H-hetki ja miten kaikki meni

Vauva nukkuu sopivasti niin voinkin heti kirjoittaa kertomusta[:)]

eli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin mahakipuun ja menin vessaan,jossa huomasin vuotavani veristä limaa. Siitä sitten alkoi supistukset neljän minuutin välein ja kärvistelin niiden kanssa puolille päivin kunnes väli kasvoi 6-15 minuuttiin. Alkoi jo ärsyttää kun sattui niin vietävästi, mutta silti tuntui ettei vielä riitä. En saanut nukuttua ja olinkin varma, että seuraavana yönä lähdetään, koska kaksi unetonta yötä peräkkäin olis ihan mun tuuria[;)]
Kahdeksan maissa supistukset alkoikin kovenemaan ja tuli noin 5 minuutin välein kestäen jo yli minuutin kerralla. Sattui, mutta päätin, että ennen puoltayötä ei lähdetä, koska ei siellä kuitenkaan mitään ole tapahtunut. Kello tuli sitten kaksitoista ja sattui jo niin paljon, että pakko oli lähteä.
Sairaalaan saavuttiin 00.54 ja tehtiin sisätutkimus ja otettiin käyrää. Olin 2-3 senttiä auki, joten peräruiskeen jälkeen suoraa saliin. Meillä oli ihana kätilö, joka kehotti suihkuunmenoa ja siitä olikin apua. Oli vaan tuskaisaa kun viereisessä huoneessa nainen karjui ja ajattelin vain, että tuoko se on mulla edessä! Meinasi alkaa pelottaa[:D] Itku tuli kyllä kun kuului vauvan rääkäisyt lopulta.
Suihkun jälkeen istahdin keinutuoliin ja kätilö sai mut puhuttua ympäri ottamaan ilokaasua. Jestas kun meni pää sekaisin! Ei se tuntunut kipuihin auttavan, mutta sekavuus oli plussaa. Hetken istuskeltuani kätilö halusi tarkastaa tilanteen ja puhkaista kalvot, jotta epiduraali voitaisiin antaa. Olin auki 4 senttiä ja voi apua mitkä supistukset alkoi kalvojen puhkaisun jälkeen! Itku alkoi tulla, mutta onneksi epiduraalin laitto olikin todella nopeaa toimintaa. Olin valmistautunut odottamaan sitä ainakin puoli tuntia, mutta anestesialääkäri saapuikin heti. Hän siinä kyseli, että sattuiko puudutusaineen laitto, mutta olin niin sekaisin ilokaasusta ja supistuskivuista, että en ollut edes huomannut koko asiaa.
Epiduraali toimi täydellisesti. Katsoin kelloa sen alkaessa vaikuttaa, 04.50. Ajattelin, että toivottavasti uuden satsin saa mahdollisimman pian ensimmäisen lakattua vaikuttamasta, mutta eihän sitä tarvittu. Kätilö sanoi, että täytyy soittaa kelloa, kun tunnen tarvetta ponnistaa ja poistui salista. Sehän tuli ihan samantien! Tai ainakin siltä tuntui kun ajantaju oli täysin kateissa. Olisin kyllä voinut alkaa ponnistaa jo paljon aiemmin, mutta pidättelin kun en uskonut, että voisin olla niin nopeasti täysin auki. Kätilö tarkasti kuitenkin tilanteen ja sain luvan ponnistaa.
Ponnistaminen oli yllättävän helppoa. Kysyin, että missä vaiheessa tän pitäis sattua ja kätilö ihmetteli, että eikö muka yhtään paina. Kyllähän se paine sitten lopulta tuli ja parilla ponnistuksella syntyi vauvan pää. Kieltämättä hieman ikävän tuntuista[:D] klo 6.05 oli sitten poika maailmassa yhtä aikaa auringon noustessa! vitsillä kutsunkin häntä nyt Ludvigiksi aurinkokuninkaan mukaan. Vasta synnytyskertomuksesta luin, että napanuora oli ollut kerran vauvan kaulan ympäri ja kerran vartalon ympäri. yhdeksän pisteen vauva joka tapauksessa[:)]
Välilihaa ei leikattu, mutta repesin pinnallisesti vajaa pari senttiä. Enää ei juurikaan satu edes. Verta menetin normaalia enemmän, koska jostain oli katkennut verisuoni ponnistusvaiheessa.
Helpohko synnytys siis ja sanoinkin heti, että kyllä sitä voisi toisenkin tehdä. Miehellä menee varmaan kauemmin aikaa toipua siitä kaikesta verestä[:D]
Kestot siis:
1.vaihe 9h 40min
2.vaihe 25min
3.vaihe 5min

Vähän vielä sairaalassa olosta,kun en tiedä mihin tämä kuuluisi. Haluttiin jo eilen lähteä kotiin, mutta sitten löytyikin pojan sydämestä sivuääni ja pelästyin tietenkin ihan kamalasti. Otettiin sitten EKGtä ja verenpaineita ja ne oli ok. Tänään oli vielä sydänultra, jossa paljastui, että pojalla on pieni aukko sydämessä. Ei kuitenkaan vakavaa vaan hieman niinkuin kauneusvirhe. Noin 3-vuotiaana joudutaan kontrolliin siitä. Tänään onneksi päästiin kotiin vaikka aamulla peloteltiin, että maanantaina vasta. nyt sitten yritetään opetella arkea ja minä yritän oppia hillitsemään pojan raivareita[:D]
 
No niin, josko omani ehtisin raapustaa [:)]

Maanantai aamuyöstä neljältä heräsin supistuksiin.. Niitä aloin kellottaa melkein heti kun tuntui että tulee aika usein.. 6-10 min. välein niitä tulikin.. Nousin ylös ja tulin koneelle kun en enään saanut nukuttua.. soitin äidille kuuden aikaan että mitäs mun pitäis tehdä kun supistelee noin 6min välein, muttei satu kuitenkaa mitenkää mahdottomasti.. Äiti sitten ihan kauhuissaan että ootko jo soittanut sairaalaan.. No en.. Soitin sitten hyvinkäälle ja sanoivatettä voin tulla näytille.  Siinä sitten herätin miehen ja sanoin ettei voi mennä vielä töihin että käydään varmuuden vuoksi hyvinkäällä tarkastamassa tilanne.
Seitsemältä oltiin sairaalassa ja pääsin käyrille 45minuutiksi.. Sen jälkeen tehtiin sisätutkimus.. Olin ihan  vrama ettei mitään oo tapahtunut, mutta olinkin jo 5cm auki!!![8|]  Ei muutaku sairaalavaatteet  päälle ja sinne jäätiin.. Menin ammeeseen lillumaan 2 tunniksi, sen aikana en sitten auennutkaan enempää.
Sen jälkeen laitettiin vauvan päähän se sykemittari ja ruvettiin odottelemaan lisää supistuksia. Pikkuhiljaa ne siinä koveni ja aloin hengitellä ilokaasua. Kun sitten supistukset alkoi olla niin kovat etten enää kestänyt sainkin epiduraalin. Se oli kyllä ihana, 20 minuuttia meni niin johan helpotti :)
Siinä menikin sitten 1,5h leppoisasti kunnes tuli taas kivut takaisin ja sain uuden epiduraalin.
Ponnistuksen tarve oli jo aika kova mutta kätilö sanoi että epiduraalin vaikutuksen pitää loppua ennenkuin kunnolla pääsee hommiin.  Kysyinkin paniikissa että pitääkö se ponnistus tehä ilman puudutusta ja vastaus oli kyllä koska muuten en tunne ponnistamisen tarvetta.
Se ei kyllä pitäny paikkaansa, ponnistuksen tarve ei hävinnyt epiduraalilla ja se oli epämiellyttävän tuntuista. No siinä sitten loppui taas vaikutus ja tarve ponnistaa olikin jo niin iso että sain luvan ponnistaa. Ponnistelin siis luomuna  lapsen pihalle. Onneksi se vaihe kesti vain 26 min. Kipu oli sietämätön vain siinä vaiheessa kun lapsen pää oli puoliksi ulkona, olin huutanut että ottakaa se pois!!!  Siihen tyttömme sitten pullahti [:)] Kivut loppui oitis, ja mielessä pyöri vain että eipä ollutkaan niin kamalaa mitä luulin.
Kolme tikkiä laitettiin ja pystyinkin istumaan jo ihan normaalisti heti synnytyksen jälkeen..

