H-hetki ja miten kaikki meni

Eemi03

Eemi03

Kommentoinnin ninja
Jatketaas nyt sitten siitä kun olen teille viimeisen viestin laittanut klo 13.04 tänne. Silloin kirjoitin et ei me nyt vielä lähdetä[:D][:D][:D]. Mies tuli juuri sillä hetkellä ovesta sisään. Sanoin hälle kun meni meni muutaman minuutin päästä suihkuun että ei ihan vieläkään ihan säännöllistä ehkä mut pari tullu nyt 7min. Ja sit alko tapahtuun:

Sillä aika tosiaan ku mies oli suihkussa, (sillä meni 5min) ehti ollakki jo 3 supistusta. Ja ku tuli suihkusta sanoin et nyt voitas kyllä mennä heti, jooko? No me startattiin kotipihasta klo 13:30 noin. Sairaalalle 5min matka ja matkalla jo kaksi supparia. Jätettiin auto kuitenkin suosista sen verran kauemmas että ei heti tarvitse lähteä siirtämään.

Synnärillä eka tarkastus klo 13.56 siis sisääntulossa. Suppareita tuli jo ihan minuutin välein ja kipu oli mieletön!! Mut pah! vasta 3cm auki, vähä viel takana oli kohdun suu. kaulasta ei ollut enää tietoakaan. No siitä pääästiin suoraan synnäriin kun olin niin kipeä. Ilokaasua ja keinutuoliin istumaan. No siinä olin siis siinä keinutuolissa ehkä parikyt minuuttia. Sit oli pakko näyttää vaan kädellä miehelle et paina kelloa. Vettä tulee!! No siitä kätilö komensi mut vessaan käymään. Siellä yks ihan ihan hitonmoinen suppari ja mietin et miten ihmeessä mä pääsen takasin. No siitä sit menin kuitenkin ja ku seisoin sängynlaidalla tuli seuraava ja sit jo huusin no ny mulla on kakkahätä (päässäni mietin et sanonko, et se tulee nyt vai sanonko et tuntuu et on kakkahätä?). Tunne oli ihan kamala ainakin näin lähimuistista. (Viimeksi tämä tunne jäi kokonaan kokematta).

Parin asennon vaihdon jälkeen onnistui ponnistaminenkin joten kuten. Ilman mitään kivun lievitystä tilanne oli aika mairee[;)]. Ja sitten jo tosiaan kello 14.47 oli Tyttö syntynyt. Eli pika paketti niinkuin tuolla syntyneet ilmoituksessa mainitsin[:D].
 
Oi että Eemi,kyynel tässä vierähtää [:(][;)]
Ihanaa, nopeeta toimintaa.
Ihana että kaikki meni hyvin, aivan mieletöntä ..sanaton ja tohkeissani [:D][;)]
 
tännehän voin sitten itsekin laittaa oman tarinan...eli mentiin vähän mutkien kautta onneen...
Perjantai-aamuna 16.7. mentiin siis käynnistykseen..Aamulla heti ultrasivat vielä ja sanoivat että veden määrä on jo vähäinen...Lääkäri tuumasi että sinun taudissa eli raskausmyrkytyksessä on nyt sitten riski että alatie synnytys ei onnistu vauvan kunnon takia vaan lähdetään leikkuriin...Sit otettiin vielä verikokeet..

No siinä sain sairaalavaatteet päälle [:'(] ja sitten kohdunkaulalle eka puolisko pilleri käynnistämään klo 11...Sit makailinkin sängyssä piuhoissa kiinni eli vauvan sykettä seurattiin tarkkaan...tunnin kuluttua alkoi menkkamaiset kivut aika mietoina...jossain vaiheessa tuli hoitaja komentamaan oikealle kyljelle kääntymään, koska vauvan sykkeet laski liian alas...klo 17 tutkittiin tilannetta ja kanava oli hävinnyt mutta kohdunkaula kiinni...Sitten seuraava pilleri ja taas ooteltin...pikkuisen koveni supparit muttei liikaa....Ysiltä illalla tutki tilanteen melko kovakouraisesti ja vajaalle sormelle auki...Siinä vaiheessa tuumasivat että yötä vasten ei enää laiteta lääkettä vaan aamulla laitetaan tipan kautta uudelleen käynnistys...Siinä vaiheessa mulla oli siis käsivarressa tippa varuilta jos leikkuriin tarvii mennä...Puhetta oli että meen nukkumaan synnytysvuodeosastolle yöksi ja aamulla takaisin synnytyssaliin..

