Joulukuun höpinät

Nykysäädökset on kyllä ihan älyttömän tiukat.. Maalaisjärki tosiaan mukaan, niin pärjää. Itse ajattelen myös vähän niin, että jos haluan maistaa niin sitten maistan. Tietysti on joitain mitä haluan oikeastikin välttää, mutta mennään niin miten itestä tuntuu hyvältä :)
 
Musta tuli just erittäin listeria kammonen! Oltiin käymässä tutuilla perjantaina ja tuli puhe näistä vältettävistä jne. Eräs heidän ystävä ei ollut raskausaikana yhtään välittäny mistään ohjeista ja söi raakaa kalaa jne ihan huoletta. No hänpä sai sen listerian ja lapsi tuli ulos viikolla 29..
 
Mäkin oon sitä mieltä, että mitään missä on edes pikkuruinen listeriariski, ei ole sen arvoista syödä... Eri asia sitten, että syökö silloin tällöin esimerkiksi vähän maksalaatikkoa, mutta vakuumipakattuihin kaloihin tms en koske ilman kuumentamista! Kyllähän noita listeriatapauksia on Suomessakin ollut.
 
Määkin aattelen asian niin, että niiden suositusten takana on oikeasti pätevät syyt ja tutkimukset. :)
Juustoissa höllään sen pastöroinnin verran, muuten oon aika tarkka. Ennemmin oon syömättä 9kk ku se, että vauvalle kävis mun takia jotain :)
 
Joo siis itsekin olen todella tarkka missä on listeriavaara, mutta juurikin juustoja syön kaikkia jos vain on pastöroidusta maidosta tehty, ja maksalaatikkoa saatan syödä jos joku tarjoaa, itse en tee/osta, lakeria syön vähän jos mieli tekee yms.
 
Onko listeria nyt sit sellanen joka tulee tyyliin pelkästä haistamisesta jos on tullakseen, vai vaikuttaako syöty määrä siihen?

Jos en ois tänne foorumille koskaan eksyny, ni todennäkösesti tyytyväisenä vetäisin graavilohta ja kaikkea muuta kiellettyä mistä tykkään, koska ei (ainka miulle) ekana tuu mieleen katsoa mikä kaikki on kiellettyä raskausaikana kun ei siitä oikeastaan missään puhuta, ei edes neuvola-aikaa soittaessani mainittu mitään mistään vältettävistä ruoka-aineista vaikka kysyttiin onko eka raskaus.. Tuntuu ett on vähän huonosti asiat neuvoloissakin jos ei voi edes mainita moisista rajotuksista, vaikkei nyt ensimmäistä aikaa saisikaan kun vasta lähes kuukauden päähän plussasta :eek:
 
Minäkin yritän olla tarkka listerian suhteen (ja noiden muidenkin) mutta jotenkin tuntuu hankalalta kun ei aina edes muista olevansa raskaana. :wink Savukalaa tosin söin vähän töissä jouluaterialla, vaikka tietoa ei ollut onko vakuumista otettua. Graavilohesta en niin välitä muutenkaan, joten sitä on helpompi vältellä....
 
Onko listeria nyt sit sellanen joka tulee tyyliin pelkästä haistamisesta jos on tullakseen, vai vaikuttaako syöty määrä siihen?

Jos en ois tänne foorumille koskaan eksyny, ni todennäkösesti tyytyväisenä vetäisin graavilohta ja kaikkea muuta kiellettyä mistä tykkään, koska ei (ainka miulle) ekana tuu mieleen katsoa mikä kaikki on kiellettyä raskausaikana kun ei siitä oikeastaan missään puhuta, ei edes neuvola-aikaa soittaessani mainittu mitään mistään vältettävistä ruoka-aineista vaikka kysyttiin onko eka raskaus.. Tuntuu ett on vähän huonosti asiat neuvoloissakin jos ei voi edes mainita moisista rajotuksista, vaikkei nyt ensimmäistä aikaa saisikaan kun vasta lähes kuukauden päähän plussasta :eek:

Muistelisin, että jotain tietoja noista kielletyistä ruoista tulee meillä esitietolomakkeiden mukana, jotka lähetetään heti kun soittaa neuvolaan. En tosin ole niitä vielä ehtinyt saada kun viime viikolla vasta soitin... Näin muistelisin.
 