Yhteenvetona siis kerrassaan positiivinen synnytys [:)]
 
et sä miu mikään nynny ole. vaan ihan hurja kone!!! sillä kyllä sun äänestä kuuli jo sillon päivällä että sinuun koskee ja ihan pirusti, ja silti sinnikkäästi nielit kivut ja jaksoit yli vuorokauden, etkä tosiaankaan luovuttanut. Kyllä huojentuneena huokaisen kun oma synnytys oli oikeesti helppo tuohon verrattuna!
 
Mä oon lempin kans samaa mieltä Miu82 että et kyllä ole mikään nyhverö!!! Kukaan joka synnyttää ei voi olla nyhverö. Valitettavasti joillakin vaan kestää kauemmin ja kivut ovat kovemmat.. Sehän kertoo vaan sen että oot ihan sissi että oot kestäny noin kauan ja pystyny ravaa pihamaalla kipujesi kanssa, etkä oo luovuttanut! [:)]  Oot kyllä vauhdilla tytön ponnistanut [:D]
 
Jospa minäkin jotain tekstiä saisin aikasiks.
Eli 17.8. tiistaina heräsin klo 6aikaan kun tuntui hirveä paine "alakerrassa". Nousin ylös, aattelin että josko se helpottais kun käy pissillä. Pyyhkiessä sitten huomasin kun paperissa oli veristä limaa (limatulppa?) ja samantien kun tulin vessasta alkoi supistella. Supistuksen olivat kivuttomia, kestivät noin 40sek ja tulivat n.6-7min välein. Jo parin tunnin päästä supistusten kesto oli pidentynyt n. 50sek pitkiksi ja tulivat jo n.5min välein. joskus iltapäivällä soitin synnärille ja sieltä sanoivat että tule sitten kun kipu alkaa olla sietämätöntä.
Loppu päivän istuinkin tietokoneella ja kellottelin suppareita vähän väliä... kipua en tuntenut vielä 7aikaan illallakaan jolloin supistusten väli oli jo 3min, ajattelin kumminkin, että käyn synnärillä yötä vasten kipulääkettä hakemassa, varmuiden varalta....

Sairaalaan saavuttiin sitten klo9 aikaan, olo oli ihan normaali, käveltiin kolmanteen kerrokseen rappusia pitkin eikä tuntunut missään. Synnärillä minut ohjattiin kammariin jossa otettiin käyrät. sen 45min käyrän aikana ihan yhtäkkiä rupes supistukset kipenemään... kipu tuntui pelkästään alaselässä ja koveni joka supistuksen aikana. Klo 22 jälkeen saapui kätilö ja kätiopiskelija, toivat juotavaa ja kivunlievitykseksi lämpögeelipussin, keskusteltiin kivunlievityksistä ja ajateltiin että alotetaan lievemmistä lääkkeistä ja nostetaan sitä mukaa. 22.30. tehtiin sitten sisätutkimus ja olin 4cm auki. Olin aivan että WTF??!! minunhan piti tulla vaan kipupiikkiä hakemaan??!! Sanoivat että kotiin ei ole enää asiaa. [:D] piti pukea sairaalakamppeet päälle(en oikein eka tajunnut sen avopaidan ideaa,olin laittamassa sitä väärin päin, mutta onneksi tuo mun ukko osas siitä mulle mainita)[:D] Sitten laittoivat peräruiskeen jotta vauvalla olisi sitten tarpeen tullen enemmän tilaa...oli vaan tuskaisaa istua pöntöllä samalla kun tuli supistuksia. Sitten sain kokeilla ammetta, joka ei auttanut yhtään, 10min siellä kykenin olla ja rupesi tuntumaan jo paineen tunnetta. Jolloin siitä sitten siirryttiin synnytyssaliin.

Klo 23.40 kipu oli supistuksen aikana jo ihan helvetillistä, mutta silti tunsin sitä vaan selässä. Tehtiin sisätutkimus jolloin auki 6cm, reunat kireät. aloitettiin epiduraalia varten puudutevalmistelut, ja jäätiin odottelemaan lääkäriä. puolen tunnin päästä klo 00.28. rupesi painattamaan, tehtiin taas sisätutkimus jolloin oli pieni reuna jäljellä ja sekin hävisi seuraavalla supistuksella. Kätilö vaan totesi että nyt kyllä tulee luomulapsi, ja olin kuulema todennut siihen vaan että voi saatana, hippi.
Rupesi vähän jännittämään kun tuli ihan puun takaa, että hei kohta pitäis synnyttää enkä tiedä ees kuinka ponnistetaan??!!!!

Klo 00.33 siirryin puoli-istuvaan asentoon vaikka kätilö sanoi että kylkiasento olisi parempi, muuta en helvetissä kylkiasennossa ole kun teki niin kovasti kipeetä selässä. 00.38. sain luvan ponnistaa, totesin ekan ponnistuksen jälkeen vain että kusinkohan alleni, ällöö.[:)] Kalvot puhkesivat ponnistuksen aikana ja miehen mukaan räjähtivät kätilön päälle ihan kunnolla...ponnistin ehkä 4 kertaa ja 00.43. syntyi poika käsi rinnalla.
Että oli taivaallinen tunne kun lapsi pulahti ulos.... paljon mahtavempaa kuin itse tapa jolla lapsi sai alkunsa. [:D]
Poika nostettiin rinnalle ja oli ihan outo olo kun katselin pientä, en edes muista mitä päässä silloin pyöri...sen vain että ukko tihrusti itkua vieressä. <3

