Sotkeudun vähä tähä keskusteluun, vaikken ootakkaan muksua, muttaodotin yksin. Nyt likka 6,5kk ja hyvin pärjätään! Tosiaan tiivistettynä: kihloissa oltiin ja 8kk yritettiin saada alulle kunnes tärppäsi, oisko ollu rv 8-9, alko reilun vkon kestäny verinen vuoto, ja km epäilin. Loppu kuitenkin seinään kun ukko pakkasi tavaransa. Helvetinmoista olivat edelliset vkot, olin väsynyt ja huonovoipa, enkä kovin hyväntuulinenkaan, jonka piikkiin ukko pisti ettei viihdy kotona, joten ei näkyny pienimmässä mutkassakaan.
Mutta, raskaus eteni, ukko huuteli pitkin kyliä hakuavansa isä, vaikka parisuhde loppui. Rakenneultrassa löytyi molemminpuoliset kampurajalat ja kummasti yhteys väheni tämän jälkeen..loppui kokonaan 3-4kk ennen laata, vaikkakin siihenkin asti se oli usein ollut minun toimesta. Kaverit meni eikä töissä käynti huvittanut, lopulta olin loppuraskauden useita kuukausia lähes yhtäjaksoisella sairaslomalla. Ukon levittämiä puheita levisi ympäri kyliä joissa ei olllu perää ja ne teki elämästä helvetin. Ite sai hoitaa hevoset viimeiseen asti, vielä samana iltana synnyttämään lähtiessäkin hoidin iltatallin, ennenkun sitten jokunen tunti myöhemmin meni vedet ja eiku sairaalaan..
Nyttemmin tytön synnyttyä isästä on kuulunut sen verran, että huutelee perättömästi tyttöä vammaiseksi, niin vammaiseksi, ettei halua olla missään tekemisissä tämän kanssa. Käytiin asian suhteen poliisin puheillakin, ja kiisti kaiken samalla puhuessaan itsensä pussiin.. Ei ollut puhunut mitään olevina puoleen vuoteen, eli hän oli kuitenkin puhunut, vaikka aiemmin kiisti, että jutut olisivat hänestä lähtöisin.
Mutta: loppu hyvin kaikki hyvin, hyvin pärjättiin likka, minä, hevoset, koira ja pari kissaa ilman ihan heti lähinaapureita. Kampurajalat on oienneet hienosti ja ei o ukosta kuulunu mitään. Uusi mieskin löytyi, joka on ny ollu meidän elämässä 5kk ja hoitaa neitiä kuin omaansa. :) Mutta ehdottomana pidän, mistä sai kuulla ja itkuakin tihrustaa useaan otteeseen, ennenkuin todella suutuin ja sanoin suorat sanat: LAPSEN ETU, kyllä, mutta parasta joskus on että lapsi ei biologista "isäänsä" tunne tai ole yhteyksissäkään jos toinen ei siihen ole valmis. Turhan usein, kuten on huomattu, on kyseessä henkilö, joka ei tiedä mitä itse haluaa, eikä osaa olla lapsen säännöllisesti tarvitsemana tukena. Mutta LAPSEN LISÄKSI on ajateltava myös omaa itseään! Se ei todellakaan ole lapsen etu jos sinä itse et voi hyvin. Itsellä helpotti, kun tein selväksi niin muille kuin itsellenikin, että lapsi voi hyvin, kun minä voin hyvin. Oli hällä isää tai ei. Ja loistavasti on pärjätty! Voimia kehiin ni hyvin on hoitunu niin maatalon hommat ku muksu yyhoona siinä sivussa. Jos meinasi kipee päivä olla jalkojen tai masun kanssa, niin likka rintareppuun ja tallia siivoomaan! Yleensä pienempänä nukkuikin vaunuissa tallissa mukana sillä aikaa kun hoidin ilta ja aamutallit. Et kyllä täällä pärjätään kun ajatellaan realistisesti ja omakohtaisesti, eikä niin että mitä muut ajattelee. Kyl me ja te pärjätään! Tsemppiä kaikille yksin odottamiseen, yrittäkää nauttia raskausajasta kaikintavoin, luokaa me kaks tunnelmat. Itkusia ja haikeita iltoja varmasti on tulossa, mutta ne vahvistaa ja sieltä se joku fiksuhi mies joskus löytyy, kun sen aika on. :) Omani löysin netin kautta ja hyvin pyyhkii. ;) Onnee kaikille matkaan loppuraskauteen, synnytykseen ja elämään vauvan kanssa, kyllä te pärjäätte ilman miestäkin, elkää laittako kaikkea energiaanne niihin kun teillä on tärkeämpiäkin asioita ja huomattavasti mielekkäämpiä alla. :)
Toivottavasti ei kovin sekava teksti tullu, jotakin varmaan unohtukin, mutta alkuu tiivistetysti ja tsemppinä teille! Asiat näyttää ehkä vaikeilta ja tuntuu pitkäänki vaikeilta, mut kliseisesti, riittävästi ku taistelee ni kyl se omaks hyväks kääntyy. ;) Jakselimisia!
