Sisaruksia marraskuisille?

Me alotettiin heti maaliskuussa kun mun kierto palautu normaaliksi. Imetän siis marraskuista yhä. Viime kuussa näytti vihreetä valoa et pikku kakkonen olis tulossa, mutta muutama vko sit varhaisultras selvis et sykettä ei ole. Nyt tää homma vieny äärettömön pitkää et istun just päikässä et saisin nyt selvyyden mitä täytyy nyt tehdä kun tyhjennys meni pieleen. Oon niin masentunu. :sad001 Olin jo niin varautunu toiseen pieneen, et hankin jo muutaman jutun. Olin niin innoissani ja positiivinen. Sit yllätys olikin tällänen mitään oireita ei ollut tähän et viittaisi keskenmenoon. Haluisin yrittää pian toista, mutta en tiedä osittain pelottaa niin hirveesti kun nyt kävi näin. :sad001 Meillä oli tarkotus tehdä eka lapset ja sit palaisin kunnolla työelämää ja mahdollisesti kouluun. Ehdin uudessa osa-aikatyössä olla kaks päivää kun tuli tää uutinen. Olo on niin maassa kun voi. Tavallaan en tahtois yhtään enää yrittää lisää lapsia mut tavallaan tahtoisin niin hirveesti et sydän itkee kaipuuta.
 
Voi Hempuliini [emoji178] olen pahoillani. Surullista. Ei auta kun aika. Voimia.

Itselläni tilannetta hämmentää se, että alle 30v ollessani sain lapset helpolla. Esikoinen vaan tuli. Sitten kakkonen vaan tulla tupsahti. Kolmonen pamahti minipillereiden läpi. Kakkosen ja kolmosen ikäero 1v 6 päivää.
No nelosta sitten tehtiin muutama kuukausi, alle puoli vuotta.
Nyt en voi olla miettimättä kaikkea mahdollista ja mahdotonta mikä vaikuttaa.
Ja voi hitsi, mun pitäisi huomenna muistaa soittaa papa kokeen tulokset! Tänään unohtui.

Ja sitten musta tuntuu, etten saisi itkeä kun ei tärppää kun johan mulla lapsia on neljä. Mutta, marraskuisen ja esikon ikäero 13v ja marraskuisen ja kolmosen ikäerokin 6v. Ja tämä marrasvauva on mun ja mieheni eka yhteinen lapsi. Mies kovasti toivoo sisarusta hänelle ja pienellä ikäerolla, kaveriksi. Pettymys tuntuu niin super suurelta, mun päässä.
Nooh, lapioin tuossa sitten soraa pihalla iltapuhteeksi ärsytyksen poistoon ja taidan vetää jäätelöt naamariin kun lapset unilla.
 
Yölento sanoi:
Ellami, vaikka vielä menisi vuosikin, niin ikäero on niin pieni, että heillä on seuraa toisistaan.
Click to expand...

Totta.
Miten siitä tuleekin niin äkkiä pakkomielle ja pettymys-kierre. Saada lapsi.
Toiset yrittää vuosia ja minä olen itkuromahduksen partaalla muutaman kk jälkeen. No, omalla raskautumis"historialla" ihmettelen lähinnä. No. Elämä on.
 
ellami sanoi:
Totta.
Miten siitä tuleekin niin äkkiä pakkomielle ja pettymys-kierre. Saada lapsi.
Toiset yrittää vuosia ja minä olen itkuromahduksen partaalla muutaman kk jälkeen. No, omalla raskautumis"historialla" ihmettelen lähinnä. No. Elämä on.
Click to expand...

Me yritettiin marraskuista 6kk ja tätä toista 5kk ja ollaan parikymppisiä. Meille raskautuminen ei oo ollu helppoo. Luultavasti en tiedä et ovuloinko sit joka kuukausi tai sit en vaan ymmärrä millon mun ovulaatio on. Ennen marraskuista oltiin 4v ilman ehkäsyä vähän et tulee jos on tullakseen. Ennen marraskuista aloinki ihmettelee miks en sit tullu raskaaks vaik mekin ollaan teineinä alettu olemaan yhdessä. Meinattiin jo lähtee tutkimuksiin mut sit tulinkin raskaaks.
 
ellami sanoi:
Ei tule sisarusta enää marraskuiselle. Se on 35 ikää ja alan uskoa että takuulla vaikuttaa asiaan. On ollut mahdollista ja yritystä jo monta kk. Ei onnistu. En jaksa pettyä enää. Kaikki ihmiset heittelee kommenttia et teettehän te vielä vauvan! No eipä näköjään tehdä, ei.
Click to expand...

