Unikoulu

Syksyinen

Syksyinen

Puuhakas puhuja
Ajattelin aloittaa tälle ihan oman ketjun, vaikka aihetta onkin sivuttu muissa ketjuissa. Vauvamme ovat jo tai ovat lähestymässä puolen vuoden ikää, jota pidetään rajana unikoulun aloittamiselle, joten asia alkaa olemaan hyvinkin ajankohtainen ainakin meille huonosti nukkuville perheille.

Meillä pojalla on aina ollut vaikeuksia nukahtaa itse ja siksi mies vaatii unikoulun pitämistä. Minä olen hannannut vastaan, vaikka minähän se olen, joka niistä yöheräilyistä sitten kärsii. Päätin sitten, että kaipa sitä lapsen isääkin on joskus kuunneltava ja olemme varanneet parin viikon päästä viikon vapaan unikoulun toteuttamiselle. Vielä vaan ei ole varmuutta siitä, että minkä menetelmän valitsemme ja olemmeko kumpikin kotona vai lähdenkö minä pois vai mitä.

Jaetaan siis täällä tietoa, vinkkejä, kokemuksia ja ajatuksia erilaisista unikouluista. Unikouluja on niin monenlaisia ja toteutustapoja vielä varmasti ihan yhtä monta kuin niitä kokeilevia perheitäkin.

Onko teillä ajatuksena pitää unikoulua? Milloin? Millä menetelmällä? Miksi juuri sillä?

P.S Tiedostan, että tämä aihe saattaa tietysti jakaa mielipiteitä aika voimakkaastikin, mutta tällä palstalla on ollut sen verran paljon kunnioitusta erilaisille mielipiteille, että eiköhän tämäkin keskustelu joukkoon mahdu. Kaikki me haluamme parasta lapsillemme ja tiedämme sen myös toisistamme!
 
Mulla nyt ei oo hajuakaan mikä on sitä unikoulua ja mikä ei, mutta meiän taival on kyllä menny yllättävän hyvin nyt. Ensin nukutettiin syliin ja siirrettiin sitten pinnikseen sivuvaunuun. Yhtenä yönä alko suoraan sanottuna ottamaan pattiin se sylissä hyssyttäminen kun vauva vaan kiemurteli. Laskin hänet pinnikseen ja kappas, tyttö alko nukkumaan. Siitä lähtien rupesin laittamaan hänet suoraan sänkyyn ja ihan hyvin hän alko sinne nukkumaan. Pari kuukautta on nyt illat menny tosi hienosti kun tyttö ymmärtää, että nyt mennään pinnikseen ja aletaan nukkumaan.

Tänään laitettiin pinniksen toinenkin laita paikoilleen ja koitettiin, että viedään tyttö sänkyyn ja annetaan itsekseen nukahtaa. Ennen siis piti maata vieressä sen aikaa että nukahti. Jonkun aikaa hän siellä höpötteli, noh mies kävi vielä vähän maitoa antamassa itkuun ja nyt nukkuu jo toista tuntia inahtamatta. Ei suuttunut vaikka nyt onkin "suljetumpi" sänky.

Pienempiin ähinöihin pitää tuttia käydä antamassa. 1-2 kertaa yössä alkaa semmonen kitinä johon ei auta mikään muu kuin maito. Ja aamuyöstä tulee pieniä kitinän alkuja joihin pitää tutti antaa. En tiiä ehinko ees nukahtaa ku se tulee uudestaan, mutta ne on aika väsyttäviä...

