Raskaana ja yksin

N

Nin4

Silmät suurina ihmettelijä
Moi!

Mahtaako olla muita yksin odottavia? Olis kiva kuulla muitakin.

Ite RV 18 menossa ja siis yksin lasta odottelen. Kävi niin että humalassa päädyin kaverin kans sänkyy ja tuloksena oli sitte se että raskaaks tulin. Panttasin tietoa n. kuukauden päivät ennen ku kerroin hänelle, pelotti kertoa ku kavereita kerran oltiin. Sen jälkeen kun kerroin, ni välit katkes kokonaan, ja hän sanos ettei halua olla lapselle isä mitenkään, ei edes rahallisesti, koska hänen esikoisensa kärsisi siitä rahallisesti. sovittiin että pysytään väleissä ja että asiasta ei puhuta enempää, ja että hän auttaa minua jonkin verran mutta ei kuitenkaan isänä. Molemmilla oli hyvä olla, kunnes hän meni kertomaan humalassa ex-naiselleen jolla oli hänen esikoisensa minun raskaudestani. Sitten alkoi mun helvetti. Sain tappo-uhkauksia, kunnian-loukkauksia ja muuta törkyä puhelimen ja netin kautta. Tämä ns. "isä" ei tehnyt mitään asialle vaan vaikeni ja antoi mun vaan kärsiä. Onneks tää piinaus on nyt loppu. Huomasin ettei yksin ole hullumpaa, kuhan saa tukea lähimmäisiltään. Se "isä" ei ole loppuen lopuksi mitenkään elintärkeä.
 
Hei!

En ole yksin raskaana, vaan olen naimisissa sekä uusioperheellinen ja ootan neljättäni, mutta sen verran toi sun kirjoitus kolahdutti, että oli pakko sulle kirjotella [:)] Ensinnäkin onnittelut raskaudestasi <3 Pärjäät kyllä aivan varmasti yksinkin lapsesi kanssa, siitä ei ole epäilystäkään, mutta sun kannattaa ottaa yhteyttä soskuun ja sitä kautta hakea elatusapua sekä tapaamisasioihin liittyvää, ettet joudu myöhemmin asioista tappeleen, jos tää "isä" saa päähänsä muuttaa mieltänsä tulevan lapsen suhteen. Tosin nythän ne elatusavut muuttuvat Kelan kautta maksettaviksi, ellei ole jo muuttunut (en muista ajankohtaa milloin se tapahtuu). Miten muuten - meinaako tää isä tunnustaa isyytensä? Vai joudutko ns. vaatimaan verikoetta isyyden varmistamiseksi? Suosittelen ottamaan yhteyttä soskuun, ihan lapsesi parhaaksikin [:)] Siellä he osaavat neuvoa kaikessa mitä tulee tehdä ja ottaa huomioon.

Mun mielestä ei ole hyvä vaieta asiasta, vaan nostaa kissa pöydälle ja parempi aina olisi, jos sovussa saisitte asiat sovittua (joskus se voi olla aivan mahdotonta). Ja ihmetellä täytyy ton x-naisen pillastumista [:-] Mitä tää asia sille kuuluu, koska eivät ole enää yhdessä tämän miehen kanssa vai ajatteleeko, että se on hänen lapseltaan jotenkin pois, kun lapsi saa sisaruspuolen?! Ja jos noita uhkailuja, jne vielä tapahtuu, nii kirjaa kaikki ylös, jotta sulla on todisteita, jos tarvit niitä joskus.

Tsemppiä!
 
Hei!
 
Minäkään en ole yksin raskaana, mutta olen kasvanut hyvin samankaltaisessa tilanteessa. Olin siis vahinkolapsi, varsinkin isälleni. (Tietysti siis molemmille, mutta äiti sanoi aina, että olin vahinko vain siihen asti kun hän tuli tietoiseksi minusta, sitten olin hänen oma pikku kultalapsensa [:)]) Isäni kuitenkin pitkin hampain tunnusti isyyden. Ja parempi olisi ollut, kun ei olisi tunnustanut...
Elatusmaksuja kun ei kuitenkaan maksanut, ja sitten äitini joutui erikseen anomaan niitä kunnalta, joka sitten, yhtä huonolla menestyksellä, yritti periä niitä isältäni. Isälläni lienee tänäkin päivänä ulosotossa valtaosa elatusmaksuistani, kuulin nimittäin, ettei viitsi siksi mennä töihin, kun suurin osa palkasta menisi ulosottoon... Varsinainen loinen siis koko mies.
Myöskään yhteyttä ei pitänyt, joskus kun olin vähän vanhempi, saattoi kännissä soittaa. Aikuisena olen jonkinverran itse joutunut pitämään häneen päin yhteyttä itsestäni riippumattomista syistä. En kuitenkaan millään tavoin tunne häntä isäkseni. Hän on minulle joku, jonka kanssa äitini on todistettavasti suhraillut joskus hamassa menneisyydessä.
 
