Millaisia kokemuksia neuvolasta? Teetkö täsmälleen heidän ohjeidensa mukaan?

Meillä ei tällä hetkellä käytössä olevissa pituuskäyrissä kyllä katsota vanhempien pituutta ollenkaan, lastenneuvola ei tiedä kuinka pitkä olen elleivät sitten äitiysneuvolakortista kopioineet, miehen pituutta ei ole koskaan kysyttykään.
 
ikäviä kokemuksia sanoi:
Terveydenhoitajat eivät oikein itsekään ymmärrä niitä käyriään.Ihmiset todella ovat yksilöitä ja kaikesta mahdollisesta ylä- alakäyrillä olemisesta ei saisi tehdä numeroa.
Tiedän perheen jossa lasta alettiin syöttämään enemmän(väkisin) koska terveydehoitajan mielestä kulki liian alakäyrällä painokehitys.Tyttö oli aivan normaalin hyvinkehittyneen lapsen näköinen.Äiti otti ohjauksen tosissaan ja isä vastusti syöttöä.
Läheltä seurasin sitä touhua ja meitä oli useita ihmisiä joista väkisinsyöttäminen vaikutti kaikista suurimmalta ongelmalta, mutta äiti luotti terveydenhoitajaan.No, aika näyttää kehittyykö jokin syömishäiriö tms. lapselle, mutta yhtään en ihmettelisi vaikka näin kävisi.
Terveydenhoitajien ammattikuntaan on kyllä luottamus mennyt ja kehottaisin kaikkia muitakin suhtautumaan pienellä varauksella näiden tätien ohjantaan, sekä välttämään liian henkilökohtaisista asioista puhumista.

Tälläviikolla olen lasten kanssa taas menossa terv.hoitolaan ja koitan nyt vähentää käynnit niin minimiin kuin vain voin.Myöskin käyntien "unohteluja"todennäköisesti edelleen jatkossa tulee kohdallamme.

Pystyn paljon parempaan äitiyteen, kun kyseinen ammattikunta pysyy kaukana elämästämme.

Oma kokemukseni psykologeista kuuntelijoina on lähes aina ollut hyvä ja epäonnistunut kohtaaminen heidän kanssaan harvinainen poikkeus, kuten kaikkien muidenkin mielenterveysalan ammattilaisten kanssa.Terveydenhoitajien kohdalla suhdeluvut menevät sitten juuri päinvastoin. Hyvä empaattinen ja muutakin kuin fyysistä hoitoa ymmärtävä terveydenhoitaja on kyllä harvinainen tapaus, ehkä niitäkin on, mutta omalle kohdalleni ei ole vielä tällaista sattunut.
Click to expand...


Ehkä sinun kannattaisi vaihtaa tätiä ettei tästä asiasta tarvitsisi tressata ja oma järjenkäyttö on sallittua.
ps. kannattaa myös miettiä että kuka voisi olla se vaikea tapaus. Sinä vai ne muut tädit.
 
"Itse olen pohtinut tuon mielenterveysasioiden vaikeuden neuvolamaailmassa johtuvan ehkä osittain alan koulutuksen puutteesta ja osittain siitä, että viimevuosina mediassa ovat vanhempien vakavista mielenterveysongelmista johtuneet perhetragediat, saaneet niin paljon huomiota. Toki perhetragediat ovat mielestäni uutisoinnin arvoisiakinja niistä on syytä oppia, mutta osittain ne kyllä varmasti aiheuttavat turhaakin paniikkia."

Koulutuksessa on mielestäni paljon parantamisen varaa, mutta niinkuin useammassa koulutuksessa mennään aina trendien mukaan. Nyt tuntuu olevan pinnalla hoitotieteet, itse valmistuin jo 10 vuotta sitten ja silloin jo vouhkattiin hoitotieteistä. Onhan näilläkin paikkansa, mutta toivoisin koulutuksen palautuvan enemmän käytännönläheiseksi. Ensimmäiset 2 vuotta mentiin samalla koulutusohjelmalla kuin sairaanhoitajat ja tämän jälkeen alettiin perehtymään terveydenhoitajan työhön. Harjoittelut olivat armottoman lyhyitä, 3 viikkoa. Tietenkin myös kokemus tuo varmuutta ja tällä alalla et ole koskaan täysin valmis.