Jälkeisten tulemista en edes kunnolla tajunnut, napanuora oli 80cm pitkä ja jälkeiset täydelliset, painoivat 700g!!! Pari tikkiä jouduttiin laittamaan kun tuli pieniä nirhaumia ite värkkiin ja sit häppäriin...tikkaaminen ei koskenut mutta tuntui hiukan epämukavalta. Koko seuraava yö menikin ihmetellessä pientä miestä enkä malttanut nukkua ollenkaan.
Ai niin poika sai 9/9 pisteitä. piste lähti kasvojen sinisyydestä. naama oli ihan mustelmainen kun niin nopeesti tuli ulos. [&:]

Tulipas turhan pitkä tarina!!! [:D]

Tiivistettynä siis:
aamulla klo 6 limatulppa irtosi ja alkoi supistelut
klo 22.30 4cm auki ja supistukset kivuliaita
klo 23.40 6cm auki supistukset 2min välein
klo 00.28 9cm auki
klo 00.30 kokonaan auki
klo 00.38. aloitin ponnistamisen
klo 00.43 syntyi poika 3960g ja 53cm pitkä
 
Mulla alkoi supistukset säännöllisinä keskiviikko (18.8) iltana vähän vaille 10, kellottelin niitä yhteen asti jolloin soitin synnärille ja sain ohjeeks mennä suihkuun ja ottaa särkylääkettä ja tulla sitten laitokselle kun en enää kipujen kanssa kotona kestäisi..puol 3 yöllä herätin miehen et nyt pitää rueta lähtemään, sattuu niin perhanasti, mies kuitenkin vielä söi ennen kun lähdettiin joten sairaalalla oltiin 3.50.

Siitä vaihtamaan sairaalavaatteet päälle ja käyrille..silloin supisti 6min välein. vaille 7 aamulla halusin kokeilla ammetta kivun lievitykseen, mutten pystynyt olemaan siellä puolta tuntia pidempään kun supistukset tuntui niin kipeiltä..Tuossa vaiheessa kohdun suu oli auki 1,5cm ja kanavaa jäljellä 1cm.
8 aikaan aamulla lähetin miehen kotiin nukkumaan ja yritin itsekkin nukkua, mutta supistukset tiheni ja tuli 5min välein ja ne oli tosi napakoita ja kivuliaita. 9:ltä lääkäri tuli tekemään sisätutkimuksen ja olin 3cm auki. Lääkärin paikalla ollessa supisti tosi kovasti joten lääkäri ja kätilö oli sitä mieltä et puudutusta peliin. Sain aluksi ohjeet miten ilokaasua käytetään ja siitä olikin hieman apua..Soitin sitten miehelle että alkaa tulla takasi, oli kerenny ehkä reilun puol tuntia olla kotona...Anestesia lääkäri tuli melko nopeasti ja aluksi pelkäsin epiduraalin laittoa, muttei se sitten ollutkaan yhtään paha, puudutuspiikin laitto sattui enemmän kun ite epiduraalin laitto. Epi alkoikin vaikuttaa tosi nopeesti ja tuli autuas olo, en tuntenu enää supistuksia, se tosin vei multa vasemmasta jalasta toimintakyvyn kokonaan...ja pysäytti etenemisen [:@] niinpä 11.40 alotettiin oksitosiinitippa vauhdittamaan supistuksia...käyrällä näky kyllä supistuksia mutta mitään ne ei saanu aikaseks..
15.50 lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot jotta saatais omat supistukset palaamaan ja edistystä aikaiseksi. Tuossa vaiheessa oksitosiinitippa suljettiin..Se kuitenkin laitettiin uudelleen päälle ja virtausta nostettiin pikku hiljaa niin että saatiin supistukset voimakkaiksi..
17.50 otin taas ilokaasun lievittämään kipua ja hetken aikaa tuntuikin että se auttaa, mutta tosiaan vaan hetken koska 18.10 piti soittaa kelloa etten pärjää enää suppareiden kanssa ja tuolloin supistus tuntui paineena häntäluun seudulla. Kätilö alko valmistelemaan epiduraalin kerta-annosta ja sit alko ponnistuttaa, 18.25 kohdunsuu kokonaan auki, saan luvan työntää tuntemusten mukaan..aluksi ponnistin kyljellään, mutta lopuksi jouduin kääntymään puoli-istuvaan asentoon..aktiivista ponnistusvaihetta kesti 6min. Poika syntyi 19.30..
Oli tosi vaikea ponnistaa ilman että olisi huutanut kivusta, tuntui ettei pää synny ikinä...tuli 2.asteen repeämä emättimeen ja välilihaan joten ne tikattiin...

Sain sitten pojan rinnalle ensi imetykselle ja se tuntui kipeältä, pojalla tosi napakka imuote...vielä tänäkin päivänä imetyksen aloitus sattuu ihan älyttömästi, mutta helpottaa kun maito alkaa virtaamaan...
 
On se hyvä et muutki karjuu siellä h- hetkellä. [:D] Mä en ole ainoa[;)]. Ainakin näiden kertomusten perusteella. Miu: mullekki kätilö taas komensi et nyt hiljaa ku ponnistat. No joo kyl mä silloin olinki ku ponnistin mut kaikki väliajat en[>:]. Varsinkin sen kohdan ku vauvan pää oli puoliksi ulkona ja se hirvee venytys ja paine oli alakerras.

Mut onpa monella ollut tosi lyhyet noi ponnistusajat. Vaikka ensisynnytäjiä onkin ollut.

Ihania kertomuksia kaikilla. Ja varmasti nämä kertomukset jokainen muistaa ihan sinne haudan äärelle asti. Niitä ei unohda milloinkaan[:D].

Ja toinen asia minkä huomaan monen kertomuksesta et isit itkevät ku vauvat ovat äitien rinnallalla[:D][:D][:D]. meidän raavaat uroot[;)]. Ihania ovat.
 
Jospa ehtisin nyt kirjoittaa oman tarinani.
Maanantaina 2 päivä oli neuvola aamulla 8.30( RV 39). Mieskin lähti sitten mukaan kun mulla oli niska niin hemmetin kipee etten uskaltanu ite lähtiä ajamaan.Sairaalakassinki nakkasin autoon mukaan.
No muuten ei olo ollut mitenkään norm.poikkeava, ainut vaan että jalat oli älyttömän paisuksissa. Perjantaina olin ollu viimeks neuvolas ja silloin oli valkuaista pissas +2 ja siksi oli nyt ma heti seuraava käynti ton takia.Niin ja oli mulla verenpaine kohonnu hiukkasen parilla viime kerralla.
No nyt sitten mitattiin ekana verenpaine joka olikin sitten 170/112 ja pissa näytti +3. paino oli noussu 3 päivässä 1600g.
Kuunneltiin sydänäänet ja ne oli ihan normit, ja sitten neuvolasta soitettiin sairaalaan.