Pointti siis edeltävästä kirjoittajasta poiketen siinä, että mikäli kyseinen henkilö ei halua vastuutaan kantaa, hän ei kuitenkaan tule sitä tekemään. Ei siis mielestäni kannata pakottaa verikokein ja muunlaisin kikkailuin miestä isyyttään tunnustamaan, vaan ottaa suosista "isätön" lapsi. Kunta maksaa tällöin elatusavun, ja tarvittavan henkisen (ja lapsenhoidollisen :) ) tuen saa, kuten äitinikin sai, omalta perheeltään ja ystäviltään. Lisäksi näin säilytetään sopu lapsen isän kanssa, joten hänestä saattaa ollakin jotain hyötyä elämässänne.
 
Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni, ja tämä on asia joka pitää harkita tarkkaan ja monelta eri kannalta.
 Minulla oli vahva ja ihana äiti, ja onnellinen lapsuus, en kaivannut isää. Miehen mallia elämääni toivat mainiot enoni, joista toinen ei tällä hetkellä meinaa housuissaan pysyä, kun olen raskaana, sillä on niin läheinen, että ihan on nyt papan roolia ottamassa. (Biologiseen isääni en aio lastani edes tutustuttaa, jollei lapsi sitä vanhempana itse vaadi) Myös äitini äiti, rakas mummini, joka nyt jo on enkelinä pilvenreunalla, oli aktiivisesti mukana kasvatuksessani. Ja apuna elämässä tietenkin myös kummini ja moni muu äitini läheinen ystävä, et uskokaan, kuinka monta "tätiä" minulla on [:D]
 
Onnittelen sinua lämpimästi raskaudestasi, ja toivon sinulle kaikkea hyvää. Uskon täysin, että pystyt ilman miestäkin tarjoamaan lapsellesi tasapainoisen ja turvallisen lapsuuden. Toivon sinulle runsaasti rohkeutta ja voimia!
 
Ja mitä siihen lapsesi isän exään tulee, siinä olen edellisen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla. Kerää kaikki mahdollinen todistusaineisto ja jos hän sinua vielä kiusaa ja häiriköi, ota yhteyttä poliisiin.
 
Heips Nin4,

olen yksin odottava, rv 33, joten maali häämöttää jo. Ikävä kuulla että olet joutunut tuollaisia uhkauksia  kärsimään, jos jatkuu ota ihmettä yhteyttä viranomaisiin.
Lapsen isä mullakaan ei ole innokas tunnustamaan isyyttään, joten en tiedä vielä mitä tehdä, on ristiriitaiset ajatuksen vielä itselläni.... toisaalta tuntuu että ei sitten jos ei isää kiinnosta ja helpommallahan sitä pääsis kun ei lähtis taistelemaan koko asiasta...mutta toisaalta.. periaatteesta lapsella kuuluu olla isä, virallisesti. Koska tiedän mikä kysely alkaa lapsen kasvaessa ja esikoiseni on jo 10v, sieltä tulee ja on tullut jo paljon kysymyksiä asiasta.  Olen kyllä päättänyt että olen mahdollisimman rehellinen esikoiselle, vaikka kaikkea hänen ei tarvitse tietää.  Mutta en ole asiaa niin paljon miettinyt (tai yrittänyt olla miettimättä) kun stressaa muuten liikaa ja rupeaa suututtamaan ja se ei ehkä tässä tilassa ole hyväksi... olen vain nauttinut raskaus ajasta.
Yksin ei tosiaan ole hullumpaa, (no,en ihan yksin ole kun pojan kanssa asustelen) vaikka olisihan se kiva jakaa asiat isän kanssa. Mutta niinkuin sanoit, kunhan on ne lähimmäiset tukea antamassa niin ihan hyvin pärjää. Täytyy yrittää katsoa asioita ja elämää aina valoisalta puolelta niin jaksaa taas eteenpäin.

