Valmisteluita ja hankintoja

Sophie82

Kommentoinnin ninja
Ehkä hieman aikaista alkaa keskustelemaan mitä valmisteluita teette jo tai meinaatte tehdä raskauden aikana. Nyt aluksi esim raskausarpivoiteet ja onko joku jo ostanut jotain vauvalle, esim vaatteita?

Itse olen alkanut jo rasvata vatsaa ja rintoja, kuulin ystäviltä ja siskoiltani että kannattaa aloittaa tosi ajoissa ja koska heille ei ole tullut juurikaan arpia niin täällä rasvataan aina kun muistetaan. Me ei olla vielä ostettu mitään, on niin aikaista... Odotellaan myös mitä saadaan siskoiltamme ja kavereilta joilla on jo paljon lapsia, ja sitten kartoitetaan mitä pitää hankkia. Mieheni alkoi eilen panikoimaan, että nyt pitäisi hankkia sitä ja tätä :Heartred Nyt ensiksi on listalla isomman asunnon löytäminen ja sitten autokin pitää vaihtaa suurempaan että vauva ja vaunut mahtuvat mukaan kun matkustellaan ympäri Iberian niemimaata aika paljon niin mahtuu kaikki sitten kätevästi mukaan :) Aikamoinen taloudellinen ponnistus tästä on tulossa :D
 
En ole vielä hommannut tälle tulokkaalle mitään, ehkäpä sitten kun/jos rakenneultrassa selviää sukupuoli voisi alkaa katsella vähän jotain pieniä vaatteita. Ensimmäisen kohdalla hommattin kaikki valmiiksi monta kk ennenkuin hän edes syntyi ja todettiin sitten että puolet ostetuista tavaroista oli turhakkeita, vaikea pukea tai vastaavaa :D

Jos ottaa äitiyspakkauksen niin niillä selviäisi ihan hyvin ekat vkot/kuukaudet, toki tiedän miten ihanaa se on kaikkea uutta hypistellä ja valmistella vauvaa varten, mutta yritän ottaa tällä kertaa vähän rauhallisemmin. Miten muuten ulkosuomalaisilla tuo äitiyspakkaus, toimitetaanko se sinne vai mitenköhän se toimii?

Arpivoiteita en ole hommannut enkä taida hommatakkaan, ekasta tuli muutamia arpia, jotka näkyy enää ruskettuessa, taidan luottaa että selviän tästäkin yhtä vähällä :wink
 
Me ollaan alotettu kämpän raivaus/järjestely operaatio jo! Haluisin kaiken valmiiksi jo hyvissä ajoin kun on vielä kuntoa touhuta :) Rakenne ultran jälkeen alan laittamaan vauvan huonetta jo kuntoon... olen hyvin malttamaton luonteeltani mikä selittänee tämän! :D Esikoisen kautta on kaikki tarpeellinen jo melko hyvin hankittuna.. ainoastaan nyt mietityttää tuo tuplarattaiden hankinta.. hankkiakko vai eikö ja niin edelleen.. plus jospa onni suokin nyt pikkuprinsessan niin sitten kyllä haluan varmasti jotain ihania tyttömäisiäkin hepeneitä hänelle hankkia! :D Oma mielipide on se, että vaikka vauva pärjää vähällä ja on turha ostaa juurikaan esim vastasyntyneelle vaatteita, niin miksi ei suoda itselle sitä iloa ja ostaa edes muutama "turha" ihana vauvahömpötys juuri tälle omalle kullalle... :Heartred
Nii ja masusta, rasvasin ja öljysin ja niin edelleen jo edellisessä raskaudessa, vatsa räjähti arpiin 2 viikkoa ennen synnytystä.. toisilla vaan on se taipumus niitä arpiia saada, minkäs teet! :)
 
Mulla on kaikki esikoisen vaatteet tallella, joten en usko että juurikaan ostelen nyt uutta. Tosin jos näyttääkin tulevan tyttö, niin varmalla haluan edes pari tytsimäistä hepenettä. :) Mun tekis kyllä kovasti mieli jo hakea mutsin varastosta kaikki ne pikkuriikkiset vauvanvaatteet pestäviksi ja järjesteltäviksi, mutta lienee turhan aikaista vielä. :wink Mietin myös, että haluankohan edes ä-pakettia tällä kertaa ottaa, kun kaikki kamat tosiaan tallella...paitsi tietysti ne kuluvat kamat kuten rasvat yms. on toki käytetty.