Komensin miehen kotiin nukkumaan ja sovittiin että mies tulee seuraavana aamuna ysiltä takaisin. Sit sain mennä suihkuun ja tekikin hyvää, olin meinaan ikkunattomassa kopissa (ns. lepohuone) koko päivän jossa ei ilma liikkunut ja oli tulahduttavan kuuma...Kuivaillessani itseäni tuli yhtäkkiä vedet ja supparit koveni hirveiksi...Hädissäni painoin soittokelloa, koska vedessä oli vihreää väriä.Hoitaja tuli heti ja komensi sänkyyn ja piuhat laitettiin takaisin kiinni...Supparit alkoi olemaan 2-5 minsan välein ja sattui ihan h....tisti...Tiesin kyllä että on huono kivunsietokynnys, mutta...Supistuksen tullen vauvan käyrät laski liikaa ja sit mulle tultiikin sanomaan etä nyt tonne synnytyssaliin ja lääkäri tulee kohta antamaan epiduraalipuudutuksen...Ei ees tarjonneet muuta vaihtoehtoa ja niissä kivuissa en ois kyl muuta halunnutkaan. Sain epiduraalin ja sen laiton aikana tuli suppareita koko ajan noin minuutin välein. Taivas kun alkoi vaikuttamaan niin olin taivaassa. Sitä ennen hengitin ainoastaan ilokaasua ja olo oli kuin 3 promillen kännissä...[8D] joten hengittelin melko pinnallisesti sitä, koska pää meni pyörälle...

Epiduraalia lisättiin parin tunnin välein ja ainakin mulla vei kivut kokonaan pois...Tässä vaihessa olin siis tipassa koko ajan. joten vessakäynnille sai hälyttää koko ajan hoitajaa...Aamuyöllä neljän aikaan tutkittiin tilanne ja edelleen vajaalle kahdelle sormelle auki. Suppareita tuli koko ajan, tunsi vaan mahan jäykistymisestä. Aamulla yhdeksältä tutkittiin tilanne ja vajaalle kahdelle sormelle auki edelleen. Soitin miehelle et oonkin synnytysalissa enkä osastolla. Mies tuli paikalle ja vähän ajan päästä sinne hyökkäsi lääkäri joka sanoi että vauvan sykkeet laskee liian alas aina supparin tullessa ja nousevat atakaisin ylös sen mentyä ohi. lisäksi verikokeissa näkyi nyt myös toksiiniarvojen nousu ja lapsivedessä kakkaa, joten nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähdetään leikkuriin...Vauva oli jo hädässä...joten katetri paikalleen, ei muuten sattunut yhtään sen laitto koska oli epiduraali lisätty vasta aamu ysiltä...[;)]

Siitä leikkuriin ja mies jäi oottelemaan synnytyssalin lähelle kuulumisia...Vauva luvattin tuoda miehelle sinne...Sain spinaalipuudutuksen...Vauva leikattiin ja mulle näytettiin pikkuista about 30 sekkaa ja kerrottiin olevan herrasmies...Sit sanoivat että käyvät pesulla ja tuovat sitten siistityn miehen mulle nähtäväksi.. itkuhan siinä tuli...Kuulin nimittäin vienon ensiparkaisun ja nopeella katsauksella poika katteli mua nappisilmillään..Leikkaava lääkäri kertoi operaation jälkeen että napanuora jäi kohdunseinämän ja vauvan välissä litistyksiin aina supparin tullessa, siitä johtui vauvan sykekäyrän heittely...Ilmankos en ole raskauden aikana nukkunut vasemmalla kyljellä yhtään mielelläni..

Mut kärrättiin heräämöön ja ihmettelin kun ei poitsua kuulu...sit mulle tultiin sanomaan et poika vietiin vauvateholle pienen koon 2466 g 47,5 cm ja verensokerien alhaisuuden takia...Sit jossain vaihessa mut kärrättiin synnytysvuodeosastolle huoneeseen ja mies oli päässyt kattomaan vauvaa teholle ja toi mulle näytille kuvia jotka oli otettu hieman tärisevin käsin...[:D]

Vauvaa pääsin katsomaan itse vasta reilun päivän ikäisenä, joten meillä ei ollut ensi-imetystkokemusta synnytyspäivältä...[&o]
Mutta illalla kätilö ehotti mulle pumppausta jotta voin viedä pojalle ensimaidot sinne teholle...Pumppasin ja sain vajaat 20 ml tiristettyä rinnoista...[8D] ilmeisesti aikasta paljon ku kätilö ihmetteli määrää...

jatkuu seuraavassa viestissä...
 
Eemi
No sepäs oli nopea toimitus. Mahtavaa kun ehdit ja jaksoit kertoa tarinasi [:)]
Ihan tässä alkaa jännittää oma synnytys, kovasti epäilen että menee yli lasketun ajan ja pitää vielä käynnistellä... Toivottavasti ei.
 
Vauva oli siis läpökaapissa ekan päivän ja soittaessani aamulla sunnuntaina kuulumisia, oli poika siirretty jo avokoppaan kokeiluna josko ruuminlämmöt nyt pysyisivät...

