Keskenmeno

Syvät osanotot suruun Maikki.
Kyllä sut täällä tullaan näkemään älä pelkää. Nyt parantelet ittes ja ajan kanssa sitten, yrittämään uudelleen .Niin mullekkin sanottiin ja on se totta mitä täällä on lukenut,että tapahtuneella oli tarkoitus Se on puppua sanoa se just vaavinsa menettäneelle.

Mutta pidän peukkuja,että jatkossa menee hyvin ja sut täällä nähdään.
 
Syvimmät pahoitteluni maikki :'( Mitkään sanat eivät riitä tarpeeksi pahoittelemaan ja lohduttamaan.. 
Juuri Emmuliininkin sanoihin viitaten, anna itsellesi rauhassa aikaa käsitellä ja surra, ja kropalle aikaa toipua, niin kyllä sut sitten täällä taas nähdään :')
Ja muistahan, että täällä sulla ainakin on vertaistukea joka lähtöön!
 
Suruttaa tuon kokeneiden puolesta..

Mä itse pelkään oikeastaan koko ajan että käy jotain ikävää.. Oon ihkaensimmäistä kertaani raskaana ja ei ole vielä uskaltanut kertoa oikein kenellekkään kun on vasta 6+2, täälläkin kun lueskelee näitä keskusteluja niin jää sellainen kuva että melkein jokainen on kokenut jonkinlaisia vastoinkäymisiä.

Mulla on aivan järkyttävät hormonimyrskyt vielä päällä, olen käytännössä itkenyt viikon verran, poislukien nukkumiseni jolloin näen ihan levottomia unia :/ Ei ole oikein ketään vielä jolle puhua kun vastaukseksi tulee tosiaan sitä "se oli tarkoitettu niin" roskaa.

Mua huolettaa juuri sellaisten perinteisten raskauoireiden puuttuminen, pari pikku juttua pitää edes jotain toivoa yllä.. Vatsan kipuilu ja mielialaheittelyt sekä unet..Ei mitään muuta. Onneksi sain neuvolan ensikäynnin maanantaille niin ehkä saan jotain mielenrauhaa ammattilaisilta :)
 
Laurushka, koita hiukan rauhoittaa mieltäsi, tiedän kyllä että se on todella vaikeaa mutta jos joku kirja, elokuva tms kääntäisi ajatukset hetkeksi johonkin iloisempaan. Sanon siksi kun itse pelkäsin varsinkin 4+ viikoilla niin että pahaa teki, mutta tosiasiahan se on ettei me voida yhtään mitään, jos jotakin on tapahtuakseen. Oireettomuus ei välttämättä kerro yhtään mistään, mä itse voin kahden edellisen raskauden aikana todella hyvin ensimmäisen kolmanneksen, ja tuossa nuo vintiöt aiheuttaa äidilleen ennenaikaista harmaantumista. :) Rennosti vaan -stressi ei taatusti tee hyvää vauvalle.

Maikille pahoittelut, uskon että sut saadaan vielä johonkin odotuspinoon mukaan :)
 
laurushka, mulla oli esikoista odottaessa ainoa "oire", kaks viivaa tikkuun ja sen jälkeen mahan kasvu :) Loppuraskaudesta alkoi vasta vaivoja ilmaantua.

Joten ei oireettomuus automaattisesti tarkoita että kaikki ei olisi kunnossa. :) Voimia odotukseen.
 
Olen todella pahoillani Maikki! :( Minua lohdutti jotenkin ajatus, että ainakin tiesin voivani tulla raskaaksi.

Kiitos tämän ketjun perustamisesta! Kun olin maaliskuisissa ja aloin epäillä keskenmenoa, en todellakaan pystynyt lukemaan muita ketjuja kuin "huolet ja murheet". Nytkin, kun ei ole syytä epäillä keskenmenoa, pelottaa ja surettaa ihan hirveästi jo valmiiksi. Mietin miten oikein jaksan jos tulee toinen keskenmeno ja suostuuko mieskään enää sen jälkeen yrittämään lasta tai pystynkö itsekään. Mietin vaadinko kaavinnan, jos ultrassa ei näy sykettä. Aluksi plussan jälkeen olin ihan hyvällä mielellä ja haaveilin raskausajasta ja  vauvasta, nyt en halua edes ajatella sitä etten joudu pettymään. Ihan kuin se jotain auttaisi.

Miten muut suhtautuu neuvolaan soittamiseen? Mä en viimeksi ehtinyt soittaa lainkaan, ennen kuin alkoi tulla tuhrua (vko 6+) ja olinkin hukassa miten pitää toimia. Lopputuloksena maksoin älyttömästi kun kävin kaksi kertaa yksityisellä ultrassa. Nyt mietin olisiko viisainta soittaa sinne neuvolaan ajoissa (nyt n.vko 5+2), että olisi joku taho johon ottaa yhteyttä, jos alkaa näyttää huonolta.

Noista huonoista lohdutukseksi sanotuista lauseista on ihan pakko mainita yksi: "Keskenmenot on yleisiä, 10-15% menee kesken." Ihan kuin se keskenmenon kokeneelle olisi jotenkin arkipäiväistä ja tavallista... Purnasin tätä yhdelle ystävälleni, joka sanoi siihen mielestäni viisaasti "100% ihmisistä kuolee, silti se on todella surullista". Ei sitä surua millään prosenteilla vähennetä.
 