Huomenna olis tarkotus lähteä miehen kans viihteelle, saa nähdä miten neiti menee hoitajien kans nukkumaan. Otan kuitenkin rennosti, että jos heillä ei onnistu niin keksikööt omat keinonsa sitten. :D eikait se yhteen huonompaan yöhön maailma kaadu. :)
 
Muokattu viimeksi:
Niinkuin sanoitkin syksyinen varmasti tulee erilaisia mielipiteitä asiasta ja itsellä suoraan sanottuna kiehahti heti päässä.. En siis laita nyt tätä pahalla :)

Luin itse artikkelin juurikin unikoulusta ja mielestäni kannattaa kaikkien se lukea ennenkuin juurikin sellaiseen ryhtyy ja miettiä mikä ikä sitten on omalle lapselle se sopivin. Uskon että äiti sen kyllä vaistoaa ja jos lapsi esim. ( puhutaan nyt jo vähän vanhemmasta) niin kiukuttelee ettei vaan halua mennä nukkumaan, on se täysin eri asia kun esim huudattaa 6kk vauvaa, ja syöttää hänelle ajatus ettei kukaan välitä ja täysin ignorata toisen hätä. En siis puhu sinusta syksyinen, kerron vaan tässä tätä omaa mielipidettä :)

Tässä siis tämä artikkeli, ja se alkuperäinen löytyy siitä samasta http://www.babyjoy.fi/2014/07/04/aiti-vai-lapsi-unikouluun/

Sekä tällaiseen myös joskus törmäsin http://www.vau.fi/Meilla-on-lapsi/Terveys/Uni/Lohduton-itku-jattaa-pitkat-jaljet/

Arvostan sitä että avasit aiheen tässä on tosiaan vain minun mielipiteeni aiheesta :)
 
Niin, nämä ovat hyvin yksilöllisiä juttuja. Ei kannata kiehahtaa puoleen eikä toiseen. Enkä usko, että kukaan meistä jättää vauvaansa yksin lohduttomasti itkemään pitkiksi ajoiksi.

Minä olen opettanut poikaa nukahtamaan omatoimisesti jättämättä häntä kuitenkaan yksin. Itkuakin on mukana ollut, mutta nykyään nukahtaa noin viidessä minuutissa ja nukkuu 10-12h yöunia. Osaa siis nukahtaa itse uudelleen jos herää kesken unien.

Eli toimin niin, että laitoin pojan sänkyyn ja olin vierellä niin kauan että nukahti. Jos oli tosi hysteerinen, otin syliin ja laskin vähän ajan kuluttua takaisin sänkyyn. Lopulta aloin lähtemään huoneesta hetki ennen nukahtamista. Siis vain jos oli tyytyväinen eikä itkenyt. Edelleen menen pojan luokse jos itkeskelee yhtään, meillä itku tarkoittaa iltaisin, ettei omatoimisesti jostain syystä pysty nukahtamaan. Päivällä saattaa useinkin itkeä ennen päiväunille käymistä, mutta nukahtaa silti hyvin nopeasti.

Alkuun oli vaikeaa ja poika itkeä jollotti pitkiäkin aikoja sängyssään. Joskus saatoin käydä pois huoneesta hengittelemässä syvään, mutta pääasiassa istuin pojan vierellä ja silittelin tai lähinnä vaan pidin kättä hänen kyljellään. Usein kuitenkin vain istuin vieressä ja hyräilin. Hiljalleen itkuaiks lyheni ja nykyään poika käy erityisen mielellään sänkyyn nukkumaan.

Tässä syksyinen meidän unikoulun versio. Mutta edelleen korostan, että nämä ovat hyyyyyvin yksilöllisiä juttuja. Jokainen meistä varmasti tuntee mikä omalle lapselle on parasta ja ennen kaikkea sen, mihin oma lapsi missäkin vaiheessa on valmis.
 
Muokattu viimeksi:
Minusta tämä on hyvä aihe! En usko, että kovin moni pitää sitä "jätä vauva huutamaan kurkkusuorana kahdeksan tuntia putkeen"-unikoulua, joten henkilökohtaisesti unikoulu ei herätä minussa mitään muita tuntemuksia kuin sen, että vauvan unirytmiä pyritään opettamaan perheen rytmiin sopivammaksi. Ja se, mikä on perheelle sopivaa, riippuu perheestä, kasvatusideologiasta, vanhempien voimavaroista, elämäntilanteesta jne. You do what you gotta do.

