Tuleva synnytys (mietteet, toiveet, pelot ym...)

Katjusha, minulla myös ohjeena tilata ambulanssi ja käydä makuulle, jos lapsivedet menee. Vettä on paljon ja vauva pyörii miten haluaa. Eilen käännettiin perätilasta oikeinpäin ja tänään tuntuu olevan poikittain. Näillä viikoilla vauvat yleensä ovat jo lähtökuopissa.
 
varpahat sanoi:
Minullakin se 100km matkaa sairaalaan. Suurin pelko onkin se että sinne ei kerkeä ajoissa, tai jos lähdetään omalla autolla niin kivut on jo matkalla sellaiset että niitä ei kestä. Ambulanssin nopea saaminen kun ei ole itsestäänselvyys..
Click to expand...

Tiedän kokemuksesta että ei se ambulanssi aina nopeasti tule. Viime raskaudessa ambulanssin tulo kesti 20min. Mikä oli jo liian myöhäistä, mutta eipä siitä silloin olisi ollut apua vaikka heti olisi tullut. Meiltäkin oli silloin 100km matkaa sairaalaan.
 
Kävin lainaamassa Kun synnytys pelottaa -kirjan. Sitä olis tarkoitus lueskella tässä lähipäivät..

Synnytys ei varsinaisesti pelota, mutta siinä mietityttää moni asia. Ja tosiaa, olo on niin malttamaton ja odottava, että hyvä vähän päästä lukemaan tietoa synnytyksestä.

Rv 34+6.
 
Mä oon jotenkin ihan omassa maailmassa tulevan synnytyksen suhteen ja se on kuitenkin niinkin lähellä ku viikon päässä (käynnistys)! Jotenkin kun on niin kipeä ollut tässä jo pitkään niin en oo yksinkertasesti pystynyt keskittymään miehinkään muuhun kuin siihen että selviän aina kuluvan päivän läpi. Muutenkin oon tosi ristiriitaisissa fiiliksissä sen suhteen että tämä raskaus loppuu, toisaalta oon oottanut sitä kuin kuuta nousevaa ja toisaalta taas tuntuu että pitäs nämä viime hetket pystyä jotenkin nauttimaan. Ja tuntuu myös että kauheasti ois vielä tekemistä tässä ennen vauvan tuloa, vaikka kaikki pitäs mun järjen mukaan olla kyllä kondiksessa. Jotenkin tosi epärealistinen tunne, aivan ku katsois ulkopuolisin silmin tätä mun tilannetta :D sanokaa jos keksitte jotain mitä itse tekisitte/ ottaisitte huomioon tässä tilanteessa? Ottaen huomioon että esikoinen tosiaan tulee!

Pikkumyy 36+6
 
Pikkumyy93 sanoi:
Mä oon jotenkin ihan omassa maailmassa tulevan synnytyksen suhteen ja se on kuitenkin niinkin lähellä ku viikon päässä (käynnistys)! Jotenkin kun on niin kipeä ollut tässä jo pitkään niin en oo yksinkertasesti pystynyt keskittymään miehinkään muuhun kuin siihen että selviän aina kuluvan päivän läpi. Muutenkin oon tosi ristiriitaisissa fiiliksissä sen suhteen että tämä raskaus loppuu, toisaalta oon oottanut sitä kuin kuuta nousevaa ja toisaalta taas tuntuu että pitäs nämä viime hetket pystyä jotenkin nauttimaan. Ja tuntuu myös että kauheasti ois vielä tekemistä tässä ennen vauvan tuloa, vaikka kaikki pitäs mun järjen mukaan olla kyllä kondiksessa. Jotenkin tosi epärealistinen tunne, aivan ku katsois ulkopuolisin silmin tätä mun tilannetta :D sanokaa jos keksitte jotain mitä itse tekisitte/ ottaisitte huomioon tässä tilanteessa? Ottaen huomioon että esikoinen tosiaan tulee!

Pikkumyy 36+6
Click to expand...

Mä luulen että meillä kaikilla ensiodottajilla on samanlaiset fiilikset :) minäkin vaan odotan että saan tämän lapsen terveenä ulos ja samalla mietin että nyt pitäisi osata nauttia loppuraskaudesta kun kohta tämä loppuu. En ole vain vieläkään osannut täysillä nauttia, kun on ollut ties minkälaista vaivaa. Luulen että sitten kun tämä maha häviää niin tulee kamala haikeus! Mulla on vähän pessimistin vikaa ja en siksikään osaa nauttia täysillä mistään, kun pelkään että se sitten kostautuu..

Rv 34+5
 
Raskaudesta nauttiminen ei tarvitse olla jatkuvaa. Kun joka paikkaa kolottaa ja ruoka kulkee kurkussa ylös alas, ei siitä suuresti voi nauttia. Mutta voi nauttia hetkistä. Siitä kun vauva potkii, saa kantaa uutta elämää sisällään.

