Liikkeitä??

Minä en todellakaan tiedä mikä kohta on mikäkin, vauva taitaa pyöriä aikalailla ja potkut tuntuu pääasiassa tuolla häpyluun tietämillä. Viime aikoina liikkeet on voimistuneet ja tuntuvat laajemmin alavatsan alueella. Eiköhän vauvan ruumiinrakenne ala hahmottumaan kunhan kasvaa. Mutta on nämä liikkeet vaan ihmeellisiä, joskus on mukavaa rauhoittua istumaan ja tunnustelemaan vauvan tekemisiä, tökkiä vatsaa ja odottaa vastausta.
 
Kiitos Alisa, ja mukava tietaa, joku muukin harrastaa tuota pienta "tokkimista" ja vauvan reagointia siihen. Ei kai se siita hairiinny? Ainakin rakenneultrassa painettiin oikein kunnolla vatsaa ihan pohjaan asti, miltei kipeeta teki.

Olin eilen elokuvateatterissa ja aina kun musiikki oli tosi kovalla ja oli joku raiskinta-toimintakohtaus, jossa oikein penkki tarisi niin vauva reagoi siihenkin. Olen toki hiukan miettinyt kannattaako ihan oikeesti menna sellaiseen paikkaan missa on niin kova melutaso, ettei siita vain olisi haittaa sille?
 
Mä en kyllä ainakaan vielä tiedä missäpäin mikäkin vauvan ruuminosa on, potkuja tuntuu lähinna alas-ja taaksepäin eli jotenkin veikkaisin että pää on ylhäällä. Mutta toisaalta, voihan se sohia pikkusilla nyrkeilläänkin alaspäin, mene ja tiedä!
Kun tyyppi kasvaa isommaksi ja lopettaa pyörimisen ja hyörimisen ja kohdussa tulee ahtaampaa, on helpompi tunnustella (ja jopa välillä nähdä) missä kohtaa on vaikkapa pää tai mistä ne kantapäät sinkoilee :) Eli ei kai sitä vielä oikein varmasti saa selville kun on niin paljon tilaa liikkua!
Se on muuten aika mahtavaa kun mahassa tehdään kuperkeikka raskauden loppuvaiheessa, kun siellä on ahdasta - se todellakin näkyy ja tuntuu hassulta!

Mulla on nyt (RV 24+2)vasta alkaneet kunnon liikkeet tuntumaan, päivittäin tuntuu jotain muttei mitään varsinaista vuorokausirytmiä ole havaittavissa. Vielä. Aika rauhalliselta tämä neiti vaikuttaa vaikka voi olla että se kohdun etuseinämässä oleva istukka vaimentaa edelleenkin niitä liikkeitä, tiedä sitä sitten.

Mä kävin esikoista odottaessa yhden bändin keikalla rv20/21, ja sillon alkoi esikoisen potkut ekaa kertaa tuntumaan oikein kunnolla, ehkä se raukka säikähti kovaa bassoa? Oli kyllä niin kovalla musiikki ja mahassa kova meno että lähdin kesken keikkaa pois aulan puolelle kuuntelemaan loput, en uskaltanut jäädä just sen takia kun en tiennyt miten vauva reagoi ja miten se mahdollisesti vaikuttaa, ja tuntui varmemmalta oman mielenrauhankin takia siirtyä sivummalle.
Pari viikkoa ennen laskettua aikaa kävin uudelleen konsertissa, mutta silloin vauva ei ollut niin kova reagoimaan, tosin bändikin oli rauhallisempi. Olin kyllä silti varuillani, mutta koska mahassa ilmeisesti nukuttiin tai diggailtiin, pystyin kuuntelemaan rauhassa koko keikan :D
 
mä oon oppinut ennakoimaan potkuja. ekaksi tuntuu siltä että paine mahassa kasvaa, varsinkin ihan alhaalla mikä tuntuu siltä kun olisi pissahätä. Ja sitten ku se helpottaa ni tulee parin sek päästä navan kohdalla pari oikeen kunnon potkua. mieskin ehtii hyvin aina tuntemaan :happy090 kai pikkuinen ottaa kunnolla vauhtia ennenku täräyttää laughing7

viikonloppuna yksi tuttava kysyi että onko vauva vasemmalla puolella kun kuulemma näyttää siltä.. ööh... en mä tiedä enkä edes oo ajatellut asiaa, kai se siel pyörii vähän joka suunnassa.. mutta kun mahaa varovasti painelee niin tuntuu välillä jotain kovempia kohtia, olisko sitten pää tai selkä? mutta tosiaan liikkeet tuntuvat milloin missäkin. milloin vauva ei enää mahdu tekemään kuperkeikkoja?
 
