H-hetki ja miten kaikki meni
- Ketjun aloittaja Eemi03
- Aloituspäivämäärä
Taidanpa minäkin yrittää raapustaa pikaisen tarinan nyt kun tyttö nukkuu.
Synnytys käynnistyi loppuillasta 5.8 lapsiveden holahtamisella. Sitä ennen oli kyllä jo supistellut säännöllisen epäsäännöllisesti pitkin iltaa, muttei mitään aiemmasta poikkeavaa. Lapsivedon menon jälkeen supisteli säännöllisesti muutaman tunnin ajan alle 10 min välein ja olo oli jo aika kipeä, joten klo 3 aamuyöstä 6.8 päätimme ajella sairaalalle, kun se on tuossa ihan vieressä. Kätilö tsekkasi käyrät ja teki sisätutkimuksen. Jotenkin kummassa ne supistukset sitten lähes loppuivat, eikä kätilö lapsivettäkään havainnut enää, joten päätimme yhdessä, että lähdetään vielä kotiin odottelemaan. Kätilö sanoi, että tässä voi kyllä vielä vierähtää aikaa, mutta sormelle on auki kuitenkin.
Yritin sitten kotona nukkua, mutta jo tunnin kuluttua olo oli niin tukala, ettei nukkumisesta tullut mitään. Makasin kuumassa kylvyssä tunnin verran ja sen jälkeen herätin miehen, että pitäisi mulle seuraa kun supistukset olivat jo niin kivuliaita. Mulle suppareihin auttoi merkittävästi pystyssä ja liikkeellä pysyminen ja sitten jumppapallon päällä heijaaminen ja pomppiminen olivat huikea apu. Aamu yhdeksältä tuli kuitenkin niin kipeä olo ja supisteli jo alle 5 minuutin välein, että sairaalaan taas lähdettiin ja olinkin jo 4 senttiä auki, joten suoraan saliin. Kätilö oli huikean ihana ihminen ja ymmärsi jo mun ilmeistä kaiken tarvittavan. Pääsin kokeilemaan ammetta, mutta siitä ei ollut apua kovin pitkäksi aikaa, joten sain hengitellä ilokaasusta pääni sekaisin odotellessani epiduraalia (klo 11.30), joka oli minulle taivaan lahja. (Myös ilokaasu sopi mulle hyvin, se vei kivulta pahimman terän ja sumensi sopivasti tajuntaa) Kaikki supistuskivut hävisivät epiduraalin myötä ja seurailin monitorilta, että jaahas, taas supisti. Melko pian kätilö ohjeisti minut jumppapallon päälle istumaan ja heijailemaan, jotta pystyasento nopeuttaisi avautumista. Eipä mennyt kauaakaan, kun tunsinkin jo ponnistamisen tarvetta. Klo 13 aloimme kokeilla ponnistusasentoja, sillä 10 cm auki, ja kyljellään oli hyvä ponnistaa. Vauva ulkona noin 15 min ponnistelun jälkeen ilman repeämiä. Mies oli koko synnytyksen ajan äärimmäisen tärkeä apu ja etenkin ponnistusvaiheessa teki raaimman työn pitelemällä mun jalkaa paikallaan ponnistuksien aikana. Pieni ihana tyttö nostettiin heti mahan päälle ja siinä vierähti kyynel jos toinenkin. Pienellä oli kokoa 2875 g ja 48 cm ja syntyi siis viikoilla 40+4. Painotarkkailussa ollaan edelleen, kun ei paino ole vielä lähtenyt kunnolla nousuun. Muuten kaikki täällä hyvin, vauva-arkeen totutellessa menevät päivät.
Synnytys käynnistyi loppuillasta 5.8 lapsiveden holahtamisella. Sitä ennen oli kyllä jo supistellut säännöllisen epäsäännöllisesti pitkin iltaa, muttei mitään aiemmasta poikkeavaa. Lapsivedon menon jälkeen supisteli säännöllisesti muutaman tunnin ajan alle 10 min välein ja olo oli jo aika kipeä, joten klo 3 aamuyöstä 6.8 päätimme ajella sairaalalle, kun se on tuossa ihan vieressä. Kätilö tsekkasi käyrät ja teki sisätutkimuksen. Jotenkin kummassa ne supistukset sitten lähes loppuivat, eikä kätilö lapsivettäkään havainnut enää, joten päätimme yhdessä, että lähdetään vielä kotiin odottelemaan. Kätilö sanoi, että tässä voi kyllä vielä vierähtää aikaa, mutta sormelle on auki kuitenkin.