Hyviä vointeja sinulle ja jos tarvitse juttuseuraa niin laita viestiä

 
Hei taas!

Sellaista asiaa vaan tuossa pohdin, että saako sitä elatustukea, jos ei ole ns. virallista isää?! Eihän sitä tosiaan muuten tartte isä lapselle olla, muuten kuin papereissa. Toi pakottaminen ei varmastikaan asioita auta, mutta aattelin ton elatustuen näkökulmasta [8|]
 
Heipu!
 
Elatustukea ainakin saa:
 
"Mikäli elatusvelvollinen laiminlyö vahvistetun elatusavun maksamisen, eikä sitä ole saatu perittyä elatusvelvolliselta ulosoton kautta, voi lapsen kanssa asuva vanhempi hakea elatustukea 31.3.2009 asti lapsen kotikunnan sosiaalitoimistosta ja 1.4.2009 lukien Kelan toimistosta.
Elatustukea voi hakea, kun:
- elatusvelvollinen on laiminlyönyt elatussopimuksessa tai tuomiossa määrätyn elatusavun maksamisen
- isyyttä avioliiton ulkopuolella syntyneeseen lapseen ei ole vahvistettu tai selvittäminen
on vielä kesken
- elatusapu on vahvistettu elatustukea pienemmäksi elatusvelvollisen puutteellisen maksukyvyn vuoksi."
 
 
 
heippa
olen yksin huoltaja kahdelle lapselle ja heidän isän kanssa kaikki on jo sovittu ja toimeen tulemme tapaamiset ja kaikki on kunnossa. no olen viikolla 19 ja odotan kaksosia isää en muista koska oli ikävä kyllä kyseisellä hetkellä humalassa kun lapset alkunsa sai mitään en kadu enkä ole vieläkään morkkista saannut vaikka yksin joudunkin lapsistani huolehtimaan ja minulla on suuri ystävä piiri joka on luvannut auttaa mahdollisimman paljon tiedän toki että elatusmaksut ja muut tuet saan lasten syntymän jälkeen enkä halua lapsien tuntevan oloaan "vahingoksi" sillä silloinhan pitäisi vanhemmille lapsillekkin sitä toitottaa vaikka kihloissa olimmekin eksän kanssa kun lapset alkunsa sai...
 
Hei,
suosittelen yksinodottajille Eve Mannun kirjaa "Musta tulee perhe-voimakirja yksinodottavalle". Siinä on paljon hyvää asiaa, kirjoitettu kokemuksesta. Tuosta isyysjutustakin sellaista mitä ei heti tulisi ajatelleeksi. Ja kaikesta muusta. Kannattaa lukea.
 
Onnellista odotusta!
 
olipa mukava löytää tämä tämmöinenkin keskustelunaihe.
Nin4, snoocs72 ja nanny 85... mäpäs liityn joukkoonne!!
 
Ihan ensimmäinen raskaus on menossa, ja aika alkutekijöissä vielä,
11+5. Maanantaina ultrassa kävi ilmi, että kas-kas niitähän on kaksi. Luoja, että oli
se yllätys, jos oli jo yksikin. Nyt olen ihan häkeltynyt onnesta. Ja ihmettelen, että
mistä tämä "kyllä mä pärjään" -fiilis tulee. Ja ylipäätäänkin tunne, että tämän lapsen ...nämä
lapsen pidän. Olen nimittäin aika työkeskeinen immeinen ....ollut [;)]
 
Ultra siirrettiin ens viikon maanantaille, koska lääkäri halusi tutkia kaksoset talon uusimmalla
laitteella. Ainut asia mikä jäi pelottamaan oli, että lääkäri aluksi ihmetteli pienuutta, ettei voi olla vk 11 vaan max vk 7.
....toivottavasti tämä johtuu siitä, että on kaksi. No maanantaina sekin sitten selviää.
 
Mun tarina on, että tapailin tätä lasten isää pari kuukautta (olen sitoutumiskammoinen) ja laitoin sitten
tapailun poikki. Kun huomasin olevani raskaana, ilmoitin isälle heti asiasta, koska mielestäni tämä juttu on 50% -50%.
 
