Synnytyskertomukset♥

Kiitos! Oikeastaan sairaalassa ei haava vielä sattunut niin pahasti. Olin vain tosi heikkona ja jälkisupistukset kamalia. Kotiin päästyä alapään kivut voimistuneet, mutta jälkisupistukset hellittäneet. En voi vielä kunnolla kävellä, vessaan raahaudun seiniin tukeutuen. Istuminen ei onnistu edes renkaalla. Kyllä tämä tästä päivä päivältä paremmaksi menee. Yritän olla tekemättä mitään, jotta pääsisin nopeasti tolpilleni. Mies parka hoitaa vauvan ja esikoisen lisäksi myös mua.
 
"Mies parka", pyhpah sanon mä! Miesten alkukantaisen eläimellinen elämäntehtävä on pitää huolta naisestaan ja jälkikasvustaan. Sanokoon kuka vaan mitä vaan (vaikka sun mies ite) niin miehes tuntee varmasti itsensä kovin tarpeelliseks ja miehekkääks tossa tilanteessa. Kyllä kaikki miehet haluaa välillä että nainen on oikein heikko ja mies saa näyttää pystyvänsä huolehtiin kaikesta, ne kokee sillon riittävyydentunnetta, ja ne saa siitä suorastaan mielihyvää. Tää on viidakon laki. ♡
 
Kirjoitellaanpas nyt tänne tarinaa niin kauan kuin on vähänkään muistissa..

Eli koko raskaudessa ei tullut juurikaan supistuksia, ne ensimmäiset kipeät alkoivat sitten perjantai-lauantai välisenä yönä 16. -17. pvä.. Ne tulivat tasaisesti 8 min välein läpi yön, aamulla tiheämminkin ja lauantai aamuna soittelin synnärille milloin pitäisi mennä.. Sieltä sanottiin, että sitten kun ei enää pärjää kivuilta kotona.. Päivä meni kuulostellessa tiheämpiä ja harvempia suppareita kunnes päätin mennä päikkäreille, jotta jaksaa mahdollisesti yön valvomiset. Parin tunnin unien jälkeen heräsin ja vatsassa tuntui poksahdus ja luulin, että vauva potkaisi.. Istumaan noustessa sitten valahti vettä n. klo 16:10 sängyllä olevaan kosteussuojaan ja vessassa enemmänkin pyttyyn.. Soitin taas synnärille ja sieltä ohjeistettiin menemään hetimmiten, koska streptokokki oli positiivinen... Viideltä oltiin synnärillä ja käyrillä.. Kohdunsuu auki sormelle, kaulaa jäljellä 1 cm..

Siirryttiin synnytysvuodeosastolle antibiootille streptokokin vuoksi ja odottelemaan synnytyksen käynnistymistä. Supistukset lopahtavat ja aletaan puhua, että jollei aamuun mennessä ala niin käynnistetään oksitosiinilla. Aamuun mennessä ei ollut kummempia muutoksia omissa supistuksissa ja käynnistykseen jouduttiin..

Synnytyssalissa selvisi, ettei mieleisin vaihtoehto epiduraali ollutkaan mahdollinen skolioosileikkauksen vuoksi ja sain aluksi vain PCB puudutteen ja hetken päästä toisenkin kun vaikutus lakkasi. Toinen ei vaikuttanut enää oikeastaan yhtään. Ei mennyt kauankaan kun kohdunsuu oli auennut 7 cm:iin (tässä vaiheessa harmittaa ettei papereissa ole minkäänlaisia kellonaikoja kun oma ajantaju oli niin hämärtynyt ettei tiedä ajoista mitään). Illalla oli kuitenkin edelleen sama tilanne ja lähinnä kohsunsuu alkanut mennä suppuun oksitosiinitipasta huolimatta ja oli auki enää 6 cm..

