Painonhallinta

Mulle paino on ollu lapsuudesta asti vaivana. Niin kauan, kun muistan, mun äiti on taivasteli sitä, kun oon pyöreä lapsi. Samaan aikaan mun annetaan mättää suuhuni vaikka kuinka isoja annoksia ja herkkuja vaikka millä mitalla. Luultavasti se oli jonkinlaista sääliä siitä, että olin superallerginen kaikelle ja ruokavalio oli tosi rajottunu. Siinä sitten miettii, että mikä on itsessä vialla, kun on liian iso. Teini-ikää lähetessä alko mantra siitä kuinka äidille hyvä paino oli se ja se ja että sillon äidin perään miehet vihelteli. Oli siinä sit ihmettelemistä, kun koulukiusaamisesta ahdistuneena ahdoin suuhuni kaikkee mitä kotoa löyty ja paino nousi yli sen, mitä äiti oli suositellut. Sen jälkeen kuvioissa olikin sit jo anoreksia ja sen jälkeen bulimareksia. Bulimia on nostanut päätään aina tasaisin väliajoin, kun paino on alkanut enemmän ahdistaa ja herkut, joita on kuitenkin ollut pakko saada, on täytynyt poistaa kehosta. Nää nykyiset kilot lienee juurikin niitä "rakkauskiloja", jotka on tulleet miehen kanssa saman katon alla asumisen aikana. Kumpikin on oppinut hoitamaan kaikkia tunteita syömisellä.
 
Minoon tainnu aina olla jollai tapaa ylipainoineen, vaikka liikunkin. Nykyisellään näit kiloja kertyny vaan ihan liikaa. Miehen kans ku ollaan liiaksi herkuttelijoita, lähinnä hiilarimätöllä. Esikon kohdalla mm. raskaus alkoi 10 kk yrityksen jälkee vasta ku noi 10kg pudotin. Tää toinen ei tuota vaatinu mut kai kroppa jotenki ei ekalla kertaa ymmärtäny mitä pitäs tehä.
Suurin syy painoon on epäsäännöllinen ruokailu. Elelin päivät kahvilla ja tupakilla nii voitte kuvitella mikä nälkä iski sitte illasta. Tähän oon onneksi saanu jotai järkee. Esikon raskausaika pakotti lopulta opettelee rytmiä.
Nyt vaan meinaa kääntyä siihen, et aamu/päivä menee ok ruokailujen suhteen, mut iltaa kohti "unohtuu" syödä... Sitte o nälkä ja huono olo ja etoo eikä tee mieli syyä ja väkisellä sitte syö sen mitä saa alas eli yleisimmin joku hiilarihöttö.
Syksyllä sitte alkaa kunnon rojekti ja tää akka laittaa ittesä kuntoo!
 
Hyvä Miuk! Mun altiivisuusranneke on tässä kuussa näyttänyt ihan parhaimmillaan 8000 askelta. Palataan kunhan reipastun. :) syksyn ryhmää
Odotellessa...
 
Mulla känny laskee askelia. Jos on koko päivän höpelin mukana menossa niin 10 000 askelta näyttää aika tasasesti olevan joka päivä. Ja sitä vähän pidän omana 'tavoitteenakin'. Laiskoina päivinä sit aika kaukana tuosta, mut reippaina päivinä taas reilusti yli :rolleyes:
 
Mulla tuli edellisessä raskaudessa kiloja enemmän kuin 20 ja niistä seitsemän jäi vielä riesaksi. En ole ihan mahdoton herkuttelemaa, mutta syön kunnon ruokia varmaan liikaa. Just tuossa ennen joulua sain vihdoinkin painoa alas kolme kiloa ihan vain liikuntaa lisäämällä ja pienentämällä annoksia ja hupsis sittenpä ne palasivatkin jouluna takaisin. No jouluna tykkään syödä ja olinhan tullut raskaaksikin. Nyt toivon kovasti ettei paino lähde hurjaan nousuun tämän raskauden aikana. Luulen, että osa syynä oli närästys joka pakotti jatkuvasti syömään jotain että se inhottava närästystunne pysyisi kurissa. Sillon mulle ei kukaan ohjannut lääkitystä. Nyt pidän huolen etten ainakaan närästyksen takia liho.
Nyt alkuraskaudesta ei voi muuta kuin mättää sitä mikä menee, mutta jospa sitten kohta puoliin pystyisi hallitsemaan syömistä. Kaksi kiloa oli tullut painoa lisää neuvolakäynnillä.
 