Ja sitten meidät passitettiinki suoraan sinne sydänkäyrälle.
No käyrillä oltiin ja tytön käyrä näytti hyvältä, ainut oli vaan tuo mun verenpaine joka oli korkealla. Sisätutkimuskin tehtiin, en nyt enää muista mitä ne siinä sanoi, mutta sitten tekivät päätöksen että tälle reissulle jäädään ja takaisin kotia päästään vasta perheenä[:)]

Klo 12.45 sain ensimmäisen käynnistystabletin. Mies lähti kotiin ruokkimaan koirat,kun olin ajatellut ruokkivani ne sitten kun neuvolasta tullaan kotia. Sitten mulle iski paniikki. Lähestulkoon itku kurkussa makoilin siellä huoneessa ja mitein että en mä halua, voinko tän peruuttaa[&:] Mutta onneksi olo meni aika nopeesti ohi. Seurailin siinä pikkuisen sykettä ja katselin muiden huoneiden käyriä,kun näytöllä näkyi kolmen muun käyrät.
Iltapäivällä sain joskus neljän jälkiin puolikkaan tabletin,kun ei se eka oikein tehny mitään. Sitten alkoi pikkuhiljaa supistuksia syntymään. Kuumilla kauratyynyillä lieviteltiin ja mies painoi selästä kun alkoivat voimistumaan. Yhdeksän maissa illalla pääsin ammeeseen lilluttelemaan.Jaksoin olla siellä vain reilu puoli tuntia, sitten alkoi tulla liika kuuma.Vettä tuli juotua ainakin kannullinen ja mies kasteli pyyhettä kylmällä vedellä ja piti sitä mun pään päällä.Naama punaisena, päätin että nyt riittää vaikka se kyllä auttoi supistuksiin hyvin.Olihan vesi 42 asteista. Huh, meinasi jo usko loppua että pääsen sieltä ylipäätään pois, kun supistuksia alkoi olemaan ihan kiitettävästi.
No suoriuduttiin loppujen lopuksi huoneeseen takaisin ja taas käyrille. Supistuksen alkoivat olemaan tosi voimakkaita, ja mulla alkoi laatta lentämään kivusta. Lääkäri kävi tutkimas ja totes että 3 cm auki vasta. Taisin sitte saada jonku piikin reiteen.
Lähempänä yhtätoista siirryttiin synnytys"saliin" ja sain ilokaasun käyttöön. Se auttoikin hyvin jonkun aikaa, kunnes kivut laittoivat mut taas laattaamaa. En tiedä pahempaa kuin että joudut oksentamaan samalla kun supistaa[:'(] Hyi,mahanesteitä vielä...
00.45 Lääkäri puhkaisi kalvot että saataisiin vähän potkua supistuksiin.Edelleen auki vaan 3cm[&o]
Jossain vaiheessa sain lääkettä joka vähän hillitsi supistuksia, kun niitä tuli liika tiheästi.
klo 01.30 Mulle laitettiin epiduraali
02.17 aloitettiin oksitosiinitiputus 10ml/h
02.49 lisättiin 20ml/h
04.14 sain lisää epiduraalia
04.21 lisättiin oksitosiini 30ml/h
05.03 lisättiin 40ml/
klo 05.27 kokeiltiin aquarakkuloita. Tällöin huusin kuin hyeena.Kyllä koski, mutta sitten helpottikin mun selkäsärkyyn
06.15 laitettiin rakkulat toiseen kertaan
Lääkäri kävi tässä välissä kattomassa paikat ja olin auki vasta 4cm[:(] Kyllä meinas itku tulla, mä oli ihan varma että pian saisi alkaa hommiin.
Lääkäri lisäs taas oksitosiini tipan määrää, nyt se oli 50 ml/h klo 06.45-07.17
Sitten mulle tultiin sanomaan että nyt on tehty päätös että leikataan.
Vauvan sydänäänet nousi melkein 170 supistusten aikana, samoin mun verenpaine alkoi kivuta ylöspäin. Lääkärin sanoja lainatakseni: Nyt tulee niin ruman näköistä käyrää kummaltakin että leikataan. Ja kun en ollut kuin se 4 cm auki, taisivat jotain sanoa että norm.tässä vaiheessa olisi jo synnytysvalmista.

Koko ajan olin siis vetänyt vielä ilokaasuakin supistusten aikana.Ja loppuvaiheessa tulivat peräkanaa, yhden henkäyksen ehti vetää ilmaa ilman maskia välissä ja sanoa että ei taas tulee seuraava. Itkin kyllä ihan hysteerisenä jo siinä loppuvaiheessa, ja helpotus oli suuri kun kertoivat että leikataan.
Pikkuisen oli kyllä olo höperö,mutta muistan että ennkö lähtivät mua kärräämään leikkaussaliin, halusin halata ja pussailla miekkosen kanssa. Toisen ku piti jäädä sinne synnytysaliin odottamaan, ja sanoikin jälkikäteen että tippa oli tullut kun mua oltiin lähdetty kuskaamaan.

07.36 Tyttö sitten syntyi. <3 Muistan salista sen verran että kun mut oli puudutettu, ni makoilin siinä vaan silmät kiinni ja hyräilin jotaki kappaletta. Sekopää[:D] Sitten kuului ihana rääkäisy ja melkein mun nenään kiinni tuotiin ihana pikkuinen jolla oli suuren suuret silmät. Sitten kuuntelin kun se itki ja itki kun taidettiin pestä jne, ja sitten sitä tuotiin taas siihen mun naamaan eteen, ja tytsy hiljeni heti kun kuuli mun äänen ja taas tuijotti vaan suurilla silmillään.Sain juuri ja juuri annettua suukon otsalle,olisi ollut niin ihana koskettaa toista,mutta kun mun kummatki kädet oli siellä sivuilla, niin piti tyytyä suukottamaan toista. Olin kyllä niin pöllyissä etten edes tajunnu itkeä.

Tyttö oli sitten viety miekkoselle, ja sitten tulivat reilu parintunnin päästä herämöön kätilön kanssa ja sain tyttösen rinnalle syömään, ja tiesi kyllä heti mitä pitää tehdä ja söi tyytyväisenä puolisen tuntia siinä.
Joskus päivällä pääsin sitten huoneeseen,missä tuore isukki odotteli jo tyttäremme kanssa.

Tämmönen romaani mulla. Muistinkohan aivan kaikkea edes. No pitää lisäillä sitten jos muistuu mieleen jotain.

Sairaalasta päästiin kotiin 8.8 joka oli siis alunperin laskettu aika. Ma-Su tuli oltua sairaalassa, To päivä oli babyblues päivä, itkin lähestulkoon koko ajan. Ei tarvinnut kuin ajatella kotia niin itkin ja itkin ja itkin...

Mutta nyt alkaa pikkuneiti heräillä, täytyy mennä avaamaan maitobaari taasen[;)]
 
Huhhuh,Hanibööki..oksentaa kun supistaa..voi sua raasua, on ollu kyllä extreme kokemus sulla [8|][&:]
Muutenkin aika rankan kuuloinen toi synnytys.
Hyvä nyt kun kaikki on hyvin, paljon woimia ja haleja [:)]
 
Aattelin teiltä jo synnyttäneiltä kysyä, että oliko teillä vauva lasketunut paljon ennen synnytyksen alkamista? Ja vähenikö liikkeet huomattavasti ennen synnytystä?
Omaa vuoroani täällä edelleen oottelen ja huomenna on laskettuaika...
 
