Keskenmeno

B

bassaria

Jostain jotain jo tietävä
Oli pakko avata keskustelua tälläkin ikävällä otsikolla, kun jokatapauksessa muutama meistä heinäkuisistakin sen kauheuden mahdollisesti tulee kokemaan. :(

Minulla on takana yksi keskeytynyt keskenmeno viime huhtikuulta. Nyt on sitten tämän tuoreen raskauden kanssa ihan jatkuvaa (neuroottista) oiretarkkailua!! Aluksi mittailin lämpöä pitkin päivää. Pysyykö se koholla? Seuraavaksi alkoi rintojen tarkkailu. eilen oli kipeät, tänään ei! Missä vika?

Tässä meinaa tulla hulluksi! Järki sanoo, ettei tulevalle voi mitään. Ei hyvässä eikä pahassa. Jostakin syystä sitä silti miettii joka ainoa hetki. Tällä stressaamisellahan se keskenmeno tulee jos jollain...huoh.

Onko kenelläkään samoja kokemuksia? Heitteleekö muidenkin rinta(tms.)oireet?
 
Mulla oli kanssa heinäkuussa kemiallinen/hyvin varhainen keskenmeno..kerkisin siis kaksi viikkoa "oleen onnellisesti" raskaana. Oli oireita ja kaikkea....hirveä pelko jäi tuosta kyllä. Nyt olin plussatestin jälkeen ihan skeptinen et se näyttää väärin ja ei kuitenkaan oo oikein....rintojen jumalaton arkuus alkoi heti alusta asti. Juuri äsken suihkussa koittelen et miksei ne nyt oo ihan niin kipeet kun yleensä.......mut kai sitä vaan todellakin ne oireet vaihtelee päivän ja jopa vuorokaudenajan mukaan. Iltaisin myös hirvee turvotus jota ei eilen illalla ollutkaan niin paljoa joten kyllä ne pahat ajatukset väkisin mieleen tulee....Samoiten kun en ole oksentanut vielä kertaakaan vaikka kuvotusta on ollut (siitäkin kai pitäisi olla vaan onnellinen...) mutta kyllä sitä ihan vauhkona on kaiken kanssa ja tutkimassa itseään milloin mitenkäkin. Ei se pelko varmaan katoa alkuun mihinkään kun on pettymys taustalla.
Ootko käynyt varhaisultrassa? Itse maksoin ilomielin 85e että näin että siellä vahva sydän jyskytti ja pikkuinen juuri niinkun pitikin. Lisäksi kerroin ekaa neuvolaa varatessani tästä pelosta ja ihana neukkutäti varasi kunnallisesti ylimääräisen ultran joka on siis ensi tiistaina. Kannattaa ottaa esille niitä pelkoja myös :)
Tsemppiä hirmuisesti <3 kaikki menee varmasti hyvin!
 
Samanlaista huolta ja itsetarkkailua on minullakin - kuten monella muullakin odottavalla äidillä. Oireet kuitenkin usein aaltoilevat - toisena päivänä oireita on enemmän, toisena vähemmän. Vaan niinhän se kasvukin tapahtuu sykäyksittäin.
 
Muitakin hulluja siis löytyy! :) Toivottavasti kaikki menee tällä kertaa hyvin.

Itse en nimenomaan halunnut tällä kertaa aikaisin ultraan, vaan vaatimalla vaadin sen mahdollisimman myöhään... Nurinkurista? Aattelin, että jos ne sydänäänet on kuuluakseen, niin kuuluvatpahan sitten ainakin. Nyt viikkoja vasta 7+1. Viimeksi meni kesken tasan 9+0. Nyt halusin odottaa niille viikoille asti ennen, kun edes yritetään kuunnella/katsoa mitään. Eka ultra nyt 21.12.