Yritin sitten kotona nukkua, mutta jo tunnin kuluttua olo oli niin tukala, ettei nukkumisesta tullut mitään. Makasin kuumassa kylvyssä tunnin verran ja sen jälkeen herätin miehen, että pitäisi mulle seuraa kun supistukset olivat jo niin kivuliaita. Mulle suppareihin auttoi merkittävästi pystyssä ja liikkeellä pysyminen ja sitten jumppapallon päällä heijaaminen ja pomppiminen olivat huikea apu. Aamu yhdeksältä tuli kuitenkin niin kipeä olo ja supisteli jo alle 5 minuutin välein, että sairaalaan taas lähdettiin ja olinkin jo 4 senttiä auki, joten suoraan saliin. Kätilö oli huikean ihana ihminen ja ymmärsi jo mun ilmeistä kaiken tarvittavan. Pääsin kokeilemaan ammetta, mutta siitä ei ollut apua kovin pitkäksi aikaa, joten sain hengitellä ilokaasusta pääni sekaisin odotellessani epiduraalia (klo 11.30), joka oli minulle taivaan lahja. (Myös ilokaasu sopi mulle hyvin, se vei kivulta pahimman terän ja sumensi sopivasti tajuntaa) Kaikki supistuskivut hävisivät epiduraalin myötä ja seurailin monitorilta, että jaahas, taas supisti. Melko pian kätilö ohjeisti minut jumppapallon päälle istumaan ja heijailemaan, jotta pystyasento nopeuttaisi avautumista. Eipä mennyt kauaakaan, kun tunsinkin jo ponnistamisen tarvetta. Klo 13 aloimme kokeilla ponnistusasentoja, sillä 10 cm auki, ja kyljellään oli hyvä ponnistaa. Vauva ulkona noin 15 min ponnistelun jälkeen ilman repeämiä. Mies oli koko synnytyksen ajan äärimmäisen tärkeä apu ja etenkin ponnistusvaiheessa teki raaimman työn pitelemällä mun jalkaa paikallaan ponnistuksien aikana. Pieni ihana tyttö nostettiin heti mahan päälle ja siinä vierähti kyynel jos toinenkin. Pienellä oli kokoa 2875 g ja 48 cm ja syntyi siis viikoilla 40+4. Painotarkkailussa ollaan edelleen, kun ei paino ole vielä lähtenyt kunnolla nousuun. Muuten kaikki täällä hyvin, vauva-arkeen totutellessa menevät päivät.
ginessa
Kommentoinnin ninja
Laitanpa tässä nyt sen synnytyskertomuksen tänne.
Eip jaksa oikeen muuta kun maito ei kunnolla nouse ja sen vuoksi oon ihan hajalla kun haluan imettää..
paino on pikkusella vaan laskenut nyt.. ja joudun puljaamaan tyhmien tutteli juttujenkin kanssa.. MUTTA.
Tässä se tulee <3
Ihan tavallinen perjantai 6.8.2010
Meillä oli sille päivälle klo 13.00 painoarvioon aika Rv 40+4
syötiin aamulla normi aikaan,mies oli paistanut pannulla meille sydämen muotoisia paahtoleipiä ja kananmunaa...
ei ollut supistellut kuin satunnaisesti silloin tällöin, eikä nekään mitään kipeitä.Tuntuvia kylläkin.
Mietin että josko lakanat ehtis pesee ja katoin kelloa että ei ennemmin ehdi kun ei tiedä vaikka käynnistelis-toiveajattelua.
Nousin sitten olohuonenn soffatuolilta ja jotain nestettä pienesti lurahti...10.30..
kipitin weskiin ja olin jo pyllistämässä pöntölle kun..
taas sitä tuli?[:-]
No, uus yritys ja enemmän ....
Sairaala kassi kainaloon sen jälkeen kun oltiin soitettu haikaranpesään, osiko siellä nyt sitä tilaa sitten tulla kun 9 vuotta sitten en sitten päässytkään.
Sanoin että ei supistele mutta loipottelee vettä.
Sieltä sanottiin että tulkaas nyt sitten sieltä käyrille ja sitten klo 13.00 sinne painoarvioon vois mennä.
Jep, no mehän lähettiin.[;)]
Sairaalan pihaan tultaessa oli tullut aikalailla vettä pyyhkeelle
ja siteestä huolimatta pitkin kinttuja.
Ei supistuksia.
Mentiin sisälle, laittoivat käyriin..ei mitään HÖ.[:-]
Mentiin painoarvioon n.13.kieppeillä ja siellä arvioivat tytön 3600 g...