Mulla tullu jo tässä vaiheessa 4kg. Pelottaa tää tällainen tahti :sad001
 
Minis15, täällä kans puntari näytti jotain +4kg eikä kivalta tunnu:/ Muistanko väärin, luinko jostain että sullakin olis aiemmin ollu vähähiilarinen ruokavalio? Eiköhän tää lihominen ja turpoaminen mene ihan täysin hiilarimättämisen piikkiin.. en usko että enää jatkossa näin rajusti nousee.
 
Mulla paino on pysynyt aika samoissa lukemissa. Oonkin varma että koska paino ei tämänhetkisellä ruokavaliolla ja liikkumattomuudella lisäänny, että mun lihakset on surkastuneet... :sorry:
 
Lilja, kyllä hiilarimätön piikkiin menee. Olin joulukuun kolme ekaa viikkoa ketoosissa. Kaikki 2kk:n aikana syöty hiilari kerty samantien lantiolle ja vatsaan. Nyt vaan pitää toivoo, että nousu pysyy kurissa. Jätin nyt herkut ja pastat ja leivän pois. Hedelmiä vedän kyllä kilokaupalla, mut ei ainakaan laardia kertyisi enää epäterveellistä tuotteista.
 
Mäkin olen varma että lihakset on sulaneet olemattomiin tässä kuukauden täysmakaamisen aikana. Onneksi ei ole kovin paljon paino laskenut. Että jotain sinne olen saanut imeytymäänkin.
 
Minis, jepjep, musta tuntuu että mulle on läski kertynyt tasasesti joka puolelle.. mutta toki se on maha mistä sen ekana huomaa. Ja reidet, kun housut kiristää.. Mä jätin kans leivän nyt käytännössä kokonaan pois, kun enää ei tarvi miettiä mitä pystyis syömään vaan melkeinpä kaikki ruuat menee alas mitkä ennenkin. Herkut oli myös helppo jättää pois, tosin iltasin on usein pakko saada mehujäätä (ite tehtyä) huonon olon takia tai pari kirpeää karkkia. Ja kyllä, hedelmiä ja vihanneksia menee :D mut ne kyllä maistuu tällä hetkellä kaikista parhaiten. Greippiä ja veriappelsiinia tuolla jossain jo mainostinkin, ne on mun lemppareita.
 
Täällä viikko 14+2 ja olin laihtunut kilon neuvolan aloituspainosta mutta mulla kävi esikoista odottaessa kanssa että eka laihduin. :) mutta tuli mulka esikoista odottaessa 12kg jos nyt pääsis vähemmällä :)
 
Mä jemmasin vaa'an nyt kokonaan, koska tiedän, että jossain vaiheessa se paino lähtee nousuun ja en halua nähdä sitä ainakaan päivittäin :) nouskoon, en meinaa stressaa siitä sen enempää, mutta en vain tahdo nähdä niitä lukuja..
 
Ite oon kans aina ollu vähän ylipainonen. Jouluna painoo kerty ihan hirveesti ja puntari näyttiki 84kg pahimmillaan. Neuvolaan mennessä olin painon saanu putoomaan 80kiloon. Nyt kun on ollu niin etova olo jatkuvasti ni ei oo pahemmin tullu syötyä ja nyt paino 78kg.
Eli ainakaan vielä ei oo raskauskiloja tullu ja nyt viikkoja 13 :)
 
Nyt täytyy päästä vähän avautumaa painopulmista.. raskausajan syöminen on kyllä varmaan ehdottomasti se ahdistavin ja vaiken osa. Urheilutaustaa löytyy läpi elämän ja lihaksikas oon aina ollu vaikka pehmeetäkin löytyy että joku tykkäis halailla. Koskaan ei oo mitään syömishäiriötä diagnosoitu mutta semmosen rajamailla on kamppaillu aina kolmannesta luokasta lähtien. En pitäny itteäni koskaan lihavana ala asteella mutta vissiin sen koulum terveyden hoitaja oli eri mieltä. Sano suoraan että oon pahasti ylipainonen verrattuna koulukavereihin ja käski mun laihduttaa rajusti. Ei antanu mitään ohjeita mulle eikä äidille.
 