Eikä tarvitse kaiken olla valmista, kun lapsi syntyy. Kyllä vauvan kanssa pärjää, vaikka kaikki ei olisi valmista.

Ollaan lempeitä itsellemme. Stressittömyys on parasta meille ja vauvalle.
 
Hyvä neuvo! Ite en oo synnytyksien aikana huutanu ollenkaan, yllätyin esikoisen synnytyksen aikana, kuinka hiljainen synnyttäjä olin. :D Toisen kohdalla valitin vähän enemmän, mutta ponnistusvaiheessa oon keskittynyt vain pusertamaan vauvaa ulos. :D
 
En oo mäkään huutanut, tai kirkunut. Esikoista kun oltiin synnyttämässä, naapurisalin äiti kirkui ja ulvoi kuin olis teuraalla ollut ja mä olin ihan kauhuissani, että missä vaiheessa mua alkaa sattua yhtä paljon ja meinasin jo karata. Kätilö nauroi, että "sä oot kuule paaaaljon pidemmällä jo". Ja tosiaan mä synnytin ensin ja tää kiljuja lopetti viimein jotain puoli tuntia mun jälkeen.

Mä oon aina enemmänkin murissut sellaista matalaa syvältä kumpuavaa murinaa, joka tuntuu ainakin mun kohdalla tehostavan ponnistamista.
 
Mä huusin kyllä kun vietävä siinä kun avautui sieltä lopusta sinne kymmeneen senttiin, se kun tapahtui niin äkkiä. Samaten ponnistamisvaiheessa. Mulla se tuli täysin luontaisena reaktiona siihen järkkyyn kipuun. Mulla ei mikään rationaalinen ajattelu toiminut muutenkin siinä vaiheessa, et oisin pystynyt miettimään mikä toimisi parhaiten jne. Täytyy kattoa miten tällä kertaa menee, kun vähän tietää jo mitä odottaa.

Raskaudesta nauttimisesta: Mä kyllä odotan niin kovasti, et pääsee taas normaaleihin olotiloihin, mut samalla kun tiedän et tää on mun viimeinen raskaus, ellei nyt jotain tosi yllättävää satu, ni pitäisi tosiaan jotenkin myös nauttiakin tästä vielä. Parhaimpia hetkiä onkin, kun vauveli myllertää masussa ja vatsa heiluu. Siellä on mun vauva. :Heartred:happy:
 
Marras16, mä ajattelen samoin kun vauva oikein vallattomasti rymyää mahassa... siellä hän on, mun pieni vauva!

Ja tää on oikeesti mun viimeinen raskaus ja vaikka nyt viimeiset viikot on tän 24/7 närästyksen kanssa ottanut ihan jo elämästä nauttiminen koville, niin tiedän että muistelen näitä mahan sisäisiä jumppatuokioita haikeana vielä monta kertaa.
 
Minullekin sanoi kätilö ensimmäisessä synnytyksessä, että älä tuhlaa energiaa huutamiseen! Pitää varmaan paikkansa, enkä mielestäni kovasti ole aiemmilla kerroilla huutanut, mutta se on mielestäni myös hyvin yksilöllistä, niin kuin koko synnytysprosessi jo itsessään!
Toiset sanovat, että huutaminen tulee ihan itsestään ja sen estelty taas vie huomion sivuseikkoihin. Se saattaa olla aika alkukantainen reaktio kovaan kipuun, eikä kaikki sitä saa nappia painamalla poiskaan.

Olen ainakin huomannut aiemmilla kerroilla itsestäni, että niinkin ainutlaatuiseen tilanteeseen joutuessa (päästessä...?) ei voi tietää etukäteen miten tulee käyttäytymään ja minkälaista oma suhtautuminen on niin kovaan kipuun. Ehkä juuri siksi tämä kolmas kerta jännittää enemmän kuin aikaisemmat, koska tietää, että mikään varautuminen ei tälläkään kerralla välttämättä auta, koska voi olla taas ihan erilainen synnytys vastassa kuin aikaisemmat!
Juurikin siksi ei mielestäni kannata hirveesti rajoitella itseään jo etukäteen, koska sitä ei välttämättä tiedä kuinka itse reagoi tilanteessa! Kannattaen kuitenkin luottaa siihen, että suurimmalla osalla kroppa on fiksumpi sillä hetkellä kun oma vastaan paneva pää :)
 
Mulla oli tänään synnytystapa-arvio. Tutkittiin vauvan sydämen ääni, kohdun suu, vauvan asento ja mun pää :D Vauva on poikittain, kohdunsuulla ei mitään muutoksia, ja mun rankan ensisynnytyskokemuksien ja vauvan asennon takia on nyt sovittuna suunniteltu sektio. Sektioon mennään joka tapauksessa, vaikka vauva kääntyisikin oikein päin. Painoarvio nyt 3000 grammaa. Olen todella superhelpottunut. Itkin koko lääkärikäynnin ajan, niin paljon se ajatus alatiesynnytyksestä pelottaa tai pelko vauvan menettämisestä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top