Moni ei muista, että lapsia saadaan eikä tehdä. Vaikka itselle ois ollu helppoa niin ei pidä olettaa että toisille on. Itse olen 37, helmikuussa 38. Ekan sain 21-vuotiaana. Pelkäsin miten tässä ikä vaikuttaa mutta puoli vuotta meni niinkuin esikoiseni kanssa kunnes tärppäsi. Voi olla ettei enää tule toista vauvaa putkeen, mutta haluan ainakin vielä yrittää. Voimia sinne!
 
Tavallaan ymmärrän, että jokainen kuukausi on pettymys, kun lasta toivoo, mutta kun marraskuisen kanssa meni useampi vuosi, niin en tahdo ymmärtää parin kuukauden jälkeen toivonsa menettäneitä. Ymmärrän toki, että sama tuska se on, kun ei lasta kuulu, oli lapsi kuinka mones tahansa tai oli kuinka monta kuukautta yritetty. Mutta muutama kuukausi ei vielä kerro mitään. Se on niin lyhyt aika ja vasta muutama yritys. Elkää luopuko toivosta. Niin kauan kun ovulaatio toimii, mahdollisuuksia on, oli ikä 40 tai päällekin.

Ainoa asia, mitä itse himmailen kakkosen kanssa on se, että en halua olla masentunut siitä yrittämisestä. Haluan nauttia täysillä ja iloita marraskuisesta, enkä halua, että kakkosen yritys varjostaa sitä onnea. Kuvittelisin, ettei pettymykset ja tuska ole lähelläkään sitä, mitä ensimmäistä yrittäessä, mutta tiedä sitten osaisiko siihen suhtautua paremmin.
 
Arabia sanoi:
Tavallaan ymmärrän, että jokainen kuukausi on pettymys, kun lasta toivoo, mutta kun marraskuisen kanssa meni useampi vuosi, niin en tahdo ymmärtää parin kuukauden jälkeen toivonsa menettäneitä. Ymmärrän toki, että sama tuska se on, kun ei lasta kuulu, oli lapsi kuinka mones tahansa tai oli kuinka monta kuukautta yritetty. Mutta muutama kuukausi ei vielä kerro mitään. Se on niin lyhyt aika ja vasta muutama yritys. Elkää luopuko toivosta. Niin kauan kun ovulaatio toimii, mahdollisuuksia on, oli ikä 40 tai päällekin.

Ainoa asia, mitä itse himmailen kakkosen kanssa on se, että en halua olla masentunut siitä yrittämisestä. Haluan nauttia täysillä ja iloita marraskuisesta, enkä halua, että kakkosen yritys varjostaa sitä onnea. Kuvittelisin, ettei pettymykset ja tuska ole lähelläkään sitä, mitä ensimmäistä yrittäessä, mutta tiedä sitten osaisiko siihen suhtautua paremmin.
Click to expand...
Niin, oma puoli vuotta tuntui pitkältä vaikka tietää että se on hyvin lyhyt aika vielä xD.

Vähän samat fiilikset on ollu itellä, onko kaikki pois marraskuiselta ja pohdin edelleen miten rakkautta voi riittää koska nykyinen vauva on tietysti se maailman ihanin vauva. Meni 15 vuotta ennenkuin halusin edes yrittää toista lasta ja tottakai rakkaus riittää, mutta eipä tämä 16 vuotias olekaan enää vauva :D yrittäminen ei vielä ole ollut pois marraskuiselta, koska on vasta ensimmäinen kierto kun yritetään mutta kyllä mietin miten mahdollinen vauva vaikuttaa muuten marraskuisen elämään kun ei enää olekaan ainut pieni ja kaiken keskipiste.
 