Pojalla oli sokeritippa kädessä...sydänhän siinä särkyi nähdessä pieni poika letkuissa...Sykettä ja hapettumista mitattiin tarkasti...Lisäksi joka syöttä/hoitokerralla otettiin verensokeri arvot...

poika oli teholla 3 tai 4 päivää, mulla on ajan taju ihan sekaisin...Vierihoitoon sain pojan vasta keskiviikkona...Ensimmäinen imetys oli silloin keskiviikkona...Rintakuminkaan kanssa ei oikein pojan suu yltänyt nänniin ja poika jemmaa kieltään koko ajan kitalakeen...kaks päivää tapeltiin imetyksen kanssa ja se ei onnistunut lainkaan ilman että hoitajat ohjasivat rintakumin nänneineen pojan suuhun...Sit eilen yksi hoitajista ehdotti tuttipullon tuttia käytettäväksi apuna...Itse en siis saanut lainkaan pojan kieltä rintakumin alle vaan aina lupsahti kitalakeen...Mulla on niin iso nänni ja pojalla pieni suu...Tuttipullon tutilla sain itse eilen ensimmäisen kerran imetettyä pojan vaikka siinä menikin aikaa kolme tuntia...[&:] siihen asti annettiin joka syötöllä mun lypsämää maitoa tuttipullosta lisänä...Eilen vielä meni maitotiehyet tukkeen toisesta rinnasta kylmän takia...Niitä haudottiin sitten lämmön ja hieronnan ja imetyksen kanssa auki...ja ne siis aukesi...Tänään aamulla sain onnistumaan ekan syötön ilman hälytysnapin painamista...

pyydettiin jo varalta kotiin neuvolasta lainaan lypsykone, jollei imetys suju...Sitten olisin vain lypsänyt maidon pulloon ja annettu tuttipullolla pojalle...kunnes poika aksvaa isommaksi ja yltää nänniin kiinni...aina oltaisiin yritetty rinnalle ja jollei onnistu sitten lypsylle...

Meillä on nyt siis syöttä väli 3 h...maksimissaan 4 h ja poika on herätettävä syömään...Sen verran pieni on ja ei jaksa kauaa imeä...Noin 15 minsaa korkeintaan jos heti heruu maito...jollei heru niin väsyy liian aikaisin...

Tänään sain niitit pois ja pääsimme pojan kanssa kotiin...Eli viikon vanhan pojan saimme kotiin...[;)] nyt sitten opetellaan tätä arkea...Jouduimme kyllä käymään kauppaostoksilla kotimatkalla, koska ei ollut vaippoja eikä tuttipulloja valmiina...[8D]

Lisäksi joudun pistämään Klexanea 30 päivää tästä eteenpäin mahaan...[X(]

nyt tämä mamma kyllä lopettaa tarinoinnin ja menee huokaisemaan hetkeksi ennen seuraavaa imetystä...[;)]


BTW laitokselle jäi 7 kiloo painosta...[8D]
 
Kiitos Sme kertomuksestasi.
Siitähän se alkaa sujumaan,päivä kerrallaan. Ja nopeastihan nuo pikkuiset kasvavat.
 
Eemillä oli kyllä nopea synnytys. [:)]

Tuli kyyneleet silmiin kun luin Sme:n juttua. Hyvä että kaikki on nyt hyvin. Varmasti aika rankka kokemus. Paljon onnea ja jaksamisia :)
 
Näinhän tämä siis menee. Toisilla todella pitkän kaavan mukaan toisilla todella lyhyen.

Mahtavaa Sme, että olette jo selvinneet kotiin asti ja molemmat voivat hyvin.

Mä en silti sanois et toi synnytys oli mulla helppo. Se oli ainoastaan helppoa et se loppui niin nopeasti, mutta rajuus noin nopsaan aukeamiseen teki siitä aika helvetillisen. Mut mitäs menin tuossa jo aiemmin puhumaan luomulapsesta[:D]. Sellainenhan tästä nyt sitten tuli kun ilokaasua ei lasketa voimakkaiden kivulievittäjien joukkoon.
 
Kirjotin tän tekstin ajat sitten erääseen toiseen paikkaan, laitan sen nyt tännekin [8D]