Viisi viikkoa heräsin kuusi-seitsemän kertaa yössä hoitamaan vauvaa. Päivisin vauva ei nukkunut pitkiä unia, joten en itsekään saanut levättyä. Muistikuvat noista ajoista ovat edelleen hataria ja valokuvista yritän päivittää muistiani. Olin menossa töihin, joten menon oli muututtava. Tietenkin joku voisi tässä kohtaa sanoa, että vauvantahtisesti kuuluu mennä ja että olin itsekäs, kun puutuin vauvan unirytmiin. Itse ajattelen, että se on vain yksi vaihtoehto. Päivä- ja unirytmejä voi rakentaa joko vauvanrytmisesti, vanhempien ehdoilla tai näiden kahden välimuotona. Koen, että vauva tarvitsee unta ja vanhempana minun tehtäväni on auttaa vauvaa nukkumaan silloinkin, kun hän itse ei ymmärrä vielä sitä tarvitsevansa (EDIT: Tyttö haukotteli koko ajan myös hereillä ollessaan). Olen vahvasti myös sitä mieltä, että tarvitsen itsekin unta, jotta jaksan olla myös parempi vanhempi lapselleni - kokeiltu on, ilman unta ei pärjää. :wink

Me muokkasimme vauvan unirytmiä niin, että aloimme pidentää yön ensimmäistä syöttöväliä niin, että kun vauva heräsi, annoin tutin ja vauva nukahti nopeasti. Syötin tytön vasta, kun tiesin, että hänellä on nälkä. Ja sitten laitoin uudelleen nukkumaan. Tämä kaikki tapahtui suhteellisen kivuttomasti. Seuraavaksi siirsimme tytön omaan huoneeseensa nukkumaan eikä siinä ollut mitään ongelmaa - muuta kuin se, että olen niin väsynyt, että minulla kestää jonkin aikaa, ennen kuin herään ja pääsen sängystä ylös. Ja tyttö ehkä itkee vähän kauemmin, mutta toisaalta en voi häntä kaikelta suojella ja aina olla kärppänä paikallakaan, vaikka haluaisinkin. Nykyään tyttö herää öisin kerran syömään ja välillä silloin, kun tutti tippuu. Nyt olemme aloittaneet tutista vieroituksen ja parin kuukauden päästä on yösyötöstä vierottaminen edessä, mutta we will cross the bridge when we come to it.
 
Libra, olen kanssasi todellakin samaa mieltä. Itselleni tämä unikoulu-asia on myös hyvin luonnollinen osa vauvaperheen arkea. Tunnen kymmeniä perheitä, joissa lapsia on unikoulutettu. Ja voin itsekin sanoa että ilman unta olen ainakin itse ihan hajoamispisteessä.

Tuo tuttiasia on muuten hauska. Meidän poika oppi syömään tuttia kaksi viikkoa sitten. Siis niin, että nyt tutti pysyy suussa ja kelpaa lohdutukseksi. Olen ihan äimistynyt että poika saattaa tosiaan syödä tuttia nyt hereillä ollessaankin! Vähän harmi että nyt sen meni oppimaan kun periaatteessa pitäisi ruveta jo vieroittamaan. Mutta yöllä tuttia ei tarvitse nostella eikä etsiä ja päivisinkin syö tuttia vain about 15min päikkäreiden lisäksi, joten pitäköön kaverinsa toistaiseksi.

Hienoa Libra, että teillä nukutaan noin hyvin!!!!!! Meillä yösyötöt jäivät ihan huomaamatta pois kun unenpöpperössä tulin aina tarjonneeksi tuttia. Joskus vaan huomasin, että jaa, tuntuu pärjäävän ilman syömistä.
 