Mullekkin puhuttiin jo lääkkeellisen tyhjennyksen yhteydessä noista ylimääräsistä ultrista. Tulen ehdottomasti käyttämäänkin sen mahdollisuuden, mutta ehkä sitte joskus ens vuoden puolella...Semmonen ylimääränen kaikki hyvin?-tarkastus. :)

Jospa tässä ei tosiaan tarvi niin kauhean huolissaan olla...Ajatukset on nimittäin IHAN samoja, kun sinullakin Jessica3. Just tuota suihkutarkkailua sun muuta. Pahoinvointia mulla ei oo ollu kyllä kertaakaan...No, mutta eiköhän tää tästä. Pidetään peukkuja kummallekkin! :)
 
Oireita ja oireettomuutta, niitä ainaki löytyy molempia täältä..just sanoin aamula miehelle et tuntuu et oireet olis kokonaan kadonneet, en sit tiedä..mies siihen et ainakin toi rintojen kasvaminen on yks merkki et oot raskaana :D se on ainaki yks oire jonka taatusti myös miehet huomaavat :D

kyllä sitä tulee ainakin itellä tarkkailtua koko ajan oireita..alussa oli aivan älytöntä pahoinvointia, nyt taas välil ei mitään...vessassa sai juosta-nyt taas en edes viime yönä heränny vessaan jne. ensimmäistä ku odotin niin ei sitä osannu pelätä mitään, sitä vaan oltiin onnellisesti raskaana ja odotettiin tulevaa..nyt ku heinäkuus tuli varhainen km niin tässä raskaudessa sitä pelkää kokoajan.

Odotan niin ens vkon ultraa et pää hajoo...ei sais stressata, mut en mahda itselleni mitään...

Nyt kyl hiukan etoo, mut sit mietin et onko se pelkoo vai ihan oire..... :D on tää vaikeeta :D
 
Mulla keskeytynyt keskenmeno heinäkuun lopussa. Piti olla viikkoja 11+5, olikin 6+5. Nyt olen käynyt varhaisultrassa viikolla 6+5, jolloin sydän sykki nätisti. Stressaan koko ajan jos käykin samalla tavalla taas kun kesällä, että ei ole elämää mutta ei vaan tule ulos. Ja ärsyttää aina vessassa käydessä mietin tuleeko sitä verta jo vai ei! No, tähän mennessä ei ole tullut. Onneksi tässä tää joulu lähenee niin se vie mun ajatukset ainakin hetkeksi pois mielestä! Jouluhössötystä kerrakseen.
 
Mulla myös km elokuun lopulla 6+5, ja nyt sitten viime viikolla uusi plussaus. Oireet oli tosi selkeät jo ennen oletettua tätiä, mietin vaan et ei siellä kuitenkaan mitään taaskaan ole, et kroppa temppuilee vielä. No, lauantaina piti tädin vasta tullakin, mutta plussaus tuli selkeesti jo pe ja eilen digillä juuri se mitä pitikin, eli raskaana 2-3 vkoa.
Super super pelonsekaisin tuntein mennään päivä kerrallaan, ja tuntuu, että vaikka syksy ja tää vuosi on mennyt tuhottoman nopeasti, nyt nämä päivät kyllä matelee. Mulla alkoi viimeksi km ihan juuri niin, että vessassa tuli reilusti verta, ja niin se sitten jatkui..Parin viikon päästä varmistusnega..
 Nyt pelkään joka ikistä vuotoa/vatsan nippailua, minkä tunnen, vihaan mennä vessaan, kun pelkään, että taas paperiin tarttuukin verta.. Ei se km ole yhtään sen helpompi, vaikka sitä tietää, et se "on ihan yleistä". Yritän päivittäin olla miettimättä koko asiaa, mut on vaan todella vaikeeta, kun ympärillä on tällä hetkellä niiiiin paljon raskaanaolevia ystäviä/tuttuja, et vatsojen & uä-kuvien näkeminen ei saa muuta miettimäänkään, kuin et kunpa me nyt päästäis sinne asti! Tekis mieli kertoa kaikille, mut järki sanoo, et odota nyt!
Oireet on pysyneet kyllä tasaisesti, mikään ei maistu, silti nälkä koko ajan ja jatkuva kuvotus, tissit nyt jo kupin isommat :D Ovat myös huomattavasti oireet voimakkaampia kuin viime kerralla, mut sanoin miehellenikin, joka kauhulla seuraa mun väsymystä ja pahoinvointia, et mitä vaan pikkuisen vuoksi <3
Ajattelin kyllä mennä varhaisultraan about 8vkon tienoilla, jos sinne asti nyt päästään.

