Alavatsakivuista tuli mieleen, että tällä viime kertaisella neuvolareissulla otin asian puheeksi lääkärin kanssa. Selitin että on ollut "epämiellyttävää" tunnetta alavatsassa kävellessä, mutta olen arvellut niiden olevan liitoskipuja tai muita ihan normaaleja tuntemuksia.
Lääkäri sitten kuitenkin totesi, että voi ne olla niitäkin, mutta jos kivut jatkuu ja käy pahemmaksi, niin sitten pitää varata aika uuteen tarkistukseen. Sanoi että saattavat olla ennakoivia supistuksia (?) tai muuta vastaavaa, jolloin on tarkistettava kohdunsuun tilanne.
Onpa kiva, kun nyt joutuu tuonkin takia huolehtii. Onhan se toisaalta hyvä, että tietää asiasta, mutta silti... Voi rähmä! :/
Vähän ollut nyt hankalaa tämä elämä, kun viimeksi neuvolassa huomattiin mun hemoglobiinin laskeneen aika hurjasti viime mittauksesta. Yllättävän pitkäänhän se hyvänä pysyikin. Terkkari määräsi lisäraudalle ja mies lupas tänään hakea niitä apteekista. On meinaan ollut niin vetämätön olo viime aikoina, ettei mitään järkeä.
Siivoamisesta ei meinaa tulla mitään, kun koko ajan täytyy huilata. Eikä puhettakaan, että missään jaksais lähteä käymään.
Noh, eiköhän tuo vointi parane, kun saan lisää rautaa sisuksiini :)
Äitiyspakkaus tuli viime viikolla ja pääsin jo järjestelee pikkuisen vaatteet ym. kaappiin valmiiksi. Tosi vähän siinä oli esim. 50 senttisiä vaatteita, että varmaan jotain ostettava lisäksi. En kuitenkaan hirveästi lähe ostelee vaatteita etukäteen, kun ei tiedä mitä tulee käytettyä. Kerkeehän noita ostella sitten lisää tarpeen tullen.
Pienen piristyksen tähän uuvuttavaan arkeen toi anoppi. Se käväs yks päivä täällä kääntymässä ja soitteli sitten vielä illalla. Sano sitten puhelimessa, että hän oli kahtonu mua sillon päivällä käydessään ja todennu, että mä oon laihtunu. Mulla on kuulemma tosi pieni vauvamasu. Oli sitä miehelleenkin ihmetelly kotona :D
Sitä kun on tällainen iso ja muodokas tapaus, joka on pelänny paisuvansa entisestään raskauden myötä, niin kyllä oli nannaa korville :))
Mutta kaikkein suurimman piristyksen toi pikkuinen toissailtana. Makoilin illalla sängyllä katsomassa telkkaa ja siinä vähän huolestuneena sivelin masua, kun pikkuinen oli ollut niin hissukseen koko päivän. Nappasin sitten kännykän, laitoin musiikkia soimaan ja laskin sen mahan päälle. Sillä samalla sekunnilla alkoi sellainen tanssi mahassa, ettei sitä voinut nauramatta seurata. Jalkojen liikkeet näky välillä mahan läpi ja potkuja ja tökkäsyjä tuntui ympäri mahaa. Huusin miehenkin katsomaan ja sekin pääs näkee miten kännykkä heilu mahan päällä :D
Sydän pakahtuu välillä, kun alan miettimään, että "enää" kolmisen kuukautta ja saan pikkuisen syliini <3