Neuvola- ja ultrakuulumiset

Kyllä oli kiva päästä pitkästä aikaa neuvolaan ja nyt ensimmäistä kertaa vakkari-terkkarille. Hän on niin ihana ihminen, ollut itseasiassa josku minun harjoittelu -ohjaajana :)

Painoa oli itselle tullut sen verran, että nyt loppu herkkujen syönti tähän paikkaan.. Ei nyt mitään ihan hirveesti kuitenkaan (n.500g/vko). Verenpaine oli hieman laskenut 114/73, samoin Hb 119. Pissakin oli puhdas. Kohdun korkeus olikin jo 15 cm, joten yläkäyrille pääsin minäkin..

Vaavilla oli melkoinen vauhti päällä ja välillä liikkui pois mittarin alta. Syke vaihteli 155-175 välillä, ei meinannut ollenkaan rauhoittua. Terkkari merkkasi neuvolakorttiin lopulta +165. Hieman ehkä itseä alkoi mietityttää tuo korkea syke, mutta terkkari meinasi, että johtuu siitä että siellä niin kovin melskaa. Korkeat sykkeet on joka kerta kyllä ollut (+185, +165 ja nyt tämä +165). No 6.10 pääsen rakenneultraan, niin katsellaan siellä sitten niitä elimiä oikein kunnolla. Vilkas heppu joka tapauksessa :)
 
Minä olen saanutkin nauttia meidän veronmaksajien eduista oikein urakalla nyt elo-syyskuussa. Gyne vahvisti raskauden heinäkuun alussa, mutta sanoi että olkaa rauhassa kesälomalla. Elokuun alussa oli ensimmäinen neuvola, ultra ja seulonnat, onneksi kaikki hyvin. Nyt on sitten jo toinen neuvolakäynti takana, mutta aiemmassa sokerirasituksessa aamun arvot liian korkealla, eli olen seurannassa ja mittailen parin viikon välein 3 pv sokeria. Neuvolakäyntejäkin on tullut sen takia ylimääräisiä.

Kaikki on tähän saakka mennyt hienosti, oma olo ei ole paljon muuttunut muuten kuin että vaatteet alkaa kiristää.Vauvan syke viimeksi 160, liikkuu kuulemma hyvin ja oma verenpaine ja muut mittaukset ok. Rakenneultraa odotellessa, minullakin 6.10. tulossa.

http://lilypie.com/">http://lbdf.lilypie.com/Po6Kp3.png" width="400" height="80" border="0" alt="Lilypie Pregnancy tickers" />
 
Terveiset neuvolasta!

Tänään 18+0 ja kaikki erinomaisen hyvin.

Oma paino oli noussut viime kerrasta 700 g, mutta on edelleen 1,6 kg vähemmän kuin ekalla käynnillä.

RR 120/70
Hb ei mitattu, kun on ollut niin hyvä
U-Prot+U-Gluk. negatiiviset
Kohdunpohjan korkeus 17 cm
Syke 145
Liikkeet +

Sydänäänten kuuntelu on joka kerta yhtä jännittävää, kun pelkään, ettei ääniä kuulukaan. Kahdesti on nyt kuunneltu ja kummallakin kerralla on saanut vähän hakea, mistä ne äänet löytyy ja olen jo ehtinyt vähän huolestumaan. En tahdo kotidoppleria, hermoilisin vaan sen kanssa. ;)

Seuraava käynti 4vko kuluttua ja silloin sovitaan ajat lääkärineuvolaan ja sokerirasituskokeeseen. Tuota ennen pääsemme kuitenkin rakenneultraan 30.9.
 
Terveisiä neuvolasta!

Täällä tänään rv 20+0 ja valtakunnassa kaikki hyvin.

Mulla oli nyt ensimmäistä kertaa se ihan oma vakiterkkari ja hän oli kyllä todella mukava. Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka paljon, mutta pitihän se itse tarkastuskin hoitaa siinä samalla.
Paino mitattiin taas kaikki vaatteet päällä. Neuvolakortin mukaan, jos mennään sitä on tullut lähtöpainoon verrattuna lisää nyt n. 3kg. Omien laskujeni mukaan lisää painoa on tullut vain kilo. Neuvolakorttiin on näköjään merkattu painon nousun kohdalle +1kg  Jokatapauksessa painon nousu on ollut varsin maltillista tähän mennessä.