Rv 22 mulla alkoi verenpaineet nousemaan ja albetol-lääkitys aloitettiin. Sairaslomalle jäin
välittömästi lepäämään. Rv 25 alkoi tulla öisin outoja mahakipukohtauksia jotka kuvittelin sappivaivoiksi
koska olivat sellaisella kohtaa ylämahaa ja litalginilla ja kovalla oksentamisella meni ohitse.
Tiistaina 26.5 rv 27+1 heräsin taas kauheaan mahakipukohtaukseen kolmen jälkeen yöllä. Oksensin ja kiskoin litalginia.
Sänkyyn päästyäni rupesin tuntemaan supistuksia- jolloin tuli jo päähän ajatus että ei hyvä juttu.
soitin synnytysvastaanottoon ja käskivät tulemaan sinne tarkastuttaan paikat.
Paikat olivat kiinni, ei mitään hätää. Mahakipukohtauskin oli jo helpottanut. Ajattelin että jee, kotiin sitten vaan.
Noh, ei todellakaan kotiin vaan osastolle :( Ei kuulemma ole sappivaivoja (ultrasivat sapen ettei ole kiviä tms.)
vaan raskausmyrkytys on nyt alkanut pahenemaan ja ultrassa näkyi blokkeja eli katkoksia napanuoran virtauksissa.
Kolme kertaa päivän aikana ultrattiin ja joka kerta eri lääkäri blokit totesi :(
Osastolle jäin sitten lähes pakkolepoon, välillä pelkillä vessaluvilla eli silloin ei saanut edes suihkussa käydä.
perjantaina 28.5 olotila oli jo tosi hyvä ja ultrassa kaikki oli taas ok, blokit olivat rauhoittuneet eikä niitä
näkynyt enään. Sain jopa luvan, että seuraavana päivänä pääsen kotilomille lauantaista maanantai-aamuun.

Perjantai-lauantai (29.5 rv 27+5) yönä heräsin sitten kahden aikaan yöllä taas. Aivan jumalaton ylävatsakipu joka veti vannemaisesti
selkään :( Menin sitten yökölle valittamaan kipua joka totesi kun litalginia vinguin,
että juo lasi kylmää vettä- kyllä se sillä ohi menee. No ei mennyt! kiukkuisena sitten rupesi mittaamaan verenpainetta
joka oli sillä hetkellä 189/117. Ei kun sänkyyn takas ja vauva sydänkäyrille.Koko käyrän oton ajan oksensin taas.
Käyrillä ei muistaakseni ollut mitään
erikoista, vauva voi hyvin, mutta kivun takia lääkäri käski siirtämään minut synnytyssaliin. Pystyivät siellä
paremmin vahtimaan. salissa sain suoraan suoneen litalginia ja 5min alkoi kipu helpottamaan.Laittoivat myös katetrin
ja suoneen tippumaan magnessiumin.
Kaksi kertaa antoivat yön aikana nukahtamislääkettä, joten olin aika pää sekaisin koko yön vaikka nukkumaan en pystynyt
kuin vartin kerrallaan. Vartin välein kone mittasi kädestä verenpaineet. Paineet laskivat ja kaikki alkoi olla normaalisti.
Kahdentoista aikaan päivällä pääsin takaisin osastolle, kotiloma oli menetetty :( Jopa vessaluvat oli menetetty :(
Oli ihan sairaan kivaa hengata yksin lauantaista sunnuntai-iltaan huoneessa jossa ei käynyt kuin sami tai kätilö välillä
viihdyttämässä.

Seuraava viikko meni taas hyvin, paineet pysyivät aisoissa, ultrissa blokit vähentyneet ja olo oli hyvä.
Kunnes jälleen torstai-perjantai (4.6, rv 28+3)
välisenä yönä heräsin taas mahakipukohtaukseen. Tällä kertaa hoitajat uskoivat heti minua ja antoivat litalgin-piikin.
Paineet olivat taas pilvissä, mutta sydänkäyrällä kaikki oli hyvin. Iltapäivällä ultrassa näkyi taas pahoja blokkeja.
Lauantaina 5.6 kaikki alkoi taas "normalisoitumaan" ultrassa, mutta ylilääkäri totesi että sektio alkaa lähestymään.
Parempi alkaa miettimään raskauden purkua, koska vauvakaan ei oikein ole merkittävästi kasvanut koko sairaalassaoloaikana.
Jäätiin lähinnä odottelemaan, että arkipäivä koittaa- kuulemma parempi lääkärikanta hoitaa keskosta.

Sunnuntai- Maanantai 7.6, rv 28+6 välisenä yönä tuli sitten jälleen mahakipukohtaus. Kaikki niinkuin ennenkin- blokit pahenivat, paineet kävivät
221/142- litalgin auttoi jne. Tiistaina 8.6 rv 29+0 aamulla herätessäni alkoi taas tulla uusi kohtaus, litalgin auttoi jälleen mutta tällä kertaa
ei vienyt enään kipua kokonaan pois. Ultrassa oli kolme lääkäriä sitten jo katsomassa blokkeja ja miettimässä tulevaa. Alkoivat soittelemaan jo
vastasyntyneiden teholle, että koska heillä olisi resurssit ottaa vastaan pieni keskonen.

15min ultran jälkeen kätilö tulikin sitten huoneeseeni ilmoittamaan, että seuraavana aamuna sektio. Ja jotta verenpaineeni saadaan tasaiseksi
niin minut siirrettiin jälleen synnytyssaliin saamaan suoraan suoneen magnessiumia. Siellähän se tiistai sitten taas menikin.
Illalla pääsin takaisin osastolle yöksi ja aloitettiin sektiovalmistelut. Mahahappolääkettä, mahan tyhjennystä, syömättömyyttä jne.