Sain epiduraalin tilalle spinaali puudutteen ja toisenkin kun edellisen vaikutus lakkasi ja se lakkasi melko pian ja oksitosiinitipasta johtuvat supistukset olivat aivan sietämättömiä ja kätilöt kävivät vain lisäämässä annostusta ja kun edellinen supistus lakkasi niin toinen alkoi melkein heti perään.. Kipu tuntui varsinkin lonkassa aivan mielettömästi ja mies hieroi ja runnoi sitä joka supistuksen läpi.. Välillä käveltiin käytäviä ja koitettiin josko painovoima tekisi tehtävänsä mutta ei.. Mitään ei tapahtunut..Sektio vaihtoehto alkoi olemaan pöydällä ja lääkäriltä käytiinkin vähän väliä kysymässä mielipidettä asiasta. Pitkittynyttä synnytystä ei auttanut yhtään se, ettei sektio mahdollisuuden vuoksi saanut juoda edes vettä.. :woot:

Pyysin taas uutta puudutusta, mutta sitä ei annettu vaan opastettiin ilokaasun käyttö. Siitä ei ollut mitään apua ja vaikka en koskaan huuda ja kipukynnys on korkea ja sitä kätilöt ihmettelivätkin moneen otteeseen niin huusin joka supistuksen aikaan ilokaasumaskiin kuin viimeistä päivää ja siltä se joka kerran tuntuikin.. Pyysin jotakin parempaa helpotusta kipuihin ja silloin päätettiin, että epiduraali onkin mahdollinen kun sen laittaa nikamaa alempaa.. Lääkäri tuli pistämään ja pistikin monta kertaa kun ei ottanut sujuakseen samalla kun supistukset kävivät aina vain sietämättömämmiksi ja huusin maskiin ja koitin pysyä paikoillani parhaani mukaan.. Epi auttoikin joksikin aikaa ja kun sen vaikutus lakkasi niin kohdunsuu olikin jo onneksi vihdoin viimein täysin auki. Epiduraalin uusi annos odotti pöydällä, mutta sitä ei enää saanut eikä mitään muutakaan..

Vihdoin tuli ponnistamisen aika ja se tuntui ikuisuudelta.. Ponnistusajasta ei ole itsellä mitään käsitystä eikä siitäkään ole papereissa kellonaikoja vain maininta, että alkaa ponnistaa.. Kovin kauan se ei sitten todellisuudessa kyllä kestänyt.. Alkuun oli itselle hyvältä tuntuva puoli-istuva asento, mutta sitten kätilö ja opiskelija päättivät, että jalat pitää nostaa jalkatelineille, jotka olisivat muuten olleet varmasti ihan ok, mutta ne eivät pysyneet hetkeäkään koossa vaan antoivat periksi jatkuvasti ja voi sitä turhautumisen määrää :angry1
Vihdoin viimein Maanantain 19.1 puolella klo 00:17 oli tyttö maailmassa :Heartred
Itselle tuli 2. asteen repeämät, jotka olivat jotakin onkalomaisia.. :eek:
Kahden tunnin ikäisenä tyttö siirrettiin teho-osastolle antibioottia saamaan tiheän hengityksen ja happisaturaation alhaisuuden vuoksi.

Kaikki ei siis mennyt ihan kuin oli suunnitellut ja toivonut, mutta onneksi aika kultasi muistot ja seuraavana päivänä jo oli mielessä, että tahtoo tytölle melko pian sitten pikkusiskon tai pikkuveljen :wink Toipuminen lähti todella hyvin käyntiin ja kävely & istuminen yms sujui hyvin parin päivän jälkeen.. Kaikenkaikkiaan raskausaika oli niin helppo, että kyllä tuollaisen pe-ma välisten öiden kärvistelyn tuohon väliin sitten kesti yllättävän hyvin.
Ja olihan palkinto kaiken sen arvoinen :Heartpink
 
Aika hurjalta kuulostaa! En tiennyt että kohdunsuu voi supistua uudestaan jos se on jo auennut!
 
Mun äidillä kävi noin kun oli esikoistaan synnyttämässä, synnytys oli todella vaikea ja vuotoa valtavasti. Pelkäsin samaa kohdallani, mutta synnytys eteni ihan eri tavalla. Olen jotenkin ajatellut, että kohdunsuun sulkeutuminen liittyisi jollain lailla kipureaktioon, mutta oikeasti en tiedä.
 