Ainoa mitä keksin oli että lopetan syömisen kokonaan.. no siitä lähti sitten mun putki kun ahmin ruokaa pari kertaa viikossa ja juoksin polveni rikki.. ei kelvannu tälle ihanalle terkkarille vaan vieläki sätti "ylipainosta". Tietenki nuo hommat vaikuttaa tänäki päivänä ja nyt ku mies on niin huolissaan mun syömisistä niin ahdistaa vaan enemmän ja enemmän. Tukeahan se vaan haluaa antaa mut ei ymmärrä ehkä sitte mun suhdetta ruokaan.. onko teidän kumppanit tarkkoja tiedän syömisistä ja miten suhtaudutte siihen?
 
Oletko jutellut miehesi kanssa, kertonut menneisyydestä ja nykyisestä suhteestasi ruokaan yms? Itse olen sairastanut anoreksiaa ja mieheni tietää sen- on upeasti tukena. Ja sanoin sille jo kun lapsi tuli puheeksi, että jos raskaus näyttää laukasevan ongelmia, niin sillä on lupa nostaa saman tien asia pinnalle ja varata aikaa psykologille jne. Ei se varmaan ilman tietoa menneestä osaisi suhtautua syömiseeni niinkö se nyt suhtautuu.. :>
 
Bijou, täälläkin painonnousu ahdistaa, koko ikäni jojoillu +-10kg, aina ollu normipainossa kyllä ja lihavimmillani lievästi ylipainon puolella. Lihastakin on. Nyt on enää 1,5kg siihen painoon, mitä enimmilläni koskaan oon painanut... tiesin, että tällä lähtöpainolla tuo mun ns.kipukynnys menee rikki, muuta silti, onhan se aika hirveää omasta mielestä. Mies ei oo oikeen tukenut tässä asiassa, en muista tilitinkö asiasta tässä ketjussa jo aiemmin vai jossain toisessa, mutta hän siis syö miten syö (ei minkäänlaista ruokarytmiä, grilliruokaa ja pullaa liikaa, ei se silti sen kropassa näy kun on tollanen luonnostaan riski), oikeastaan voi sanoa että onneks asutaan eri osotteissa, niin mun ruokailut menee arkena kuitenkin ihan hyvin. Mutta viikonloput, kun mies ensin tuijottaa mun mahaa ja kysyy "kasvaako toi vielä" ja heti perään on lähdössä grillille, niin ei tunnu kauhean kivalta (tämä tapahtui siis pari kertaa). Oon sanonu sille kyllä asiasta.

Ikävää että sulla on ollu noin osaamaton terkkari koulussa, painoasiat on kuitenkin jokaiselle varmasti jossakin vaiheessa elämää se arka paikka. Mut hienoa, että sun mies kuitenkin tukee sua! Voithan sä sanoa sille, että tiedät sen olevan huolissaan, mutta että sua ahdistaa. Ja sanot vaikka, että jos se huomaa oikeasti radikaalin muutoksen ruokailussa, niin ottaa vaikka sitten puheeks? Ja jos ihan oikeasti elämä pyörii vain tuon asian ympärillä, niin suosittelen lämpimästi psykologilla käyntiä. Ite kävin vuosi sitten pari kertaa työterveyden piikkiin, kun oli töissä tosi raskasta. Aluks ajattelin, että oonko mä nyt ihan pöpi ku tuonne meen.. Lopputulos oli kuitenkin miljoona kertaa kevyempi mieli, ajatukset sai järjestykseen ja muutenkin sain hyviä neuvoja, töissäkin sit helpotti pikkuhiljaa ja mieliala koheni.
 
Mä jemmasin itse vaa'an jo joku aika sitten, koska ihan turha sitä tuijotella. Neuvolatätin kanssa juttelin asiasta ja tuumasi, että ei minun ole sielläkään pakko katsoa mitä vaaka näyttää.

Minä luulen, että täytyy yrittää pysyä asenteella, että painonnousu vain kuuluu asiaan -joillain nousee enemmän, toisilla vähemmän, mutta jokaisella se nousee. Suurin osa tulee pääsemään aivan uusille luvuille..

Pitää vain yrittää syödä terveellisesti ja monipuolisesti- uskoen, että kyllä ne kilot sitten synnytyksen jälkeen karisee :)

Psykologille saa lähetteen neuvolankin kautta, jos siihen kokee tarvista. Yleensä puhuminen voi auttaa tässäkin asiassa, uskoisin.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top