Eihän omille tunteilleen mitään voi. Vaikka kuinka järkevästi yrittäisi asioita ajatella, niin tunteet tulevat sellaisenaan kuin tulevat. Sellainen, joka ei itse ole kokenut monen vuoden lapsen yrittämistä, ei voi tietää miltä se todella tuntuu. Ei sille mitään voi, jos meinaa romahtaa jo joidenkin kuukausien yrittämisen jälkeen. Ja kyllä saa itkeä.

Itse aloin odottaa esikoistani 20-vuotiaana kun oli ehkäisy unohtunut kierron aikana 1-2 kertaa. Niin helposti alkoi raskaus.

Toista yritettiin kovasti (olin 28v), ehkä viidennellä kierrolla vasta tärppäsi ja mä olin siinä vaiheessa jo aika musertunut, ne pettymykset oli kauheita, vaikka tiesin ettei raskaus aina tuosta noin vain ala. Ja kun ei sitä etukäteen tiedä, että "se on vain 5kk ja sit alkaa raskaus". Opin hieman ymmärtämään niitä, jotka joutuvat kauan yrittämään.

Kolmatta ei yrittämällä yritetty, mutta ei käytetty ehkäisyäkään. Välteltiin seksiä ovulaatioiden aikana (tunnen ovulaatiot), mutta tämä marraskuinen ilmoitti silti tulostaan (olin 30v).

Teini-iässä meille opetetaan, että ehkäisy on todella tärkeää, raskaaksi voi tulla niin helposti. No tuo kaikkihan on totta, mutta ehkä siitä jää mielikuva, että todellakin pamahdamme heti paksuksi kun kerran harrastamme seksiä ilman ehkäisyä. Sitten jos niin ei tapahdukaan kun oikein toivoisimme lasta, niin ei mikään ihme, että saattaa jo muutaman kuukauden jälkeen itkettää.
 
Mun mies muisteli, että olin häidemme 4/2006 jälkeisistä kuukautisista todella suruissani ja parahtanut, että näinköhän jäämme lapsettomiksi! Kondomiehkäisystä oltiin luovuttu 4 kuukautta ennen. En arvannut, että lapsemme syntyisi 11/2016. Onneksi en tiennyt, mitä oli tuleva :)
Nyt odotellaan kiertoa alkavaksi, ja mitä ikinä se tuokaan. Ainakin toivottavasti seksiä, mulla ei ole mitään libidoa tällä hetkellä ja suhteeni mieheeni on platoninen :)
 
Meille marraskuinen on esikoinen jota tehtiin noin puolitoista vuotta. Se on jo pitkä aika odotella mutta toki välillä oli kuukausia kun ei tekemällä tehty lasta. Kyllä sinä aikana kerkesi monesti jo miettiä että onko jokin isompi ongelma (kuin mun ovuloimattomuus) mutta isompiin hoitoihin ei hakeuduttu. Gynellä säännöllisesti kävin ja sieltä sain letrot kiertoa ja ovista tukemaan. Ekasta letrokierrosta tyttö siis tarttui mukaan..

Toista muksua on ajateltu mutta ei vielä päätöstä tehty yrityksestä. Ilman ehkäisyä kuitenkin menty koko ajan (tai keskeytetyllä) ja kierto palautui muutama viikko jälkivuodon loputtua.
Ajatuksissa ollaan kahden vaiheilla, toinen halutaan mutta sitten kuitenkin 'ei vielä'.. noh katsotaan mitä tuleman pitää ja jos 'vahinko' käy se on onnellinen sellainen:-)

Ymmärrän hyvin sen surun ja tuskan jos ei raskaus alakaan, mutta tosiaan toivoa on niin kauan kun on kuukautiskierto. Pidetään siis mieli kirkkaana ja nautitaan jo siitä mitä meillä on :-)
 
Ehkä musta sai nyt sen kuvan et ihan kauhealla pakolla tehdään vauvaa. Ei, ei, ei ja ei. Mä olen ajatellut aina että lapsi on lahja, joka saadaan. Me on nyt oltu ilman ehkäisyä ihan koko ajan siitä asti kun mitään puuhia on synnytyksen jälkeen ollut. Että mahdollisuus on... ja tosiaan ihan oman historian takia ihmettelin nyt tilannetta. Et eipä se sit niin vaan käykään.
Me ei ainakaan koeta et olis millään tapaa pois kuopukselta tai keltään muulta lapselta että haaveilee vielä viidennestä. Se on "vain" ajatus meidän aikuisten päässä. Haave.
 
