Millaisia kokemuksia neuvolasta? Teetkö täsmälleen heidän ohjeidensa mukaan?

Noh, sinänsä Pöh on varmasti (ja toivottavasti) oikeassa, että suurinosa on varmasti pääsääntöisesti neuvolatäteihin tyytyväisiä. Muutenhan koko neuvolasysteemi olisi jo kaatunut, tai ainakin muuttunut suuresti. Kuitenkin on paljon myös niitä, joilla kokemukset ovat kaikkea muuta kuin hyviä ja tämähän on niiden purkamiseen oikein hyvä reitti, kun saa anonyymisti purkaa ajatuksiaan. Montaa ihmistä voi myös helpottaa tieto, ettei ole asian kanssa yksin. Täältä voi myös saada sopivasti kannustusta siihen neuvolatädin vaihtamiseen (jos on niin onnekas, että se on mahdollista, kuten on saanut lukea, pienillä paikkakunnilla ei välttämätä ole).

Mitä tulee 'yleisiin valtakunnallisiin suosituksiin', voi niistäkin lukea monen kohdalta, ettei turvallisuudesta ole varmuutta, eli välttämissuositus perustuu lähinnä siihen, ettei ko. valmisteen turvallisuudesta ole aukotonta todistetta, eikä raskaana olevilla naisilla voi oikein ihmiskokeitakaan tehdä. Osa suosituksista on todellakin myös täysin valtakunnallisia ja esimerkiksi inkivääri, jota suomessa THL kehottaa välttämään on useissa maissa (kuten USA:ssa suoiteltu luonnontuote raskauspahoinvoinnin helpotamiseksi. Myös mainitsemani yrttiteet ovat omasta mielestäni melko turhaan listalla: En kertakaikkiaan ymmärrä miksi sama yrtti, jota saa käyttää mausteena ruuanlaitossa, on yhtäkkiä teessä vältettävä! Kaiken (minun) logiikan mukaan ruuassa noita yrttejä tulee nautittua enemmän, kuin teessä.

Lisäksi täällä myös puhetta herättäneet kasvukäyrät ovat mielestäni yksinään huono työkalu. Itsekin olen saanut ensin kuulla kasvaneeni liian nopeasti ja sitten liian hitaasti. Tiedän kyllä, ettei kasvukäyriä ole tarkoitettukaan orjalliseen tulkintaan, mutta ikävän usein kuulee tarinoita, joissa unohdetaan katsoa lasta, kun käyriä tuijotetaan niin tarkasti.

Itse myös muistan joutuneeni 5-vuotis neuvolassa erityiskyselyyn, piirtäessäni prinsessan 'ilman käsiä'. Neuvolatäti alkoi painostamaan minua käsien piirtämisestä, kunnes selitin, että prinsessa pitää käsiään selän takana 'koska äitikin piirtää prinsessat aina niin, kun käsiä on hankala piirtää'. Tämänkin jälkeen jouduin (omasta viisivuotiaan mielestäni) 'pilaamaan' piirrustukseni, kun neuvolatäti vaatimalla vaati prisessalle kädet.

Ja kaikesta näistä huolimatta koskaan neuvola tai kouluterveydenhuolto ei onnistunut bongaamaan kotonamme rehottavaa alkoholiongelmaa tai väkivaltaa, joten kyllä mielestäni on perusteltua käydä keskustelua neuvola- ja kouluterveydenhuollon ongelmista. Ongelmat eivät tule korjatuksi, jos niistä vaietaan. Nämä netin foorumithan eivät mitään yksinään saa aikaan, mutta ehkä näistä saa tarpeeksi moni ihminen voimaa viralliseen valitukseen (jos aihetta on) ja muutoksia tapahtuu. :)
 
Samoilla linjoilla ReginaVeritaksen kanssa olen.Ei minunkaan lapsuudenperheestä alko- ja väkivalta ongelmaa bongattu ja nyt ajatellen, hyvä niin.Jos perusterveydenhollon osaaminen nykypäivänä on tällä tasolla, mitä se on ollut vuosikymmeniä sitten?Onkohan perheneuvolaa silloin ollutkaan?
Olen miettinyt tuota kouluterveydenhoitajien mahdollisuutta jollaintavalla ennaltaehkäistä esim.kouluampumisia tai nuorten mt ongelmien hoitoa, niin täysin mahdottomalta asialta kyllä vaikuttaa, ovat siihen ihan väärä ammattiryhmä.Vaatisi psykiatrian ammattilaisia jalkautumaan nuorison joukkoon.Nuorisopsykiatria sitäpaitsi erittäin vaativaa nuorisopsykiatriaan koulutetuillekin, saati terveydenhoitajille jotka "sutivat" jo ihan helppojenkin tapausten kanssa.Koulupsykologeilla saattaisi olla osaamista, mutta heitä on aivan liian vähän, ovat ylityöllistettyjä.