RR: 121/72
Hb: 126
U-prot ja U-Glug: negatiiviset (pissa puhdas)
Kohdunpohjan korkeus: 18cm
Syke: 145-155
Liikkeet: +

Meilläkin jouduttiin kaveria hieman haeskelemaan ennen, kun kunnolla saatiin sykkeet kuuluviin. Terveydenhoitaja kyllä lohduttavasti sanoi heti alussa, että äänet kyllä kuuluu, mutta taitaa kaveri olla ihan taka seinustalla, kun kuuluu niin kaukaa äänet. Kuulin kuitenkin itsekin äänet ihan loistavasti, vaikka kaveri karkuun aina yrittikin.
Neuvolatäti sanoi, että usein näillä viikoilla onkin kaikista hankalinta löytää vauvaa mahasta. Ovat kuulemma niin aktiivisia ja kuitenkin suhteellisen pieniä ja tilaa on paljon. Sanoi myös, että usein vauvoilla on ne omat vakiopaikat, mistä ne sitten löytyy ja sieltä löytyi tälläkin kertaa. Hassua.

En saanut vielä mitään kelan papereita enkä kyllä muistanut niiden perään yhtään edes kysellä. Unohdin myös kysyä lääkärin ottaman papakokeen tuloksia. Ei siinä varmaan mitään ollut, kun ei mitään sanottu.

Iiiih... ensi viikolla Rakenne Ultra!
 
Heippa!

Oltiin eilen rakenneultrassa ja kaikki oli juuri niinkuin pitikin. Pikkuinen nukkui ensin pää alaspäin ja kätilöllä oli vaikeuksia mittailla paikkoja. Onneksi toinen heräsi ja liikuskeli vähän niin saatiin kaikki mitattua ja tarkistettua.

Ja löytyihän sieltä jotain jännittävääkin tietoa, meille tulee poika! :)
 
Tänään oli kolmas neuvola, viikkoja 17+5 ja mamma ja vauva voi hyvin! Saatiin myös niskaturvoke riskiluku, 1/18000 eli hyvin asiat senkin suhteen. Hb 123 RR 115/69 Puhdas pissi Vauvan syke 146-149 (kuului hyvin) Multa ei kyllä mitään kohdunpohjan korkeutta mitattu (enkä kyllä tottapuhuakseni tiiä ees mikä se on) Ja en kyllä liikkeistäkään mitään merkintöä saanut. Kyllä siellä muljuamista tuntuu mutta ei niitä kyllä kai sen kummemmin tarkkailtu. Eli hyvin pyyhkii:)
 
Kohdunpohjan korkeus mitattiin mulla nyt ekan kerran ja kuulema tässä vaiheessa ei ole ihan tarkka, kun kohdunpohja on vähän hankala löytää. Se on mitta häpyluusta kohdun korkeimpaan kohtaan, jonka neuvolantäti etsi painelemalla mahaa. Mittaillaan tästä lähtien joka kerta ja katsotaan, pysytäänkö käyrällä (eka mitta meni sentin yli maksimin, muttei kuulema haittaa).

Liikkeet merkattiin neuvolakorttiin, kun kerroin niiden tuntuvan.
 
Tinttiäinen: Kohdunpohjan korkeus eli SF-mitta mitataan häpyluusta kohdun korkeimpaan kohtaan. Neuvolkortin takaosassa on taulukko jossa menee ylä-ja alakäyrät ja sinne terveydenhoitaja sitten merkkaa ne omat mitat. En tiedä, missä vaiheessa sitä yleensä aletaan mittaamaan, vaihtelee varmaan hieman paikkakunnasta riippuen.
Liikkeitä ei mullakaan sen kummemin tutkittu. Tarkkari kyseli vaan, onko tuntunut ja kuvauksieni perusteella merkkasi + liikkeiden kohdalle ruutuun.

Kiva, että sielläkin on kaikki kunnossa
 
Jeps. Johan selkityy:) ei tosiaan vielä puhuttu mitään. Kai mun maha on vielä niin pieni ja olematon:)
 
Tolla kohdun pohjan korkeudella ja masun koolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Masun koko riippuu täysin odottajan rakenteesta ja siitä kui hyvin vielä kudokset pitää masun kasassa. Toissynnytäjillä yleensä kudokset löysempiä ja siksi masu antaa nopeammin periksi kuin esni synnyttäjillä.

Oojalle onnea poikauutisista!!!!

