos meinaa että kaiken ostaa uutena? :D
Joskus kuullu kavereiden suusta että "minä en ainakaan mitään käytettyä -skaa lapselleni hanki, kaikki pitää olla uutta!" Niin no, ole hyvä ja maksa vaunuista tonni, syöttötuolista 100e jnejnejne... :D
 
Me välineurheiltiin esikoisen kohdalla ihan urakalla. Kun lapsettomuushoidoista vauva viimein alkunsa sai ja piti ainoaksi jäädä, niin ajateltiin, että ostetaan just sellaista kun mieli tekee. Eli ostettiin vaunut, sitteri yms. "kalliimmat" hankinnat uusina. Kävi vaan niin, että ehdittiin myydä eteenpäin ja yllättäen tuleekin toinen vauva. Nyt vaan on ollut tilanne se, että ollaan saatu ostettua tuttavilta käytettyjä laatutavaroita, jotka todella hyvässä kunnossa. Toista kertaa en aatellut vaunuihin tonnia laittaa :happy118.
Meillä oikeastaan on kaikki tärkeimmät hankittu ja perjantaina aateltiin mennä liikkeeseen kokeilemaan sitä manducaa, josko vielä sellainen hommattaisiin. Ja jotain imetysvaatteita voisi valmiiksi hankkia, kun ei ole enää mitään jäljellä aikaisemmasta. Meillä tulee vielä elo-syyskuussa pientä remonttia kotiin, joten laittelen valmiiksi vaatteet yms. vasta sen jälkeen. Ja varmaan sitten ostelen ihan marketista vaipat, liivinsuojat ja muu tarpeellinen pieni hankinta. Laittaa vasta sitten samaan syssyyn sairaalakassinkin valmiiksi. Vaatteita olen tälle tulokkaalle ostellut vähän liikaa, mutta noi lastenvaatteet on vaan mun heikkous :oops:.
 
Manducoita liikkuu tori.fi -sivulla tosi usein 50€->
On tämä aikamoista varustelua! Vaunut ostin uutena, halusin panostaa niihin koska niiden kanssa liikun tulevina vuosina päivittäin. Jotain muutakin tullut ostettua uutena, mutta myös paljon käytettynä. Vauva tulee todellisemmaksi kun hänelle hankkii vaatteita ja tarvikkeita, tuntuu ihanalta varautua uuden perheenjäsenen tuloon.
 
Äitiyspakkausta ollaan täällä hiplattu jo viikon verran, suht nopeesti tuli. Netistä etukäteen katsoessa en tykännyt kaikesta, liian retro mun makuun, mut livenä oli paljo kivemman näköisiä. :) Meillä kaikki kamat tiedossa, mutta muutto edessä muutaman viikon päästä, enkä vastaanota mielellään mitään enää näihin nurkkiin.
 
Hmm.. me ei olla vieläkään hankittu kun pari bodyä.. odotellaan yhä kelan päätöstä ja sitten elokuussa tulen suomeen käymään ja saan siskoltani kassillisen vauvanvaatteita. Täällä Espanjassa on tapana että perhe ja ystävät ostavat kaikenlaista vauvalle. Jotkut jopa tekevät listan jonkun kaupan sivuille, ihan kun häälahjoja "tilatessa". Mua ahdistaa tää ajatus, enkä todellakaan aio tehdä mitään listaa tavaroista mitä me halutaan. Voidaan kyllä hankkia ne itsekkin. Mieheni sisko teki listan vuosi sitten ja oli mun mielestä todella pöyristyttävää miten hän voi lähettää listan meille jossa vain kalliimmat laatutavarat, jotain vaunut 100€, kylpyamme 100€, vauvan huoneen kaikki huonekalut 1000€ jne. Mies sai sitten ylipuhuttua, että pyydetään jotkut asiat hänen siskoltaan ja parhailta kavereilta koska he muuten loukkaantuvat, ja koska hän on myös ostanut heille aikoinaan kalliit lahjat. Eli pienen kinastelun jälkeen tilaukseen meni sitteri ja pinnasänky. Turvakaukalo saadaan lainaksi mieheni työkaverilta heidän vaatimuksesta, heillä on samat vaunut mitä me ollaan harkittu niin saa ne sitten niihin kiinnitettyä.