Ekasta raskaudesta mulla on vielä jäljellä Weledan raskausarpiöljyä, jota aion taas käyttää mutta en ihan vielä. En tiedä oliko se öljy tosiaan niin tehokasta vaiko geenit vaikuttaa, (varmaan molemmat) mutta yhtäkään arpea mulle ei viime raskaudessa tullut. Omalle äidilleni minusta kyllä aikoinaan tuli melkoiset arvet, jotka erottuvat vieläkin.
 
Meillä on myös jäljellä niin paljon kaikkea esikoiselta ettei uusia hankintoja juurikaan tarvita. Ja jos meille tulee poika niin sitten ne isosiskon hepenet ja mekot jäävät käyttämättä :) Aion kyllä silti hankkia uudelle vauvallekin jotain ihan ikiomaa ettei ihan kaikki ole perittyä, ihan vaan hankkimisen ilosta.
Vaan miettikää: tällä hetkellä mua kuvottaa (!) ajatus vauvanvaatteista ja niiden hankkimisesta!! En oikeesti tajuu miksi, yleensä tykkään tosi paljon pikkuisista vaatteista! Toivottavasti menee ohi lokakuuhun mennessä, ja toisaalta ihan hyväkin, kyllähän tässä vielä ehtii hankkimaan vaikka mitä :D

Sen sijaan meillä mietitään myös tuplarattaiden hankintaa (vai pärjäiskö pelkällä seisomalaudalla?) - vinkkejä merkeistä ja kokemuksia rattaista otetaan mielellään vastaan!
Lisäksi haaveilen vauvalle kattoon ripustettavasta kehdosta.

Äitiyspakettia en saa tänne Ruotsiin vaikka olenkin suomen kansalainen. Pitäisi kuulua Suomen sosiaaliturvan piiriin. Ensimmäistä lasta odottaessani ystävät kokosivat mulle itsetehdyn kela-pakkauksen ensivaatteineen, kynsisaksineen ja kestovaippoineen, ja se on ollut kullan väärti, erityisesti ne pyöreäkärkiset kynsisakset joihin en ole muualla törmännyt!

Ekan raskauden aikana öljysin myös mahaani kunnes yksi ystäväni sanoi ettei kannta eikä auta - arvet tulee jos on tullakseen. No mulle ei tullut, mutta en oo ihan varma mihin uskon: öljyyn vai geeneihin? Ehkä alan kohta taas öljyämään, se oli jotenkin kodikasta :)
 
Me saadaan onneksi äitiyspakkaus, koska kuulun suomen sosiaaliturvan piirin (työskentelen täällä apurahalla joka myönnetty suomesta ja maksan suomeen verot ja sosiaalimaksut), onneksi näin koska nyt olen oikeutettu kaikkiin äitiys- ja vanhempaintukiin. Espanjassa kun äidillä on aika heikot tuet ja oikeudet. Esim. töistä saa olla poissa 4kk, ja sitten valitaan pieni tuki joka kestää max 3 vuotta JA menettää työpaikka, tai sitten palataan töihin (kuten suurin osa tekee) kun vauva on sen 3-4kk vanha ja jätetään isovanhempien hoitoon. Kuulostaa tosi hurjalta, että niin pieni lapsi jää ilman äitinsä 24h/7 läsnäoloa!

Mä sain teininä pakaroihin kunnon arvet kun yksi kesä kasvoin kun raketti, joten geenit eivät taida olla puolellani.. olen niin vihannut niitä arpia koko elämäni, joten täällä rasvaillaan aina kun muistetaan :) pitäisi varmaan muistaa useammin... Ja siitä on tullut myös meille pieni kiva iltarutiini ja varmaan on vielä kivempi sitten kun vauvan liikkeitä alkavat tuntumaan :)
 
meil ei oo tehty vielä mitään mutta ollaan juteltu mieheni kanssa että makuuhuone pitäisi remontoida mahdollisimman pian. Pitäisi repiä tapetit ja maalata seinät. harmi etten voi olla maalaamassa mukana kerta siitä niin tykkään mutta minkäs teet jää se sitten miehelleni. Tarkotus on kyllä hommata vauvalle sitten tarvittavat tavarat ja vaatteet kun on kuukausi synnytykseen :) vaikkakin olen tässä katellut vähän kaikkea jo tehnyt pientä listaa koneelle. En viitsi turhan aikasin hommata jos raskaus ei suju niinkuin pitäisi. :) Olisikohan siinä sitten järkeä? o_O LA VASTA 22.10 :confused:
 