Aihe meni nyt ehkä liian raskaaksi, mutta haluan kuitenkin tuoda esille että mielestäni matalankynnyksen mielenterveyspalveluita tulisi olla kunnolla saatavilla varsinkin nuorille, ilman että ihminen leimaantuu mt- asiakkaaksi ja saa kärsiä siitä lopunikäänsä.

Kaikenlaisia asioita tulee mieleeni kun kohtaa näitä terveydenhoitajia,joilla pasmat sekoaa kanssani vaikka asiani olen erittäin mallikkaasti hoitanut ja osaan heille ihan suoraan kertoa ja olen myös kertonut, miten minua voi auttaa.Ei onnistu, vaan he tekevät asiat omalla tavallaan ja se on heistä oikein.Esim. kukaan nuori tai ensimmäistä kertaa masentunut ihminen tuskin osaa sanoa mikä häntä auttaa ja miten häntä autetaan, kuten minä.

Terveydenhoitajien kanssa on elettävä heidän ehdoillaan, muuta en voi todeta.
 
ikäviä kokemusia sanoi:
Aihe meni nyt ehkä liian raskaaksi, mutta haluan kuitenkin tuoda esille että mielestäni matalankynnyksen mielenterveyspalveluita tulisi olla kunnolla saatavilla varsinkin nuorille, ilman että ihminen leimaantuu mt- asiakkaaksi ja saa kärsiä siitä lopunikäänsä.
Click to expand...

Nostan tämän lainauksen täältä vielä erityisesti esille, sillä olen hyvin samaa mieltä.
Ilokseni olen kuullut ihan viime vuosina aloitetuista projekteista, joissa matalan kynnyksen apuun ja ennaltaehkäisevään toimintaan on ihan todellisesti satsattu (esimerkiksi kouluissa). Toivottavasti tämä kehitys leviää laajemmallekin ja kaikkiin kuntiin arkipäiväiseksi.
 
Mmm. Ja huumausaineiden käyttäjille pitää saada hoitoa matalammalla kynnyksellä ilman leimautumista narkkariksi. Isommissa kaupungeissa tähän on ihan yritystä sekä huumeongelmaisten että nuorison suhteen, mutta pikkukaupungeissa anonyymina säilyminen ja mahdollisuus saada apua ilman pysyvää mt- tai addiktiomerkintää papereissa on lähes mahdotonta. (Samoin kuin esimerkiksi lakisääteisen anonyymin HIV-testin saamisen mahdollisuus on monilla paikkakunnilla mahdottomuus.) Ja isommissakin kaupungeissa saat tutkia pitkään, että löydät oikean tahon, jota lähestyä.
 
Noiden terveydenhoitajien kanssa meni ihan loistavasti koko raskaus ja vauvan hoito tasan niin kauan kun eivät mitään tienneet mt hoidoistani.Mielestäni aika käsittämätöntä miten tällaisen hyvin hoidossa olevan mielenterveyden häiriön (lievimmän diagnoosin) tietäminen voi pilata koko hoitosuhteen. Näin kuitenkin kävi molempien terveydenhoitajien kanssa, joille asiasta kerroin, papereihini ei asiaa kirjattu.Kolmatta kertaa en tule koskaan enää kokeilemaan heidän ammattitaitoaan.Sen takia menin asiasta kertomaankin koska olin tyytyväinen saamaani apuun ja koin heidät luottamuksen arvoisiksi.Mitään muuta johtopäätöstä en kokemusteni perusteella voi tehdä kuin että heidän ammattitaitonsa ei riittänyt.Mitään F diagnoosia en myöskään raahaa perässäni, koska se todella leimaa ja vaikuttaa siihen millaista apua saa.
Mielelläni haluaisin tähän jonkun teveydenhoitajan kommentin, miten on mahdollista että ymmärrys asiakasta kohtaan ei lisääntynyt, vaan käy F diagnoosin kanssa ihan pänvastoin?Mitä mielestäsi/mielestänne asialle voisi tehdä?En usko että kyse on pelkästään yksittäistapauksesta, vaan kokemukseni kertovat jotakin somaattisen puolen käytännöistä ja asenteista.
 
ikäviä kokemusia sanoi:
Terveydenhoitajien kanssa on elettävä heidän ehdoillaan, muuta en voi todeta.
Click to expand...