Ja kaikille muillekkin hyvistä neuvolakäynneistä. Pikkuhiljaa siis alkaa olla rakenneultrien aika. Saas nähdä kui moni saa arvauksen sukupuolesta.
 
Eemi03: Kiitos! Eihän tuo tietenkään ihan 100% varmaa ole kuin vasta synnytyksessä, mutta kyllä se kätilö erittäin varmana piti asiaa. Ja saatiin todisteeksi kuvakin, jossa on selkeä uloke :D Mun äiti sitten uutisen kuultuaan kävi ostamassa mummin pikkupojalle oikein herrasmiesten asun valmiiksi: collegehousut+ruutukauluspaita+slipoveri! Oli kuulemma niin suloinen asukokonaisuus, että oli pakko ostaa. Heheh, ihanaa kun on innokkaita isovanhempia niin pikkuinen saa söpöjä vaatteita ja hyviä hoitopaikkoja. :)

Ja onnea kaikille muillekin hyvin sujuneista rakenneultrista! Ihanaa kuulla, että suurimmalla osalla on sujunut raskaus hyvin näin pitkälle saakka. Puolessa välissä ollaan, enää samanlainen matka sitten synnytykseen. :)
 
Täälläkin pitkästä aikaa neuvolakäynti takana (rv17+4) ja olihan helpotus kuulla että kaikki on hyvin. Ei sillä, että olisi ollut mitään syytä tulla huonoja uutisia, mutta tämä neljän viikon väli tässä vaiheessa kun ei mitään liikkeitä tunnu ja doppleria ei ole, on kovasti pitkän tuntuinen emoticon

Lisärautaa nuo nyt määräsivät kun hemo oli laskenut alle sadan. Eivät halua millään uskoa, että tämä äidiltäni peritty ominaisuus ei raudalla parane, mutta syödään nyt sitten ja kärsitään taas mahan kanssa.

Kolmen viikon päästä olisi rakenneultra ja sitä seuraavalla neuvolakäynnillä saadaankin sitten jo paperit että voi alkaa pakkausta tilailemaan. Ei jaksaisi enää odottaa...!
 
Nyt on rakenneultrassa käyty (rv 20+4) ja vaavelilla kaikki hyvin! :)
Hän kylläkin meni koko ajan karkuun eikä meinannu näyttäytyä, näytti vaan peukkua ja meni takas piiloon :D
Kätilö sanoi että TYTTÖ tulee!! Jee!
Laskettu aika ei muuttunut eli se on siis 5.2.2012. Paino 340g ja sydämen syke 129.
 
Ihana lukea kaikkien rakenneultrakuulumisia ja etenkin nuo tyttö- ja poikalupaukset saavat itseni taas niin malttamattomaksi! Vielä kaksi viikkoa rakenneultraan!!!! emoticon
 
Meillä myös rakenneultrassa käyty. Murunen oli todella eloisa ja hyvä että malttoi olla paikallaan niin että antoi itsestään kuvaa. Viikkoja 19+4 ja mittojen mukaan 20+4, murunen on kasvanu hurjasti, koska meillä on aika tarkka varmuus siitä milloin ovulaatio tapahtui, joten viikoja ei voi olla viel noin paljon.Mukaan saatiin 6 kuvaa ja ihaniahan ne ovat.

Kätilö oikein kysyi että halutaanko tietää sukupuoli ja POIKA on tulossa! Voidaan nyt kutsua Murusta nimellä, mikä oltiin pojalle ajateltu ja tuntuu oikein hyvältä käyttää nimeä! Tuleville mummeille ja vaareille oli kanssa ihana kertoa sukupuoli ja nimi!

Harmi ettei näitä ultria ole enää useampia olisi ihana päästä vielä kurkkaamaan kuinka siellä masussa elellään! Nyt vaan sitten nautitaan potkuista ja odotellaan seuraavaa neuvolaa ( 3 viikon päästä) ja sydänäänten kuuntelua!
 
Heippa mammat ja onnittelut kaikille iloisista rakenneultrakuulumisista!