Isä lähti tilanteeseen sillä mielellä, että nyt perustetaan perhe. Minä lähdin sillä mielellä, että lapsella on äiti ja isä, mutta eivät he ole keskenään parisuhteessa. Isä tähän sitten totesi, että hoida homma yksin. Tilanne on nyt siinä vaiheessa, että olen hänelle esittänyt sydämenpohjasta pyynnön, että olis lapsen (nyt lasten) kanssa tekemisissä isänä.
 
Aattelen niin, että suurin virheeni on, jos asettaudun lasten ja lasten isän väliin jotenkin poikkiteloin. Toki, jos isä ei halua, eikä ole valmis olemaan isä, niin en sillekään voi mitään.
 
Yeah, mutta jaksamista kaikille yksinodottajille!!! Kyllähän me vaan pärjätään.
 
 
Siis ymmärsinkö nyt, kristina, oikein. Eli tää isä siis halusi perustaa perheen vain lasten takia? Teit kyllä oikein kun et suostunut. Jos ainoa vaikutin on lapset, niin se ei pitkälle kanna. Kyllä siellä täytyy olla ne aidot tunteet ja suhteen täytyy toimia ennen kuin perheen voi perustaa. Täytyy nostaa sulle hattua [:D] Olen onnellinen sun puolesta ja olen ihan varma että pärjäät. Onpas jännä tilanne!! Kerro sit mitä maanantain ultrassa selviää. Mun mies halusi kaksosia, mutta mä olen kyl stä mieltä että kyllä se yksi riittää näin ensimmäiseksi lapseksi, mutta kyllä ne kakskin olis kelvannut. Kaikkein tärkeintä on se että lapsi/lapset on terve. Tsemppiä! [:)]
 
Enpä ole enää raskaana.. tai siis olen, mutta molemmat kaksosista ovat kuolleita. Huomenna nukutukseen ja kaavintaan. Elämä on. Jos oli huikea juttu tietää olevansa yllättäen raskaana, ja sitten vielä tietää odottavansa kaksosia... niin on vielä "huikeampi" juttu kuulla, että ei musta tulekaan äitiä.. mun elämä ei muutukaan, vaan se jatkuu "kuten ennen".
 
Kun tästä pääsee taas jaloilleen, niin voi että mikä kokemus tämä on ollut!! Nämä kolme kuukautta ovat olleet äärimmäisen hienoa aikaa, musta oli tulossa äiti. Ehkä joskus musta vielä tulee...
 
Toivon sydämeni pohjasta kaikkea hyvää teille odottaville!! Ja yksinodottajille vielä erityisesti, you can do it!! :)
 
Voi ei, kristina jos täällä vielä käyt, sydäntäsärkevää, todella. Toiv sinulla on ystäviä tukemassa tai jonkinlainen tukiverkosto ja jaksat olla vahva, ihminen on loppujen lopuksi ihme olento ja kyllä kestää kaikenlaiset koetukset. Ehkä vielä jonain päivänä -jos siltä siis tuntuu.
 
Tänne eksyin, koska mieheni on muuttamassa pois kun laskettuun on alle 3 vkoa. Yhdessä lasta suunniteltiin, tarvikkeet hankittiin ja kaikki näytti "ruusuiselta". Kun maali alkoi häämöttää, alkoi miehen ryyppyreissut tiheentymään ja hänestä tuli etäinen ja outo. Juuri kun itse olisin tukea ja turvaa tarvinnut. Hirveän riidan jälkeen (ryyppäämisestä) mies paljasti pelkäävänsä ettei hänestä olekaan isäksi, että hän vahingoittaisi vauvaa jotenkin ihan vaan koska on niin tumpelo. Hänelle oli siis iskenyt paniikki. Ei uskaltaisi muka olla vauvan lähellä ollenkaan jne. No, minä en oikein osaa miestä lohduttaa ja tukea, itselläkin pää niin sekaisin kaikesta ja olen nyt asenteella "kyllä minä pärjään yksinkin". En uskalla enää laskea mitään tuon miehen varaan. Hän on luvannut tulla ensi neuvolaan, ehkäpä kokenut neuvolatäti osaisi häntä rauhoitella, mutta itse olen kutakuinkin luovuttanut hänen suhteen. Varsinkin kun nuo ryyppäämiset vahingoittaa minua, sen olen päättänyt ettei alkoholi tule olemaan millään tavalla osa lapsen elämää -keinolla millä hyvänsä. Eipä tähän taida muuta ratkaisua ollakaan kun se miehen muuttaminen.
 
