Valitusketju

Pitää valittaa oloista. Viime yönä alle 3 tuntia unta. Oltiin joulurauhan julistuksessa ja hautausmaalla. Vatsa alkoi sattua, tuli röyhtäilyä ja etovaa oloa, juili ikävästi vasempaan nivuseen ja reiteen, selkälihakset uupuvat nopeasti. Kotona ylävatsa pulputti ja pystyasennossa tuli painetta lantioon/peräsuoleen. Ajattelin, että kyllä tää vauva varmaan alkaa laskeutua sittenkin.

Kyljellään maaten olo alkoi helpottaa ja sain syötyä riisipuuroa, nukuin vähän ja äsken kävin saunassa, tosin aika lyhyen kaavan kautta.

Nyt aion ottaa toiset torkut. Ei mitään sen kummempaa, mutta kun ei olla kahdestaan kotona, niin ei ihan niin rennosti voi olla kuin tavallisesti.
 
Jaksamisia KoBe ♡ mulla tuntuu kans tota painetta peräsuolessa/nivusissa, etenkin supistaessa ja noustessa ylös tmv..

Minä täällä lötkötän nojatuolissa, esikko nukahti kainaloon, äitin pieni tyty♡ Jouluruoka osa1 syöty :wink oli tytön syöminen aikamoista taistelua kun viimesiä hampaita ilmeisesti pukkaa. Viime yönä heräsi valittamaan että suussa pipi ja ruoka taas maistunut viikon verran huonosti. Joka kerta kun hampaita tulee on samat ongelmat ruokailun kanssa.

Nyt vaan lötkötellen loppu ilta ja saunaan seittämältä..Ihanaa, on joulu♡
 
Meillä tirpula nukkui pitkälle aamupäivään ja heräs kuumeettomana, 35 ja risat sain mitattua. Päikkäriaikaan käytiin isännän kans joulusaunassa ja kun tyttö heräs unilta, oli tosi kiukkuinen ja itkuinen, kipeen oloinen ja mittari näytti 34,21! Siis mitä!? :sad001 Mä en kestä!
 
Nii ja supparit ollu tänään koko päivän aamukasista asti maksimi 22minsan välillä. Onneks on kipeitä vaan ajoittain, oon siis ollu päivän melko normaalisti. Niin paitsi lumityöt jätin suosiolla isännän hommaks.
 
Voi pientä :sad001 toivottavasti paranee pöpö! Hyvä kuitenkin ettei korkeaa kuumetta ole...tai no, lämpöäkään.. mittaatko kainalosta vai pepusta? Toivottavasti supistelut taukoaa ellet sitten ole jo valmis tositoimiin :)
 
No fleecepeiton alla lämmiteltiin ja glögit keiteltiin nii johan alko näyttään mittari normilukemia! Kainalosta otin, oisin ottanu pyllystä seuraavaks ellei näillä konstein ois alkanu nouseen. Ihmeellistä kyllä ku tyttö nukku unensa huppari päällä ja villasukat jalassa, ja viä peiton alla. Pirteempi tapaus kuitenkin siis jo! Päätettiin uskaltaa lähtee anopille valmiiseen pöytään kun oma ruuanlaitto menny vähän plörinäks tänään, eikä meillä ois ollu ku uunipaistia. :D

Siis muuten olisin ihan valmis lähteen laitokselle, mutta en haluais kipeenä (vaikka onneks selkeesti nyt jo parempana) jättää tyttöö hoitoon, ja oishan tää joulu ny ihan kiva taputella tästä. Plus että se synnytystapa-arvio on tietty tekemättä niin pelottais lähtee ns. sokkona synnyttään..
 
Jospa se pöpö nyt siitä talttuis! Sama homma mulla et ois kiva se 29pv käynti ä-polilla käydä ennenkun synnytys käynnistyy..ois jotenkin levollisempi olo mennä synnyttään!
 
Nyt on taas semmoinen olo, etten jaksa enää! Syntyis jo!! Vaikka en sitä kyllä usko...siis et nyt syntyis!
 
PiPaNat yhdyn oloosi.. en jaksa enään tätä oloa en omaa kokoa.. joten syntyis jo!
 
Valvoninen vatuttaa! Päivisin kyllä nukkuisin, mut yöt sitte kukun. Maatessa sattuu nivusiin ja kyljen kääntäminen on tuskaa. Kauhia väsy, mutku aina herään ku vähän vaihan asentoa. Rasittavaa. Tänään 36+1 ja alan oleen ku kypsä finni. Hormonimyrskyjäkin saa ukkokulta ottaa vastaan...
 
Samaa mieltä valvomisesta, vaikka mitään vaivaa ei olekaan! Kun ei vaan nuku yöllä.

Melkein (ei ihan) tekis mieli mennä takaisin töihin, että olis muutakin sisältöä elämässä kuin valvominen, katkonaiset ja vaihtelevat unet ja synnytyksen odotus.
Tiedän, että haluan vauvan vasta ensi vuoden puolella, mutta silti toivoisin vauvaa jo syliin.