Niin, ehkä mä sitten olen väärässä ja lasta voisi itkettää enemmän.. Avaan vähän enemmän omaa tilannetta :)

Rehellisesti en ole varmaan kertaakaan joutunut nukuttamaan itkevää lasta. ( ehkä ihan vauvana, en muista oikein, tuntuu että siitä on ikuisuus..) Alussa nukutin syliin. Ja laskin omaan sänkyyn. Nykyään nukahtaa ihan yksikseen omaan pinnikseen, imetän ja lasken pinnikseen jossa juttelee ja sitten simahtaa. Päikyillä sama, syöttö ja sitten koppaan ja ulos. Harvakseltaan vähän kiukuttelee, jolloin vähän reippaampi lykkiminen auttaa. Jos iltasin tai päikyillä alkaa itkemään nostan syliin( moni varmasti ajattelee ettei nyt heti ku alkaa itkemään nosteta ylös, näin myös anoppi ja äitini) mutta tämä on toiminut meillä. Rauhottuu hetkessä ja lasken takaisin sänkyyn. Mielummin näin kun hirveää itkua saa sitten kauemmin lohdutella. Ja yleensä hän ei kovin itkeskele turhia vaan jokin tarve on. Ruoka, uni, läheisyys.. U name it. Ja muutenkin, kaikilla meillä äideillä on vaistot lapsistamme. Ja ehkä juuri omasta lapsuudesta traumoja/kokemuksia... Yms..Haluan tarjota omalle lapselleni niin turvallisen ja tasapainoisen ympäristön kuin mahdollista.. Niinkuin me kaikki :) ja tällä tarkoitan että itse en koe saaneeni tarpeeksi syliä ja lohdutusta, joten haluan varmistaa että poitsu sitä saa.

Heräillään edelleen öisin vaihtelevasti 1-4 kertaa. Riippuen päivän aktiviteeteista, syömisestä jne.

Miestä heräily haittasi, joten siirsin hänet ja koirat toiseen huoneeseen( mielellään hän sinne menikin) mutta tämä myöskin; toimii meillä, muilla ei välttämättä. Eikä tämä vaikuta parisuhteeseen eikä meidän väleihin mitenkään. Love is in the air. Molemmat saa näin mitä haluaa. Koen että vauvan pitää tottua meidän elämään ja meidän häneen. Se vie aikansa ja sitä varten minulla on esim nyt mammaloma ja pystyn sopeutumaan myös lapsen tarpeisiin tällä tavalla paremmin.. Antamaan hänelle aikaa omassa tahdissa tulla ja ymmärtää asioita ja sitä mukaan kasvamaan "aikuisten" tavoille :)

Annan elämässä muutenkin asioiden tapahtua omalla painollaan ja uskon siihen että kaikki kyllä järjestyy juuri niinkuin on parhaaksi omalla ajalla ja painolla.. :) toki tiettyjä asioita täytyy tehdä ja joihinkin panostaa enemmän.. Mutta tässä vähän omia ajatuksia, jotkut vähän ohi aiheen mutta tälleen meillä :) toivottavati ymmärrätte etten sano mitään pahalla vaan avaan vaan omia elämän filosofioita :)
 
Hemppuliina, Ethän sinä ole väärässä enkä usko, että kukaan pahallakaan ottaa, koska teillä homma toimii noin. :) En usko, että tässä on one fits all -tyyppistä ratkaisua - kunpa olisikin! :wink - vaan tärkeintähän on tehdä niin, että homma toimii.

EDIT: Triina, todellakin olen niiiiiin helpottunut, että vihdoin saamme kaikki nukuttua paremmin! :)
 
Muokattu viimeksi:
Nimenomaan Hemppuliina, teillä toimii tuo, toisilla toisenlainen. Ja samaa mieltä olen, ja uskon meidän kaikkien olevan, ettei vauvaa saa turhaan itkettää. Toiset vauvat vaan ovat itkeväisempiä kuin toiset. Ei meilläkään enää itkeskellä juurikaan mitään muuta kuin yliväsymystä ja jos koskee johonkin.

Se on jännä miten herkkiä aiheita nämä unijutut ovat. Minullekin on moni aivan kiivastunut kun olen kertonut pojan nukkuvan omassa huoneessaan. Olen siitä kovin ihmeissäni. Miksi se jotakin niin kovin harmittaa, että me kaikki nukumme hyvin? Hassua. Jos poika nukkuisi hyvin minun kainalossani (ja itsekin nukkuisin hyvin niin) nukkuisimme luultavasti niin.