Mun tytsy potki vielä sitä ekaa kätilöäkin käsille ku kokeili mahan päältä asentoa ihan ekaks silloin ku sisälle mentiin.[:D]

Joo on hurjan kuulonen päivä ja yö ollut Haniböökillä. Mut sä selvisit[:)]
 
Joo ei tosiaan välttämättä liikkeet hidastu, mulla kävi oikeastaan toisinpäin! Kun supistukset alko niin mahassa alkoi ihan älytön möyryäminen. Ihmetytti kyllä, kun luulin, että liikkeet hidastuu.
 
Mulla ei Sf-mitta pienentynyt lainkaan koko aikana, kasvoi vaan. Hulda jylttäs joka kerta niin paljon, että venytti sitä mittaa [:D] Joten ei välttis siis laske se. Vaikka vauva laskeutuiskin.
 
Ehtisinköhän kirjoittaa omaa tarinaani [:)]

Kirjoittelin täällä pe-aamuna aluksi verisestä vuodosta ja myöhemmin suppareista...

Jep. Perjantaiaamuna siis tuli veristä vuotoa pyyhkiessä (minä paniikissa) -neuvolassa kaikki hyvin (kävin siis verenpaineen mittauksessa). Vähän oli outo olo päivällä, pikkaisen niinkuin olisi menkat tulossa -ei siis mitään kipua kuitenkaan.

Kolmen aikaan tuli ensimmäinen supistus, joka tuntui vähän et tällaisia saattavat menkkakivut ollaa.. niin ja vähän oli semmoinen olo, niin kuin olis vähän ummetusta niin koko päivän vaikka maha toimikin. Puolen tunnin päästä seuraava, ja sit taas 20 min jne. Kuuden - puoli seitsemän aikaan alkoi tulla supistuksia alle 10 min välein ja ne kovenivat koko ajan. Ennen kaikkea tuntui mulla selkään, mutta ei nyt pahasti. Teki mieli irvistellä ja olin kiukkuinen supistuksen aikana. Käskin miehen tulla kotia puoli yhdeksän - kahden tunnin päästä. Ja niinhän se tuli ja sitten lähdettiin kun oli kerran supistuksia kahden tunnin ajan n. 10 min välein. Vähän alkoi olla tuskaista myös. Autossa mietin, että varmasti laittavat kotia, oli ihan hyvä olo, paitsi yksi supistus oli kipeä autossa kun piti istua. TAYSissa sanoin vain, ettei tulin "varmaan synnyttämään". [:D] Laittoivat käyrille ja mietin että just, varmaan kattovat että mitä tuo täällä tekee, mutta tulin kun kerran "ehdot" täyttyivät. Taisi kätilökin yllättyä, kun olin 7cm auki [:D]

Kysyi haluanko kivunlievitystä heti vai ensin peräruiskeen. Sanoin ottavani peräruiskeen, koska ei ne supistukset vielä kauheita ollu. Pystyin hyvin kävelemään synnytyssaliin supistuksen aikana. Salissa kun piti mennä maate, niin supistuksen alkoivat ottaa tosissaan kipeää ja niinpä siirryin ilokaasusta aika nopsaa kohdunkaulan puudutteeseen ja siitä epiduraaliin. Koko ajan supistukset voimistuivat ja alkoivat tosissaan sattua. Kohdunkaulan puudute ehkä vähän kerkesi vaikuttaa, supistukset tuntuivat "lyhenevän" hetkeksi, eli kätilön sanoin veivät suurimman huipun supistukselta. Mutta aika pian aloin kyllä sanomaan, että tiedän nyt mitä kipu on! Puolen tunnin päästä kohdunkaulan puudutteesta sain epiduraalin, (minusta tuntui että pyysin ja sain sen aika heti), mutta en huomannut mitään vaikutusta epiduraalilla. Tai ehkä viimeiset supistukset olisivat olleet vielä kipeämpiä, mutta kyllä minuun sattui [:D] Supistusten välit olivat mukavaa aikaa, oli ihana rentoutua ja höpötellä ilokaasupöhnässä mitä sattuu.

Sitten sanoinkin jo kätilölle, että ponnistan vaikka kieltäisit ja hän sitten tsekkasi ja totesi, että anna mennä vain. Että supistuksen aikana ponnistat. Alkuun ponnistin aika tehottomasti, ei sattunu kauheasti (epiduraalin vaikutusta varmaan) ja välissä yksi supistus meni tosi nopsaa ohi et kätilö mietti jo pitääkö antaa sitä hormonia. Ei tarvinnut - seuraava kyllä kesti ja sattui ponnistaa! Koko ajan sanoin, ettei tästä mitään tule, ja kätilö sanoi, että koko ajan tulee alemmaksi
[:D][:D] mua säikytti, kun kuulin kuinka vauvan sykkeet laski ponnistaessa. Varmistelin koko ajan, että onko vauvalla hätä, joudutaanko leikkaamaan. Sitten viimeiset ponnistukset meni ihan raivolla, että en halua vauvan kärsivän ahtaudessa yhtään pidempään, ja että olen ainakin yrittänyt parhaani. Syntyihän se ihanuus sitten ja siihen loppuivat kivut [:D][:D] Ei voi kyllä sanoin kuvailla sitä tunnetta! <3 Oli vain se hetki ja sillä hetkellä kaikki niin hyvin kuin maailmassa vain olla voi!

Vaihe I: 4h 45 min (kipeätä teki ehkä 1,5h)
II vaihe: 16 min (tuntui pidemmältä)
III vaihe: 9 min

Jeps, olihan se melkoinen maratooni - väsytti ihan järkyttävästi! Meinasin oikeasti nukahtaa! Ja oli vähän huono olo, mutta maistui kyllä leivät sitten niin hyvältä! Osastolla pääsin yksin 2 hengen huoneeseen. Vauva nukkui ja minä valvoin - tuntui että syke oli korkea niin ku urheilusuorituksen jälkeen ja sitähän se oli! Seuraavana päivänä tuli huonekaveri, mikä oli loppujen lopuksi ihan mukavaa, kunhan pääsi juttuun. En kyllä uskonut, että multa olisi riittänyt maitoa pikkuiselle - tuntui ihan hölmöltä imettää vauvelia, kun ajattelin ettei multa mitään maitoa tule. Hyvin vauva kuitenkin pärjäsi omilla "maidoilla" mitä sieltä nyt sitten alkuun tulikaan [:D] Ja on pärjännyt yhä [:)]


Juu, kyllähän se sattui, enkä heti tällä viikolla haluaisi mennä uudelleen, mutta ei kyllä mitään kauhuja jäänyt ja tiedän selvinneeni helpolla. [:)] Oli niin nopea ja koko ajan etenevä synnytys.
 
Kiitti kaikille jannittavista synnytyskertomuksista. Kiiretta on synnytyksen jalkeen pitanyt, kun on ohjelmassa pakkaamista, muuttoa ja vanhan kampan valokuvausta ja remppaa ja kitiseva isosisko ja, ja.. Mutta tassa tulee mun kertomus. Oon itse lukenut kaikki tarinat suurella kiinnostuksella ja kannan tassa korteni kekoon..