Työn ohella voi kouluttautua, kunhan siihen annetaan resursseja. Mielestäni terveydenhoitajan velvollisuuksiin kuuluu haketua koulutukseen niille osa-alueille jotka tuntuvat itselle vierailta.

Puheeksi ottaminen voi näissä asioissa olla todella vaikeaa ja tapoja on monia. Myös sillä on merkitystä miten toinen osapuoli ottaa asian. Terveydenhoitaja voi todella mallikaasti hoitaa tilanteen, mutta toinen osapuoli ei sitä näin koe. Asiasta pitäisi pystyä keskustelemaan, mutta jos jompi kumpi sulkeutuu on vaikeaa luoda yhteyttä. Näillä perhetragedioilla voi olla suuri merkitys ja tietyllä tavalla voi luoda tunnetta, että terveydenhoitajat kyttäävät, vaikka todellisuudessa on varmasti panotettu, että tuntosarvet tulee pitää herkällä. Ja nämä asiat voivat luoda ristiriitaa. Toisille tarjotaan apuja ja joku voi kokea sen loukkaavana ja heidän vähättelynä. Nämä ovat vaikeita asioita.

Mielestäni avoimuus on avainasemassa, mutta ketään ei tähän voi pakottaa. Voi olla, että tekstini on erittäin sekava, mutta yritin pienessä ajassa saada jotain ajatuksiani esille. :love022
 
tth,13.:lle-Terveydenhoitaja voi todella mallikkaasti hoitaa tilanteen, mutta toinen osapuli ei sitä näin koe.-
Mitäköhän tällä lauseella tarkoitat?
Oma kokemukseni onnistuneesta tilanteen hoitamisesta välittyy asiakkaastakin siten, että asiakas kokee tuleensa oikein ymmärretyksi ja juuri oikealla tavalla kohdatuksi.Mikäli näin ei tapahdu, kyseessä on todennäköisesti epäonnistunut tilanteeseen puuttuminen.

Omalla kohdallani esim.terveydenhoitajan ei olisi tarvinnut antaa mitään ohjetta ja varsinkaan ottaa kantaa lääkitykseen, koska en häneltä ollut mitään "mielialaongelma" apua hakemassa.Häneltä oli virhe mennä puuttumaan tilanteeseen, kun toimiva hoitosuhde(lääkäriin) oli jo muualla.Mutta täti mitä ilmeisimmin hätääntyi kuulemastaan ja ymmärrän kyllä, jos syvempää kokemusta mielialaongelmien hoidosta ei ole.Ihmettelen ettei kunnollista yksilötyönohjausta ole terveydenhoitajille ja he myös "sähläävät" masennus, saatika vakavampienkin mielenterveyshäiriö asiakkaiden kanssa.
Luulisi kunnollisen työnohjauksen olevan edellytys heidän mielenterveys kommenteileen.Esim. mielenterveystoimistoissa vaaditaan ´vastavalmistuneelta ammattilaiseltakin yksilötyönohjaus.
Kun epäonnistuu kommenteissaan, eikä voi käsitellä tapahtunutta ammatillisesti, seuraukset joutuu kärsimään asiakas.Mahdollisesti myös seuraavat asiakkaat vastaavien tilanteiden värittyessä negatiivisesti.
 
Lisään vielä että terveydenhoitajien oman ammattialan osaamiseen raskaudenhoidosta ja lapsien terveysneuvonnasta olen ollut pääosin tyytyväinen, siihen asti kunnes olen mieliala taustoistani maininnut.Perus työnsä ovat kyllä erinomaisesti osanneet, ilmeisesti olen heille sitten hankalampi tapaus.

Äitiys on sujunut ok ja mitään ongelmia ei lapsilleni ole tullut, päinvastoin.Päivähoidosta ei ole valitettu ja kaikki testit ovat aina läpäisseet kirkkaasti.Sitä yritin TH:llekkin painottaa että varsinkin kun hoidan myös lapsia, he ovat elämässän 1. sijalla kaikessa, myös oman mielialani suhteen olen tarkkana että pystyn tekemään parhaani.Aina ne maailmat eivät kuitenkaan kohtaa.
 
Ikäviä kokemuksia: Lauseeni ei ollut kohdistettu sinuun, vaan yleisesti. On tilanteita, jossa asiat eivät kohtaa. Tämä on valitettavaa, mutta ala kuin ala, niin ihmisiä vain kaikki ollaan. Tarkoitin esim. tilannetta jossa tehdään kysymys, saadaan vastaus ja jatketaan kysymyksellä. Toinen voi kokea tämän tungettelevana ja toinen ei. Terveydenhoitaja on voinut toimia täysin asianmukaisesti, mutta asiakas ei välttämättä näin koe.