Ja mies tiesi kertoa että ponnistusvaihe kesti n 45 min :D itsestä tuntui ettei kauankaan loppujen lopuksi.. taisi ajantaju hämärtyä kunnolla :wink
 
Jospa minäkin. Kerkesin tänne kirjoitella että heräsin kolmelta yöllä ja ajattelin et nää on taas näitä. En saanut kivuilta kuitenkaan unta ja supistuslaskurin avulla tajusin että tää on ihan sitä ihteään. Laitoin viestiä miehelle, joka oli yötöissä. Sanoin ettei mitään hätää, mutta kuuden jälkeen tuli kotia työkaverinsa kanssa. Keittelin rauhassa kahvia. Siivoilin ja pakkailin. Mies oli ihan paniikissa että nyt lähetään. Sovittiin lopulta että lähdetään, vaikka olisin kotona vielä halunnut olla. Sairaalassa oltiin kahdeksan aikoihin. Olin 3cm auki ja lähdettiin kahville, koska kestin vielä. Kahvila aukesi vasta 9:30 ja kivut kävivät jo sietämättömiksi. päätin kuitenkin että kahvini haluan. sain kahvin mutten pystynyt sitä enään juomaan. lähdettiin suoraan saliin, jossa piikittivät oxynestiä(?). Kävin suihkussa ja supistukset harvenivat. Juuri kun kätilö kävi ja kerroin että vähentyneet niin räjähti vedet. Vesi oli aivan ruskeaa ja housuni näyttivät kuin olisin paskantanut housuun. Vauva oli kakannut veteen. Piikitettiin lisää kipulääkettä. Kävin suihkussa. Olin 6cm auki. Laitettiin spinaali klo14 ja oksitosiinitippa varmuuden vuoksi, että kerkiää tulla spinaalin aikana. Täysin auki klo15. Ponnistusvaihe 15:10 ja tyttö syntyi kivuttomasti 15:20. Ei tikkejä, ei mitään. Istukkaa joutui leipomaan ja kalvot olivat repaleiset. Vauva oli hönkäissyt vettä ja röhi. Oli hyvin itkuinen ensimmäisen vuorokauden. Itse sain spinaalipäänsäryn, enkä päässyt sängystä kolmeen päivään, ennenkuin laittoivat veripaikan selkärankaan. Olo oli hirveä.. vauva kuitenkin vierihoidossa. Nyt kotona ja voidaan alkaa nauttia :)
 
Lyhyesti...

24.1. La
Klo 6 meni vedet, ei supistuksia. Mies meni unenpöpperössä kaivamaan autoa lumen alta ja ite soittelin synnärille. Synnäriltä neuvottiin, et kolmen neljän maissa sinne näytille, jos ei sitä ennen ala supistaa kipeesti.
Klo 11 lähettiin synnärille, ku supisteli ja teki kipeetä. Reilu tunti käyrillä, tilanne katsaus ja passitus kotiin, koska pahemmin etenemistä ei ollu havaittavissa, eikä supparitkaan ollu kuulemma tarpeeks kovia. Viimeistään aamu ysiltä pitäis mennä takas.

Klo15 tilattii kotona pizzaa ja katseltiin Kapteeni Amerikkaa. Kivut alko kovenee ja ne aamuiset supistukset tuntu naurettaville.
Illalla olo alko olee jo tosi tuskanen, hymisin ja kiemurtelin sängyssä.

Klo 23 synnärille. 10min automatka oli kamala. Käyrille taas ja sain särkylääkettä. Paikat tarkistettiin, ei vieläkään ihmeempää edistystä, vähän enemmän auki sentään, ku päivällä. Päästii kuitenki synnytyssaliin supistelemaan.

25.1. Su, yö
Sain jotain piikillä kankkuun, sanottiin, et se joko auttaa mua nukkumaan tai sit synnytyksen pitäis edetä. Ilokaasua maistelin, mut ei ollu mun juttu, eikä auttanu kipuihin.
No, sit alko tapahtuu enemmän. Kipua ainakin.
Sain epin. Paikatkin oli auennu, mut matkaa oli vielä. Epi autto kipuihin hyvin.

Klo 6 alko ponnistuttaa, epin vaikutus hiipu tässä vaiheessa. Kätilöiden vuoro vaihtui. Vuoroon tuli klö ja todella mukava klöopiskelija. Ponnistelin ensin kylellään, sitte puoli-istuvassa asennossa jalat kätilön ja opiskelijan lanteilla. Väsymys oli valtava, en jaksanu pitää edes silmiä auki. Mutta ponnistin, ku viimestä päivää!
Klo7:45 poika oli maailmassa. Ja pian jo äitin paidan alla lepäilemässä.
Istukka tuli helposti, täydellisenä ulos. Yks tikki jouduttiin laittamaan.