Unikoulu -sana on monille yhtä kuin huudatus. Siitähän ei missään nimessä ole oikein toteutetussa unikoulussa kyse. Eivätkä kaikki vauvat sitä tarvitse. Esimerkiksi Hemppuliinan vauva tuntuu oppineen nukkumisen aivan omatoimisesti. Mutta on paljon vaaveja, jotka eivät ilman apua osaa nukahtaa. Meidän poika olisi valvonut varmaan elämänsä ensimmäiset 4kk ellen olisi opettanut asiaa. Ja vaikka kuinka pitelin sylissä niin itkua riitti.

Mielestäni tämä on hyvä aihe! Vinkkien kannalta, ketään tuomitsematta!
 
Meillä ollaan nukuttu ihan alusta asti omassa pinniksesä. Vien pojan sänkyyn jonne nukahtaa sitten omia aikojaan, jos alkaa itkemään niin käydään laittaan tuttia jos se ei auta niin silloin pojalla on nälkä. Syönnin jälkeen nukahtaa melkein heti. Poika taistelee usein unta vastaan, silloin olen antanut itkeä hetken aikaa ennen kuin olen mennyt laittaa tuttia tai muuten rauhoitteleen. Tämä vain siksi koska tiedän ettei lapsella ole mitään hätää, kuhan vain vastustaa nukkumista. En minäkään tykkää ajatuksesta että lasta huudatetaan pitkiä aikoja yksin sängyssä!
 
Kiva kuulla, että monilla on hyviä kokemuksia lapsen nukahtamisesta joko "kouluttamisen" kautta tai ihan luonnostaan!

Niin siis itsekin tarkoitan unikoulusta puhuessani kaikkia mahdollisia tapoja, joiden tarkoituksena on auttaa vauvaa oppia nukahtamaan itse. Ilman itkua tuskin selvitään millään menetelmällä ainakaan meillä, mutta ns. klassinen huudatusunikoulu (=lapsi sänkyyn, hyvää yötä, ovi kiinni, ja avataan vasta aamulla) ei meilläkään tule kyseeseen. Monien tutkimusten mukaan tuollakaan unikoululla ei olisi mitään kielteisiä vaikutuksia vauvan ja vanhemman kiintymyssuhteeseen, mutta sitä on kieltämättä vaikea uskoa. Meillä mies haluaisi kokeilla "pistäytymisunikoulua" eli vähän sama kuin tuo klassinen, mutta että aina käydään tietyin ajan kuluttua lapsen luona sanomassa "kaikki on hyvin, nyt on yö, yöllä nukutaan" ja sitten lähdetään taas pois. Musta se ei oikein tunnu hyvältä ajatukselta. Esimerkiksi tuo Triinan kuvailema kouluttaminen kuulostaisi jo paljon siedettävämmältä, sillä siinä ainakin olisin pienen vieressä.

Pojan serkku unikoulutettiin puolivuotiaana pistäytymismenetelmällä ja se oli success story, mutta silti mua epäilyttää kovasti, sillä lapsilla on niin erilaiset temperamentit. Noh enivei, täytyy nyt viikossa keksiä menetelmä, jonka sekä minä että mieheni hyväksymme ja jonka takana voimme kummatkin seisoa. Muuten ei takuulla onnistu, ellemme kummatkin usko onnistumiseen ja toimi johdonmukaisesti sen eteen.

Tavallaan en haluaisi pitää unikoulua ollenkaan. En halua laittaa lastani kärsimään, jos voin itse kärsiä hänen puolestaan. Mutta kumpi on sitten kärsimistä, unikoulu vai se ettei osaa itse nukahtaa? En ole romahtamisen partaalla, vaikka kyllä edelleenkin (vaikka luulin asioiden menneen jo superhyvin) meillä herätään noin 4-5 kertaa yössä. Ruokaa poika ei halua, mutta tuttia tai hyssyttelyä tai sylittelyä kaipaa uudelleennukahtamisen avuksi. Mutta vaikka en ole romahtamisen partaalla nyt, niin järkikin sen sanoo, ettei tuollaista meininkiä kestä kovin pitkään. Sitäpaitsi onko itkun kestäminen vaikeaa minulle vai lapselle, oikeasti? Mitä jos pidättäytymällä nukkumaan opettamisesta teenkin vain hallaa lapselle? Mutta toisaalta koen, että meidän mukula on aika herkkis tapaus, mitä jos hänelle tuleekin jotain damagea? Ei oo helppoa tämä äidin elämä :)