Mielestäni terveydenhoitaja on kohdallasi toiminut väärin, koska niin kuin itse sanoit, sinulla on täysin toimiva hoitosuhde lääkäriin. Syytä en voi kuin arvailla miksi hän on näin toiminut. Tietenkin neuvolassa tulee myös huomioida vanhempien hyvinvointi, mutta liika on liikaa.

Työnohjaus on hyvä ja toimiva, mutta harvoin kunnallisella puolella mahdollista. Paljon vedotaan rahaan, mutta tiedä sitten mikä on totuus. Tiedän myös tilanteita joissa nämä on koettu turhiksi. Tiedä sitten minkä vuoksi. Ei olla itse haluttu avautua, työnohjaajan ammattitaidottomuus???

Nämä mielenterveys asiat ovat mielestäni sellaisia joihin tulisi panostaa enemmän koulutuksessa. Toivottavasti näin tulisi tapahtumaan pian. Sinulla on ilmeisesti jo pari huonoa kokemusta neuvolan terveydenhoitajista? Mietin, että voisiko vielä vaihtaa... Terveydenhoitajia on kuitenkin paljon ja monella on hyvä ammattitaito. :)
 
Bambille:Ehkä olen se hankala osapuoli, mutta ammattitaitoa on juuri se että osaa luovia eteenpäin niistä asiakkaan tuomista hankaluuksista huolimatta.Annoin myös TH:lle tähän useita tilaisuuksia, mutta tilanne ei siitä auennut vaan jumittui oikein kunnolla.Tekstini tällä palstalla on omien huonojen kokemusten myötä negatiivisesti värittynyttä, mutta monesti on myös samakaltaista kokeneita ja kun tunnekokemusta käsittelee, niin asiat asettuvat paremmin oikeisiin mittasuhteisiin.Juuri tuolla tavalla että vedotaan asiakkaan hankaluuteen siirretään epäonnistuminen asiakkaan kannettavaksi ja se on erittäin helppoa juuri psykiatristen/mielialahäiriö asiakkaiden kohdalla.

tth 13:lle, Mielestäni yksilötyönohjauksen puute tai se ettei sitä osata hyödyntää on julkisenpuolen terveydenhoitajilla kyllä suuri epäkohta, kun ajattelee miten haasteellisia asiakkaita ja perhetilanteita voi tulla vastaan.Hoidettavina on vauva- ja lapsiperheitä, joilla koko elämä edessä.Olisi jo kansantaloudellisesti erittän kustannustehokasta estää esim.neuroosien, saatikka vakavampien häiriöiden siirtyminen sukupolvelta toiselle ja tähän tulisi yhteiskunnan todella panostaa.
Minulla ei mitään ongelmaa nykyisen terkan kanssa ole.
Minulla on luottohenkilöt omien asioiden käsittelyä varten.Kiva kun vastailette ja otatte kantaa.
 
Vielä tth13:lle, Hoitotieteen tehtävä on mm.kehittää käytännön hoitotyötä ja tehdä tutkimusta kehitettävistä alueista ja saada tällä toiminnalla tarvittavaa rahoitusta hoitotyölle.
Hyvä tutkimuskohde olisi asiakkaiden kokemukset TH:n mielenterveys ja parisuhde työstä sekä miten näitä taitoja voitaisiin kehittää.
Tämä tuli mieleeni kun tuolla aiemmin kirjoitit hoitotieteestä.Hoitotiede kuitenkin vielä aika lapsenkengissä ja jää luultavasti opiskelijoidenkin mielissä"leijumaan" teoreettiselle tasolle.Helpompi tehdä kuten aina ennenkin tehty, vaikka kehitettävää olisi vaikka kuinka ja paljon.Kehittämisestä tietysti ensisijaisesti vastuussa esimies.
 
Olen kanssasi samaa mieltä, että yksilötyönohjaus olisi monessa paikassa tarpeen. Se ei kuitenkaan ole vain terveydenhoitajien syytä, että näin ei ole. Useammat kunnat säästävät kaikesta mahdollisesta, vaikka tulevaisuutta ajatellen ne säästökohteet eivät ole oikeat.