Eli 10.08. tiistai. Taalla palstalla kirjottelin aamusella, etta kaamea paine alakerrassa[&:], ei oikein voinut istuakaan ja vessassa piti rampata pissalla yhtenaan. Vahan supistelikin, muttei mitaan maata jarisyttavaa. Kavin kymmenne aikoihin paikkareille ja herattyani olo olikin ihan ok. Soin lounasta ja mies soitti ilmoittaakseen, etta laajakaistan korjaajamies tulisi kaymaan puoli kahden aikaan. Sanoin, etta tanne vaan. Se korjaaja tuli sitten, nuori poika, ja sen tutkiessa meidan laitteita alkoi olo kaymaan tukalaksi. Olisin halunnut kayda maate, mutta se tuntui jotenkin epakohteliaalta, joten seurailin poitsun touhuja itseani vahan heijaten silloin kun se ei katsonut[;)]. Sen piti korjailla jotain johtoja ja aattelin, etta eiko toi lahde ikina pois, kun oma olo vaan paheni. Aattelin jo, etta pitaa sanoa sille, etta ma kohta synnytan, kestaaks viela kauan, mutten halunnut poikaa pelastyttaa, joten karsin hiljaa odotellessa.[&:]

Kun se korjaaja vihdoin lahti, lahetin miehelle viestin, etten millaan jaksa tehda ruokaa iltapaivaksi ja kavin maate. Silloin vasta tuli mieleen, etta ehka pitaisi kellotella niita supistuksia. Niita tuli ja meni, ei mitenkaan saannollisesti, mutta 2-5 minuutin valein ja kestivat 30-90 sekkaa. Alko vahan pelottaa ja soitin miehelle, etta tulee kotiin, vaikka sen tyopaiva olikin jo melkein ohi. Soitin myos synnarille, etta millon sinne pitais tulla, kun lapsi peratilassa. Olivat nihkeita sinne soittaessa. Kun sanoin, etta aika kipeita ovat supistukset, niin kysyivat, etta miksen soittanut aiemmin ja silta kuulosti, etteivat uskoneet, etta supistaa.[:@] Aattelin, etta just niin, kun on sanottu, etta soitat sitten ja kysyt, etta millon pitais tulla, niin ollaan sitten kurjia puhelimessa [:'(] Ehdottivat sitten, etta tuun tarkistaa tilanteen, kun kerran on se peratila ja asun niin lahella.

Kun mies tuli kotiin, supisteli vahemman ja sanoinkin sille, etten lahde synnarille, kun haukkuvat tietty vaan pystyyn ja lahettavat kotiin.. Mies tuumasi, etta tehdaan sit ruokaa, niin ollaan tankattu sit myohempaa varten. Sanoin, etta joo, mutta ennen kun kerettiin alottaa, paheni ne supistukset niin, etta ehdotin pikaista lahtoa sittenkin. Ensin halusin kuitenkin pesta alapaan, kun ne kuitenkin kurkkaa pellin alle, enka halunnut menna pesemattomin paikoin. Vessassa kaydessa oli limaa kalsareissa ja aattelin, etta nyt taisi menna se tulppa. Oli viela vihreen varista, joten attelin, etta ihan kun rakaa toi limatulppa.. Pakattiin viela esikoisen kamat ja omaakin kassia vahan ennekuin lahdettiin.

Onneksi lyhyt matka sairaalalle. Pari supistusta matkalla karvistelin, mutta aattelin, etta aika harvoin tulevat, varmana taytyy viela palata kotiin. Parkkipaikalla hulahti jotain housuihin ja arvelin sen olevan lapsivetta. Sairaalassa osastolle ja piti antaa virtsanayte. Lisaa limaa ja vihreaa varia. Ja sitten se tutkimus..

Katilo koitteli ja sanoi tuntevansa jalat. Kuunteli vauvan sykkeet ja sitten tutki kuinka paljon olin auki. Yllatys oli melkoinen, kun katilo sanoi mun olevan auki 8 tai 9 senttia ja siihen peraan, etta nyt meni vedet. Ja sitten olikin vetta jokapuolella. Kysyin, etta oliko kirkasta, johon katilo vastasi, etta ei - lapsi on kakannut veteen (ja silloin tajusin, etta sitahan se vihrea vari housuissa olikin..) Sitten katilo sanoi, etta taa syntyy kohta, jatetaan tavalliset kontrollit ja pikakarrays saliin.

Kerettiin olla salissa ehka 30 sekuntia, kun sinne pollahti kauheesti porukkaa ja esittelivat itsensa vuoron peraan - oli laakaria ja katiloa ja lastenhoitajaa ja pari opiskelijaa. Yrittivat laittaa jotain anturaa vauvan kantapaahan tai mieluummin sen peppuun, ja aika monta henkiloa tyonsi melkein koko kasivarren mun alapaahan[:-], enenkuin onnistui. Tunsin oloni joksikin lehmaksi ja meinasin jo sanoa, etta sielta pitais tulla jotain ulos, alkaa te menko sinne sisaan..

Oli puhetta epiduraalista ja ettei sita kerkea. Alkoi pelottaa, etta jos ne ilman puudusta sitten leikkaa valilihaa (siis jos taytyy), mutta lupasivat jotain puudutusta. Ennenkuin kerkisivat muuta puudutusta antaa, sisaan ilmestyi kaksi miesta, jotka olivat anestesialaakareita ja olivat tulleet antamaan epiduraalin. Taytyy sanoa, etta nopeaa toimintaa, pari minuuttia ja letkut paikoillaan. Yhtaan ei sattunut, mutta supistukset kyllakin. Sain jonkun tippaletkun kateen ja laastarin reiteen ja sairaalavaatteet paalle ja sitten porukka havisi ja jaljelle jaivat vain katilo ja toinen anestesialaakari.

Anestesialaakari jai ehka vartiksi katsomaan, etta epiduraali vaikutti normaalisti ja neuvoi kaantamaan kylkea, jos toinen puoli menee tunnottomaksi. Katilo sanoi lahtevansa tunniksi pois, mutta olevansa kellonsoiton paassa. Kuulemma epiduraalio heikentaa supistuksia ja tunnin antavat aikaa niiden itsestaan voimistua, ennenkuin laittavat hormoonia suoneen. Vannotin, etta katilon pitaa heti tulla, jos soitan kelloa ja se lupasi.[:)]

Odoteltiin sitten miehen kanssa kahdestaan ja kaansin valilla kylkea, kun toinen puoli tunsi vahemman kuin toinen. Ei kylla auttanut - lopunaikaa tunsin supistukset toisella puolella, valilla aika kipeinakin. Katilo tuli takaisin lupaamansa ajan kuluttua ja kurkkasi tilanteen. Sitten se huudahti iloisena, etta miehen pitaa nyt tulla katsomaan, kun jalat jo nakyy ulkopuolella. Ja tosiaan, tunsin ne siella haaruksissa. [:D] Olivat kuulemma liilat, mutta vari oli katilon mukaan normaali..