Täällä nyt viikkoja 21+5 :) Liikkeitä oon jo tuntenu jonkin aikaa, mutta mies tunsi ensimäistä kertaa toissapäivänä :Heartred Välillä on masussa tosi hiljasta mutta yhtäkkiä saattaa alkaa hirveet potkunyrkkeilyharjotukset :') :Heartred
 
Tuohon meluun kommentoisin että kuulemma on vaan hyvä jos käy baareissa, keikoilla jne paikoissa joissa soi kovalla musiikki/kuuluu muita kovia ääniä. Lapsi ei pelkää sitten synnyttyään niin paljoa isoa meteliä tai ylipäätänsäkkin ääniä, kun on tottunut jo mahassa :)
Täällä alko kunnolla liikkeet tuntumaan rv 19, mies tunsi potkut about viikko siitä mitä minä sain ensimmäiset muksaukset :)
Nyt ollaan jo sillä liikkujaistasolla, että suunnittelin varaavani paikan potkunyrkkeilytunneille heti, kun alkaa liikkuminen antamaan kaverilla periksi.. :DD
 
Kertokaa onko tää ihan vaan korvien välissä, vai voiko olla.. Välillä masussa on ihan hurja meno päällä ja saatan silitellä ja tökkiä sitä, sama jatkuu. Sit pyydän 'isin' koittaan ja siinä vaiheessa, kun se vie käden masulle, kaikki lakkaa, vaikuttaa, että pikkuinen ihan jähmettyy.. Ei aina, mut usein. Vaikka en ois muuttanut asentoa milliäkään, puhuttu mitään tms..!! :wink Miehelläni on toki isompi käsi ja luontaisesti painaa raskaammin, eli on selkeä ero. Mut mut.. Ü Välillä kutsukin sitä 'rauhoittamaan pikkuista', jos alkaa tuntua, että jalat puskee nahasta läpi. :wink hyvä tulevaisuutta silmällä pitäen, isi saa hoitaa kiukunpuuskat, jos tuollainen vaikutus! Heh!
 
Heh.. meillä on ihan sama. Kun makaan yksin sängyssä (menen 2-3h aikaisemmin nukkumaan kun mieheni :rolleyes: ) ja liikkeet alkavat aika tarkalleen kello 23, kutsun miehen kattomaan ja tunnustelemaan liikettä. Mutta 95% kerroista kun hän tulee lähelle niin liike loppuu. Sitten odotellaan hetki jos liike alkaa uudestaan. Mieheni ehkä epäilee, että olen tullut hulluksi :confused2 Mutta tosiaan jännää, että noin pieni vauva aistii jo ulkomaailman tapahtumia ja just erottaa äidin ja isän käden mahan päällä. Oon myös miettinyt että meidän papalla tulee olemaan se "auktoriteetti" saada lapsi rauhalliseksi :grin
 
Hah, teidän kirjoitukset ovat ihan kuin meidän perheen suusta. Välillä on itsellä oikein vaikeaa, kun muru möyrii niin paljon. Kamala paine vatsassa ensin ja sitten pari jo hiukan kivuliasta muksausta. Mutta annas kun dädi tulee ja laittaa käden mahan päälle ja vielä vähän silittelee, nii jo alkaa täydellinen hiljaisuus ja autuus. Mä joskus huutelenkin makkarista, että iskä, tuus taas antaa mein poitsulle vähän unilääkettä :)
 
Täällä on ihan prikulleen sama juttu! Miesparka jo epäili, että mukula on jotenkin epäluuloinen häntä kohtaan :D Mä olen yrittänyt lohduttaa sillä, että isin vaikutus on vaan selvästi rauhoittava :) Mietin myös, jos hiljentyminen johtuis siitä, että kun mies kokeilee masua, niin hyvä kun en itse pidätä ihan ylivarovaisena hengitystä, jotta hän varmasti erottaisi vauvan liikkeet omista liikkeistäni. Ehkä vauva vaistoaa senkin?
 
haha... pitää illalla lohduttaa miestä ettei se jähmettyminen johdu hänestä, vaan on ihan yleinen ilmiö :)
 
Hih, helpottavaa kuulla! :p On nuo ihmeellisiä! Alan haaveileen seuraavasta raskaudesta jo ihan niitten liikkeitten takia, ne on ihan best juttu, vaikka hiljalleen tekeekin olon vähän tukalaks. o_O
 