Totta valitettavan usein. Itselläni on kokemusta kolmesta, kahdesta äippäneuvolaterkkarista ja yhdestä lastenneuvolaterkkarista ja heistä ainoastaan nykyinen äitiysneuvolaterkka osaa hoitaa käynnit asiakaslähtöisesti. Hän onkin kyllä ihan helmi. Harmi että se on aika arpapeliä minkälaisen saa. Tuttavillani on kokemukset menneet aika 50/50, osalla loistavia, empaattisia terkkoja, osalla ei käynneistä ole muuta hyötyä kuin mittaukset, joista niistäkin joskus nousee meteli ihan turhista.
 
En tiedä kuinka moni ylipäänsä sitten osaa suhtautua näihin mielenterveysasioihin. Kun käytännössä ne ovat aika arkinen juttu, kaikilla on jotakin ongelmaa, enemmän tai vähemmän, ja kaikille meille kyllä jonkin diagnoosin saisi jos haluaisi löytää. Raskaan sarjan patologia on sitten ihan eri asia, eikä niitä tulisi rinnastaa, mutta en tiedä jos ihmiset sitten niputtavat kaiken lievästä masennuksesta vaikeaan harhaisuuteen samaan lokeroon? Eli heti jos käyttää jotakin termiä kuten masennus, tulee ihmisille siitä reaktio, että tuota ihmistä pitää kohdella jotenkin eri tavalla silkkihansikkain? Jos puhuisi vain ongelmistaan, se olisi arkipäiväisempi juttu, vaikka käytännössä olisi kyse ihan samasta asiasta? Ehkä koulutuksen puutteilla on vaikutuksensa tässä tai ehkä ei, en tiedä siitä sen sisällöstä tarkemmin.
 
En tiedä, onko tämä vain yksittäinen tapaus, vai onko yleinen käytäntö (jos joku tietää, kertokaa ihmeessä!), mutta nyt kun on avattu tähän tämä keskustelu mielenterveyspuolesta niin kerronpa senkin, että Tuusulassa odotusaikanaan asuneesta tutustani tehtin heti raskauden alkuvaiheesssa neuvolasta ennakoiva lastensuojeluilmoitus, koska hänellä oli diagnosoitu lievä masennus ennen raskautta. Se, että hoitotasapaino oli hyvä, ei tuntunut painavan neuvolan vaakakupissa mitään. Oli myös kummallista, että ilmoitus koski vain syntymätöntä lasta, eikä hoitajaa huolettanut tuttuni esikouluikäinen esikoinen.Lastensuojelu totesi hyvin pian, ettei asiassa ole heillä juurikaan edes tutkittavaa, mutta kaikki voivat toki kuvitella, kuinka pahaa mieltä tuollainen silti aiheuttaa.

Tutullanihan tilanne päättyi hyvin, mutta jos tälläistä tapahtuu, voi hyvin kuvitella, että monet jättävät kertomatta ongelmistaan neuvolassa siksikin, että pelkäävät lastensuojeluilmoitusta ja mahdollisia seurauksia. Tästä taas voi seurata sitä, että äiti/perhe jää ilman sitä tukea, joka heille kuuluisi.
 
Minun kokemukseni mukaan myös äidit jotka aidosti välittävät lapsistaan ja hakevat juuri masennukseen, uupumukseen jne. apua päätyvät useammin lastensuojeluilmoituksen kohteeksi kuin ne, jotka yksinkertaisesti sanovat, että meillä on kotona kaikki hyvin (vaikka joka päivä olisi isällä kaljapullo tai kuusi ja viikonloppuna koko perheellä saunasiideri tai 12, itkua, tappelua ja huutoa). Hyvä ystäväni on paras ja huolehtivaisin äiti jonka tunnen, ja hänestä on tehty jo kolme ilmoitusta (kaksi neuvolasta, yksi päiväkodista). Hänen virheensä on ollut tunnustaa olevansa joskus väsynyt ja ehkä jopa ajoittain näyttää väsyneeltä...
 