Heippa, lueskelin viestiketjua ja koen olevani jollain tavalla samassa tilanteessa.
Esikoinen syntyi lokakuussa 2016 hieman etuajassa ja silloin seurailin lasketun ajan mukaan marraskuisten ryhmää, joten tämä tuntuu tutulta ryhmältä..
Sektion jälkeen on odoteltu vuoden ajan "lupaa" raskautua ja nyt syyskuun alussa pitkän lämmittelyn jälkeen mieskin lähti täysillä mukaan tähän kakkosen toivomiseen, tekemiseen, odotteluun.
Sanoin lopettaneeni pillerit ja mies sanoi, että tietääpähän sitten minkä värinen huone toisesta pikkuhuoneesta tulee, kun taloa rakennamme kevääksi valmiiksi.

Vauvakuume on ollut siis tammikuusta asti. Pitkä aika odottavalle on myös yrittämisen aloittamisen odottaminen.

Nyt siis kohta kuukausi ilman pillereitä ja kierto alkaa tasaantua. Esikoinen nappasi heti helmikuussa, kun lopetin pillerit tammikuussa. Nyt jännittää jostain syystä enempi ja on tunne ettei nyt nappaakkaan heti tai välttämättä edes tänä vuonna. Ostin muka ovulaatioliuskojakin, joita en viimeksi edes ehtinyt ajatella. Ehkä siis enempi nyt on vain paineita onnistua.
 
Tsemppiä kaikille sisaruksesta haaveileville, toivottavasti onnistaa :)

Meille ei oo ajankohtainen asia tällä hetkellä, joskus tulevaisuudessa haluaisin ainakin vielä kolmannen lapsen.

Mulla alkoi kierto vauvan ollessa puolivuotias, sen jälkeen ei menkkoja kuitenkaan näkynyt niin pitkään aikaan että ehdin tehdä parikin testiä. Ensin toivoin vain etten olisi raskaana, negatiivista näytti. Siitä pari viikkoa eteenpäin tein taas testin ja yhä toivoin etten olisi raskaana, no taas tuli nega mutta kun olin mahdollista raskautta ehtinyt miettiä niin ihan hetkeksi tuli pienenpieni pettymyksen tunne. Kuitenkin olin taas sen hetken jälkeen iloinen etten ollut raskaana ja joku päivä sen jälkeen alkoikin menkat, kierto siis vain tosi sekaisin. Joten ymmärrän että voi tuntua tosi rankalta se, kun toivoo raskautta eikä sitä kuulu. Muistakaa kuitenkin että on normaalia vaikka siinä kestäisi moniakin kuukausia ja stressi vaan hankaloittaa asiaa, ei varmaan niin helppo toteuttaa mutta ottakaa rennosti :smug:
 
Onhan ne kuukautiset, tottakai, aina pettymys ja miettii että miksei taaskaan. Edellisessä suhteessani syyllistin itseäni ettei tärpännyt, vaikka oli Terolutit ja Clomifen käytössä vuoden yrittämisen jälkeen. Ja ovulaatiotikkujen kanssa eläminen oli älyttömän stressaavaa, niitä en suosittele jos haluaa ottaa vähä rennommin. :D
Jos ny yhtään vinkkejä antaisin niin kannattaa jättää maitotuotteet ja viljat minimiin (greippimehu on yhtä tyhjän kanssa jos sitä kikkaa kokeilee) koska ne ilmeisesti vaikuttavat jotenkin niin että keho hylkii enemmän raskautumista (näin sain neuvon jäsenkorjaajalta) ja ite kokeilin Royal gele -kapseleita joiden sanotaan parantavan hedelmällisyyttä. En tiedä sitten kuinka toimivia niksejä ovat. Itelläni tärppäs marraskuinen siitä kierrosta kun noita kokeilin, mutta voi olla puhdasta sattumaakin. Silloin vain ajattelin, että kokeillaan ny kaikenlaista kun ei siinä mitään menetä. :)
 
Täällä taas odotellaan että kuukautiset alkaisivat! En siis raskautta epäile (testikin oli nega) mutta haluaisin että kierto jo alkaisi. Imetän kyllä edelleen, että se varmaan vaikuttaa.. Neuvolasta kyllä sanottiin että pikku hiljaa kierron pitäisi alkaa.
 