Myös lisäkoulutuksia ajatellen, olisi mielenterveys asioihin kiinnitettävä enemmän huomiota. Onneksi koulutus tarjonta on jo alkanut muuntumaan tähän suuntaan. Selvästi alettu kiinnittämään huomiota epäkohtiin.

En tietenkään tarkoita, että hoitotieteet tulisi unohtaa koulutuksessa. Enemmänkin se, että osattaisiin paremmin hyödyntää tieteitä ja käytäntöä. Voi tietenkin olla, että tähän on jo muutosta tullut. Omasta valmistumisesta kuitenkin jo se 10 vuotta, niin uskon myös kehitystä tapahtuneen. Enkä todellakaan tarkoita, että pitäisi mennä niin kuin aina ennenkin. Tämä ala on mielestäni sellainen, että itseään tulee kouluttaa vuosien varrella, koska kehitystä tapahtuu. Aina on mahdollista oppia uuttaa ja kehittyä ammattilaisena, ei pidä jäädä vanhoihin rutiineihin.

Enkä toivo, että yleistetään asia niin, ettei yksikään terveydenhoitaja osaa käsitellä mielenterveysasioita. Terveydenhoitajia kuitenkin työskentelee monessa eri paikassa, ei pelkästään neuvolassa. Omassa työssäni työterveyshuollossa on paljon panostettu mielenterveysasioihin, koska onhan tämä asia tärkeä työssä jaksamisen kannalta. Itse olen erittäin ylpeä ammatistani ja osaamisestani.
 
tth 13:lle, Onhan se totta ettei voi yleistää eikä leimata koko ammattiryhmää.Olen vain oman urani aikana huomannut että moni mielenterveysasiakas ohittuu perusterveydenhuollossa kokonaan, aina ei siis ongelmia edes huomata.
Mielestäni myöskin ongelmana perusterveydenhuollossa on ollut se että asiantuntijuuden ajatellaan olevan terveysohjeiden/terveyskasvatuksen antamista myös mielialasta/ihmissuhteista keskusteltaessa.Kuitenkin auttava toiminta erityisesti psykiatriassa/psykologiassa on asiakkaan kuuntelemista, tukemista, eläytymistä ja voimavaraistamista siten että asiakas löytää itse keinonsa selviytyä.Se vaatii kykyä reagoida siihen mitä asiakas sillähetkellä tuntee ja sanoo( ei jotain THL:n yleisohjeiden antamista jotka fyysisiin ongelmiin sopivat ihan ok) ja mielestäni vaatii työnohjauksellista tukea.Vuorovaikutuksen asiantuntijoita ovat psykologit joita voisi hyödyntää(eivät yleensä terveyskeskuslääkärit) tai MTT:n henkilökunnan työnohjauskoulutetut henkilöt.Suorien ohjeiden antaminen voi olla todella haitallistakin.Varsinkin jos ei ota huomioon ketä ohjaa ja mitä ohjattava on asiolleen jo tehnyt ja asiasta tietää tai sillähetkellä tuntee.Mieliala/ihmissuhde asioissa me olemme kaikki samalla viivalla, siinä ei voi olla jotain ylhäältäpäin tulevaa "asiantuntijuutta".
Voihan olla että olen joiltainosin väärässäkin, mutta aika pitkällä kokemuksella tiettyjä toimintatapoja vaan on alkanut hahmottua.Virheiltä ei voi työssään kukaan välttyä, kuitenkin moni tilanne on korjattavissa jos huomaa että asiakas vaikka loukkaantuu aiheellisesti tms.
Somaattinen lääketiede sopii minun mielestä tosi huonosti tuohon perhetyöhön ja ymmärtääkseni terkat kuitenkin usein tekevät tiivistä yhteistyötä TK lääkäreiden kanssa, perheneuvola psykologit tms ammattikunta olisi oikea yhteistyökanava.
Vaikka tämä on nyt tiukkaa kritiikkiä niin olen myöskin tosi hyviä terkkoja tavannut, joskus.
 