Hmm.
Kohdunsuu oli 1 cm. auki.Kaula hävinnyt ja reunaa tuntui paperinohuen verran.
Kehoitettiin menee kävelylle, ja mehän sitten mentiin...
Käytiin ostaa hesestä mulle kanahampurilainen, ja jätski..en ollut syönyt päiväruokaa siis kotona ollenkaan, joten onneksi jotain tuli syötyä.
Jatkettiin siitä puukäpylään ja istahdettiin penkille kun en jaksanut enään kävellä..
kello oli n.15.00
Soitettiin miehen äidille ja mun äidille..
juur kun olin sanonut että ihmeellistä ei tiiä koska tää syntyy kun ei oo supiiiiiistelluuuuuuuuuuuutttt, samassa siis tajuton supistus[;)]
Kello oli silloin 15.15
Lähdettiin sitä sitten kättäriä kohti ja supistuksia tuli n.2 minuutissa..au...ei mitään pieniä.
Mies vielä siinä siirsi autoa..
mentiin seurantahuoneeseen takaisin ja en pystynyt kuin roikkumaan oudosti sängyn laidalla supistusten välissä.
Kellään ei ollut kiire meiän luokse ja aattelin ei sitte vittu, synnytän tähän itekseen jos on tarvis.![:@]
Hetken sit olin käyrillä kun se hoitsu vihdoin saapui ja sitten se ehdotti että voisin saada ammeen jos haluan .
Juuuuuu HALUAN.[:D]
Noin 16.40 olin ammeessa ja vetelin ilokaasua, vesi lievitti todella paljon...
Kuunneltiin Black sabbathia ja Waspia [;)]
17.10 pyysin että kokeilee kohdunsuuta..se oli 7 cm auki..
katoin kelloa ja toivoin että viimeistään kuudelta ois tyttö sylissä.
Vielä 17.40 pyysin sitä kattoo että miltä tuntuu..
kohdunsuu oli muuten ihan auki mutta reunaa
oli jäljellä jonkin verran toisella puolella.
17.50
Yhtäkkiä sitten sanoin että nyt ponnistuttaaaaaa, ja kysyin että saankoooo????
Sanoi että juu hetimiten vaan!
Mies hyppäs altaan reunalle pitää toisella kädellä kiinni kainalon alta ja toisella hieroi selkää..
Hups, pää näkyi jo, kun olin kääntynyt asentooni, kehoitettiin ihan rauhassa ponnistamaan että ei mee mustelmille likka.
Parilla työnnöllä, jouduin pitää hetken taukoa siinä kun en saanu suoraan ponnistaa siis, oli likka ulkona ,sukeltaen hienosti altaaseen kätilön käsille.-17.52
Napanuora oli ollut henkseleinä olkapäiden ympäri löyhästi,ei vaaraa.
4230g ja 52 senttinen
Tyttö nostettiin rinnalle,napanuora katkaistiin ja 10 pisteen tyttö oli sylissäni[:D]
En revennyt,ei leikkailtu.
Istukka irtosi 18.08 ehjänä.
Mua kyllä välissä katetroitiin enne synnytystapahtumaa ja sen jälkeen,
illalla laitettiin sitten katetri ja pidin sitä yli vuorokauden.Ainoo ikävä pointti synnytyksessä.
Nyt toimii taas [:D]
Wau, sanon minä[:D]
Eip jaksa oikeen muuta kun maito ei kunnolla nouse ja sen vuoksi oon ihan hajalla kun haluan imettää..
paino on pikkusella vaan laskenut nyt.. ja joudun puljaamaan tyhmien tutteli juttujenkin kanssa.. MUTTA.
Tässä se tulee <3
Ihan tavallinen perjantai 6.8.2010
Meillä oli sille päivälle klo 13.00 painoarvioon aika Rv 40+4
syötiin aamulla normi aikaan,mies oli paistanut pannulla meille sydämen muotoisia paahtoleipiä ja kananmunaa...
ei ollut supistellut kuin satunnaisesti silloin tällöin, eikä nekään mitään kipeitä.Tuntuvia kylläkin.
Mietin että josko lakanat ehtis pesee ja katoin kelloa että ei ennemmin ehdi kun ei tiedä vaikka käynnistelis-toiveajattelua.
Nousin sitten olohuonenn soffatuolilta ja jotain nestettä pienesti lurahti...10.30..
kipitin weskiin ja olin jo pyllistämässä pöntölle kun..
taas sitä tuli?[:-]
No, uus yritys ja enemmän ....