Tässä vaiheessa eroaminen tuntuu kuin joku olisi lyönyt jalat alta, ja itkemisen jälkeen olen lähinnä hölmistynyt. "Miten tässä näin kävi?". Puren hampaat yhteen ja päättäväisyydellä pärjätään. Juuri nyt minua askarruttaa se synnytyksen jälkeinen aika, kun on vielä heikko ja liikkuminen vaikeaa. Järkeilen että yksi asia kerrallaan, ja onhan meitä (valitettavasti?) aika liuta, yksinhuoltajia meinaan. Hyvin pärjänneitäkin.
 
Täällä kanssa yksin odotellaan [:)] rv 17
Meillä asiat meni niin, että yhdessä päätettiin että lapsi saa tulla. Tulin heti raskaaksi ja voi sitä onnea!!! [:D]
Emme siis asuneet yhdessä, mutta tietenkin asiaa sitten suunniteltiin. Yks kaks, mies alkoi tekemään ohareita, ei tullut käymään silloin kun oli luvannut, ei edes soittanut. Exällänsä yötä ja mua kohdeltiin kuin mua ei olisikaan. Miehen mielestä asiassa ei ole mitään ongelmaa, vaan minä teen asiasta suuren numeron ja näen kaiken musta-valkoisesti... MITÄ MENI OHI???? [:'(]
Hän on omien sanojensa mukaan onnellinen tulevasta lapsosesta ja haluaa olla mukana kaikessa...mutta...vasta sitten kun lapsi syntyy! Siihen asti minä saan kantaa kaiken yksin ja hän voi hillua missä tahtoo, meistä piittaamatta...ja mua ÄRSYTTÄÄ JA VITUTTAA TUO ASENNE ETTEN TIEDÄ MITEN SUHTAUTUA??? Jep jep...
 
Tervehdys Nin4 ja muutkin! Mulla nyt hiukan erilainen elämäntilanne, mutta keskustelu herätti paljon ajatuksia ja ajattelin, ettette ehkä pahastu, jos minäkin kirjoitan.
 
Mulla on 6-vuotias tyttö, jonka olen aikanani yksin odottanut, synnyttänyt ja alkuun kasvattanut. Ihan varmasti lapsen kanssa pärjää ja isyyttä ei tarvitse tunnustaa jos ei halua, elatustuki tulee kuitenkin. Isyyskin on niin kumma juttu, että se kun ei tule kiveksistä... Meidän tarina meni niin, että tapailtiin useampi vuosi ja sitten tulin raskaaksi. Isä ei isäksi halunnut, enkä kokenut sitä oikeaksi pakottaa (nimenomaan lapsen kannalta). Ajattelin, että lapseni on ansainnut jotain parempaa kuin miehen joka ei häntä halunnut. Myöhemmin, lapsen ollessa 1v "isä" ilmestyi uudelleen ja alkoi leikkiä perhettä kanssamme. Puolen vuoden jälkeen katosi. Tällöin pohdin asiaa uudelleen ja päätin tunnustuttaa isyyden, koska oli isää tullut perheeseemme leikkimään. Toki mies tunnusti ja hoiti maksut, mutta muutoin ei ollut missään tekemisissä. Jälkeenpäin mietin usein, että miksi edes yritin ja haavoitinko lasta pahoin, mutta tilanne nyt se, että olen löytänyt miehen, joka halusi olla myös isä, adoptoi lapsen ja nyt tulossa uusi tulokas jouluna. Hulluinta on, että tämä tilanne (raskaus yhdessä toisen kanssa) on minulle niin outo, että tuntuu, että kaikki on uutta.
 
Jotenkin se, mitä haluan sanoa, on se, että lapsen kanssa pärjää varmasti. Yhdestä ihmisestä tulee lapsen myötä eittämättä perhe ja yksi hyvä äiti on parempi kuin sata huonoa isää... Niinhän sitä sanotaan, että lapse tarvitsee vain yhden rakastavan ihmisen tullakseen kokonaiseksi. Ja todennäköisesti myös teillä (kuten minullakin silloin) on ympärillänne voimaa ja rakkautta tuovia ystäviä, vanhempia ym. joiden kanssa jakaa lapsen asiat!
 
