Mentiin siis kättärille sunnuntai-iltana 21.12, koska en ollut tuntenut vauvan liikkeitä kyseisenä päivänä juuri lainkaan. Soitin päivystykseen ja pyysivät tulemaan näytille. Kättärillä laitettiin käyrälle tunniksi ja piti laskea monta liikettä tuntee tunnissa. Sain yhteensä lasketuksi kolme liikettä, joten kätilö päätti, että laitetaan vielä lääkärille tarkastukseen jossa ultrataan ja katsotaan tilanne.
Lääkäri ultrasi ja totesi, että lapsivettä on melko vähän. Otti myös mitat vauvasta ja totesi olevan tosi pieni. Lääkäri kertoi ultrauksen jälkeen, että joka tapauksessa jään osastolle tarkkailuun ja mahdollisesti aloitetaan käynnistys ballongilla, mutta halusi soittaa vielä tilanteesta jollekkin toiselle ja kysyä mielipidettä. Lääkärin mainitessa käynnistyksessä aloin itkeä, koska jotenki meni fiilikset niin sekaviksi. En ollut yhtään varautunut moiseen ja menomatkalla kättärille puhuin vielä miehellekin,että mitä leffaa voitais illalla katsoa kun päästään kotiin.
Lääkäri sai konsultointi apua toiselta ja sen jälkeen sanoi, että hyppää vielä tuolille, laitetaan ballongi samantien. Huoneeseen tuli lisäksi kätilö ja ne kertoi mitä ballongin laittaminen siis käytännössä tarkoittaa. Puoli vitsillä heittivät, että tässä touhussa saattaa sitten mennä lapsivedet samalla. No niinhän siinä sitten kävi. En tiedä olinko itse niin jännityksessä, mutta mä en huomannut kun lapsivesi hulahti lattialle. Vasta kun lääkäri sanoi, että lapsivedet meni niin tajusin itsekin. Ensimmäinen kommentti multa oli, että kastuiko lattia pahasti. Mies ihmetteli myös miten en huomannut, koska se sanoi että siitähän kuului ihan kunnon "läts" kun ne hulahti lattialle (kasteli kuulemma kätilön sukat samalla).
Ballongia laitettaessa kello oli noin 21.30
Tästä siirryttiin sitten huoneeseen tarkkailuun ja odottelemaan milloin alkaa tapahtua. Mulle sanottiin, että ballongi tulee luultavasti yön/aamuyön aikana ulos ja aamulla lähdetään sit synnytyssaliin oksitosiini tipalle, jolloin laitetaan koko homma vasta kunnolla käyntiin. Kello oli tässä vaiheessa noin puoli kymmenen ja miehen piti lähteä osastolta 22.00. Luvattiin hänelle soitella jos tilanne edistyy radikaalisti yön aikana. No mies ehti lähteä ja siitä puol tuntia eteenpäin niin ballongi tulikin jo ulos. Kätilö lähti tiedustelemaan, että odotellaanko silti aamuun vai pistetäänkö homma heti käyntiin. Sain käskyn soittaa miehelle, että tulee takaisin puolilta öin jolloin siirrytään synnytyssaliin.
Synnytyssaliin päästiin puoli yhden aikoihin, jolloin käytiin keskustelua kätilön kanssa. Kertoi, että tuo mulle ensin syötävää ja juotavaa ja sen jälkeen aletaan laittaa oksitosiinia. Sanoi, että tiputetaan ensin 6h tippaa, jonka jälkeen parin tunnin tauko ja samaa rataa jatketaan niin kauan kun vauva syntyy. Kätilö sanoi pääsevänsä kotiin aamulla klo 07 ja sanoi, että koska olen ensisynnyttäjä niin luultavasti toinen kätilö tulee jatkamaan synnytyksen sitten loppuun.
Oksitosiini laitettiin tippumaan klo 01.00. Meni noin 15min kun supistuksia alkoi tulemaan tiuhaan tahtiin. En pysynyt laskuissa mukana, mutta useita kertoja supisti kymmenen minuutin sisään. Klo 01.30 oksitosiinia lisättiin ja sen jälkeen supistukset kovenivat aika huimasti. Tässä vaiheessa sain kuumavesipullon alavatsalle. Klo 02.00 lisättiin taas oksitosiinin määrää ja sen jälkeen supistukset alkoi tuntua jo melkoisen inhottavilta. Kätilö ohjeisti tässä kohtaa ilokaasun käytön ja lisäksi sain kipulääkettä pakaraan. Kolmen aikoihin kätilö sitten totesi, että nyt edetään aika vauhdilla ja sanoi, että 100% varmuudella tulee hänen vuoronsa aikana vauva maailmaan. Alkoi olla myös jo niin tukalat oltavat,että alettiin tekemään valmisteluja epiduraalia varten. Tässä kohtaa olin noin 6cm auki.