Hemppuliinan linkittämät artikkelit ovat mielenkiintoisia ja juuri niiden esittämät ajatukset ovat niitä, mitkä ovat minua jarruttaneet unikoulun aloittamisessa. Mutta sitten aloin miettimään, että yritänhän opettaa pojalle muitakin asioita elämästä eikä hän kaikesta aina tykkää. Vaikka pukeutuminen ei ole hänen lempijuttujaan ja välillä ulkovaatteiden kanssa alkaa hysteerinenkin huuto, jatkan silti pukemista, sillä noh, vaatteet kuuluu elämään :)

Meillä siis poika on alusta asti tarvinnut tosi paljon apuamme nukahtamiseen ja pelkkä sylissä olo ei tosiaan riitä lohdutukseksi vaan pitkää hytkyä ja mytkyä ja heilua ja tanssia ja hyräillä ja suhuilla jne jne...Menee nukahtamisen opettelu koko ajan vaikeammaksi, kun koko ajan tarvitsee enemmän ulkopuolista apua, jotta uni voi tulla.
 
Mulla on samoja kysymyksiä mielessä kuin syksyisellä.
Mutta vauva nukkuu vieressäni. Hänelle ei ole edes hommattu pinnistä.
Mä en osaa kuvitella vielä, että vauva nukkuisi missään muualla kuin meidän vieressä samassa sängyssä, niin luonnolliselta tämä tuntuu.
Enkä halua kans ajatella, koska "pitäisi" omaan sänkyyn alkaa laittaa.. :p luotan, että kun sen aika tulee, siirtymäkin tapahtuisi luonnollisesti.. Vähän kuin uskoisin taikoihin :D ..
 
Syksyinen, Ihan näin mutu-tuntumalla sanoisin kyllä, että kannattaa tehdä niin kuin sydän sanoo. Jos vielä tuntuu siltä, että jaksaa hereillä ja elämäntilanne sen muutenkin sallii, voihan sitä vielä katsoa? :)

Ideaalitapauksessahan vauva oppii itse ja omin neuvoin nukkumaan täysiä öitä, ennenkuin epätoivo valtaa vanhemmat. :) Meillä valitettavasti näin ei käynyt, mutta jossain vaiheessa minulle tuli selvästi sellainen tunne, että NYT on tehtävä jotain ja olin valmis muutokseen. Tyttökin oli ehkä silloin jo siihen valmis, koska kaikki sujui niin helposti.

Maiden, Minäkin pitäisin vauvan vieressäni mielelläni, mutta olen niin lämmin nukkuessani, että vauva hikoilee ja herää. Eli herättää koko talon. Mutta voi, mikään ei ole niin ihanaa kuin nukkuva vauva. :)
 
Muokattu viimeksi:
Libra, saatat hyvinkin olla oikeassa, että kannattaa kuunnella sydäntään. Mutta toisaalta (mulla aina nää perkuleen kolikon toiset puolet myös mielessä) tiedostan olevani ylihuolehtivainen äiti, olin sitä jo odotusvaiheessa. Yritänkin koko ajan miettiä, että mitkä asiat on nimenomaan YLIhuolehtimista ja mitkä normaaleja/järkeviä.

Viime yön herätyssaldo, kun nukkumaan poju meni 20.00: 23.00, 00.15, 01.15, 02.15-03.00, 04.00, 04.30, 06.30 ja lopulta herääminen 07.30. Yöllä olin täysin jo ihan huudatusunikoulunkin kannalla ja nyt päivällä taas en oikein halua tehdä mitään. Tällaista eestaas veivaamista tää on..

Mites Triina, "koulutitko" samalla tavalla ja samalla kerralla myös päikkärit vai pelkästään yöunet?

Tietääkö joku tuosta tassutuksesta, että miten se toimii, jos vauva ei nuku selällään?
 