Keskiviikkona 9.6.2010 rv 29+1 heräsin sitten jo neljän jälkeen yöllä palloilemaan pitkin käytäviä. Juoda ei saanut enään tai muutakaan.
albetol- lääkkeeni ja lisää mahahappolääkettä sain ottaa.
Kello alkoi lähestyä seitsemää ja kävin suihkussa. Leikkauskaapu päälle jne. Sami ilmaantui paikalle seitsemän jälkeen jo myös.
7:45 kätilöt ilmoittavat, että leikkaussalissa odotellaan jo. juottivat jonkun nesteen mulle vielä, mikä auttaisi sektion jälkeisissä mahavaivoissa.
Sain kävellä leikkaussaliin, mikä oli ihan kiva koska herraseni ei oikein osannut laittaa leikkauskaapuaan päälle joten autoin koko matkan häntä sen kanssa :D

Leikkaussalissa oli paljon porukkaa ja varmaan puoliakaan heistä muista. 2 anestesiahoitajaa, 2 lääkäriä ja yksi kätilö ainakin.
Viereisessä huoneessa oli kuulemma täysi miehitys odottamassa vauvaa.
Alkoivat laittamaan ranteeseeni suoraan valtimosta (???) verenpainetta mittaavaa kanyylia. Sattui, sattui niin perkeleesti! Kuusi! kertaa koittivat
ennenkuin saivat sen menemään. Teki mieli huutaa jo siinä vaiheessa suoraa huutoa, nukutusta, ammattilaista- ihan mitä tahansa.
Seuraava helvetti iskikin jo heti perään, kun alkoivat tappelemaan spinaalia selkään.
Spinaalin laitto sattui, sattui niin paljon ettei mitään rajaa. Jälkeenpäin kuulin, että yhteensä 18mg olivat puudutetta laittaneet ja 4 kertaa kokeilivat
ennenkuin sen sinne saivat. Enkä kuulemma halua tietää edes minkä kokoinen se neula oli ;)

spinaalin jälkeen alkoikin jo taivas kirkastua. Ei ollut tuntoa missään rintakehästä alaspäin. Lääkärit alkoivat leikata ja me Samin kanssa keskustelimme
diipa dapaa, jotain ihan hölmöjä kuten auton myymistä. Samalla kuitenkin koko ajan odottaen, että koska vauva saadaan ulos.
Se kävikin sitten loppujen lopuksi tosi nopeasti ja pientä huutoyritystä kerkesin kuulemaan kun vauva jo oltiin viety huoneesta pois.

Tuon rääkäisyyrityksen johdosta tiesin, että hän on elossa jonka jälkeen eka kysymys oliskin, että kumpi se oli. Kukaan ei tiennyt :O Lääkäritkin jäivät
miettimään, että niin kerkesikö kukaan nähdä? Kumpi sieltä nyt tuli loppujen lopuksi? Kukaan ei ollut oikein ihan varma.

Maha parsittiin sitten kasaan ja jossain vaiheessa Samilta käytiin kysymässä, haluaako lähteä saattamaan vauvaa osastolle. Oma ajatus oli, että ei todellakaan
jätä mua yksin sinne leikaussaliin, mutta järki voitti sekunnissa ja päästin hänet menemään.

Jonkinajan jälkeen lekuri sai parsimisensa valmiiksi ja kiitteli kaikki ja totesi mulle lähtiessään: "Olet muuten turvonnut viikossa tosi paljon"
Jep, thanks :D Tuonhan jokainen juuri synnyttänyt haluaa kuulla.

Tuon jälkeen minua alettiin siirtämään heräämöön ja voi luoja mikä nolouden ja ahdistuksen tunne kun nostelivat minua kuin jotain vammaista.
Ei minkäänlaista tuntoa rintakehästä alaspäin ja yhtään en osannut itse siis itse auttaa.
Heräämöön kätilö tuli kertomaan, että tyttö tuli ja kunhan saavat tulostimen toimimaan niin saan hänestä kuvan. Miehen oli kuulemma passittanut kahville
tai jotain pariksi tunniksi.

Heräämössä aika kului nopeaan ja vitutti kun ei saanut kyselyistä huolimatta jalkoja yhtään liikutettua. Tunnin jälkeen voi sitä onnen tunnetta, kun huomasi
itsekin että heeeii :) nilkka tais liikahtaa kun oikein keskitti kaiken tahdon voimansa siihen.