Katilo kaansi mut selalleen, nosti selkanojaa ja laittoi sita itsensa mukaan rakkaushormoonia suoneen ja kaski odotella viela 10 minuuttia. Siina odotellessa tunsin kuinka yha enemman jalkaa luisui ulos - ja vauva potki (!!) mua reisiin [:D] Siis todella erikoinen tunne. Katilo palasi ja soitti kelloa ja taas oli huone taynna porukkaa. Soittivat viela jollekin, etta nyt pitaa heti tulla, vauva syntyy nyt. Joukkoon ilmestyi hyvantuulinen nainen, joka esitteli itsensa ylilaakariksi (vai esittelikohan vasta jalkeenpain..). Tunsin, etta yha enemma vauvaa liukui ulos ja ponnistamisen tarve iski. Kysyin, etta saako ponnistaa, mutta piti vahan odottaa. Ja joka supistuksen yhteydessa tarjouduin ponnistamaan (ei niita tainnut montaa tulla). Sitten sain luvan ja ponnistin - tuntui, etta vain yhden pitkan kerran, mutta eikohan niita kolme, nelja ponnistusta ollut. Aika hurjasti se laakari lasta pyoritteli - tuntui aika voimakas riuhtominen, mutta ilman pihteja, ihan vaan kiepauttamalla tuli olkapaat ja paa ulos. Vahan joutuivat leikkaamaan (mutta kehuivat jalkeenpain, etta todella vahan). Tytto pullahti ulos silti helpon tuntuisesti ja oli ihan kakassa, joten paasi hetimiten kylpyyn. Sain hanet vatsalle ja hammastelin, etta olipa valkoinen iho ja keltaiset kynnet (iho sai kylla aika pian punakan varin).

Istukka syntyi aika pian sekin. Sen jalkeen itse ylilaakari jai ompelemaan jonkun opiskelija kanssa (ja kaytti sikana aikaa) ja olin TODELLA tyytyvainen etta mulla oli se epiduraali[;)].

Sairaalaan saavuttiin klo 15.55 ja vauva syntyi klo 17.55. Taytyy sanoa, etta paljon parempi kokemus, kun mun eka synnytys. Ihana tytto tuli[;)].

Jalkeenpain tosin jannitys laukesi ja pyorryin pyoratuoliin ja oksensin paalleni, mutta olo oli jo ihan hieno seuraavana paivana.
 
Ihana kertomus Maisan. Varsinkin kun pelkäsit alkujaan tuota perätilasynnytystä niin kovin. Hyvin meni paitti toi vika pyörrytys[:D]. Onnea vielä koko perheelle
 
Hienosti on mennyt sulla Maisan!!! Kiva kuulla myös perätilasynnytystarina. Niitä kun on sen verran vähän. Itse en varmaan olisi uskaltanut siihen ryhtyä. Mutta sinulla se ainakin meni sutjakasti, ja ihana kuulla se ei olekaan niin kamalaa mitä ajattelisi sen olevan [:)]  Varmasti myös rikastuttava kokemus! Jotenki suloisen kuullosta että vauva potki sua reisiin matkalla ulos [:D] 
Se pyörtyminen ja oksentaminenhan on pientä siihen nähden kuinka hyvin sulla kaikki meni [:)]
Jäi mietityttämään se kaapelipoika ja sen reaktio jos olisit sanonut että vauhtia, mä synnytän [:D][;)]  heheh..
 
Vihdoin ja viimein hieman juttua synnytyksestä.
 
19.8 torstaina alkoi tuntumaan menkkajomotuksia ja itselle tuli sellainen tunne että synnytys on lähellä. Jo aamulla bongasin pienen palan limatulppaa ja illalla tuli loputkin. Kävin saunassa (ajattelin että jos on syntyäkseen niin syntyy ja haluan saunaan, koska sitten ei vähään aikaan pääse..) Torstain ja perjantain välisenä yönä heräsin kolmelta supistuksiin ja nousin, siinä määrin kuitenkin olivat kivuliaita. Valvoin loppuyön, mies lähti töihin, mutta sanoin, että varmaan tänään lähdetään.
 
Aamupäivällä supistukset hieman laantuivat (yöllä tuli jo säännöllisesti 10 min välein) ja pystyin nukkumaan tunnin pari ja kävin useasti suihkussa helpottamassa oloa. Puolenpäivän maissa supistukset palasivat kipeämpinä ja soittelinkin Haikaranpesään, että oltaisiin tulossa. Siellä oli täyttä, mutta sanottiin, että jos voin olla kotona vielä pari tuntia, niin vapautuu tilaa. Soitin miehelle, että tulee kotiin ja puoli kolmelta soitin uudestaan Haikaraan - tilaa oli - lähdettiin sinne.
 
Sairaalassa oltiin 15.10 - pääsin tarkkailuhuoneeseen käyrille odottelemaan salin vapautumista. Olin 3cm auki ja kohdunsuun reuna(?) paperinohut. Neljältä pääsimme saliin ja aluksi pyysin vain jyväpussin kivunlievitykseen, viideltä sitten ilokaasua. Ilokaasu toimi todella hyvin, katsoin käyrältä supistuksen alun ja osasin sen avulla ottaa ilokaasua oikea-aikaisesti. Jos kaasua otti vasta silloin kun supistus alkoi tuntua, niin oli myöhässä eikä se silloin auttanut. Istuskelin keinutuolissa ja tuijottelin käyriä ja sen mukaan hengittelin. Seiskalta kivut tuntui kovenevan ja tuli ehkä vähän sellainen tunne, että nyt epiduraali on otettava jos sen haluaa. Alunperin halusin vain tilanteen tarkistuksen, mutta ilmaisin itseäni ehkä huonosti ja kätilö tilasi epiduraalin ennenkuin katsoi kohdunsuun tilanteen. Tutkimuksessa meni sitten vedet ja olinkin jo 6-7cm auki (jos olisin tuon tiennyt niin en ehkä olisi pyytänyt puudutusta)
 
Vesien menoon jälkeen supistukset kovenivat ja epiduraalin laitto oli tuskaa kun piti olla paikallaan. Lisäksi kätilö totesi että olin jo täysin auki (avautuminen tapahtui epiduraalin laiton aikana) ennenkuin puudute alkoi vaikuttaa. Epiduraalin laitto ei sattunut, eniten sattui tipan laitto, koska meni jotenkin pieleen ensin ja vaihdettiin kättä. Lisäksi tuli kamala horkka ja supistuskipu ei hävinnyt oikealta puolelta. Lantionpohjasta kuitenkin lähti tunto, enkä voinut ponnistaa kun en tuntenut mitään. Niinpä sitten odoteltiin puudutteen vaikutuksen häviämistä..  Kätilö neuvoi vain ottamaan ilokaasua supistusten tullessa ja olla tuhlaamatta voimia ponnistukseen kun ei ollut mitään hajua mitä/mihin suuntaan ponnistaa.  Synnytyskertomuspapereissa ponnistusvaihe on merkitty alkamaan 21:25 ja tyttö syntyi 21:48, eli 23 minuuttia ponnistelin. Tuntui kyllä pidemmältä ajalta ja oli mielestäni koko synnytyksen kivulian vaihe. Itsellä meinasi tulla epäusko koko hommaan, kun alla oli nuo pari tuntia odoteltu ponnistamista ja en itse tuntenut vauvan tuloa alaspäin. Pientä pinnallista repeämää tuli ja 7 tikkiä välilihan alueelle, ei paha. Tunnin kuluttua synnytyksestä olin jo jaloillani ja suihkussa ja tippakin otettiin pois. 
 