Joo sisäpäikkärit samalla systeemillä koulutin. Ulkona on aina nukkunut suht hyvin. Nyt päikkärit on lyhyempiä, koska nukkuu yöt niin hyvin. Tänään nukkui päivällä ensin sisällä 9-9:30, sitten ulkona 11:50-13:10 ja vielä ulkona 16-17:45. Yöunille meno viivästyi tänään kun taitaa olla korvat kipeät. Vasta äsken laitoin sänkyyn ja kello jo melkein puoli kymmenen.

Syksyinen, tuo teidän heräilysaldo on kyllä aikamoinen. Meillä on samanlaista kun korvat vaivaavat ja olen kyllä nopeasti aika äärirajoilla...

Minä myös kovasti olen tarjonnut pojalle unilelua. Nykyään näpeltää sitä nukahtaessaan ja saa siitä selkeästi turvaa.
 
Syksyinen, itkeekö vauva aina herätessään? Haluaako aina syödä? Syökö tuttia?
 
Syksyinen, meillä on vähän samanlaisia öitä melko usein. Tässä juuri päätettiin, että aletaan yrittää iltaisin jotain muuta kuin sitä, että tyyppi syö juuri ennen unia ja on melkein unessa kun laitetaan sänkyyn. Tämän ikäiset muistaa jo kuitenkin vanhempien olemassaolon kunnolla vaikkeivät nämä olekaan naaman edessä niin se ei kai ole välttämättä kivaa, että vanhempi on paikalla kun nukahtaa ja sitten kuitenkin häipyy jonnekin eikä ole paikalla kun vauva herää yöllä. Ja se ruoka=uni linkki olisi myös hyvä saada poikki. Niin pojan olisi ehkä helpompi oppia rauhoittumaan ja nukahtamaan ihan itsekseen yöllä herätessään. Tuo ei ehkä ole varsinaista unikoulua, mutta noista aloitellaan pikkuhiljaa meillä tätä unien parannusprojektia kun meillä ei poika oikein itsekseen osaa nukahtaa uudelleen jos herää, paitsi joskus harvoin.
 
JaneDoen kommentista tuli mieleen, että 6kk ryhmäneuvolassa terkka oli vähän raflaavastikin tämän vauva sänkyyn omaan huoneeseensa, hyvää yötä, ovi kiinni ja nähdään aamulla - unikoulun kannalla. Mutta muutamia muitakin nukkumiseen liittyviä juttuja hänellä oli ja niissä oli ehkä enemmän jotain ideaa ja testaamisen arvoista. Iltapuuro/-maito kannattaisi antaa eri huoneessa ja pikkuhiljaa (Triinan vinkit oli tähän hyviä!) opettaa lasta nukahtamaan itse. Osaa sitten yölläkin herättyään itse nukahtaa. Ja tuohon edelliseen liittyy myös se, ettei nukuttaisi aina tissillä tai pullolla.

Jokainen kuitenkin varmasti tekee, kuten itse parhaaksi katsoo ja itsestä hyvältä tuntuu. Me olemme kaikki parhaita äitejä omille lapsillemme. :)
 
Syksyinen, tuo kuulostaa kyllä aikamoiselta. :) Meillä oli vähän samantyylistä, kun tyttö oli nelikuinen. Listaan tähän nyt niin kikkoja, joista itse koin olevan apua.

Soitin silloin paikalliseen neuvolaan ja kysyin, mitä pitäisi tehdä. Vastaus oli, että aloita säännöllinen päivärytmi. Teillä varmaan on selkeä päivä- ja ruokarytmi, mutta jos ei ole, se voisi olla vaikka pehmeä ensiaskel? Sitähän voisi vaikka kokeilla, että laittaa vauvan nukkumaan päivisin aina samoihin aikoihin niin, että hän on väsynyt mutta nukahtaa itsekseen - tai pyrkiä opettamaan tätä päivisin. Ehkä kyky nukahtaa itsekseen siirtyy siten öihinkin? Itse huomasin, että päivärytmin selkeyttäminen paransi selvästi yöunia, mutta oli myös muutoin paras saamani neuvo. :)