Viimeisin Elmiinan kirjoitus lastensujeluilmoituksien syistä kertoo kyllä ammattitaidottomuudesta.
Monesti se että ihminen käy esim.psykoterapiassa kertoo vastuullisuudesta,kyvystä käsitellä hankaliakin asioita. Mielenterveyspuolella monet sh:n opettajat pitävät omaa psykoterapiaa välttämättömänä että kykenee auttamaan muita mt asioissa.Ilmeisesti terveydenhoitajille samat asiat kielivät jostain kyvyttömyydestä ja avuttomuudesta, jostain sellaisesta heikkoudesta johonka tarvitsee voimakkaasti puuttua,vaikka asiakas ei heidän apuaan olisi pyytänytkään.
Itselläni oli ainakin tälläinen kokemus ja vaikka sanoin terveydenhoitajalle että tiedän tasan tarkkaan mitä teen ja osaan aloittaa tarvittaessa lääkkeet,jotka yksityis psykiatri(ylilääkäri) oli määrännyt minulle tarvittaessa aloitettavaksi OMAN HARKINTANI MUKAAN niin eikö tämä vi*** täti lähes seonnut kun kuuli taustoistani ja vaati mieliala lääkitystä aloitettavaksi heti, olisi tilannut ajan lääkärille??? hän ilmeisesti piti itseään pätevämpänä kuin alan erikoislääkäri kun ei luottanut minun omaan kykyyni arvioida tilannettani oikein.
Terveydenhoitajien kommentteja edelleen kaipaisin:Mikä johtaa tällaiseen ajattelemattomuuteen ja "kuurouteen" kun kyseessä jokin F-diagnoosi?oisin terkkojen kanssa halukas käymään tästä aiheesta keskustelua.Muidenkin kannanotot ok.
 
Tämä äiti on siis pyytänyt apua väsymyksen ja uupumuksen vuoksi ja häntä on "autettu" tekemällä lastensuojeluilmoitus, koska muuten ei kuulemma kotiin käytännön apua saa. Valitettavaa, mutta sama tilanne on monessa kunnassa. Keskusteluapua on saanut lisäksi, onneksi, ja sentään lastensuojeluilmoitukseen reagoidaan herkästi tukitoimilla. Ja ne on myös mitoitettu oikein ja tilanteeseen sopivaksi. Mutta väkisinhän siitä tulee se olo, että olet huono ja kelvoton äiti. Varsinkin kun on se kolme ilmoitusta puolen vuoden sisään. Onneksi siellä lastensuojelun puolella ollaan oltu ammattilaisia tilanteen arvioinnissa ja tarjottu tukea tarpeen mukaan. Eikä ole ollut mitään ylilyöntejä. Lieneekö sitten tämä nykyinen mediapaine mikä saa niin helposti terveydenhuollon ja päiväkodin tekemään lastensuojeluun ilmoituksen. Ajatellaan, että parempi turha ilmoitus, kuin jättää ilmoittamatta. Vaikka asiakas-/luottamussuhde kärsii.
 
Näistä päiväkodeista tehdyistä lastensuojeluilmoituksista... Itselläni ei ole kuin vuoden työkokemus yhdestä päiväkodista integroidusta erityisryhmästä, mutta siitä jäi todella huono kuva siitä, millä perustein päiväkodin työntekijät tekevät lastensuojeluilmoituksia. Toisaalta oli lapsia, jotka tuotiin täysin virtsaisissa, likaisissa ja pienissä vaatteissa, joista ei tehty ilmoituksia, vedoten vanhempien hyvään työpaikkaan ('Kyllähän niin hyvin koulutetut osaavat lastaan hoitaa') tai lapsia, jotka luovutettiin vanhemmille, joita henkilökunta pelkäsi niin, että 112 oli kännykkään valittu valmiiksi ('Kun se viimeksi uhkaili). Toisaalta oli lapsia, joista tehtiin lastensuojeluilmoitus heti, kun yhden kerran vanhempi unohti laittaa lämpimämmät rukkaset mukaan. Todella monesti myös vanhempia arvosteltiin näiden ulkonäön, työttömyyden tai 'huonon' työpaikan perusteella. Jos lapsen vanhempi oli itse päiväkodissa (samassa tai toisessa) töissä, olisi ollut varmaan aivan sama, vaikka lapsi olisi tullut veripäissään ja ruoskittuna hoitoon, koska kollegojen välinen lojaalius oli tärkeämpää. Erään lapsen kohdalla ongelmia tunnuttiin välillä etsittävän oikein suurennuslasin kanssa. Eihän kahden vanhemman suuresti rakastama lapsi voi vain olla normaali ja hyvin hoidettu, kun vanhemmat ovat samaa sukupuolta ja toisella vielä paljon lävistyksiä ja tatuointeja.

