Mä pelkään enemmän hammaslääkäriä kuin synnytystä.
Pojasta sain epiduraalin ja se hidasti koko synnytystä melkoisesti. Mä en tuntenut sen jälkeen yhtään mitään. Ei ollut mitään käryä milloin supisti, mikä vaikeutti juurikin ponnistamista. Ponnistusvaihe kestikin 1h 5min. Muuten itse synnytyksestä jäi oikein positiivinen kokemus.
Tyttärestä en kerinnyt saamaan kuin ilokaasua. Ponnistusvaihe kesti alle 5min ja muistan, etten juurikaan ponnistanut, vaan kroppa hoiti sen ihan itsestään. Kivut oli aika isot, mutta synnytys oli ohi niin nopeasti, että jälleen synnytyksestä jäi positiivinen kokemus.
Tämän kolmannen kohdalla olen nyt miettinyt moneen otteeseen, että olisiko parempi synnyttää ilman kivun lievitystä, pelkällä ilokaasulla? Kuten tyttären synnytin. Toisaalta yksikään synnytys ei ole samanlainen. Ennalta on kovin vaikea tarkasti päättää. Olenkin tullut siihen tulokseen, että jos synnytys etenee normaalisti ja kestän supistukset, en ilokaasun lisäksi muuta kivunlievitystä tule ottamaan. Jos tilanne vaatii kivun lievitystä, sitten sellaista otetaan.
Mä oon valmistautunut noihin edellisiin synnytyksiin todella huonosti, esim. poikaa odottaessa en käynyt yhdessäkään synnytyvalmennuksessa. En käynyt myöskään tutustumassa sairaalaan etukäteen, muuta kuin ultrissa. En kuitenkaan sano, että näin kannattaisi toimia, vaan juurikin päinvastoin!
Kerrottakoon vielä, että olen hyvin kipuherkkä ollut aina. Pelkään kipua sekä kaikkia mahdollisia piikkejä. Verensokerien mittaaminen tuottaa hikipisaroita otsalle ja tosiaan, hammaslääkrissä käyminen on kamalinta mitä tiedän.
Odottaesani poikaani, eli esikoistani, ystäväni kysyi minulta, että pelottaako synnytys. Totesin, että sitä on turha pelätä etukäteen. Kaikki raskaana olevat sen tietää, että sen joutuu kokemaan, eikä se asia pelkäämällä muutu.