Jos vauva on jossain vaiheessa osannut nukahtaa itsekseen, muttei enää tee niin, kannattaa tarkistaa, nukkuuko vauva liikaa tai liian vähän päivisin. Luin, että puolivuotiaat vauvat nukkuvat keskimäärin 14 tuntia vuorokaudessa - osa siis enemmän ja osa vähemmän - mutta jos vauva esimerkiksi nukkuu pitkiä päiväunia, se voi heijastua öihin. Tai sekin, ettei nuku päivisin, ja on yliväsynyt voi heijastua öihin. :) Itse esimerkiksi jätin iltapäiväunet välistä kokonaan ja nyt tyttö nukkuu melkein täysiä öitä. Päivällä hän nukkuu tunnin, puolitoista tai parikin klo 9-11 ja klo 13-15 ja menee sitten nukkumaan 19-20. Herää klo 01-02 välillä syömään ja nukkuu aamuun.

Toinen kikka, joka meillä toimi, oli tarkistaa muutamana peräkkäisenä yönä, herääkö vauva joka yö samoihin aikoihin. Jos herää, se voi myös olla, että heräämisestä on tullut tapa - varsinkin jos sitä on jatkunut jo jonkin aikaa. Meillä siitä oli tullut tapa ja opetin tytön pois siitä niin, että suljin pois kaikki muut mahdollisuudet syyt heräämiselle (vaippa, nälkä, läheisyyden kaipuu, liian kuuma/kylmä, yms. päivällä tai illalla), aloin jo hyvissä ajoin illalla valmistella yötä varten. Ja kun tyttö sitten heräsi, kävin vain hetken vieressä antamassa tuttia ja lähdin pois. Tyttö oikeasti nukahti saman tien, kun sai tutin suuhunsa, enkä ehtinyt edes pois huoneesta, kun hän jo nukkui uudelleen. Luulen, että olin itse tulkinnut itkun väärin ja syöttänyt vauvaa, vaikkei hänen ollut edes nälkä (=imi ehkä minuutin ja nukahti), ja samalla opettanut hänet heräämään usein. Nyt aloin syöttää vasta sitten, kun tytöllä oli nälkä. Heti ensimmäisestä yöstä lähtien mentiin parempaan suuntaan. :)

Nämä nyt oli näitä, joista koin, että oli apua. Ehkä ne toimivat teilläkin, ehkä eivät. :) Itse varmasti tiedät, kannattaako teidän kokeilla. :)
 
Meilläkin on tässä hiljalleen noudatettu lempeää unikoulua, monessakin asiassa. Kapalossa nukkumista ollaan vähitellen vähennetty jo ehkä kuukauden ja se alkoi pojan omasta toimesta. Itsekseen yöunille nukahtamista on myös ehkä noin pari viikkoa treenattu. Edessä olisi vielä päiväunille nukahtaminen ilman sitä saakelin hyssyttämistä. Mua ärsyttää se suunnattomasti kun kaikki suhinat ja hytkyttelyt pitää suorittaa et nukkuis. Ja nukkuu siis partsilla vaunuissa. Tää päiväunikoulu tulee olemaan haasteellisinta... Ja kohta, kun lämpötila nousee ja parvekkeella on liian kuuma nukkua, täytyy poika totuttaa nukkumaan sisällä päiväunia.

Nyt on sekä yö- että päiväunien kanssa tosi hankala vaihe meneillään. Herää jatkuvasti ja täytyy hyssytellä ja hytkytellä. Öisin söis varmaan pari kertaa mut en anna ku aina ennen syöny vaan yhen, ihan vastasyntyneestä lähtien. Yritän sen sijaan lisätä päiväsyömisiä ku ei melkein puolivuotiaan tarvi alkaa yhtäkkiä syödä useemmin yöllä ku ei oo ennenkää syöny. Kaiken lisäks oon ite kipeenä ni tää tuntuu nyt kovin raskaalta ku en oo tän pojan kohalla tälläseen tottunu. Plaah...
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top