Kyllä se km pysyvät muistiarvet jättää, kukaan ei voi meitä pelkäämisestä/miettimisestä kyllä hulluiksi syyttää!:') Ei sitä silti haluais takaraivoon alituisesti kummittelemaan, sitä haluais olla onnellinen ja rento, mutta no... Helpommin sanottu, kuin tehty!

Odotusonnea kaikille & ennen kaikkea nyt niitä tarrasukkia kaikille matkaan!:)
 
Tuo on kyllä niin totta, ettei mikään faktatieto ja tilasto tee keskenmenosta yhtään sen helpompaa. Se "Ajattele, että näin on kuitenkin nyt parempi. Luontoäiti karsii" oli kans jotain ihan käsittämätöntä!!! Sitähän kuuli koko ajan joka puolelta. (Ei arvon lääkäri/neuvolatäti. Ymmärrän mitä ajat takaa, mutta näin ei todellakaan ole minun mielestäni missään nimessä parempi!)

Toivotaan nyt parasta, eikä surkutella liikaa. :) Täällä tuntuu aika yleisesti olevan yhtä jos toista oiretta niiin paljon, että kaikilla lienee toistaiseksi kaikki hyvin.

 
Sain itse keskenmenon heinäkuussa viikolla 11+0. Nyt odotan joka vessassa käynnillä ikäviä yllätyksiä. Vähän on helpottanut se, että tää raskaus on ollu ihan erilainen kuin edellinen, mutta oireiden vaihdellessa oon kyllä huolestunut monen monta kertaa. Viikkoja on nyt 8+2, ja ilmeisesti juuri näihin aikoihin oli alkion kehitys viimeksi loppunut, joten olen nyt ollut erityisen huolissani. Kaikki oireet myös loppui viimeksi yllättäen juuri silloin, kun alkio ei enää kasvanut. 

Itse en myöskään missään nimessä halunnut varhaisultraan. Tuntuu, että pudotus olis vielä kovempi, jos sen jälkeen tapahtuiskin jotain. Mutta hyvää onnea meille kaikille nyt!!
 
Älä turhaan ala tressaa kaikki menee kyllä hyvin. itellä oli kanssa viime kesänä keskenmeno ja 10 kk ja nyt on ennee 3kk kun vihdoin saadaan kapalo kainaloon,tosin alussa olin tosi hermona mutta kun  rv 13 tulee  niin helpottaa tosi paljon.

 Tsemppiä ja peukut pystyyn,että kaikki menee jatkossakin hyvin

 
Mulla takana (tosin pari vuotta sitten, kun kakkosta yritettiin) kaksi keskenmenoa, jotka tuli ihan peräkkäin. Eka oli tuulimuna ja ehdittiin just käydä alkuraskauden ultrassa toteamassa, että pelkkä raskauspussi näkyy, kun vuoto pari päivää myöhemmin alkoi itsekseen. Mua autto ihan älyttömästi, kun olin nähnyt ettei masussa oikeasti kasva kukaan. Pahoinvointi yms. oireet  oli kuitenkin vahvat.

Tulin heti perään uudestaan raskaaksi, eikä tullut mieleenkään että voisi taas mennä kesken. Alkuraskauden ultraan mentiin oikein hyvillä mielin, mutta sielläpä todettiinki, ettei sydän syki eikä muutenkaan vastaa viikkoja. Puolitoista viikkoa vielä varmuudeksi ultrailtiin,  mutta lopulta rv 9 lääkkeellinen tyhjennys. Ja oksentelin tuonne tyhjennykseen saakka, vaikka masussa ei ollut moneen viikkoon ollut elämää. Musta olisi ollut kamalaa saada 11+jotain nt-ultrassa tietää, että olen viikkotolkulla oksentanut turhaan ja kuvitellut olevani vahvasti raskaana.

