Oolalaa! En ole kaynyt taalla piiiitkaan aikaan. Ehka joku viela muistaa. :)
Elama on loytanyt pikkuhiljaa uomansa. Nyt kun taapero on 1 v ja 7 kk, elama on jo ihan erilaista kuin vuosi sitten. Vuosi sitten tahan aikaan kavin toissa, pumppasin rintamaitoa kollegan tyohuoneessa ja podin huonoa omaatuntoa siita, etta olin niin stressaantunut ja etta lapseni oli isovanhempien hoidettavana paivisin. Herasin oisin monta kertaa itkevan lapsen kanssa ja lopulta mieheni oli joka yo yovuorossa. En muista mitaan tyokuvioista, mutta jotenkin siitakin selvittiin. Nain hiljattain kuvan, joka oli otettu vuosi sitten, ja naytan kylla juuri silta, etten ole nukkunut vuoteen. :D
Nykyaan taapero pitaa meidat kiireisina! Sekunniksikin jos katse herpaantuu, tapahtuu jotain. Tytto ei ole ilkikurinen, vaan todella utelias. Han tutkailee, mita teen ja yrittaa tehda ihan samaa itse. Eika tietenkaan saa auttaa. :D Olen jo vauvasta asti huomannut, etta meilla on taalla pikkuprinsessa ja draamakuningatar. Ihan kuin tytolla olisi asetusta: kaikki tai ei mitaan. Tama sopii myos tunteiden ilmauksiin! Se on joko kuplivaa riemua tai armotonta itkua - ei juurikaan mitaan kultaista keskitieta. Kai se oli odotettavissa, onhan lapsi sentaan puoliksi italialainen - etta kai sita draaman tajua pitaa vahan ollakin.
Ennen omaa vanhemmuuttani ajattelin, etta lapset ovat jotenkin vanhempiensa jatkeita. Etta vanhemmat kasvattavat lapsistaan sellaisia kuin he ovat. Oman vanhemmuuden myota olen kylla oppinut olleeni varsin vaarassa. Tyttaressamme on piirteita, jotka ovat taysin hanen omia juttujaan. Vanhempana en tunnista niita itsestani ja mieheni sanoo samaa. Esimerkiksi, tytto on ihan niin pienesta kuin muistan, jarjestanyt kaikki lelunsa riviin korkeusjarjestyksessa. Olimme miehen kanssa molemmat, etta mita ihmetta! Myos rusinat han jarjestaa riviin ennen kuin syo. Ja jos tuleekin sotkua syodessa, se pitaa ensin siivota, ennen kuin han voi jatkaa. Hiekkaa tytto ei voi sietaa, kun tulee sotkua. Uskomatonta, koska mina ja mieheni ei kylla olla mitaan siivousintoilijoita. :)
Lapsen kehityksen ja ajattelun seuraaminen on ihanaa ja mielenkiintoista. Tytto ymmartaa taysin suomea, italiaa ja hollantia. Han myos puhuu kaikkia kolmea kielta (yksittaisia sanoja siis). Nyt ihan viime viikkoina han on alkanut kutsua itseaan nimelta ja sanoa, etta "X haluaa". Uusin suomenkielinen sana on kurkku. Tytto siis rakastaa kurkkua! :D
Vauvakuume kiusaa, ja olen valilla aivan vainoharhainen ja kuvittelen raskausoireita, mutta yritan nauttia tasta ja nyt. Nama ovat niita paivia, joita en saa takaisin ja ne menevat niin akkia. Syksysta aloitan pienemmalla tyomaaralla ja aion nauttia lapseni seurasta. Kaipaan niita aikoija, kun tytto vain kokotti sylissa ja hanta sai hellia ja halia vaikka koko paivan. Nykyinen taapero kay muiskauttamassa suukon ja antaa halin ja sitten taas rientaa leikkimaan. Voi rakas.
Oikein hyvaa kevaan jatkoa kaikille taalla foorumilla! On ollut mukava lukea kuulumisianne! Meilla on seuraavaksi edessa pottakoulutus ja tutista luopuminen. Toivon, etta syksylla niista on molemmista paasty voiton puolelle. :)
mites muilla tän asian laita?