Hildamaija, onpas tosi kiva että kaverisi olivat koonneet sulle oman ä-paketin. :)
Täällä kans pyöritellään ajatuksia mahdollisista vaunuhankinnoista, just että pitäiskö hommata jotkut sisarussysteemit, vai pärjäiskö vain laudalla minkä sais hyvin noihin meidän Brioihin. Merkkejä ja vaihtoehtoja on hirmusti...taidan siirtää sen ajattelua vielä hieman. :P Ja vois koittaa katsoa myös käytettyinä, jos sattuis kivat löytymään.
 
Mulla on melkein kaikki esikoisen vaatekappaleet yms säilynyt ja jopa muutama vaippakassissa synnäriltä tullut 1 koon libero sieltä löytyi :D Eli jos nyt ei poikaa tule,en joudu ostamaan oikeastaan mitään uutta.. muutaman bodyn kenties voisin ostaa..
Ja kyllä,ajattelin ottaa äitiyspaketin.teen samalla tavalla kuin minun ystäväni äiti,eli kaikki muksut saa isompana ja tarpeen vaaties oman äitiyspakettinsa sisällön laatikoineen päivineen mukaansa :) minusta hieno ele. Ja juurikin se ystäväni joka sellaisen omalta äiteeltään sai,tarvitseekin sitä jo suunnilleen samoihin aikoihin mun minä :)hänellä olis viikkoa ennemmin LA mutta katsotaan nyt kumpi pötköttää pidemmälle.

Mutta turhan aikaisin en ala niitä laittamaan esille...kyllä sen sitte huomaa ku on oikea aika tehä ne hommat...huomasin esikoisestakin..heinäkuun alussa 2010 oli viel hiphei olo,sit 4 vai 5 pv oli pakko pestä ja silittää pyykit ja 9pv petasin pikkuusen pedin kylläkin siihe mammapakkauslaatikkoon,mutta sen laitoin pinnasänkyyn ja mies vielä nosteli pinnasänkyä ympäri makkaria mun pyynnöstä ja mietittiin et missä olis hyvä paikka..sitten kun se paikkaki löytyi oli hyvä mieli ja yllättäen synnytys alkoikin jo 13.7.2010 :)
 
hui... teillä on jo suunnitelmissa remonttia ym.. me ei edes olla vielä alettu etsiä uutta asuntoa :eek: Ja olen ajatellut olla ainakin koko elokuun suomessa... APUAA!!! :D :D :D
 
Meidän tutuilla on pikkuisia, joilta ollaan saamassa rattaat, vaunut, pinnasänky, turvakaukalo, vaatteita, leluja jne, just sen verran vanhempia ovat, että nuo tarvikkeet ehtivät jäämään pieneksi, mutta ovat kuitenkin tallessa kun meidän aika tulee. :) Joku tuore äiti meinasi, ettei äitiyspakkauksessa oo mitään, mitä ei muilta sais, mut varmaan kuitenkin otetaan. Olkoon sit ylimääräisiä osa.. Ja onhan siinä se psykologinenkin puoli, vauvan tulo alkaa tuntua realistiselta viimeistään siinä vaiheessa, kun pääsee hypisteleen niitä tavaroita. :) (uskoisin) Nyt me asutaan krstalo kaksiossa, haaveena on löytää uusi koti kesän aikana, isompi ja vähemmillä naapureilla. Hätätapauksessa voidaan aluks tässäkin olla, kuhan muuttaa sisustusta vähän. Pidän sormet ristissä kuitenkin uudesta kodista, oon kieltäytynyt ottamasta tänne mitään isompaa tarviketta ku ois vaan tiellä. Noin puol vuotta aikaa oletettavasti, mikäs hoppu tässä. :wink
 