No, kolmas kerta onneksi toden sanoi, mutta kylläpä pelotti silloin mennä ultraan. Mutta annoin kuitenkin itselleni luvan iloita raskaudesta sen jälkeen kun sydämen syke oli nähty, keskenmenoprosentti on kuitenkin todella pieni jo sen jälkeen, kun sydän sykkii. Ja terve poika siitä raskaudesta syntyi. Nyt mietin vain, että kun takana on jo kaksi varhaista keskenmenoa, niin toivottavasti edessä ei sitten tällä kertaa ole myöhäisempi keskenmeno.

Ja täytyy sanoa että mä olen niin outo, että mua kyllä helpotti ajatella, että luontoäiti karsi vain huonon alun. Että jos raskaus olisi jatkunut, olisin saattanut synnyttää vaikeasti vammaisen lapsen, jolla ei ehkä olisi ollut kuin päiviä elinaikaa. Ja toisaalta, otan mieluummin sen varhaisen keskenmenon, kun keskenmenon jossain viikon 20 jälkeen, kun vauvan liikkeet jo tuntuu ja tunneside on muodostunut.

Mutta onhan tämä yhtä pelkäämistä koko raskaus. Etappi kerrallaan mennään eteenpäin, eikä vielä synnytyksessäkään voi olla varma, että lapsi on täysin terve.
 
Juuri niin, perinteiset liirumlaarumit "näin oli tarkoitettu", "alkiossa oli jotain vikaa, eikä se ollut vielä kehityskelpoinen, niin parempi näin" (tottakai niin on parempi, jos ei ole elinkelpoinen, ei se silti tunnu paremmalta), "olette vielä nuoria, teillä on vielä vuosia aikaa", luuleeko joku tosiaan, että vaikka nämä "faktat" totta ovatkin (vaikka ei me niin nuoria kyllä olla :D), niin se millään tavalla auttaa menetykseen ja suruun, ei. Eikä se ole yhtään helpompaa vaikka "ai, meni kuitenkin noin alussa"..On sitä lasta kuitenkin toivottu, odotettu & 3 viikkoa olin tietoinen sisälläni kasvavasta elämästä, niin menetys se on sekin menetys, vaikka tottakai jokainen lisäpäivä/-viikko yhdessä olisi varmasti tehnyt menetyksestä vielä rankempaa.. Kukaan ei sillä pahaa tarkoita ja haluavat vain auttaa ymmärtämään asian ja uskomaan tulevaan, mutta miten olisi vain "olen pahoillani, miten jaksat?" Ensimmäisen kerran terveydenhoidonpuolella "tunteistani" kysyttiin nyt kun soitin olevani uudelleen raskaana ja sanottiin, että muistathan tämän olevan nyt kokonaan uusi raskaus.. Yritän.

Eihän nämä asiat mihinkään surkuttelemalla muutu, mutta ihmismieli nyt on vähän sellainen, että kun jotain kovasti tahtoo, niin automaattisesti pelkää pahinta, ja kieltää itseltään ilon, ennen kuin kaikki on varmaa! Toisaalta sitä jollain tavalla ehkä uskottelee itselleen, että kun pelkää pahinta, niin ei ehkä käy..Njoo, kuinka aukotonta sekään sitten on :D

 Ja totta tuokin, että pelkoa ja huoltahan, niitä riittää ihan hamaan tappiin asti, vaikka lapsi olisi turvassa, terveellisesti maailmassa. Pitäisi vaan osata nauttia jokaisesta hetkestä, ihan kaikesta.