Jonkinlaisia pelkoja on tullut mukaan myös. Joulukuisissa yksi odottaja koki kohtukuoleman muistaakseni viikolla 36, helmikuisissa yksi ilmeisesti koki samantyyppisen tilanteen ihan just, hieman vähemmillä viikoilla, ja kun itsellä vatsassa on ollut hiljaisempaa ja sf-mitta pudonnut käyrällä jatkuvasti (hitaasti mutta johdonmukaisesti) alaspäin ja sykkeet on olleet 6 viikkoa sitten rauhalliset (eikä ollut vaihtelua) ja nyt niitä ei minnekään merkattu paitsi että niitä oli, ja ja.... Ärsyttää huolestua tämmösistä. 1,5 viikon päästä tuttu th mittaa ja ottaa dopplerilla sydänäänet, sinne asti kun jaksaa odottaa, niin varmaan helpottaa. Tai sitten ei.

Liikelaskentaa en ole tehnyt. Ehkä pitää sitäkin alkaa tehdä.
 
Valvominen on peestä! Nytki viidestä asti. Mullaki pelkoja, mut pitää vaan yrittää olla miettimättä kovin paljoa. Kyllä tää loppuaika on syvältä
 
Mä oon kans ajatellut ettei se vauva synny ennen tammikuun alkupuolta ja sen takia paljon asioita valmistautumisessa tekemättä ! On kyl laiskuuttakin kun ei oo saanut aikaseksi vaikka nyt ois aikaakin:sad001 Mulla on se turvakaukalo autoon vielä hankkimatta ja matkarattaat... matkarattailla ei oo niin kiire , mutta kaukaloa tarttis jo kotiutumismatkalle !
Mut päätöksentekokin tuntuu niin vaikeelta ja vaihdan mielipidettä koko ajan.o_O Kaukalon merkin oon (Kiitos teidän suositusten perusteella) päättänyt, mut siihen sopivat matkarattaat on koitunut hankalaksi , tai niiden hinta on mun mielestä niin kallis kalliin kaukalon lisäks! :)
Ja vauvanvatteita ei oo paljon pestynä vielä, puhumattakaan sairaalakassin pakkauksesta.. voi mikä laiskiainen täällä nyt valittaa:sad001 oikein kunnolla.
Ja jouluherkkuja on tullut mätättyä oikein kunnolla koko joulun ajan, vaikka sitten seurauksena on kauhee närästys ja yöllä ei pysty nukkumaan! :sad001 Aamulla kun punnitsin itteni niin järkytys oli kova ... nyt oli sitten painoo tullut reilusti lisää,mikä on tietty turvotusta osaltaan kun oon oikein suolaisia kalaherkkuja syönyt niin paljon! o_O
No nyt ei kai auta kun ryhdistäytyä ja lopettaa herkuttelu... olokin paranis ja ehkä sitten sais jotain tekemättömiä töitäkin tehtyä!
Sorry tää kauhee vali, vali, valitus!!!!! Josko nyt laiskottelu riitäis:wink !
 
Mimiku - ei varmaan tartte just samanmerkin rattaita ostaa, vaan todella moniin kaukaloihin saa adapterit, joilla kiinnitys käy muihinkin rattaisiin.

täälläkin ollaan välillä huolissaan, mm. Viime yönä en varmaan liikkeen liikettä tuntenut, vaikka olin moneen kertaan vessareissulla. Muutenkaan Tää muksu ei oo aktiivisemmasta päästä, ja sf-mitta ei oo kahteen vkon noussut, vaan tullu vatsan laskun myötä sentin alas, eikä viime viikolla painokaan noussu.

oon aika lailla päättänyt että Tää muksu saa syntyä 1.1., niin ei tartte enää huolehtia.

ja on muuten tavallaan aika rankkaa olla täällä reissussa, kun sitä rauhaa löytää ainoostaan ulkoa lenkiltä. Niin ihanaa kuin on ollakin porukalla koolla, niin silti sitä hiljaisuuttakin kaipaa. Ens vuonna on sit 1v, 4v ja 7v serkukset pitämässä iloa ilmassa, apuva!
 
Tipunen meilläkin yö möyryymiset rauhottuneet viikon aikana todella selvästi. Ennen valvoin öisin jatkuvien liikkeiden kanssa, nyt niitä tuntee sillon tällön, joskus ei ollenkaan yön aikana...ilmeisesti kuuluu viimeisiin viikkoihin?
 
Joo, voi olla että Tää on ihan normaalia ja muksulla vaan on pidempiä uniaikoja, mutta kyllä se silti huolettaa, kun on ns.liian hiljaista. Ja tänään taas olin sitä mieltä tossa päivällä, et nyt voisit muksu nukkuu. Mikään ei oo hyvin:p.
 
Sellainen merkkikoputus vatsasta voisi olla mukava kun äiti huolestuu liiasta hiljaisuudesta :rolleyes: Täällä tuli makoiltua sohvalla ja alkoi vatsaan sattua kunnolla ja vieläkin enemmän kun istumaan nousi ja vatsa oli aivan omituisen mallinen kun muksu oli jotenkin vaihtanut paikkaa siinä makoillessani.. Tietysti sitten huolesta soikeana jonkin ajan päästä tönin vatsaa kun ei kuulunut pienintäkään liikettä.. Sitten ne alkoivatkin eikä tunnu nukahtavan uudelleen sitten millään :p
 
Takaisin
Top