Sairaala kassi kainaloon sen jälkeen kun oltiin soitettu haikaranpesään, osiko siellä nyt sitä tilaa sitten tulla kun 9 vuotta sitten en sitten päässytkään.
Sanoin että ei supistele mutta loipottelee vettä.
Sieltä sanottiin että tulkaas nyt sitten sieltä käyrille ja sitten klo 13.00 sinne painoarvioon vois mennä.
Jep, no mehän lähettiin.[;)]
Sairaalan pihaan tultaessa oli tullut aikalailla vettä pyyhkeelle
ja siteestä huolimatta pitkin kinttuja.
Ei supistuksia.
Mentiin sisälle, laittoivat käyriin..ei mitään HÖ.[:-]
Mentiin painoarvioon n.13.kieppeillä ja siellä arvioivat tytön 3600 g...
Hmm.
Kohdunsuu oli 1 cm. auki.Kaula hävinnyt ja reunaa tuntui paperinohuen verran.
Kehoitettiin menee kävelylle, ja mehän sitten mentiin...
Käytiin ostaa hesestä mulle kanahampurilainen, ja jätski..en ollut syönyt päiväruokaa siis kotona ollenkaan, joten onneksi jotain tuli syötyä.
Jatkettiin siitä puukäpylään ja istahdettiin penkille kun en jaksanut enään kävellä..
kello oli n.15.00
Soitettiin miehen äidille ja mun äidille..
juur kun olin sanonut että ihmeellistä ei tiiä koska tää syntyy kun ei oo supiiiiiistelluuuuuuuuuuuutttt, samassa siis tajuton supistus[;)]
Kello oli silloin 15.15
Lähdettiin sitä sitten kättäriä kohti ja supistuksia tuli n.2 minuutissa..au...ei mitään pieniä.
Mies vielä siinä siirsi autoa..
mentiin seurantahuoneeseen takaisin ja en pystynyt kuin roikkumaan oudosti sängyn laidalla supistusten välissä.
Kellään ei ollut kiire meiän luokse ja aattelin ei sitte vittu, synnytän tähän itekseen jos on tarvis.![:@]
Hetken sit olin käyrillä kun se hoitsu vihdoin saapui ja sitten se ehdotti että voisin saada ammeen jos haluan .
Juuuuuu HALUAN.[:D]
Noin 16.40 olin ammeessa ja vetelin ilokaasua, vesi lievitti todella paljon...
Kuunneltiin Black sabbathia ja Waspia [;)]
17.10 pyysin että kokeilee kohdunsuuta..se oli 7 cm auki..
katoin kelloa ja toivoin että viimeistään kuudelta ois tyttö sylissä.
Vielä 17.40 pyysin sitä kattoo että miltä tuntuu..
kohdunsuu oli muuten ihan auki mutta reunaa
oli jäljellä jonkin verran toisella puolella.
17.50
Yhtäkkiä sitten sanoin että nyt ponnistuttaaaaaa, ja kysyin että saankoooo????
Sanoi että juu hetimiten vaan!
Mies hyppäs altaan reunalle pitää toisella kädellä kiinni kainalon alta ja toisella hieroi selkää..
Hups, pää näkyi jo, kun olin kääntynyt asentooni, kehoitettiin ihan rauhassa ponnistamaan että ei mee mustelmille likka.
Parilla työnnöllä, jouduin pitää hetken taukoa siinä kun en saanu suoraan ponnistaa siis, oli likka ulkona ,sukeltaen hienosti altaaseen kätilön käsille.-17.52
Napanuora oli ollut henkseleinä olkapäiden ympäri löyhästi,ei vaaraa.
4230g ja 52 senttinen
Tyttö nostettiin rinnalle,napanuora katkaistiin ja 10 pisteen tyttö oli sylissäni[:D]
En revennyt,ei leikkailtu.
Istukka irtosi 18.08 ehjänä.
Mua kyllä välissä katetroitiin enne synnytystapahtumaa ja sen jälkeen,
illalla laitettiin sitten katetri ja pidin sitä yli vuorokauden.Ainoo ikävä pointti synnytyksessä.
Nyt toimii taas [:D]
Wau, sanon minä[:D]
Eemi03
Kommentoinnin ninja
Vai oli ginessa allas noin mahtava kokemus? Multa kans kysyttiin sinne synnäriin mennessä et mitä mä haluan. Ehdotti kaiken laista mut ku ma näin kiikkutuolin sanoin et nyt mä ainakin istun tähän. Ja siinä istuinkin[:D].