Viikonloppu on onneksi taas kiireinen ja aktiivinen niin voi ajatella täysin muita asioita. Pitäis yrittää pitää sellainen asenne "niin menee kuin on tarkoitettu, etkä sille mitään voi, vaikka kuinka murehdit" :) Koitetaan kaikki nauttia viikonlopusta kunnolla, ilman murheita, ollaan se ansaittu! :)



 
Näin on. Sehän siinä eniten potuttikin, ku lauotaan niitä päivänselviä asioita. "Näin oli parempi, alkiossa oli jotain vikaa." No, selvähän se on! Ymmärrän kyllä. Oliko se nyt pakko silti sanoa? Ei tunnu "paremmalta" vieläkään...

Näissä vauva-asioissa on jänniä tabuja muutenkin sen suhteen, että mitä saa sanoa ääneen, mitä ei, ja mitä kuuluu sanoa missäkin tilanteessa.
Minä esimerkiksi haluan ehdottomasti pojan. Tässä vaiheessa jokainen sanoo, että: "No, pääasiahan se on että lapsi on terve.." Totta kai se on pääasia!! Taas näitä mitä ei tarvis sanoa ääneen. Ilmanmuuta pääasia on terve lapsi, mutta mielellään terve poika, kiitos.emoticon

Meitä on kyllä niin moneen lähtöön, että aina joku pahoittaa toisen sanomisista mielen. Tuon keskenmenon yhteydessä suurin punainen vaate mulle oli kaikki Jumala-vetoiset puheet. Ymmärrän, että puhuja tarkoitti hyvää (neuvolassa joku täti joka sattu vastaamaan, ku soitin ja itkin heti tapahtuneen jälkeen). Mutta koska en ite ole uskonnollinen en halua kuulla näitä "Taivaanisä päätti, että on parempi näin."-juttuja.
Huhhuh.emoticon
 
Argh, mä olisin varmaan lyönyt luurin kiinni jos joku olisi mulle ruvennut vetoamaan taivaan isään... Kauheeta!
 
Jokainen meistä tosiaan on niin yksilöllinen, että näissä tilanteissa ihmisten kannattaisi todella harkita sanojaan. "Jumalan tahto" -puheet olisivat itsestäni todella julmia ja naurettavia - jotakuta toista ne saattaisivat lohduttaakin.

Keskenmenoa pelätessäni eniten itseäni lohduttanut ajatus on kyllä ollut se, että jos alkio menee kesken, niin todennäköisesti siinä on jotain vikaa. Minua lohduttaa ajatus siitä, että luonto hoitaa elinkelvottoman pois varhaisessa vaiheessa - niin kamalalta kuin km tuntuisikin. Kuten edellä sanottu, monet muut kokisivat tällaiset kommentit kuitenkin julmiksi.

Jokainen varmaan yrittää lohduttaa toista siitä lähtökohdasta, mitä itse haluaisi kuulla samassa tilanteessa. Oikeita sanoja vain harvoin on.
 
Tänne olikin ilmestynyt tällainen otsikko, niin kirjoitanpa nyt tänne. Täällä on vähän (tai no "vähän" on ehkä mitätön sana kuvaamaan tätä oloa..) surua :'( niinhän siinä nyt kävi, että meidän tyyppi luovutti eilen. Tämä oli jo vähän aavisteltavissa, kun vuoto lisääntyi ja kivut tuli myös mukaan. Kurjinta oli, kun vielä maanantaina labroissa hcg oli noussut, vaikka kuvittelin, että se on kääntynyt laskuun. Eli saatiin vielä toivoa, mutta onni jäi pois matkasta. Toivon teille kaikille heinäkuisille onnellista odotusta! Kunhan kärsii, niin pitää varmaan käydä lukemassa teidän kuulumisia. Pitäkää peukkuja, että pääsen vielä joskus listoille mukaan! maikki :'( p.s. joku varmaan poistaa minut listalta?
 
Voi ei. :( Koita jaksaa. Toivottavasti kuullaan susta taas plussauutisten merkeissä pian. emoticon
Se on niin valtavan musertava tunne, kun noin käy. Kukaan ei oikeen voi sanoa mitään järkevää, niinku edellä onki jo keskusteltu... Nyt vaan rauhassa päivä kerrallaan.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top