Oikeassa olet siinä, että kuunteleminen on yksi tärkeimmistä asioista kun puhutaan psyykkisistä vaivoista. Yhtä oikeaa mallia ei ole, jokainen asiakas on yksilö. Itse olen ainakin näin oppinut ja toiminut. Valmiita malleja ei voi tarjota, vaan ne räätälöidään yhdessä. Jos terveydenhoitajan resurssit eivät tähän riitä, niin asiaan otetaan muita tahoja mukaan. Perusterveydenhuollossa se vain tuppaa olemaan terveyskeskuslääkäri, jonka tulisi osata huomioida asiakkaan tarpeet. Ikävä kyllä usein näissä tunnutaan ratkottavan ongelmat pillereillä, vaikka todellinen tarve olisi psykologin/psykiatrin palvelu.

Moni asia varmasti toimisi paremmin jos järjestettäisiin moniammatillisiatiimejä. He voisivat tavata yhdessä ja kehittää toimintaa. Itse olen siinä hyvässä asemassa, että työssäni on tämän kaltaisia tiimejä.
 
Mikäli olet psykiatrinen sairaanhoitaja ymmärtänet mikä ero on esim. psyk. sairaanhoitajan näkökulmassa ja tavassa auttaa ja mikä "perus" terveydenhoitajan asennoitumisessa ja siinä minkä ajatellaan olevan asiantuntijuutta.

Kaupungeittain taitaa olla isoja eroja millaista apua tarjotaan.Tiedän henkilön jolle oli syntynyt vauva, parisuhde kriisissä ja masentuneisuutta, hänelle tuli kotiin lastenpsykiatri keskustelemaan äidin kanssa ja ohjaamaan vauvanhoidossa.Mielestäni juuri tuollatavalla avun täytyisi tulla perheelle suoraan kotiin.Toisaalta täytyisi myös ymmärtää enemmän kuka mitäkin apua tarvitsee ja yhteistyöstä erikoissairaanhoidon, perhekeskuksen ym tahojen kanssa voisi olla hyötyä ja tämän voisi ajatella lisäävän vuorovaikutuksellistakin osaamista.
Mielestäni perusterveydenhuollon osaaminen psyykkisistä ongelmista on kirjavaa.Minulla on kokemus huippu hyvästä työterveyslääkäristä ja sitten vastakohdasta, joka suurinpiirtein pakotti toimimaan tahtomallaan tavalla ja vuorovaikutustaidot puuttuivat.Uskoa hänellä kuitenkin oli omaan tekemiseen vaikka ihan "päin seiniä" menikin.

Jollaintavalla haluan perheiden avuksi lähitulevaisuudessa olla, sillä olen huomannut että psykososiaaliselle tuelle olisi tarvetta lapsiperheissä paljon enemmän mitä on tarjontaa.
 
Pätevyydeltäni olen myös psykiatrinen sairaanhoitaja. Toisaaltaan ymmärrän mitä tarkoitat, toisaaltaan en. Kun työskentelen, niin en ajattele "vain" psyk. sh:n näkökulmasta tai ns. "perus" terveydenhoitajan näkökulmasta. Vaan nämä molemmat ovat osa ammatti-identiteettiäni. Eikä mielestäni voi sanoa, että vain terveydenhoitajat asennoituvat ja ajattelevat olevan asiantuntijuutta. Tätä tapahtuu ihan jokaisessa ammattiryhmässä, esim. myös psykiatrisilla sairaanhoitajilla. Painopisteet omaan asiantuntijuuteen on vain eri monilla ammattiryhmillä. Se, että osataan hyödyntää toisten ammattitaitoa/asiantuntijuutta on rikkaus.

Se onkin suuri kysymys millä saadaan perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito yms. tahot hyvään yhteistyöhön. Toisissa kunnissa tunnutaan panostavan niihin kunnolla ja toisissa ei tunnu yhteistyö sujuvan millään. Tapellaan rahoista ja siitä kuka määrää ja mitä.

Hienoa, että haluat olla tulevaisuudessa perheiden avuksi. Tällaista juuri mielestäni tarvittaisiin. Toivottavasti asiaan panostetaan enemmän lähitulevaisuudessa.
 
nimim tth 13:lle, Ihan yksinkertaiseti somaattisen ja psykiatrisen puolen lähestymiserolla tarkoitan seuraavaa; esim.
Ehdotin somaattisen puolen lääkärille tiettyä mielialalääkettä, joka tuli omaan käyttööni, seurauksena lääkäri selvästi tästä potilaan aktiivisuudesta närkästyi ja tuntui pitävän erittäin tärkeänä että hän on se joka tämän lääkitypuolen tietää ja määrää mitä itse parhaaksi näkee.Eli tällainen auktoriteetti asema tuntui olevan tärkeää.