Siis täällä ihan sama juttu! Möllykkä riehuu todella kovaa varsinkin iltaisin ja kun innoissaan pyydän miestä laittamaan kätensä vatsalle, niin tulee täysin tyyntä myrskyn keskelle! Mistä moinen johtuukaan? Todella hämmentävää kertakaikkiaan :)
 
Kyllä se siellä voi pyöriä nopeastikin. Meillä ainakin pyöritään :) liikkeet näkyy jo mahan päältä katsoessa, kuhmu liikkuu minne milloinkin :D
 
Meillä oli ultra tänään, uudessa sairaalassa ja uuden lääkärin kanssa. Vauva siellä pää ihan alhaalla ja jalkaterät jo kylkiluissa kiinni. Mä ihan järkytyin, että onks se muka jo noin iso, vaikka kyllähän ne potkut on tuntunut tosi ylhäällä, mutta en jotenkin käsittänyt että vauva on jo koko mun mahan mittainen!! Tänään oleskellut oikealla puolella, tuntee hyvin että se puoli on paljon kovempi ku vasen joka on ihan löllö :D
 
Liikkeet on ihan fantastisia! Pitkin päivää kova meno ja yöllä vielä kovempi! Välillä kaveri lepäilee mutta aikamoista meininkiä hän pitää. Täällä myös sama puolison kohdalla, vauva jähmettyy kun hän tulee tunnustelemaan. Onneksi on saanut hänkin potkuja osakseen, ei ole aivan ilman jäänyt.
 
Heti kun on yksikin hiljaisempi päivä, olen aivan paniikissa. Ootteko huomanneet että vauvoillanne olisi rauhallisempia päiviä, ei yhtä napakoita potkuja, pienempää ilmoittelua vatsasta? Miksi sitä täytyy heti huolestua niin mahdottomasti, vaikka niitä pieniä liikkeitä tuntuukin, liikkeitä ne on nekin? Ei kai sitä voi vielä tuntea lapsensa päivärytmiä ja tapoja niin tarkasti, että pitää itku kurkussa yöllä laskea liikkeitä? Ja nytkin vauva liikkuu, joten en tiedä mitä tässä taas pitäisi päälleen tehdä jotta siellä joku järjenääni kaikuisi. Hyvää viikonloppua kaikille joka tapauksessa :)
 
Alisa: Itseasiassa juuri tuossa pari päivää sitten aloin töissä ihmetellä, ettei vauva ole liikkunut paljoakaan ja mahassa tuntui kova paine juuri alhaalla kohdussa, ihan kuin vauva vain makailisi kohdun pohjalla. No siitäkös tämä vilkas mieli sitten kuvitteli jo kaikennäköistä, kuten että vauva on kuollut ja nyt se enää makailee kohdun pohjalla elottomana. Hyi, oikein pistää karvat pystyyn pelkkä ajatus :sad001 No, päätin, että kotona asetun sohvalle makailemaan ja syön, niin takuuvarmasti meidän mini alkaa peuhaamaan, kuten joka ilta. Mutta ei, ei mitään liikettä. Aloin jo stressaantua, tönein mahaa kevyesti ja juttelin minille, että nyt olis korkea aika hiukan liikahtaa. Ei vieläkään mitään. Sitten iski lievä paniikki, tihrustin itkua miehelle ja kerroin, ettei vauva liiku ja tuntuu oudolta. Isukki rauhoitteli ja sanoi, ettei nyt hätäännytä, poitsu vaan lepäilee ja alkoi silitellä masuani. Isukinkaan silittelyihin mini ei reagoinut mitenkään, jolloin mies sanoi painavalla ja käskevällä äänellään, mutta siis täysin vitsillä "kuule poitsu, se on sellanen juttu, että isille et ryppyile. Äitilles saat venksutella miten tykkäät, mutta mun kanssa ei hölmöillä" Ja kuinkas kävikään, niin mojovat pari potkua sain, että ajattelin kantapään tulevan navastani läpi laughing7
 
Meillä potkitaan niin että jytäjää! Vaikea välillä hahmottaa miten päin papu oikein vatsassa on. Luulen, että sen verran siellä vielä pyörii ettei oo asettunut aloilleen. :) onhan tässä hiukan onneks vielä aikaa papun kääntyä pää alaspäin. Yks ilta ku menin nukkumaan, niin olin ihan varma että papu hengaili poikittain ku tuli mottasua ja potkua kumpaakin kylkeen. Se oli aika ikävän tuntuista vaikka ihanaa! :)

Tuntuuko teillä joskus vauvan liikkeet ja potkut jopa kivuliailta?

-Sanuliini & papu 31+2-
 
Takaisin
Top