Meillä kävi hassusti, että myytiin loppuvuodesta kaikki "kalliimmat" vauvantarpeet pois, kun ei meinannut raskaus millään konstilla alkaa. Päätettiin pitää tauko ja luopua kaikesta tavarasta, kun tuntui, että vaan kiusaavat olemassaolollaan. Joulukuussa lähti vaunut sitteri yms. ja tammikuussa huomasin olevani raskaana :) Nyt sitten alkaa hankinnat alusta taas.
Vaunut ajateltiin ostaa käytettyinä. Esikoinen sai uudet emmaljungat. Olivat hyvät, mutta todella hintavat. Jos löytyisi vaikka vajaat kaksi vuotta käytössä olleet samanmerkkiset. Onhan tässä aikaa katsella ja etsiä.
Äitiyspakkauksen otan tälläkin kertaa. Haluan molemmille lapsille säästää mm. ne makuupussit ja joitain tärkeiksi tulleita vaatteita. Mietitään vielä, halutaanko tietää sukupuoli etukäteen. Toisaalta olis kiva, niin voisi valmiiksi katsoa pojalle tai tytölle vaatteita. Ja jos poika tulee, myy kirpparilla esikoisen vaatteet pois. Nyt ei raaski talvitamineitakaan laittaa pois tilaa viemästä, kun jos vaikka toinen tyttö tulee.
 
Pakko se o remontoida ku tapetit tippuu niskaa... :S en mä kyl tänne aatellut vauvaa tuoda tähän makuuhuoneeseen.
 
nojoo... käytiin äsken shoppailemassa.. mieheni sitten yhtäkkiä huudahti että KATO KATO. Noh, siellä oli pikkuruinen FC Barcelonan body alennuslaarissa.. Eli futisvaate oli sitten meidän eka ostos vauvalle. Voi elämä :D
 
Mun eka hankita tulee olee yhdistelmä vaunut ja pinnasänky en tiedä kyl koska mut viimeistää kuukaus ennen syntymää ellei sitte päätä syntyy ajoissa :D
 
Vaunut kannattaa katsoa hyvissä ajoin jos meinaa ostaa uudet, sillä toimitusaika niissä voi olla jopa kolme kuukautta. Itse aion tilata Gesslein F3:set suoraan saksasta halvemmalla, mutta niidenkin toimitusaika on 6-8 viikkoa joten alkukesästä viimeistään laitan tilauksen. On hyvä kuitenkin ettei vaunujen saapuminen mene liian tiukalle jos vauveli vaikka syntyykin pikkuisen aikaisemmin tai jos tilauksessa tulee mutkia matkaan :happy3
Turvakaukalon meinasin tilata myös ulkomailta uutena, mutta sängyn, sitterin, yms. tarvikkeet aion ostaa varmaankin käytettyinä.
 
Voi kääk, mä olen niin kärsimätön ja innoissani kaikesta vauvakrääsästä! Tekisi mieli kaikkea jo katsella ja alkaa hankkimaan ja sisustamaan vauvan huonetta, mutta olen toistaiseksi mieleni malttanut (okei, pari vauvan vaatetta jo ostanut...).

Noista vaunuostoksista olen, kuten TestaRossakin mainitsi, kuullut, että kannattaa alkaa katsomaan ajoissa, jos meinaa jotkut tietyt tllata esim. ulkomailta.
 
Me käytiin kattomassa Phil & Ted tuplarattaita missä muksut istuu peräkkäin. Oli tosi näppärän oloiset!! Meillä suht pieni hissi ni siinäkin mielessä hyvät, mahtuu varmasti! Lastenmessuille kalastelemaan tarjouksia sitten viikonloppuna, jeee!! :)
 
Mä olen fiilistellyt Stokken vaunuja, mutta arveluttaa, ovatko ne lainkaan käytännölliset, esim. talvella. Jos kuullut kokemuksia tai omistaa itse, niin kommentit ovat tervetulleita! Phil & Tedeistä olen muuten kuullut paljon hyvää, etenkin tuplarattaista.
 
Takaisin
Top