Paljon tsemppiä ja uskoa toivon koko sydämestäni!!!
 
">

hei kaikille!

minäkin yksin odotan.. oon viikoilla 12+3, 22 vuotias ja asun helsingissä.. lapsen isän kanssa oli vain seksisuhde ja vahinko sattui..hän pesi kätensä koko jutustä eikä ole siitä tyypistä sen jälkeen kuulunut..lupasin hänelle että en vaadi mitään ja jätin hänet rauhaan..oon ollut tyytyväinen näin vaikka tottakai pelottaa tuplasti enemmän kun on yksin sit vauvan kanssa! apujoukkoja on onneksi äiti, veli ja ystävät, ilman heitä ei tästä tulis mitään..rankkaa tulee varmasti olemaan mutta oon tosi onnellinen tästä "pikku" vahingosta. onkos tääl muita helsingistä ja saman ikäsiä??? 
 
Täällä yks yksinodottaja lisää.

Eli mies on kuvioissa mukana omalla etäisellä tavallaan. Matkustaa ympäri maailmaa ja toivoo että välillä ilmoittelen Taavin kuulumisia.

 Ydinperhettä/uusioperhettä meistä ei koskaan tule, mutta mehä kyllä pärjätään ja hoidetaan tää homma niinku pitääki, toivottavasti [;)]
 
Heissan!
Tänne siis päätin ilmoittautua minäkin[:)]
Olen 38 v. uhmaikäisen pojan yh ja raskaana jälleen. Tätäkin lasta odottelen yksin ja aivan omasta vapaasta tahdostani...Taidanpa olla jonkin sortin sitoutumiskammoinen. Esikoisen isän kanssa jouduin kokemaan todella pahaa perheväkivaltaa ja ihme että selvisin suhteesta hengissä, joten ehkä sitten en vaan pysty ottamaan miestä tähän liian lähelle. Tulevan lapsen isän kanssa koitin seurustella oikein tosissani mutta en vaan löytänyt tarvittavia tunteita itsestäni, joten erosin sovinnolla. Sovittiin että hän saa olla lapsen elämässä mukana ja jos muuttaa tähän lähistölle (asuu siis eri kaupungissa) niin yhteishuoltajuus on helpompi järjestää.
Tiedän pärvjääväni yksin mutta silti aina välillä pelko myllää mielessä..."apua rahat loppuu, uhmaikä ja sylivauva, mahd. koliikki jne".
Olen tulevasta vauvelista tietysti iloinen mutta samanlaista onnea ja autuutta en ole kokenut kuin esikoista odottaessani. Ehkä on vaan niin tuoreessa muistissa kaikki että ylimääräinen hötköily on tästä syystä jäänyt vähemmälle.
Asun muuten Helsingissä ja la on 26.12.09... tämä tarkentui nu:ssa.
Onko muilla kokemusta tämän tyyppisestä paketista??? Tarkoitan nimenomaan tätä raskaana yksin ja uhmaikäinen esikoinen vielä antamassa oman lisänsä soppaan [:D].
Ihanaa että täällä on muitakin yksinodottajia maisemissa niin voidaan vaihtaa näitä raskausajan iloja ja miksei surujakin. Ainakaan itselläni ei kaikki päivät niin hirmuisen onnentäyteisiä ole olleet. Onneksi paha olo on helpottanut hieman ja kohta alkaa kesäloma!!!!
Ihanaa odotusta ja auringonpaistetta kaikille!!!!!!!
 
Tahdon minäkii ilmottaa, että yksin pärjää mainiosti ellei jopa paremmin ku jos ois vielä ylimääränen ukkeli hoijettava[:D] Itelläni on lapsi viisi ja puoli ja hyvin meilläkii on kahestaa menny. Nyt vaa on elämän tilanne sellanen että meijän kahen hengen perhe on kasvamassa neljä henkiseks kun on taloon tulossa mies ja tammikuussa syntyy vauva[;)]

niin ne elämän tilanteet muuttuu.

Yksinhuoltajana saa päättää ite kaikki eikä tarvii riidellä miehen tai anopin kanssa! varmasti löytyy auttavia käsiä. Ei ainakaa kannata murehtii [:)]
 
Takaisin
Top