Epiduraalia tultiin laittamaan noin varttia yli kolme ja kun lääkäri oli sitä laittamassa, niin aloin tuntea jo tarvetta ponnistaa. Kätilö kielsi ponnistamasta, koska oletti, että olen edelleen vaan 6cm auki. Tää oli koko synnytyksen tuskaisin hetki, kun jouduin 3-4 supistuksen ajan taistelemaan ponnistuksen tunnetta vastaan ja se oli aivan hirveää. Kätilö katsoi nopeasti tilanteen ja sanoi, että sehän onkin jo 8cm auki. Anestesialääkäri poistui ja edelleen huusin, että pakko ponnistaa. Kätilö katsoi taas tilanteen ja olin täydet 10cm auki. Voin sanoa, että toi kuudesta sentistä kymmeneen aukeaminen noin 15minuutissa oli hieman tuskaista, mutta käytännössä se oli koko synnytyksen ainoa hetki, kun voin sanoa kokevani oikeasti kipua.
Seuraavat 15 minuuttia olikin suht normaali olo. Epiduraali alkoi vaikuttaa ja vei kivut täysin, mutta tunsin silti ponnistuksen tarvetta. Noin varttia vaille neljä alkoi sitten varsinainen ponnistusvaihe. Tää oli vaihe jota pelkäsin synnytyksessä kaikkein eniten etukäteen,mutta tää vaihe yllätti mut niin positiivisesti etten pysty edes sanoin kuvailla. Supistuskipuja en tuntenut, mutta voimakas ponnistamisen tarve tuli aina kun supistus oli päällä. Aina kun sai ponnistaa, niin tunsin lähinnä suurta mielihyvää siitä, että sai ponnistaa. Tavallaan jopa nautin siitä, että sain ponnistaa (olenko outo?
) Ponnistusvaihe kesti yhteensä hieman alle 20minuuttia. Loppuvaiheessa vauvalla alkoi sydänäänet hieman laskea, jolloin kätilö sanoi, että tilanetta täytyy hieman vauhdittaa ja seuraavalla ponnistuksella aikoo leikata välilihan. Ehdin olla tässä kohtaa hetken täysin paniikissa, koska pelkäsin sen sattuvan jumalattoman paljon. En kuitenkaan huomannut koko toimenpidettä ponnistuksen aikana, joten pelko oli turha. Tästä meni pari ponnistusta, jolloin kätilö sanoi, että älä ponnista. Ihmettelin suuresti, että miksi ihmeessä, niin kätilö sanoi, että koska pää on jo ulkona. Siis mitä? Missä välissä se muka tuli ulos? Etukäteen pelkäsin myös sitä hetkeä kun pää tulee ulos, koska luulin senkin sattuvan niin julmetusti, mutta enpäs itse edes huomannut pään ulostuloa. Seuraava ponnistus ja vauva oli ulkona.
Napanuora oli sykeröllä vauvan rinnan päällä ja tästä ilmeisesti johtui sydänäänet pieni lasku. Vauva oli hieman sinertävä, mutta sain kuitenkin samantien ihokontaktiin. Mies sai leikata napanuoran ja sitten molemmat ihmeteltiin sitä suloisuutta joka sieltä oli tullut ulos. Istukka tuli ulos todella helposti. Ei tuntunut yhtään epämukavalta sekään. Hetken päästä aloitettiin ompelu. Oli tullut pieni repeämä välilihan leikkauksen lisäksi. Ompelu ei sattunut ollenkaan eikä tuntunut juuri missään.
Omalta osalta voin sanoa, että kaikki pelot synnytystä kohtaan oli täysin turhia. Olin koko synnytyksenkin ajan täysin hämmentynyt siitä, kuinka ns "helppoa" ja suht kivutonta koko homma oli. (Mun kipukynnys on oikeasti vielä erittäin pieni). Ponnistusten välissä jopa naureskelin ja taisin yrittää muutaman vitsinkin heittää? Ei jäänyt yhtään traumoja ja sanoinkin heti synnytyksen jälkeen, että koska vaan uusiksi! Synnytykselle annoinkin arvosanaksi täyden kympin ja kätilölle annoin niin paljon kehuja, että varmasti lähti hyvällä mielellä kotiin!