Olin psykiatrilla ja hän kysyi minulta, kun ammattini puolesta olen seurannut eri ihmisten psyk.lääkityksiä, niin mikä lääke olisi minun mielestäni sopiva ja mitä haluaisin?Aina psykiatrille olen ehdottanut, jos olen tarvinnt mieliala lääkettä ja tämä käytäntö on kaikille psykiatreille sopinut varsin hyvin.Sama harvemmin luontevasti onnistuu somaattisella puolella.
Sama tilanne on myös muun hoidon suhteen.Nykyinen psykiatrini kysyi minulta ensi kertaa tavattuamme, mikä minua on auttanut?, kun taas terveydenhoitaja ohjeisti suoraan mitä minun tulee tehdä, ilman että edes kuunteli mitä itse olin mieltä asiasta, ainakaan se ei mennyt perille.Vaikuttaa että somaattisen puolen henkilökunta, kun saa tietää asiakkaan mt diagnoosista, eivät enää luota asiakkaan omaan kokemukseen(ei siitäkään huolimatta että olen itse kokenut psyk puolen ammattilainen) ja kertomukseen, vaan tekevät arvioitaan joillain muilla perusteilla.Kun esim ekan lapseni terkalle olin maininnut masennus taustastani,( jonka seurauksen kommunikointi jumittui täysin)kysyin häneltä että miksi hän ei suoraan ota selvää minulta itseltäni miten psyykkisesti jaksan, niin hän alkoi kyselemään onko vauvalle ostettu tavaroita, sänkyä tms? Ihan ulkokohtaisia asioita, joista hän sitten ilmeisesti yritti päätellä jotain???
Voisin sinulle kertoa vaikka kuinka pitkän litanian kokemuksia miten psyk.diagnoosi hankaloittaa somaattisen puolen hoitoa, mutta jätetään tämä nyt tähän.Hyvä jos itse toimit toisella tavalla ja on kykyä tasavertaiseen,aitoon kohtaamiseen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Kaikilta se ei onnistu.
 
Sama. Itselleni terveyskeskuslääkäri aikanaan ilmoitti, että melatoniini on ainoa, mitä hän ikinä kirjoittaa univaikeuksiin. Piste. Muuta on turha pyytää vaikka olis mikä lääkitys ollut toiselta lääkäriltä joskus jne. ja oli kovin mielialalääkkeiden vastainen asenteeltaan myös. Psykiatrit tai toisaalta yksityisen puolen yleislääkärit kuuntelevat potilaan toiveita helpommin (psykiatrit usein, kun ymmärtävät asiakasta paremmin - yksityinen puoli, kun siellä tajuavat olevansa palveluammatissa, ja tyytyväinen asiakas tulee helpommin takaisin).

Onhan se hyvä ettei kaikkia lääkkeitä tuosta noin vain asiakkaalle kirjoiteta kun se pyytää, ei lääkäri ole mikään lääkeautomaatti, mutta kyllä just uni- ja psyykelääkkeet sekä kipulääkkeet on sellaisia, mihin terveyskeskuksessa tyssää asiointi heti vaikka olis kuinka syytä ja aihetta niitä käyttää ja saada. Kun herää ne väärinkäytösepäilyt jos osaa jotain reseptiä itse pyytää. Sitten nämä väärinkäyttäjät osaavat kyllä taas johdatella lääkärin määräämään juuri sen haluamansa lääkkeen kun on siitä useiden vuosien kokemus...

Ja onhan poikkeuksia suuntaan ja toiseen. Itselleni osui kouluiässä aivan käsittämättömän uppiniskainen ja juuri auktoriteettiaan pönkittävä psykiatri, jonka luona kävin väkisin murjottamassa kerran viikossa. Eikä antanut vaihtaa psykologille jolla käynneistä olisin itse kokenut minulle olevan oikeasti hyötyä koska "minun piti työstää näitä vihan tuntemuksiani." Edelliset pari terveyskeskuslääkäriä ja terkkaria jotka on kohdalle osuneet on taas olleet tosi mukavia, myös mitä noihin univaikeuksiin jne. tulee.
 