Itsehän en kyllä edes saanut ilmoitusta tehdä, sillä ainakin siinä kaupungissa, jossa työskentelin, ilmoituksen sai tehdä vain päiväkodin johtaja/varajohtaja, siitä huolimatta oliko huoli herännyt ryhmäavustajalla tai erityislastentarhaopettajalla, eikä johtaja olisi koko lasta koskaan nähnytkään. Tämän on kai tarkoitus suojella 'rivityöntekijää' mahdollisilta ongelmilta vanhempien suunnalta, mutta ainakin oma kokemukseni oli se, että se vain vaikeutti ja hidasti lastensuojeluilmoitusten tekoa.

Kuten sanoin, minulla on päiväkotityöskentelystä hyvin rajallinen kokemus ja toisissa päiväkodeissa tilanne voi olla hyvinkin erilainen ja paljon parempi. Kuitenkin olin erittäin pöyristynyt, ettei eristyislastentarhaopettajan vetämässä ryhmässä ollut asiallisempi seula.
 
Niin ja viitaten aikaisempiin kommentteihin. Valitettavasti monessa kaupungissa ja kunnassa tuo tukitoimien saaminen on aina nimenomaan sen lastensuojeluilmoituksen takana, sillä muuten ei mitään tukea heru. Usein ainoastaan vaikeavammaisten tai kroonisesti (vaikeasti) sairaiden lasten vanhempien on mahdollisuus saada tukea arkeen ilman lastensuojeluilmoitusta.
 
Nyt sit se eilinen neuvola käyty.Kyllähän tän uuden tädin kanssa ihan huippu hienosti kaikki sujui, ihan täydellistä palvelua, kuten edellisiltäkin siihenasti kun mieliala ongelma taustoistani olen kertonut.Valtaosa ihmisistä ei varmasti edes uskoisi millainen söhlääminen alkaa, näillä muuten työssään erinomaisilla ammattilaisilla, kun omaa taustaani valoitan.Minulla on itsellä psyk. puolen koulutus ja erittäin pitkä kokemus ammattilaisena ja myös omista hoidoista, joten vertailukohtaa todellakin on.Tämä arvostelu voi tuntua joistain rankalta,mutta tämä on kokemukseni.

Kyse ei todellakaan ole mistään vaikeista asioista, kuten joku tuolla aiemmin kirjoitti, olen myös samaa mieltä että jokaiselle meistä jonkun diagnoosin saisi. Ihan tavallisista asioista on mielenterveydessä kyse, mutta tiettyjen termien käyttö ilmeisesti sotkee terv. hoitajien ajatukset/tunteet ja puheet.Joka sitten itseeni taas vaikuttaa haitallisesti ja negatiivinen kehä on valmis.(olisihan se tietysti hienoa jos voisi heidän epäonnistuneet ohjeensa antaa mennä ohi, välittämättä niistä mitään)
Välillä käy kyllä mielessä että pitäisikö alkaa näille tädeille jonkinlaiseksi kokemuskouluttajaksi tms.Rakennella yhteistyöverkostoja ja työnohjausverkostoja mt ja perheneuvola puolelle.Varmaankin voisin tällaiseen hommaan ryhtyäkin, jos voisin olla varma ettei se taas vaikuttaisi negatiivisesti omaan tilanteeseeni.Toisaalta meidän neuvolakäynnit ovat nyt suurelta osin ohi, aika näyttää.Mitään parannusta toisaalta ei tule mikäli kukaan ei ongelmia tuo esille ja uutta osaamista tule tilalle.Terv.hoitajat eivät ilmeisesti tätä palstaa lue tai sitten eivät halua kanssani keskustella aiheesta.
 
Meillä ihana äitiysneuvolan täti ja samoin lastenneuvolantäti. Kaikesta voi heille puhua ja tulee kuulluksi. Kaikkiin ongelmiin pohditaan yhdessä ratkaisuja ja heillä on ehdotuksia, mutta itse aina saa päättää kuinka loppujen lopuksi sitten tekee. Lastenneuvolantäti on siitäkin ihana, että kysyy joka aina "kuinka teillä on mennyt?" ja otan tämän kysymyksen niin että se koskee meidän koko perhettä. Tulee höpötettyä kaikkien kuulumiset elukoita myötenkin välillä :) Itse myös "raahaan" F-diagnoosia mukanani, mutta se ei ole kummankaan asenteeseen vaikuttanut. Silloin kun asia tuli puheeksi, siitä keskusteltiin sen enempää vatvomatta.
 