Jos synnytys kertomus voi kuulostaa mukavalta niin toi kuulosti Ginessa. Onnea vielä kerran.
Enigmallakin hyvä kertomus. Toi alku synnytyksessä ei kuulostanut niin mukavalta mut tosi kiva et joku saa hyvänkin avun epiduraalista[:D].
ja hienoa et olette selvinneet ilman repeämiä. Se auttaa toipumisessa paljon.
Jos synnytys kertomus voi kuulostaa mukavalta niin toi kuulosti Ginessa. Onnea vielä kerran.
Enigmallakin hyvä kertomus. Toi alku synnytyksessä ei kuulostanut niin mukavalta mut tosi kiva et joku saa hyvänkin avun epiduraalista[:D].
ja hienoa et olette selvinneet ilman repeämiä. Se auttaa toipumisessa paljon.
kertomusta:
Torstai-iltana alko supistukset tulemaan säännöllisemmin ja tiheämmin. Väli oli semmosta kymmenen minuutin luokkaa. Ooteltiin tässä sitten rauhaksiltaan ja yheltä päätin mennä nukkumaan. Päättelin että enköhän mä siihen herää jos lapsi rupee syntymään :) Sairaalaankaan kun ei ole matkaa kun tuo 5 kilometria, eli ei tarvi kovin paljoa ennakoida. Ja kotona on kumminkin varmasti mukavampi odotella kuin sairaalalla.
Aamuviideltä sitten supistukset tulivat 5 minuutin välein. Soitin synnärille, josta kehotettiin olemaan vaan kotona niin pitkään kun tuntee pystyvänsä. Aamukahdeksalta mentiin sitten sinne. Alkoi huolestuttaa etten kohta enää pääse itse omin jaloin autoon. Synnärillä sitten käyrille ja tutkittiin kohdunkaula. Ylhäällä, ei meinannut ylettää ja sormenpäälle auki. Meidät sitten lähetettiin kotiin odottelemaan vielä.
Kolmelta palasimme sitten. Supistukset olivat hiton kipeitä ja tulivat yhä 5 minuutin välein, liikkuessa 2 minuutin. Käyrälle, jossa supistuksia näkyi nyt paljon enemmän kuin aamulla. Tutkittiin kohdunkaula, jossa ei muutoksia. Tällä kertaa käskettiin kävelemään sairaalan ympäristöön ja palaamaan 2 tunnin kuluttua. Lyllersin sitten miehen kanssa ympäri sairaalan mäkeä. Kahden tunnin päästä uudelleen käyrälle. Supistukset olivat sen mukaan lisääntyneet ja voimistuneet, mutta kohdunkaulassa ei vieläkään muutoksia. Tällä kertaa olin istunut käyrillä keinutuolissa sängyn sijaan, koska maatessa ei saanut millään hyvää asentoa. Supistukset olivat siinä myös siedettävämpiä, mutta kyllä sitä silti puristi rystyset valkeina käsinojia aina supistuksen kohdalla. Mielessäni päätin että jos ne aikoo lähettää mut takaisin kotiin odottelemaan teen ihmislukon pöydänjalkaan enkä suostu menemään minnekään.
Tätä ei ehdotettukaan, vaan että mulle annettas supistuksia ehkäisevä ruiske ja särkylääke. Synnytys kun ei tuntunut käynnistyvän, niin ei pidetty järkevänä että kärvistän mahdollisesti parikin vuorokautta syömättä hereillä supistusten kourissa, niin että olen siinä vaiheessa kun voimia tarvittaisiin ihan loppu. Kerrottiin että jos synnytys on alkaakseen se kyllä alkaa, mutta että saisin nukkua edes pari tuntia.
Eli kotiin, pari leipää ja unta palloon. Parin tunnin jälkeen, kahdentoista aikaan supistukset alkoivat taas. Väliä noin kymmenen minuuttia. Pituutta supistuksella välillä pari minuuttia (2-5). Ihan liikaa siis. Ei pysty olemaan. Kohti sairaalaa taas. Käyrälle (iskin takalistoni taas keinutuoliin) ja tutkitaan kohdunkaula. Kohdunkaulassa ei vieläkään muutoksia. Supistukset kyllä roimia.