En olekkaan aikoihin kirjoitellut tänne mitään, lueskellut olen kuitenkin teidän juttuja. Aika kiireinen syksy ollut..
Viime torstaina meillä oli kolmas neuvola. Verenpaine oli ok, Hb laskenut viime kerrasta (kuukadessa) 140--120, sain rautapakkauksen mukaan jo, ja joka toinen päivä pitää kuulemma ottaa. Pissa oli puhdas ja SF mitta 17cm, sanoi että yläkäyrällä mennään. Vauvelin sydämensyke oli vahva ja koko ajan potki anturia. :) On vain jotenkin outoa kun en vielä(kään) tunne mitään liikkeitä, neuvolatäti kuitenkin sanoi että ihan normaalia se on vaikkei vielä tunnekaan. Itse odottelen niitä kuitenkin malttamattomana jo! Rakenneultra lähenee päivä päivältä, sitä on jo pitkään odoteltu, täällä se olisi 5.10. Ei enää onneksi kauaa vaikka voisihan se olla jo.. :D

Onko teillä muilla Bola-korua? Äiti halusi ostaa mulle sellaisen, onhan se hieno (tykkään muutenkin kaulakoruista), toivottavasti vauva nyt sitten kuulee sen "kilinän"..

Vielä yksi asia. :D Onko teillä muilla ollut jo selkä/alaselkäsärkyä? Mulla on nyt jo alaselkä ajoittain tosi kipeä ja neuvolasta suosittelivat tukivyötä. Onko kenelläkään kokemusta niistä? Pitäisi sellainen varmaan ostaa, jos siitä olis apua.. En vain oikein ymmärrä kun ne koot menee vain esim. s, m tai l ja netistä mun pitäisi se tilata kun täällä päin niitä ei myydä missään. Mistä tiedän mikä on minun kokoni?! :D

Kivaa loppuviikonloppua kaikille.


 
Minde90 älä huolehdi, en minäkään vielä tunne liikkeitä kunnolla vaikka viikot 20+1 ja vasta pari viikkoa on edes jotain tuntenut. Toki itteäkin rasittaa ja huolestuttaakin kun ois kiva kun jo paremmin tuntuis, mutta taitaa tuo olla niin yksilöllistä.. Rakenneultraan vielä reilu viikko. 

Mulla on myöskin ollut jo alaselkäkipuja. Sekä selkälihaksissa että selkärangassa on tuntunut kipua. Teen hoitotyötä ja selässä muutenkin nuoruuden harrastuksen jättämää nivelten löystymistä... Ei kyllä naurata jos nyt jo selkä oireilee. :/ Ajattelin kanssa tukivyötä kokeilla. Meilläpäin semmoisen ainakin saa treveyskeskuksen fysioterpaeutilta lainaan. En raaski sitä kuitenkaan itelle ostaa, kun lainaankin saa. 
 
Itsellä alaselkäkipuja ja tukivyö on auttanut! Suosittelen kyllä kaikille sen hankkimista jos on selkäkipuja raskauden aikaan... Copypaste:sin tän yheltä sivustolta:Huomioithan kokoa valitessasi, että valmistaja on huominut kasvuvaran tuotetta tehdessään, joten sinun ei tarvitse valita normaalia kokoasi suurempaa kokoa. Valtse siis oma normaali kokosi<---tämä luki carriwell ja anita merkkeissä>
 
Minulla on bola-koru. En ole vielä alkanut käyttää sitä. Onneksi se ääni on melko vaimea niin ei ala liikaa ärsyttämään käyttäessä.
 
Mulla ollut jo 2 kk alaselkä/issiastyylisiä kipuja... Kaiken lisäksi mulla on seisomatyö, jossa on paljon kävelemistä ja liikkumista koko päivän ajan. Ostin siis tukivyön välttyäkseni liiallisilta sairaslomilta.

Kävin ihan erikoisliikkeessä kyselemässä ja sain hyviä neuvoja sieltä vyön käyttöön ja kokoon. Normaalisti olen kokoa 40 suunnilleen, ja minulle sopi mainiosti Anita tukivyö kokoa S. Sanoivat liikkeessä, että se olisi ihan maksimisuuruinen minulle ja tulee sopimaan koko raskauden ajan, kun siinä on venymävaraa. Olen pari kertaa käyttänyt sitä töissä ja erittäin tukevalta on tuntunut, ei ole ollut selkäkipuja pariin viikkoon.

Tässä olis vielä linkki mun blogisivuille, just nimittäin kirjotin tuosta tukivyöstä sinne. Siellä on myös kuva, kun mulla on se päällä niin näät minkäkokoiseen kroppaan se S-kokoinen tukivyö sopii. http://nrj.fi/blogi/mama/2011/09/19/tukivyo-vatsalle
 
Takaisin
Top