Pari tuntia heräämössä teki tehtävänsä ja jalat menivät jo koukkuunkin. Kätilö kävi pari kertaa antamassa tietoja tytöstä, kokoa ja vointia. Kaikki onnittelivat
myös juuri heräilemässä oleva mies joka oli ihan sekaisin vielä kuin seinäkello :)
Klo 11 jälkeen näkyi vihdoinkin tuttu näky, kun "oman osaston" eli 4a´n hoitaja ilmaantui heräämöön ja ilmoitti, että nyt pääsen takaisin osastolle.
Edellisenä päivänä olin toivonut, että pääsisin sinne synnytyksen jälkeen enkä joutuisi perhehelvettiin 2´lle.

Omalle osastolle ja jopa omaan huoneeseen pääsinkin sitten, vaikka yleensä siellä huoneessa ei synnyttäneitä olekaan vaan osaston alkupäässä. Samikin oli
siellä sitten jo odottelemassa minua.

Klo 14 jälkeen tajusin, että niin kauan kun minulle menee epiduraalia selkään en pääse vauvaa katsomaan- järkytys! Hoitajat ilmoittivat, että yleensä sitä
pidetään seuraavaan päivään asti. Ei minulla imoitin. Pyysin ottamaan pois jotta pääsen vauvaa katsomaan. Alkoivat pienen väännön jälkeen tiputtamaan
pikkuhiljaa annostusta, kerrasta sitä ei kannata kuulemma lopettaa.

Klo 18 jälkeen rääkkäsin hoitajia jo ihan kunnolla, että nyt pois kaikki tipat minusta heti! Ottivatkin sitten loppujen lopuksi ja pääsin rullatuolilla
samin kanssa tytsyä katsomaan <3

Tytsyn strategiset mitat olivat loppujen lopuksi: 800g, 35cm, pää 25.5. Apgar-pisteet 9/9. synt. aika selvisi vasta 3 pvää myöhemmin ja se oli loppujen lopuksi
8:38.
 
Jee... synnytystarinoita... dramaattisia hetkiä jokaisella omalla tavallaan... todistaa kyllä että kuinka erilainen
se on joka kerta... jokaisella ihan "omanlaisensa".
tunteet täällä tulee kans pintaan kun juttuja lukee.. tulee sellainen olo että niin joo, jossainvaiheessa mullakin
on se oma lapsi (heh, hyvä että tässä vaiheessa tajuaa...[&:])
 
Ihanaa lukea näitä, vauhtia ja vaaratilanteita[;)]
Onneksi kaikilla hyvin kuitenkin,itsekin odottaa jo täpinöissään KOSKA se hetki nyt olis?[:-]


Onnea vielä ihan joka iikalle [:)]
 
Kiitos tytot, kun jaatte kokemukset meidan kanssa. Tosi jannaa lukea ja itsekin valmistautua H-hetkeen.
 
Niist jälkimainingeista vielä sen verran et ku just oli saanu vauvan puserrettua pihalle ja oli onnellinen et nyt se on ohi. Nii voi hitto taas supistaa.... Öh istukka. Ja sit kätilö pusertelee vattanahkaa ja kohtua siälä sisällä, joka on ihan hiton kipeä. Meni vieläpä 19 minuuttia ennenkuin irtos toi istukka kunnolla. Sanoivat et ku oli niin nopea synnytys nii istukka ehtiny mukaan siksi kesti niin kauan. Et kiva siinä oli sit suppailla vauva masun päällä[&:]. No onneks ne suppailut ei ollu läheskään itse synnytyksen luokkaa mut itestä tuntui et nyt pois sieltä mä en kestä enää yhtään mitään.

Yhden tikin ompelivat emättimeen ja välilihaan tuli 1 asteen repeämä (siis pieni). Nyt tuntuu et se on suuren suuri[&:]. Mut 1,5cm noin. Ilman edellisen synnytyksen välilihan leikkaushaavaa olisin kuulemma selvinnyt paljon vähemmällä. vanha arpi kiristi pahasti.

Kyllä taas huomas et kaiken sitä huomaa synntyksessä mitä ympärillä tapahtuu. Toiset ei vaan tiedä et sä kuulet ja huomaat kaiken vaikka ei siihen välttämättä pysty reagoimaankaan.

Ne kaksi asiaa mitä oli päättäny edellisestä synnytyksestä et niihin kiinnitän huomiota ja koitan nyt tehdä toisin oli ne, että en huutaisi kuin hyeena ja pitäisin ne jalkani niinkuin ne piti pitää. No eihän kumpikaan asioista onnistunut. [:o]. Niitä sitten olen päässäni öisin pyöritellyt. Ja tulin siihen päätökseen et jos joskus vielä tuohon tilaan itteni pistän niin varoitan valmiiksi kätilöitä et ottavat korva tulpat ja mies voi ottaa raksalla käyttämäntä kuulosuojaimet mis on vieläpä radiokin. Ja kerron valmiiksi et mua ei saa päästää siihen samaan puoli-istuvaan asentoon ponnistamaan mihin itteni taas laitoin ku en kyljelläni osannu ponnistaa. Pystyssä olisin halunnut mut kätilöt olis sitä mieltä et oli liian vaarallista ku seisoin sängyn vieressä, eikä heillä ollut mitään takuuta et saavat vauvan kiinni niin korkealta. Niin taas sit komennettiin pitämän jalkoja kunnolla sivuilla ku ne meinas aina ponnistaessa karata käsistä. niinku tekivätki. Pöh. Mähän puhuin aiemmin siitä jakkarasta. No en sitä huoneessa nähny niin enpä sit muistanu asiaa edes mainita. ja ku se tilanne tuliki niin nopeesti et eihän siin kerinny ajatteleen ja tajuumaan.