Kipupiikki käsivarteen ja osastolle miehen kanssa. Tunti tms. lisää unta, sen jälkeen supistusten katkomaa horrostusta. Mies painelee selkää supistusten aikana, kunnes se rupeaa tuntumaan pahalta. Siitä siirryttiin painelemaan jalkapohjia supistuksen aikana. Auttoi vähän, kun pystyi keskittymään johonkin muuhun kuin supistuksen aiheuttamaan kipuun. Aamuviideltä sain uuden kipupiikin pakaraan, josta ei tuntunut olevan mitään hyötyä. Ennen piikkiä otettiin käyrää ja tutkittiin kohdunkaula. Yhä 1,5 cm pitkä, pehmeä ja sormenpäälle auki. Ja eikun odotetaan.
Yhdeksältä taas käyrä ja tutkimus. Ei muutoksia. Sain särkylääkkeen josta ei ollut mitään apua. Sattuu niin pirusti. Huudan pallo punaisena, mies painelee jalkapohjia. Yritän syödä aamupalaa. Ei tule mitään. Syön kolme siivua kurkkua jotka tulevat ylös. Puheeni on rajoittunut muutamaan sanaan: supistaa, paina, jalka ja kaarimalja.
Kahdentoista aikaan tutkitaan kohdunkaula. On viimeinkin kadonnut, mutta yhä kiinni.
Kahden jälkeen tutkitaan uudestaan. 6 cm auki, suoraan synnytyssaliin. Anestesialääkäri ei pääse heti antamaan epiduraalia, annetaan ilokaasua. Menee reilu puolituntia. Hengittelen kaasua supistusten myötä, yritän pitää itseni ihan tarkoituksella hieman pihalla. Aletaan laittaa epiduraalia. Ei tunnu yhtään pahalta supistuksiin verrattuna. Epämukava asento? Ei haittaa. Jotain rutinaa? Entä sitten? Mielessä vaan ajatus että jos nyt teen tämän kipu loppuu.
Kipu alkaa hellittää, hieman ponnisuttaa. Johtuu kuulemma kalvorakosta. Vielä en saa lupaa ponnistaa, vähän ajan päästä kerrotaan ettei tarvi pidätellä enää. Supistukset kuulemma vaimenevat, joten saan jotain ainetta siihen. Ponnistetaan selällään, siirrytään kyljelleen ja takaisin selälleen. Vauvan sykkeet käyvät korkealla, kätilö pyytää paikalle lääkärin. Ponnistelen ohjeitten mukaan. Ei tunnu mitenkään pahalta. Sitten ilmoitetaankin että pää on syntynyt. Lapsi lopsautetaan pihalle, mies pääsee leikkaamaan napanuoran. Itse olen yhä ihan sumussa väsymyksestä, pahoinvoinnista ja ties mistä. Lapsi nostetaan mahan päälle. En edes tajua istukan syntymistä. Jotenkin hämärästi ymmärrän että on kaksi jotain pientä repeämää ja yksi kolo rööperissä. Saan kolme tikkiä. Ei satu, mutta lanka tuntuu hassulta.
Kokeillaan imetystä. Itse en pysty katsomaan alaspäin tai kääntämään päätä, koska pelkään oksentavani lapsen päälle. Myöhemmin sitten kun saan saliin ruokaa ja lapsi on jossain se oksu sitten tulee itseni päälle. Ei mitenkään raikas olo.
Omassa mielessäni kaikki meni tosi nopeasti saliin siirtymisestä lapsen syntymään. Mieheltä kuulin että oltiin siellä nelisen tuntia ennen kuin lapsi syntyi. En uskonut ennen kuin näin synnytyskertomuksen.
Ja asia mitä opin tästä synnytyksestä: vaikka ne omat vaatteet tuntuisi mukavammilta kannattaa se kaapu, sukat yms. laittaa päälle jo aikaisessa vaiheessa kun vielä pystyy. Niitä kun on kovin kurja pukea sitten kun kädet tärisee, silmissä meinaa pimetä kivun takia, supistaa vähän väliä ja ne hiton vaatteet on ainoa asia sun ja synnytyssalin välissä.
Torstai-iltana alko supistukset tulemaan säännöllisemmin ja tiheämmin. Väli oli semmosta kymmenen minuutin luokkaa. Ooteltiin tässä sitten rauhaksiltaan ja yheltä päätin mennä nukkumaan. Päättelin että enköhän mä siihen herää jos lapsi rupee syntymään :) Sairaalaankaan kun ei ole matkaa kun tuo 5 kilometria, eli ei tarvi kovin paljoa ennakoida. Ja kotona on kumminkin varmasti mukavampi odotella kuin sairaalalla.