Itse olen terveydenhoitaja, mutta työskentelen työterveyshuollossa. En tiedä miksi neuvolassa suhtaudutaan niin vaikeasti mielenterveysasioihin. Itselläni on myös psyk. sairaanhoitajan pätevyys ja itse koen pystyväni asioista keskustelemaan.
Ikävää, että joillain on noin paljon huonoja kokemuksia neuvolasta. En voi antaa mitään selitystä asialle, koska oma kokemukseni neuvolatyöstä rajoittuu vain opiskeluaikojen harjoitteluihin. Itse koen kuitenkin, että opinnot ovat antaneet hyvän pohjan myös ns. vaikeiden asioiden läpikäynnille. Tietenkin työkokemus, koulutukset ja työyhteisö on muokannut oppimaani.
Voin yrittää antaa omalta osaltani vastauksia terveydenhoitajan työstä. Olen nykyään harvakseltaan käynyt täällä foorumilla, mutta yritän nyt käydä useammin. :)
 
Olisi varmaan mukava, jos tth13 tosiaan voisi vastata, jos joillakuilla on kysymyksiä esittää. :) Kiva että 'uskalsit tulla esille'. :)


Itse olen pohtinut tuon mielenterveysasioiden vaikeuden neuvolamaailmassa johtuvan ehkä osittain alan koulutuksen puutteesta ja osittain siitä, että viimevuosina mediassa ovat vanhempien vakavista mielenterveysongelmista johtuneet perhetragediat, saaneet niin paljon huomiota. Toki perhetragediat ovat mielestäni uutisoinnin arvoisiakinja niistä on syytä oppia, mutta osittain ne kyllä varmasti aiheuttavat turhaakin paniikkia.

Voisin kuvitella, että neuvolatyöntekijä, joka ei mahdollisesti ole saanut tarpeeksi mielenterveyspuolen koulutusta, saattaa tuntea suurta neuvottomuutta mielenterveyspuolen asiakkaita (entisiä tai nykyisiä) kohdatessaan. Pelkoakin voi esiintyä muodossa 'entä jos en huomaakaan jotain vaaranmerkkiä'. Ylireagointi on ehkä helpompi perustella sanomalla 'varmuuden vuoksi', kuin pelätä alireagoinnin mahdollisia seurauksia.
 
Koska tämä nyt kuuluu läheisesti täällä puhuttaneeseen aiheeseen, linkitän tähän Helsingin Sanomien artikkelin siitä, kuinka neuvoloissa on käytössä vielä vanhat kasvukäyrät. Itsellänihän on omat mielipiteeni kasvukäyristä ylipäätään, mutta artikkeli on mielestäni silti oikein hyvä. Olen itseasiassa aika järkyttynyt, koska en ollut tietoinen, kuinka vanhat kasvukäyrät ovat käytössä!

http://www.hs.fi/kotimaa/Neuvoloiss...apsesi+tilanne/a1390689466086?ref=hs-navi-oma

Itse olisin myös kiinnostunut kuulemaan muiden mielipiteitä näistä uusista verkkoon laitetuista kasvukäyristä, joista vanhemmat voivat itse seurata lapsen kasvua. Itse pelkään niiden aiheuttavan pahimmillaan vanhemmille lisäahdistusta, kun oma lapsi ei kasvakaan käyrän mukaisesti, vaan ihan omaan itselleen normaaliin tahtiin.
 
Vanhoissa kasvukäyrissäkin oletuspituus lasketaan vanhempien pituuden mukaan ja tästä katsotaan kuinka lapsen oletetaan kasvavan vanhempien pituuden mukaan. Vanhat käyrät ovat tehty noina mainittuina vuosina tehdystä otannasta ja tästä määritelty keskipituus tietyn ikäisille ja pituuten nähden ns. normaali paino. Mutta kuten tuossa artikelissakin sanottiin lapset ovat nykyään etenkin pidempiä kuin tuolloin. Mutta luulisin että enemmän ongelmaa tuottaa kyllä niiden käyrien tulkinta, (joka ei aivan helppoa ole) kuin se että suurimmassa osassa kuntia on vanhat käyrät käytössä.
 
Takaisin
Top