Lisään nyt vielä kerran tämän, ettei kenellekään jää epäselväksi, lapsien terveydenhoito on sujunut hienosti ja se terkkojen perustoimenkuva.Kyllä tunnen myötätuntoa terkkojakin kohtaan, hyväähän he kaikki ovat tarkoittaneet, vaikka mielialapuolesta kommunikointi ei sitten olisi onnistunutkaan.
En myöskään usko että on kyse yksittäisten ihmisten "mokista", vaan yleisimmistä toimintatavoista, joskin varmaan mt puolen osaajiakin löytyy.
 
nimim.Elmiinalle: Joo, joka lähtöön löytyy työntekijöitä.
Olen huomannut että jos jotain pitkäaikaisempaa vaivaa on, niin kannattaa käyttää mahdollisen TK:n lisäksi erikoislääkärin ammattitaitoa, jos vain talous sallii.Itselleni viimeksi psykiatri määräsi parhaimman unilääkkeen mitä ikinä ollut, ei ole myöskään riippuvuutta aiheuttava. Kaikessa tietysti ihmiset ovat yksilöitä ja sama valmiste voi jollekin toiselle aiheuttaa ikäviä sivuvaikutuksia.Itse en ota mielelläni mitään lääkettä, joka mahdollisesti aiheuttaa riippuvuutta.Mitään riippuvuusongelmaa itselläni ei koskaan ole ollut, mutta ettei olisi mahdollista sellaista alkaa kehittelemäänkään.Pameja en käytä ollenkaan, vaikka niitäkin psykiatrit ovat tarjonneet.
Pitkäaikaisen unettomuuden kehittyminen lasten kanssa ei kyllä mikään hyvä juttu ja vaikeuttaa erittäin helposti mahdollista mielialaongelmaakin.Monesti ihmiset myös alkavat käyttää päihteitä ja tällätävalla itse "hoitaa"uni tai mieliala tai elämän kriisistä johtuvia ongelmia.Parempihan se nyt on että lääkärin valvonnassa käyttää sopivaa mieliala tai unilääkitystä.Psykoterapia tehokas kaikenlaisiin mielenalueen ongelmiin ja ainakin omasta mielestäni ensisijainen keino, jota kannattaa käytää.
 
Palaan tähän neuvola-aiheeseen nyt, kun tuo mielenterveyskeskustelu tuntuu hiipuneen. :)

Itsellä on nyt kahden viimekerran jälkeen mennyt aivan hermot omaan neuvolatätiini! Ennen tätä olin vain hieman välillä ärsyyntynyt häneen, mutta nyt on jo semmoinen olo, että vaihtoon menee!

Viikko sitten sain kuulla asioita kuten 'sitten KUN imetyksessä tulee ongelmia' ja 'sitten KUN seksielämä on pilalla' ja toivoessani, että vauva syntyisi mukavan pian itsestään, kun käynnistyksellä äitiyspolilla 'uhkailevat', niin täti lannisti minut sanomalla 'et sä kyllä vielä ainakaan pariin viikkoon synnytä!'. Ja tietääkseni perustuen ei yhtään mihinkään sen parempaan, kuin mutu-tuntumaan.

Eilen täti sai minut itkemään, kun puhuessani käynnistysasian minulle aiheuttamasta ahdistuksesta, hän sanoi 'Niin! Voihan ne päättää käynnistää jo maanantaina!' :O :mad: Tämä taas on asia, joka sotii kaikkea sitä vastaan, mitä olen äitiyspolilla lääkärin kanssa keskustellut, eikä perustu yhtään mihinkään! Mutta kun asia jo valmiiksi ahdistaa kovasti ja hormonit jylläävät, niin tuo sai kyllä itkemään ja ahdistuin vain lisää!

En todellakaan ymmärrä mihin tuo terveydenhoitaja noilla möläytyksillään pyrkii! Eikö neuvolan olisi tarkoitus tukea ja auttaa raskauden aikana, eikä aiheuttaa lisäahdistusta ja maalailla piruja seinille?
 
Mulla on kyllä vaan hyvää sanottavaa omasta neuvolan th:sta, mutta ei se tietenkään tarkota että aina tekisin kaiken just niinkun neuvolassa käsketään. Oon kuitenkin saanu hoitajalta vastauksen kaikkiin kysymyksiin mitkä on mieltä painanu, hän on myös osannu kuunnella kun on ollu ongelmia ja suhtautuminen on aina ollu tosi ymmärtäväinen.