Mutta nyt on siis muutto ohi ja nyt voi alkaa hankkimana tavaraa, jos se shoppailuinto nyt jossain vaiheessa iskisi :)
 
Tässä muuten lista hankinnoista jonka kopioin joltain keskustelupalstalta:

-vaunut + sadesuoja + hyönteissuoja jos ei ole vakiona, silikoonista hoitoainetta/öljyä myös öljyttäviin kohtiin
-pinnasänky, patja, petauspatja
-reunasuojat pinnasänkyyn
-hoitopöytä
-hoitoalusta
-hoitolaukku
-turvakaukalo
-adapteri
-vaipparoskis
-tuttipullot ja tutit (BPA-vapaat: lista turvallista http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=157 )
-liinavaatteet sänkyyn
-kosteussuoja, miel hengittävä eli esim. lanoliinitettu villahuopa lakanan/petauspatjan alle tai hengittävä kosteussuojalakana
-vaatteita (56 cm ->)
-sitteri
-rintapumppu
-nännivoide lansinoh
-maidonpakastuspusseja
-liivinsuojuksia (pestäviä ja kertakäyttöisiä)
korviketta varalle (maito ei nouse aina heti)
-vaippoja
-peppupyyhkeitä (kosteuspyyhe-tyyppisiä siis)
-pesuöljy
-amme
-itkuhälytin jos tarvitsee
-harsoja, pyyhkeitä, puklurättejä
-d3-vitamiinia (deetipat, neuvola neuvoo niiden kanssa)
-septidiniä (napatyngän hoitoon)
-pumpulipuikot (navan hoitoon)
-vanulappuja
-suolatipat (nenään)
-nenäfriida tai pikkuniistäjä (nenän aukaisuun)
-sappisaippua tahroihin
-hajusteeton pesuaine -vauvapyykkiin (esim. nestemäinen erisan)
-perusvoide
-talkki jos tuntee tarvitsevansa, pärjää usein ilmankin
-maitohappobakteeritipat jos haluaa ehkäistä allergiaa ja vatsavaivoja
-cuplatonta jos tulee koliikkivaivoja
-imetystyyny jos haluaa
-vauvakirja vauvamuistoille (vauva-aika kiitää ohi, kannattaa kirjata kaikki heti ylös)
-rintakumit jos nännit ei kestä
-kuumemittari
-puuhamatto/leikkialusta (ei tarvitse heti)
-unipussi (vauva ei herää sänkyyn asetettaessa viileyteen, lisäksi sen saa ”pakettina” tissille)
-villanpesuaine ja hoitoaine
 
Kiitos kattavasta listasta! Ja kääk, mä en edes tiedä, mitä puolet noista tavaroista on..! :D

Me ollaan tehty vasta tosi vähän hankintoja, tosin isoista hankinnoista ollaan saatu sukulaisilta hyvät vaunut + matkarattaat, sitteri ja kaksi turvakaukaloa (toinen ihan pikkuiselle ja toinen n. 6kk:sta eteenpäin).

Vaatteita ei olla vielä hankittu, mutta hypistelty kyllä :) Kuinka paljon meinasitte muuten hommata pienimpiä kokoja ns. perusvaatteita (bodyt, potkarit jne.)? Jos esim. 56-koko sopii vain parin viikon ajan... 50-kokoa ei varmaan vielä uskalla hankkia ollenkaan, jos lapsi syntyykin isompana. Miehelle sitten shoppailua tiedossa :)
 
Perjantaina viimein sain päätöksen pakkauksesta. Vanhempainvapaista ja lapsilisästä ei vielä päätöstä, mutta niillä nyt niin kiire olekaan. Parin viikon päästä pääsee tonkimaan laatikkoa :gen014
 
Meille tuli alkuviikosta päätös pakkauksesta, viime viikolla laitoin hakemuksen. Parin viikon sisään pitäis olla loota kotona.
Täällä ei olla vielä hommattu vauvalle mitään, onhan tässä vielä aikaa.. Varmaan niitä vaunuja pitäis alkaa pikkuhiljaa katselemaan. :)
 
Takaisin
Top