Tää mun mielestä taas todistaa sen  et ihan 100% varmana ihan täysin turha suunnitella yhtään mitään. Mikään mitä olet suunnitellut ei mene niinkuin oli suunnitellut. Pässiä vietiin narusta niinkuin aiemminkin sanoin aikaisemman kokemuksen perusteella ja niin kävi nytkin.

Se oli onni kuitenkin et siitä ei kovin kauaa tarttenu kärsiä. Ja ja ja ja .... aika kuultaa muistot.

Ja ny olen puhunu miehelle etukäteen ja jos tosiaan siihen tilaan vielä joutuisin niin sille ne ohjeet antaisin ja sanoisin et ku mä menen siihen tilaan et jumiutun paikalleni enkä enää taho päästä mihinkään niin hän sanoo mitä tehään. Ja sisälle mennes sanotaan korvatulpista[;)].
 
Voi apua miten ihana näitä on lukea: KIITOS kaikille kolmelle niiden jakamisesta!!! Oikeasti paljon!! Jokaisella niin erilainen.. sekin jotenkin "pysäyttää" tajuamaan, että niinhän se menee..

Voimia ja jaksuja kaikille sen ihanimman pikkunyytin kanssa!! Kertokaa kuulumisia, edelleen.. [;)] Me niitä luemme into piukassa!! [:)]
 
Meillä kaikki siis alkoi siitä, kun jouduin sairaalaan 1.7. raskausepäilyn vuoksi. Pari päivää tarkkailussa ja sehän se sitten oli. Olin viikolla 35. Kaksi viikkoa tyksissä maatessa ja tylsistyessä vihdoin he päättivät että käynnistetään. Kaksi päivää sain lääkettä ja vihdoin, torstaina viikko 37 minut lähetettiin synnytys-saliin. Soitin miehelle että nyt voi lähteä ajelemaan, alkaa tapahtua.
 
Kalvot puhkaistiin ja minut laitettiin tippaan. Mies ehti paikalle kun supistukset alkoivat, ensin lievinä ja sitten todella rajuina. Siinä vedettiin ilokaasua ja mies kantoi mehua ja hieroi selkää. kuusi tuntia ku oli mennyt sain vihdoin epiduraalin, joka auttoi 1,5 tunniksi. Sitten kivut taas alkoivat ja epiduraalia lisättiin. Synnytys kesti melkein 11 tuntia, mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Pieni tyttö syntyi 3 viikkoa etuajassa, mitoin 43 cm ja 2,4 kg. Täysin terveenä ja reippaana.
 
Osastolla olimme 5 päivää koska tarkkailtiin keltaisuutta ja painoa ja sokeriarvoja. Vihdoin pääsin kotiin 20 päivä. Nyt tyttö painaa 2,480 kg ja syö hyvin. Vanhemmat super onnellisia [:D]
 
^Raskausepäilyn takia???[:D]

Jännää kyllä lukea näitä ja miettiä mitenhän se omalla kohdalla sitten menee!
 
Vielä pitää kertoa ku välillä putkahtaa mieleen jotain mitä itse synnytysen aikana tapahtui: Mä siinä ponnistaessani mietin et kuka hitto toi nainen nyt onjoka seisoo tos sängyn päädyssä? Ku tähän asti on ollu vaan noi kaks kätilöä? Et onko täs joku hätä? Mut sit tajusin ite et ton täytyy olla se gynegologi, jonka piti tulla puuduttamaan. Et voi helvetti olet muuten pikkasen myöhäs!![:@] Mä puserran jo! No enhän mä ny sille mitään sanonu ja siinä se toljotti loppuun asti kui mun römpsäni aukes vauvan tieltä. Synnytyskertomus vahvisti epäilyni oikeaksi. Tais se onitella ennen kuin lähti ovesta ulos mut ei se esitellä itteään muistanu. No pikku juttu. Mut oli ihan unohtanu ton. Sit ku kuin synnytyskertomusta nii vasta muistin joo mä näin siellä jonku vanhemman naisen jonka naaman läsnä olo vitutti mua[;)]. hah. Toinen tosiaan oli kyllä tullu mua auttamaan, eikä ollenkaan pahalla asialla liikkellä mut sai mun hiljaisen kiroukseni[:D] siinä tilanteessa. Enhän mä oikeesti ole sille mitenkään vihanen, johonkin vain oli hyvä saada purettua tunteita, edes omassa päässä.
 