Neuvolalääkärit onkin sitten ihan eri asia. Meillä on 2 lääkäriä neuvolassa ja oon nyt käyny molemmilla pari kertaa. Ekan käynnin jälkeen olin ihan poissa tolaltani kun lääkäri tuomisti suoralta kädeltä mun kuntosaliharrastuksen ja kauhisteli myös mun työtä. Tunnelma oli koko käynnin ajan kiree ja itelleni jäi ihan surkee ja väärinymmärretty fiilis.

Seuraavat käynnit kävin toisella lääkärillä ja ne käynnit oli niin järkyttäviä että harkitsin oikeesti jo etten käy omassa neuvolassa enää ollenkaan! Lääkäri oli hätänen eikä keskustellu ollenkaan, mutisi vaan jotain epämäärästä ja vaikutti vaivautuneelta. Musta tuntu ettei se lääkäri kuunnellu mua ollenkaan tai ainakaan ottanu mua millään lailla tosissaan. En oo tosiaan ollu enää pitkään aikaan työkykynen, mutta saikkua kirjoteltiin aina vaan viikko kerrallaan, joka mun tapauksessa on yhtä tyhjän kanssa ja vielä kaiken lisäks sekä mun että neuvolan ajan tuhlausta! Ihan naurettavaa juoksuttaa mua neuvolassa viikko toisensa jälkeen kun tilanne töissä eikä mun vaivojen suhteen muutu mihinkään. Lääkäri määräs mulle myös 5min käynnin perusteella mielialalääkkeitä, vaikka ite en koe että mun mielialassa olis mitään vikaa. Uniongelmia on kyllä ollu mutta niillekin löytyy ainakin omasta mielestäni syy mun fyysisistä oireista ja työrytmistä. Siitä ei kuitenkaan edes keskusteltu, vaan koska oon aikoinani ollu pitkään masentunu ja muutenkin ongelmissa ja lääkkeiden varassa niin se oli ilmeisesti lääkärin mielestä ainoo hyväksyttävä vaihtoehto myös nyt.

Olin lääkärin toiminnasta niin pöyristyny että olin todella helpottunu kun viimesin lääkärikäynti olikin taas sillä lääkärillä jolla kävin myös ekassa lääkärineuvolassa. Mielialalääkkeitä en siis ikinä hakenu, kävin juttelemassa muutaman kerran neuvolapsykologille, joka oli ihan samaa mieltä mun kanssa ettei mun mielialassa tosiaan oo vikaa. Viimesin lääkärikäyntikin menikin jo ihan hyvin. Tuli itelleni mieleen että ehkä lääkärikin oli nyt rennompi kun vastaanotolla ei ollu opiskelijaa mukana vaan oltiin ihan kahdestaan. Samanlaisia kokemuksia on myös th:n vastaanotolta. Mieluummin siis asioin vain sen yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Sairasloma-asiastakin saatiin vihdoin juteltua viimesellä lääkärikäynnillä, mutta sitä ei silti määrätty yli 10 pv kerralla, joten otin ja kävin sitten yksityisellä erikoislääkärillä joka kirjotti sairaslomaa äitiyslomaan saakka. Kaikki lääkärit ja th on kuitenkin koko ajan ollu yhtä mieltä siitä etten mä tuu enää palaamaan töihin ennen äitiyslomaa, siks oon niin paljon ihmetellykkin pätkittäisiä sairauslomia.

Neuvolasta on siis kokonaisuudessaan aika ristiriitasia kokemuksia, mutta sitä yhtä ääliölääkäriä lukuunottamatta oon kuitenkin pääasiassa tyytyväinen saamaani hoitoon ja varsinkin terveydenhoitajalta saamaani tukeen ja apuun.

Noi kirjavat lääkärikokemukset on kyllä saanu mut miettimään että minkä ihmeen takia sellanen ihminen joka ei selkeestikään viihdy potilaskontaktissa on terveyskeskuslääkärinä tai varsinkaan neuvolalääkärinä!? Mulle tää on ainakin ollu aika haastavaa aikaa alusta asti ja luottamus hoitohenkilökuntaan olis todella tärkeetä kun kaikki on niin uutta ja erilaista. Tuntuu kyllä että se toinen neuvolaläkäri on täysin väärä ihminen siihen hommaan. Kyllä neuvolalääkärin pitäis osata luoda potilaalle luottavainen olo (ihan niinkun kaikkien muidenkin lääkärien tietenkin)!
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top