Aamuviideltä sitten supistukset tulivat 5 minuutin välein. Soitin synnärille, josta kehotettiin olemaan vaan kotona niin pitkään kun tuntee pystyvänsä. Aamukahdeksalta mentiin sitten sinne. Alkoi huolestuttaa etten kohta enää pääse itse omin jaloin autoon. Synnärillä sitten käyrille ja tutkittiin kohdunkaula. Ylhäällä, ei meinannut ylettää ja sormenpäälle auki. Meidät sitten lähetettiin kotiin odottelemaan vielä.
Kolmelta palasimme sitten. Supistukset olivat hiton kipeitä ja tulivat yhä 5 minuutin välein, liikkuessa 2 minuutin. Käyrälle, jossa supistuksia näkyi nyt paljon enemmän kuin aamulla. Tutkittiin kohdunkaula, jossa ei muutoksia. Tällä kertaa käskettiin kävelemään sairaalan ympäristöön ja palaamaan 2 tunnin kuluttua. Lyllersin sitten miehen kanssa ympäri sairaalan mäkeä. Kahden tunnin päästä uudelleen käyrälle. Supistukset olivat sen mukaan lisääntyneet ja voimistuneet, mutta kohdunkaulassa ei vieläkään muutoksia. Tällä kertaa olin istunut käyrillä keinutuolissa sängyn sijaan, koska maatessa ei saanut millään hyvää asentoa. Supistukset olivat siinä myös siedettävämpiä, mutta kyllä sitä silti puristi rystyset valkeina käsinojia aina supistuksen kohdalla. Mielessäni päätin että jos ne aikoo lähettää mut takaisin kotiin odottelemaan teen ihmislukon pöydänjalkaan enkä suostu menemään minnekään.
Tätä ei ehdotettukaan, vaan että mulle annettas supistuksia ehkäisevä ruiske ja särkylääke. Synnytys kun ei tuntunut käynnistyvän, niin ei pidetty järkevänä että kärvistän mahdollisesti parikin vuorokautta syömättä hereillä supistusten kourissa, niin että olen siinä vaiheessa kun voimia tarvittaisiin ihan loppu. Kerrottiin että jos synnytys on alkaakseen se kyllä alkaa, mutta että saisin nukkua edes pari tuntia.
Eli kotiin, pari leipää ja unta palloon. Parin tunnin jälkeen, kahdentoista aikaan supistukset alkoivat taas. Väliä noin kymmenen minuuttia. Pituutta supistuksella välillä pari minuuttia (2-5). Ihan liikaa siis. Ei pysty olemaan. Kohti sairaalaa taas. Käyrälle (iskin takalistoni taas keinutuoliin) ja tutkitaan kohdunkaula. Kohdunkaulassa ei vieläkään muutoksia. Supistukset kyllä roimia.
Kipupiikki käsivarteen ja osastolle miehen kanssa. Tunti tms. lisää unta, sen jälkeen supistusten katkomaa horrostusta. Mies painelee selkää supistusten aikana, kunnes se rupeaa tuntumaan pahalta. Siitä siirryttiin painelemaan jalkapohjia supistuksen aikana. Auttoi vähän, kun pystyi keskittymään johonkin muuhun kuin supistuksen aiheuttamaan kipuun. Aamuviideltä sain uuden kipupiikin pakaraan, josta ei tuntunut olevan mitään hyötyä. Ennen piikkiä otettiin käyrää ja tutkittiin kohdunkaula. Yhä 1,5 cm pitkä, pehmeä ja sormenpäälle auki. Ja eikun odotetaan.
Yhdeksältä taas käyrä ja tutkimus. Ei muutoksia. Sain särkylääkkeen josta ei ollut mitään apua. Sattuu niin pirusti. Huudan pallo punaisena, mies painelee jalkapohjia. Yritän syödä aamupalaa. Ei tule mitään. Syön kolme siivua kurkkua jotka tulevat ylös. Puheeni on rajoittunut muutamaan sanaan: supistaa, paina, jalka ja kaarimalja.
Kahdentoista aikaan tutkitaan kohdunkaula. On viimeinkin kadonnut, mutta yhä kiinni.
Kahden jälkeen tutkitaan uudestaan. 6 cm auki, suoraan synnytyssaliin. Anestesialääkäri ei pääse heti antamaan epiduraalia, annetaan ilokaasua. Menee reilu puolituntia. Hengittelen kaasua supistusten myötä, yritän pitää itseni ihan tarkoituksella hieman pihalla. Aletaan laittaa epiduraalia. Ei tunnu yhtään pahalta supistuksiin verrattuna. Epämukava asento? Ei haittaa. Jotain rutinaa? Entä sitten? Mielessä vaan ajatus että jos nyt teen tämän kipu loppuu.