Nyt uskaltaa lukea muidenkin tarinoita, kun oma on takana.

No mutta siis, me mentiin tiistaina sairaalaan, ja leikkaus piti tapahtua siinä puolen päivän aikaan, mutta edellisessä leikkauksessa tulikin viivästys (2 tuntia), jossa ajassa ehdin taas miettiä kaikki mahdolliset asiat ja lisäksi mulla alkoi vuotoa tulla selkeästi enemmän kuin aikaisemmin. Kätilökin sanoi, että synnytys taitaa sittenkin olla käynnistymässä, jep, kiva juttu, kun tätähän oli yritetty 1,5 viikkoa!!!! No sitten lähdettiin leikkaussaliin ja mies jäi vaihtamaan vaatteita. Matkalla aloin itkeä, kun niin koville otti ajatus leikkauksesta ja mietitytti, oliko synnytys tosiaan käynnistymässä. Kävin jo salissakin, kun kätilö sanoi, että parempi, että juttelet vielä lääkärin kanssa, ja takaisin ylös, jossa mies jo ihan täpinöissä tulossa leikkaukseen, että jes vihdoinkin tapahtuu!!! Hän kun oli koko ajan pelännyt, miten saisin tuon ukkelin synnytettyä alakautta, kun kokoa on niin paljon, mutta vielä siis tilanne epäselvä. Lääkärillä kestikin puolisen tuntia ja itkin koko ajan, kun olin ihan sekaisin, mitä tekis. Tutkimusta tehdessään mulla menikin sitten lapsivedet [:-][:-][:-], jonka jälkeen odoteltiin tunti kipeitä supistuksia. Lääkäri tuli uudelleen käymään ja sanoi, että että vielä voitais odottaa pari tuntia ja katsoa tilannetta!!! Ei helvetti... lopulta sanoin, etten enää kestä, vaan nyt mennään leikkaukseen ja piste! No leikkausaliin pääsyä odoteltiin vielä se parisen tuntia, jonka aikana kipeät supistukset alkoivat [:@][:@][:@][:@] Onneksi saatiin juteltua kätilön kanssa ja käytiin asiaa läpi, ja hän oli sitä mieltä, että se on toisaalta parempikin, että synnytys on periaatteessa käynnissä, kun leikataan, kun lapsikin on valmiimpi. Itse synnytystä voidaan kuitenkin joutua odottamaan vielä päiväkin... Se helpotti, mutta ei ihan maailman parhaat lähtökohdat lähteä leikkaukseen, jota en olisi alun perin halunnut.

Leikkaus meni kaikin puolin erinomaisesti, ja leikkaushenkilökunta oli tosi ihanaa ja ystävällistä. Inhottavaa oli, että joutuivat murjomaan melkoisesti sitä mahaa, että vauva mahtui siitä aukosta ja koko kroppa vaan heilui. Tuntoa ei tietenkään ollut, mutta leikkaava lääkärikin totesi, että on niin kovaa kudosta, että tuottaa vähän hankaluuksia. Olis ehkä pitänyt olla korvalaput, ettei olis kuullut niitä juttuja. Kun sitten vauva saatiin ulos, hää huus kuin syötävä [:D][:D][:D][:D], ja silloin itku tuli molemmilla. Vauva tuotiin ihan mun nenään kiinni, ja sen jälkeen lähtivät isukin kanssa kylpyyn. He tulivat vielä istumaan mun viereen (vauva siis sylissä) siksi aikaa, kun minuu laitettiin kiinni. Paineet putosi tosin mulla kovin alas hetkeksi, ja sitä yritettiin vähän korjailla. Heräämössä olin 2-3 tuntia, ja sain vauvankin sinne ensi-imetykseen. Muuten oli isukin kanssa koko ajan. [:)][:)][:)] Osastolla meillä oli perhehuone, ja vauva olikin vieressä koko ajan. Nyt ongelmana on vielä mahdollisesti tulehtunut leikkaushaava, jota kävin tänään näyttämässä, mutta kun se saadaan kuntoon, niin kaikki on paremmin kuin hyvin!
 
Jopas on Illiä koeteltu! Onneksi onnellinen loppu ja ihana palkinto!! <3 Pikaista paranemista: toivotaan, että haava ei olis tulehtunut.
 
Miten mä taas herkistyn ku luen muiden synnytyskeromuksia? Omassani ei sitä taas itkettäny [8|].

Hurjaa tosiaan tuo on sulle ollut Illi, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Sitä kestää kaiken ku lopputulos on sylissä[:)].
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top