Kokemus oli hyvä, sain tukea, kannustusta, vaikka synnärillä olikin julmettu kiire. Ovikello soi koko aamuyön muutaman kerran tunnissa.
Kipukin unohtu aika nopeesti. Väsymys oli vaan valtava. Su klo 20 kävin nukkumaan, eli olin ollu hereillä 38t. Olo oli tosi epätodellinen. Onneks osastolla sai aina apua, kun soitti kelloa.
 
Jokohan olisi aika naputella oma kertomukseni tähän ketjuun, onhan tuo neiti loppuviikosta jo kuukauden ikäinen... :rolleyes:

Mulla oli sovittu käynnistys rv 40+5 vauvan perätilasta johtuen. Mies on edellisenä iltana tullut töistä puolenyön jälkeen, joten annan hänen nukkua ja köröttelen sairaalaan aamun ruuhkabussissa miettien, että muut tässä menevät töihin tai kouluun - ja mä synnyttämään. :grin Ilmoittaudun osastolle ja saan sairaalavermeet päälleni, yhdeksän maissa pääsen lääkärille ja aloitetaan käynnistys lääkkeettömästi ballongilla. Sen ollessa paikallaan lääkäri toteaa, että nyt sitten odotellaan ja toivotaan, ettei lapsivedet mene ennen aikojaan.

Lounaaseen mennessä supistukset alkavat tuntua kipeiltä, mutta säännöllisesti niitä ei vielä tule. Mies käy moikkaamassa ennen iltavuoronsa alkua ja mun irvistelyä katsellessaan pohtii, kannattaako hänen edes lähteä töihin; mä olen vaan että juujuu ei tässä mitään. Puoli kolmen aikaan vessassa käydessäni huomaan housuissa jotain vaaleanpunaista, asia tarkistetaan ja lapsivettähän se. No, hätää ei kuitenkaan ole - niin kauan kuin ballonki on paikallaan ei napanuora pääse luiskahtamaan ulos. Lapsivettä lorahtele välillä enemmän, mutta mitään kunnon holahdusta en kokenut missään vaiheessa. Siskoni tulee ennen viittä pitämään seuraa osastolla, olen siinä just ennen saanut jonkun ihmeen pahoinvointikohtauksen ja yökännyt koko mahalaukkuni sisällön. Olen siis varsin nälkäinen, onneksi en ehtinyt aloittaa päivällistä ennen oksentamista. Päätän käväistä vessassa ennen syömistä ja tokihan sillä reissulla ballonki plumpsahtaa ulos. Tutkimushuoneessa kätilö kokeilee kohdunsuun olevan 3 cm auki ja pyytää tulemaan varovasti pois pöydältä, jotten liukastuisi rappusella olevaan lapsiveteen... :eek: Ennen huoneesta lähtöä tulee uudestaan huono olo ja joudun hetken yökkimään mahanesteitä, matkalla huoneeseenkin täytyy kerran pysähtyä nojailemaan kun tulee kovempi supistus.

Viiden jälkeen supistuksia alkaa tulla säännöllisemmin ja ne ovat myös kivuliaampia, käyrillä on ruuhkaa joten mulle viritetään vehkeet huoneeseen. Onneksi sisko on paikalla ja tarjoilee mulle supistusten välissä vihdoin sitä päivällistä, en tosin saa syötyä kuin vähän leipää ja jogurttia. Vähän ennen puoli kuutta sisko soittaa miehelleni, että voisi lähteä tulemaan (mies on noin vartin ajomatkan päässä). Ähisen kivusta ja kysyn jotain kivunlievitystä, osastolla ei kuulemma oikein lämpöpussia kummempaa vaihtoehtoa ole mutta tarvittaessa voidaan miettiä, josko pääsisin jo saliin ilokaasun ääreen. Klo 17.45 mulle tulee kamala tarve ponnistaa ja hälytän paikalle kätilön; pikatsekkaus ja kas, olen täysin auki.