Näin viime yönä unta et olin 8 viikolla raskaana ja se tuli täytenä yllätyksenä meille :D Se uni tuntui niin todelta et jotenki aamulla kun heräsin niin mietin et oliks se vaa unta.. Ja nyt ajatus pikku kakkosen saamisesta vaan voimistui.
 
Jotenkin outo tunne, miten jotkut ovat "kauhuissaan" siitä, kun ei raskautta meinaa oikein kuulua, kun itse olen edelleenkin vähän kauhuissani siitä, kun jäinkin melkein heti synnytyksen jälkeen odottamaan nelosta.
Ikinä ei ole tärpännyt näin pian, kuin nyt, vaan odottaa ja toivoa on saanut vuosia.
Ei oikein vieläkään meinaa uskoa asiaa todeksi.
Mutta totta tämä kaikki vaan on.
Niin monenlaisia ajatuksia ja tunteita...vähän niin kuin meillä kaikilla.
Ja jotenkin itseänikin on alkanut nyt pelottamaan ihan todella paljon, että mitähän, kun mun/meidän marraskuinenkin on niiiiin odotettu ja toivottu ja rakastettu, et...miten sitä rakkautta oikeesti riittää??
Kun...aivan kuin haluaisin rakastaa tätä yhtä vain...??
Kaikki on niin kovin erilaista...
Ei oikein edes keretty odottaa tai toivoakkaan uutta raskautta, kun kaikki olikin jo tapahtunut.
Eikä siis sillä, että tämäkään raskaus tosiaan ei toivottu olisi, mutta...ei oikein tunteet ja ajatukset meinaa tulla mukaan, niin kuin haluaisi. Ei ainakaan, niin kuin edellisissä raskauksissa.
Aivan kuin minä vain...olisin raskaana.
Voi kun tuleekin välillä ihan "huono äiti" fiilis...
Mut...eiköhän ne tunteet ja kaikki vielä tuu??
Niin ne muut ainakin sanovat.
Ja tottakai sitä nyt jotain on kuitenkin.
Ja miehenikin paijailee mun jo reilusti pyöristynyttä vatsaa enemmän kuin marraskuisen kanssa.
Mikä tuntuu kyllä ihan tosi kivalta ja tekee kaikesta jotenkin todellisempaa.
Ainakin sillä hetkellä.
Mutta ehkä tämä tilanne on vaan niin uusi ja pelottava muutenkin.
Ja kun noita muitakin vastoinkäymisiä on taas ollut, jotka verottavat kyllä omalla tavallaan kaikkea.
Vai mikä minua oikein vaivaa??
Mutta...eiköhän tämä tästä vielä.
Ainakin viimeistään sitten kun vauva syntyy.
Ja...tuli nyt vaan mieleen...vähän avautua...
Onko muilla ollut mitään vastaavaa??
 
Moona78 ,olisko sulla ne kuuluisat ihanat hormoonit kun valtaa mielen...? Hyvin asiat menee ja rakas pikkuinen sieltä tulee teille, ottaa paikkansa.

Mulla on kolmonen se ylläripylläri. Kakkonen oli ihan vauva. Just ehti täyttää 1v kun syntyi pikkuveli. Hyvin sitä riitti syliä ja kumpikin nukkui mun vieressä, minä poikien välissä.
Huono äiti fiilis kulkee äitiyden mukana aina :D nythän sitä saa kuulla ihan "pilaavansa kaiken" kuten katusählypelin kun käskee syömään välillä ja ruoankin pilasin ranskankermalla ja koulun ope ja terkkari otti yhteyttä että mitenkä kun sinun lapsi ei kuulema syö aamupalaa eikä osaa s-äännettä jne... hohhoi.
Aina jotakin huolta ja pelkoa, mutta yllin kyllin iloa ja hauskoja tilanteita, rakkautta. Sitä se on, elämä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top