Noista ruoka-asioista olen tehnyt oman ketjun tänne. Siellä on muutamia linkkejä joihin itse tutustuin, kun ensimmäistä kertaa raskauduin ja kaikki oli ihan uutta. Nyt toisella kierroksella vaan piti vähän tarkistaa, että mikä olikaan syynä, ettei esim niitä pellavansiemeniä saanut syödä.
 
Onko listeria nyt sit sellanen joka tulee tyyliin pelkästä haistamisesta jos on tullakseen, vai vaikuttaako syöty määrä siihen?

Jos en ois tänne foorumille koskaan eksyny, ni todennäkösesti tyytyväisenä vetäisin graavilohta ja kaikkea muuta kiellettyä mistä tykkään, koska ei (ainka miulle) ekana tuu mieleen katsoa mikä kaikki on kiellettyä raskausaikana kun ei siitä oikeastaan missään puhuta, ei edes neuvola-aikaa soittaessani mainittu mitään mistään vältettävistä ruoka-aineista vaikka kysyttiin onko eka raskaus.. Tuntuu ett on vähän huonosti asiat neuvoloissakin jos ei voi edes mainita moisista rajotuksista, vaikkei nyt ensimmäistä aikaa saisikaan kun vasta lähes kuukauden päähän plussasta :eek:

aika hassua, ettei terkkari käskenyt käymään esim siellä thl:n sivuilla listaa katsomassa. minulta terkkari kysyi kun toista odotan, että muistanko vielä kaikki ruokarajoitukset:D mutta ihmisiä nuokin.
minä voisin itse välillä vähän joustaa noiden juustojen kohdalla, mutta tuo toinen puoliso on aika tiukkana, etten syö kiellettyjä ruoka-aineita. Hyvähän se on:)
Minua mietityttää eniten tuo inkivääri. Että ei sitten syödä yhtään mitään aasialaistyyppistä ruokaa??? sitähän on mausteena ihan kaikkialla...
 
Ei yhtään huvita siivota... Lapsi meni mummille ja vaarille hoitoon, että sais siivota rauhassa ja nyt istun keskellä siivousta ja ei yhtään huvittais. :wink Yritin suklaankin voimalla, mutta ei sitäkään oikein tehnyt mieli. :wink
Ja kun ei siivous olis enää paljon kesken... tai siis loput kuitenkin pääasiassa tehdään vasta keskiviikkona. Vielä pitäis jaksaa yhden huoneen lattia pestä ja laitella huonekalut sen jälkeen paikoilleen.
 
Mä yritin miehelle puhua ettei kai joulusiivoja tarvii tehä :wink
Vähä imuroos, pesis laattiat ja pyyhkiis pölyt. Ei sopinu miehelle. Plaaah. Mua ei huvita. Mä tahon nukkuu joulun yli :shifty:
 
Meillä kanssa mies oli sitä mieltä, että pitää siivota kunnolla. :D No minä pesin päivällä lattiat ja nyt se pesee tuolla kylppäreitä, joten yksin en sentään hommiin joutunut vaikka minulle olisi riittänyt imurointikin ja pieni siistiminen. :wink
 
Onneks on vaimo joka tuolla väsää laatikot ja siivoaa täyttä häkää kun mä en pysty edes sängystä nousemaan. Sen lisäks tuo juoksee vähän väliä kaupassa hakemassa mulle mitä millonkin uskon voivani edes vähän syödä!❤️
 
Maggie, täällä juoksee lattioilla lampaantaljan tukkoja kun kissa tykkää nyhtää sitä aina kun silmä välttää, että se siitä siisteydestä täälläkin. Ihan ku ei ois ainka kahteen viikkoon imuroitu :D
Meillä mies ei huomaa sotkua, mutta siivoaa kyllä kun vaan mainitsen ett esim imuroidakin voisi tänään. Siinä mielessä helppo mies vaikkei ookaan kovin oma-aloitteinen, mutta tykkää silti tehdä :)

Kyfin vaimo kuulostaa kyl ihan unelma puolisolta kun antaa siun lepäillä rauhassa vaikka kiirettä taatusti pitää :)
 
Takaisin
Top