Kätilöille tulee vipinää kinttuihin ja mä itken etten halua saliin yksin, onneksi sisko on paikalla ja saa tulla mukaan. Tajuan siinä pyytää siskoa nappaamaan puhelimen ja kameran, muut tavarat saavat jäädä osastolle. Klo 17.55 ollaan salissa, jossa pyörii porukkaa kuin pipoa (kätilöä, lääkäriä, kandia, kätilöopiskelijaa). Joku laittaa kanyylia, epäonnistuu siinä ja huutelee haluaisiko joku muu tulla laittamaan sen... Pian saan luvan tunnustella ponnistamista kylkimakuulla, sitten käännyn selälleni jalat ylös tuille (ymmärtääkseni pt-synnytyksen ainoa vaihtoehto asennolle) ja pääsen ponnistamaan kunnolla. Pari supistusta menee ennen kuin tajuan miten mun kannattaa ponnistaa, sattuu pirusti ja välissä mulle tyrkätään happea hengittämisen tueksi. Mies saapuu vihdoin ja viimein; muistan vieläkin sen helpotuksen tunteen kun näen hänen astuvan ovesta. Montaa kertaa en ehdi miehen läsnä ollessa ponnistaa, kun jo tunnen vauvan luiskahtavan ulos (kello näyttää tässä kohtaa 18.14). Näen harmahtavan raajan ja hätäännyn kun parkaisua ei kuulu, joku vastaa että kohta kyllä kuuluu. Niin kuuluukin ja hetken päästä näemme esikoisemme ensi kertaa. Kysyn kumpi tämä nyt sitten on (emme tietäneet etukäteen) ja saan vastauksena, että niin katsoiko joku. :grin Asia tarkistetaan ja tyttöhän se, kuten itse alusta asti epäilinkin.

Kotvan kuluttua pitää vielä ponnistaa jälkeiset, tulevat ulos täydellisinä ja muistaakseni ihan sutjakkaasti. Synnytys oli tosiaan varsin nopea sitten kun se lähti kunnolla käyntiin, papereissa kokonaiskestoksi on merkitty 1:25. Ponnistusvaihe oli 9 minuuttia, ei siinä miehellä ollut paljoa pelivaraa että onneksi ehti ajoissa mukaan. :p Lopuksi tarkastetaan "vahingot", pari pientä nirhaumaa mutta ei mitään ommeltavaa.

*********

Kaikkiaan siis varsin näpsäkkä tapahtuma, ei varmaan olisi voinut paremmin mennä. Tai no, ehkä jos synnytys olisi lähtenyt luonnollisesti käyntiin... Olen onnellinen, että luotin vaistooni ja halusin ensisijaisesti alatiesynnytyksen vauvan poikkeavasta tarjonnasta huolimatta - tätä nimittäin varmisteltiin joka ikisellä polikäynnillä ja vielä käynnistyksessäkin. Palautuminen on ollut todella nopeaa eikä pari viikkoa synnytyksen jälkeen tuntunut että olisi edes synnyttänyt, jos ei oteta huomioon a) vauvaa b) maidosta pinkeitä rintoja c) jälkivuotoa. :wink
 
Mun kaveri just kerto et sen toinen synnytys kesti ekasta supistuksesta vauvan syntymään 1h 30min :wideyed: Oli tullu vähän kiire... Taitaa se vaan niin olla et toinen synnytys menee niin paljon nopeemmin ( ja helpommi) kuin eka. Ainakin suurimmalla osalla!
 
Täähän on tosiaan mun esikoinen, että en uskalla ees kuvitella mitä se voi olla mahdollisten seuraavien kanssa. :joyful:
 
Mulla eka synnytys kesti 6h ja tää toinen 9h. Mutta ekan ponnistus 1h 34min ja tän tokan ponnistus 1min.
 
Mulla eka kesti 16h ja päälle, ponnistus vajaa 2h.. Tää toka kestiki sit vaa 4h josta ponnistus 20min :)
 
Mulla on lyhentyny synnytys joka kerta. Eka alusta loppuun 12h, ponnistus yli tunnin. Toka siitä ku alko säännölliset supistukset 8h, ponnistus 10min, kolmas kaikkinensa ekasta supistuksesta 3t47min, ponnistus 12min.
 