Meillä näköjään Vatukka tismalleen samanlainen "aikajana", mullakin nyt oletetusti 5+2, plussa 7/12, km 8/2012 :D Viime viikon tosiaan pelkäsin kuin hullu, aivan koko ajan, nyt alkaa hiukan helpottaa ja pystyn jo suuntaamaan ajatuksia ihan normaalisti töihin jne. Mies yrittää pitää mut aktiivisesti liikkeellä viemällä syömään, elokuviin, puistoihin jne, niin ajatukset ei koko ajan harhailisi "tulevassa keskenmenossa". Onnea on; Maailman ihanin, ajattelevin ja rakastavin mies<3 

Viimeksi soitin neuvolaan 6+5 (oletettu), kun tarvitsin neuvoja migreenikohtausten varalta ja niinhän siinä sitten kävi, että samana päivänä (joo'o miten surkuhupaisaa) ihan 4-5 tuntia myöhemmin meni sitten kesken.. Tästä raskaudesta soitin neuvolaan jo viime viikolla, juurikin sillä varauksella, että jos jälleen tarina päättyy surullisesti, on siellä tieto ja mahdollisesti sitä saa sitten apuja niin henkisesti kuin sitten fyysisesti, ja mahdollisesti saisi jo jotain tutkimuksia. Mulle ei viimeksi tehty minkäänlaista kontrollia, todettiin vaan se kliseinen, "teillä on vielä aikaa, ainakin tulet  helposti ilmeisesti raskaaksi"..En osannut päästää tuntoja kunnolla ulos, muuta kuin itkemällä, vaikka päässä pyöri ihan hirveästi mietteitä.Yhtenä päivänä sitten puhuttiin miehen kanssa asia halki poikki pinoon, ja sain purettua kaikki tunnot siitä, miten olen epäonnistunut, onko mussa jotain vikaa, miksi meille kävi näin jne, kaiken hysterian siitä, saammeko koskaan lapsia jne. Mies on jaksanut kyllä niin uskomattoman hyvin tsempata, kannustaa ja luoda muhun uskoa, että ehkä ihan pieni optimistin siemen on saatu muhunkin vihdoin kylvettyä. Sitten se uusi plussa tulikin, ja taas on miehellä töitä pitää mut rauhallisena:D
 
Oho, mennäänpä owen' sitten samalla aikataululla. Vaihdettiin näköjään vuoroa, kun viime viikolla olin yllättävän postitiivisella mielellä ja nyt eilen alkoi pelottaa hirveästi. Tänään on vähän auttanut työt ja miehen paluu viikolopun riennoista. Onpa sulla ihana mies tosiaan, kun noin osaa ajatella ja tsempata sua. :)

Päätin soittaa tänään neuvolaan, mutta enpä tiedä oliko hyötyä. Saman ohjeen sain kuin mitä olin itsekin jo ajatellut; pitää soittaa naistentautien polille, jos tulee jotain vuotoja tai kovia kipuja. Varattiin kuitenkin neuvola 18.12. ja sitä ennen aion mennä ultraan, että näen maksaako vaivan mennä sinne. Nyt mietin, koska viitsin alkaa varata ultra-aikaa, ettei tarvitsisi perua sitä. Kivaa tämä optimismi, mutta onneksi meiltäkin sitä löytyy mieheltä vähän enemmän.

Aiemmin oli puhetta oireiden kyttäämisestä. Mä inhoan myös vessakäyntejä, kun pelkään näkeväni verta. Ainoa oikein selkeä oire mulla tuntuu olevan rintojen aristus ja törkin niitä vähän väliä varmistaakseni, että ne ovat vielä kipeät. No jos ei muuten, niin siitä tökkimisestä... ;) Onneksi muillakin oireet aaltoilee, koska eilen oli paljon kipeämmät kuin tänään. :/ Toivon huomisesta oikein kivuliasta päivää sillä osastolla, rauhottaisi kummasti mieltä.
 
Heipähei! Päätin sitten tulla lukaisemaan mitä tänne on kirjoiteltu ja liikutuksen kyynel kyllä tuli teidän sympatioista! Kiitos kaikille, olette ihania :) Täällä jaksellaan jo ihan hyvin, sain surra rauhassa ja käydä tapahtunutta läpi ystävien kanssa, jotka ovat olleet ihan superihania! Rakas mieheni on ollut myös jotain uskomatonta, on antanut surra, mutta myös potkinut takaisin normaalielämään. Täältä noustaan! Olen päättänyt, että vielä minäkin saan vauvan, toivoa on :) Ihanaa joulunodotusta teille *<:)>
 
Ihana kuulla Maikki, että siellä jaksellaan jo paremmin!:) Tosi hyvä kun olet saanut käydä asian ystävien ja miehen kanssa rauhassa läpi. Kyllä täytyy tässä kohtaa antaa pisteet miehille, kun omasta surustaankin huolimatta, jaksavat meistä pitää huolta ja olla perheen kantava voima ja antaa sitä toivoa. Yhtälailla keskenmeno koskettaa heitäkin ja menetys yhtälainen. En tiedä onko meilläkään mies ennen tätä uutta mahdollisuutta saanut sanottua ollenkaan, miltä hänestä tuntui, ja onko asiaa ollenkaan saanut käsitelläkään, kun piti pysyä rinnalla vahvana..Voi kun vaan osaisi kiittää tarpeeksi <3 Niin, ja sitähän varten me kaikki täällä ollaan, tukena niin iloissa kuin suruissa. Ainakin itselle tämä on ollut helpompi väylä purkaa tuntoja, kun vertaisia on niin paljon, ja kukin omilla kokemuksillaan pystyy edes jossain määrin ymmärtämään toisen surua/kokemaa. 

Ihanaa joulunodotusta myös sinne, ja tärppituulia tulevaisuuteen :')
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top