Tyttö oli 3400g ja 50cm, päänympärys 35cm, eli pienempi kuin painoarviossa (arvoitiin tuon kokoiseksi jo rv 37) Aivan käsittämätön tunne oli saada tyttö rinnalle <3
 
Synnytyksen jälkeen pissaaminen oli tosi vaikeaa (jossain vaiheessa mulle tehtiin kertakatetrointi) ja sain jotain lääkettä ja konjakkia siihen - onnistuihan se lopulta, uhkana olisi ollut uusi katetri, jota en millään halunnut, onneksi onnistui omin avuin. Katetrointi oli juuri niin epämiellyttävää kuin olin kuvitellutkin..
 
Sairaalassa oltiin 3 vrk - oma palautuminen on ollut nopeaa, nyt synnytyksestä on viikko ja tikit ei juuri tunnu. Lantionpohjan särky on jäljellä, esim. aivastaminen ja yskiminen on aivan mahdotonta. Aamulla ei juuri särje, mutta illalla kyllä jos liikkuu tai istuu paljon. Jsopa tuokin pian helppaisi.
 
 
 
Aika moni nakojaan ootellut minun kertomusta... Noh, ei mitaan kummempaa kai... mutta itselle jai semmoinen olo, ettei enaa koskaan.

Viimeisen kerran kavin neuvolassa viela 29.7. ja taallakin paivittelin kuulumisia, menin kotiin klo 23 ja aloin pakkaamaan sairaalakassia.
Lapsivedet lorahti sitten klo 1 yolla, miten ironista. Olin pakannut ehka puolet.
Kavin herattamassa mun miehen, "My water broke, my water broke!!!" Sen ilme oli nakemisen arvoinen ku kesken unien tolleen heratetaan, se soitti ensin mun laakarille ja sitten ambulanssin. Ja multa vaan tuli sita lapsivetta... kaikki paikat ihan markana ja meika venaa ambulanssia olohuoneen lattialla.

Sairaalassa olen klo 2 ja suppareita alkaa tulla hiljakseen 2:30 ja ihan kivasti tulee klo 7 asti, ei pahoja kipuja, tuntui jopa ihan hyvalta. Mun laakari tulee sinne klo 7 ja laittaa mulle oksitosiini- tms tipan, joka saa aikaan suppareita 5 min valein. Joku nurse kavi sen muuttamassa tunnin kuluttua 4 min valein, mutta mulla tuli suppareita valilla ihan putkeen ja ulvoin kivusta. Laakari kavi seuraavan kerran tsekkaamassa mua klo 9, ja olin vaan 1 cm auki, mutta kivut oli ihan kamalat, kun supparoi koko ajan, ei lepoa. Kysyin, etta saisinko jotain kivunlievitysta... Laakari vastas, etta taalla saa vain yhden ainoan piikin kipuihin ja sen saa aikaisintaan, kun on 3-4 cm auki. Ja mina edelleen viela klo 11 olin 1 cm auki ja olin jo ihan sekaisin kivusta. Supistuksia tuli jatkuvalla syotolla, mutta mitaan ei alapaassa tapahtunut. Uskomatonta oli kuulla aina vaan olevansa auki 1 cm.

Suihkua ei voinut kayttaa avuksi, kun ei tule lammnta vetta, eika ole mitaan lampotyynyja tai edes miesta siina hieromassa tms... ihan yksiskeen siella verhon takana vaikeroin... siina huoneessa oli siis muitakin naisia avautumassa =)

Mun mies sitten paasi kaymaan mun luona klo 12 ja mina purskahdin itkuun, ja tarrauduin siihen, etten jaksa enaa, nuo ei anna mulle kipulaaketta, en jaksa enaa!!! En ollut nukkunut tietenkaan koko yona, ja edellinenkin yo oli mennyt 3 h unilla, olin siis ihan puhki ja tosi sekaisin...
Ma sanoin, etta ma haluan sektioon, ma en kesta enaa yhtaan, jos ne ei anna mulle mitaan kipulaaketta, ja niin me tehtiin paatos, etta mun leikataan. Viela jouduin hemmetin pitkan tunnin oottamaan, ennen ku ne tuli valmisteleen mut leikkausta varten, ja viela siela leikkaussalin lahella jouduin puolisen tuntia ootteleen, ennen ku paasin sinne ja mut nukutettiin... Olin jo lahes hysteerinen siina vaiheessa...

Heratys oli mita kauhein, en saanut juoda siis koko aikana mitaan, kun mulla oli se tippa sillon alussa... Ja kun herasin, mun suu oli NIIN kuiva ja karhea, eika multa lahtenyt aanta... Ja koska mulle annettiin morfiinia, mulla ei meinannut henki kulkea, se oli jotain niin kamalaa. Niin ja kivut oli ihan kamalat. Miksei kukaan kertonut mulle, etta sektiokin sattuu? :D Siina ma taas itkin, etta kun sattuu, eika voi hengittaa kunnolla ym ym. Vielakin olin ihan hysteerinen. Sitten ma jossain valissa kohta paasin omaan huoneeseen, jonne tuli sitten saatana anoppi, miehen sisko, tati ja serkku + yks meidan kaveri. Ei siis MITAAN rauhaa. Kolme paivaaa siella oltiin isossa huoneessa kaikki muut paitsi nuo tati ja serkku lahti yhden yon jalkeen.

Poika tuli kohta perassa, mutta sita ennen ma tietenki olin kyselly miehelta, etta onko poika kunnossa ja kaikki ok, no oli onneksi, aiti vaan ei ollut ihan kunnossa =)
No sain pojan viereen, mutta ma olin niin pirun kipee, etten ma paljon pystynyt siina liikkumaan, etta oisin voinu katella poikaa kunnolla. Itkua tuli taas ja ma samalla toivoin, etta voisko nuo kaikki ihmiset lahta pois taalta... Sain sentaan vahan imetettya sairaalassa, mutta siihen sekin sitten jai.

Tosiaan anoppi ja miehen sisko oli aina 8 paivaa tuosta \, eka sairaalassa ja sitten meilla kotona, ja ma vaan porasin, etta lahtekaa nyt menee, maa haluan olla rauhassa mun lapsen kanssa. Ekat paivat oli kylla yhta itkua :D Nyt onneks jo naurattaa, mutta Thaimaassa tai missaan muuallakaan, kuin Suomessa en aio synnyttaa. Siella sentaan saa kipulaaketta, ja mieskin saa olla mukana ja muuta mukavaa. Huoh.
Toivottavasti tasta pikakirjotuksesta saa ees jonku kuvan mun karsimyksista! [:D] Varmaan jai jotain kertomattakin, jotain mita olen jo unohtanut.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top