Minäkin viimein kun muutkin!

Olimme vasta laittaneet doulan kanssa KYS:lle hakemuksen kahdesta tukihenkilöstä, kun olin saanut tiedon että saisi olla yksi ja lupalapun kanssa kaksi. Uuden vuoden jälkeen siirryinkin äitini luokse, koska suunnitelma oli että isäpuoleni vie minut kun aika koittaa. 12. päivä äiti lähti kohti Rokuaa kuntoutukseen ja sanoi, että nyt ei saa sen aikana synnyttää. Oli ollut tosi synnytysolo noin viikon verran, olin nukkunut äärettömän huonosti ja harjoitussuppareita oli tullut sieltä uuden vuoden mailta asti. Limatulppaakin oli valuskellut pari päivää pois.

12. päivän päivällä alkoi supistukset, kivuttomat mutta tunsi aina kun ne tuli. Yleensä niitä oli saattanut ennen jatkua tunninkin, kaksi, ja sitten ne vain katsoviat joten en ottanut stressiä asiasta. Kuitenkin n. klo 22 aikaan illalla kivut olivat muka niin kovat, että sanoin isäpuolelle että haluan lähteä Kuopioon tarkastamaan tilanteen (matkaa 100 km, joten halusin varata ainakin sen tunnin matkaan). Matkalla laitoin äidille viestin, että supistelee ja mennään KYS:lle ja doulalle soitin myös, että nyt saa tulla ainakin koettamaan.

KYS:lla tarkistettiin miten avautunut - sormen verran, supistukset 4-5 minuutin välein ja voimakkaat. Doula kyllä kehui, että kestin ne todella hyvin kun hengittelin ja ilmekin pysyi suht normaalina. Sitten sanoivatkin, että kotiin saa lähteä mutta saa jäädä tarkkailuunkin, kun oli niin tyhjänä salit ja osastokin. Jäin tarkkailuun sen ajomatkan pituuden takia.
Kieltäydyin tyhmänä särkylääkkeestä joten yön unisaldo 0 tuntia.
Aamulla 9 aikaan soitin huoneen kelloa ja kätilö tuli, sanoin että supistukset alkaa olla taas kovemmat. Hän toi minulle sairaalakamppeet ja lähdettiin saliin. Siellä vuoronvaihduttua uusi kätilö katsoi paljonko auki, n. 3-4 cm. Soitin doulan sairaalalle uudestaan, kun ei saanut jäädä KYS:lle yöksi. Odottelin hetken doulaa ja sitten käytiinkin kävelemässä pitkin synnytysosastoa. Kätilö toi meille verikoeputket ja käytiin verikokeissakin välissä itse, käveltiin myös muutenkin alhaalla kun liikkuminen auttoi kipuihin aika hyvin. Doula soitti pyynnöstäni äidilleni, että missä hän menee. Oli kuulema jo pihalla kävelemässä, joten hänet odoteltiin mukaan touhuun.

Tässä vaiheessa supistukset taas kovenivat, opiskelijaryhmä tuli tutkimuskäynnille. Ohjaaja sekä yksi n. 6-7 oppilaasta testasivat avautumisen. 5-6 cm. Kalvot puhkaistiin, koska kätilö sanoi että synnytys ei kunnolla kuulema edennyt. Siitä se vauhti sitten yltyikin n. 4-5 tunnin jälkeen.
Kohta sain katetrin ja ilokaasun, josta oli paljon apua vielä silloin. Kuitenkin sitä vain tunnin hengiteltyäni tulin siihen tulokseen että pakko ottaa epiduraali vaikka en sitä halunnutkaan ottaa. Viimeiset tunnit menivätkin epin avulla hyvin.
Jossain vaiheessa aloin hokea, että pakko päästä kakalle - mutten päässyt noin vain kun oli katetria ja muutakin letkua ja olin konttausasennossa. Sitten kätilö sanoikin, että ruetaan synnyttämään.

Ponnistus kesti 10 minuuttia, ei ommeltavaa. 2530 grammainen ja 45 senttinen tyttö oli kuulema kokoonsa nähden hyvin virkeä ja siinä hetki tuijoteltiinkin toisiamme silmiin, kun sain tytön rintakehälle.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top