Kipu alkaa hellittää, hieman ponnisuttaa. Johtuu kuulemma kalvorakosta. Vielä en saa lupaa ponnistaa, vähän ajan päästä kerrotaan ettei tarvi pidätellä enää. Supistukset kuulemma vaimenevat, joten saan jotain ainetta siihen. Ponnistetaan selällään, siirrytään kyljelleen ja takaisin selälleen. Vauvan sykkeet käyvät korkealla, kätilö pyytää paikalle lääkärin. Ponnistelen ohjeitten mukaan. Ei tunnu mitenkään pahalta. Sitten ilmoitetaankin että pää on syntynyt. Lapsi lopsautetaan pihalle, mies pääsee leikkaamaan napanuoran. Itse olen yhä ihan sumussa väsymyksestä, pahoinvoinnista ja ties mistä. Lapsi nostetaan mahan päälle. En edes tajua istukan syntymistä. Jotenkin hämärästi ymmärrän että on kaksi jotain pientä repeämää ja yksi kolo rööperissä. Saan kolme tikkiä. Ei satu, mutta lanka tuntuu hassulta.
Kokeillaan imetystä. Itse en pysty katsomaan alaspäin tai kääntämään päätä, koska pelkään oksentavani lapsen päälle. Myöhemmin sitten kun saan saliin ruokaa ja lapsi on jossain se oksu sitten tulee itseni päälle. Ei mitenkään raikas olo.
Omassa mielessäni kaikki meni tosi nopeasti saliin siirtymisestä lapsen syntymään. Mieheltä kuulin että oltiin siellä nelisen tuntia ennen kuin lapsi syntyi. En uskonut ennen kuin näin synnytyskertomuksen.
Ja asia mitä opin tästä synnytyksestä: vaikka ne omat vaatteet tuntuisi mukavammilta kannattaa se kaapu, sukat yms. laittaa päälle jo aikaisessa vaiheessa kun vielä pystyy. Niitä kun on kovin kurja pukea sitten kun kädet tärisee, silmissä meinaa pimetä kivun takia, supistaa vähän väliä ja ne hiton vaatteet on ainoa asia sun ja synnytyssalin välissä.
Eemi03
Kommentoinnin ninja
Ginessa: mä en enää. olin ekan jälkeen mut ny ei tekis enää mieli ollenkaan. Tai jos siihen vielä joutusin varottasin valmiiks kaikkia et ottakaa korvatulpat ku tää mamma ei sit osaa pitää suutaan kiinni.[;)]
Pähkylällä ollut joo todella tekemistä vauvan ulos saamiseksi. onneksi kaikki nyt ohi.[:)] Ja sultakin todennäköisesti unohtui se itku ku olit nii sekasin siinä lopussa. Vähän niin ku mä luulen et sen takia multakin ne unohtuu. Tai sit sen takia et tietää et nyt se on ohi ja on vaan siitä onnellinen.
Pähkylällä ollut joo todella tekemistä vauvan ulos saamiseksi. onneksi kaikki nyt ohi.[:)] Ja sultakin todennäköisesti unohtui se itku ku olit nii sekasin siinä lopussa. Vähän niin ku mä luulen et sen takia multakin ne unohtuu. Tai sit sen takia et tietää et nyt se on ohi ja on vaan siitä onnellinen.
Mä nyt laitan tän omani tännekin,vaikka onkin jo tuolla syntyneissä...
Aivan ihania synnytyskertomuksia<3tippa tulee linssiin.
omanlaisiaan kaikki ja jännitystä jokaisessa[:D]
Mä oon niin hullu että olisin jo valmis uudelleen,vaikka meillä kaikki ei mennyt ihan nappiin tällä kertaa...
En mä odotuksen vaivoja kaipaa,mutta synnyttää voisin kyllä vaikka huomenna[;)]
Mä olen luvannut että lapset on nyt tässä,mutta väkisin jutuissa vilahtaa"jos mä sattuisin vielä joskus odottamaan...."
Eikä mies ainakaan oo siitä alkanut kiistelemään[;)]
Mut tässä se H-hetki mun:
Meille syntyi poika(rv 37+6) 29.7.2010 klo 14.11
Painoa 3380g/pituus 50cm
Tramaattinen alku,kädet poskella,umpisolmussa ollut napanuora joka jouduttiin katkaisemaan ennen "lopullista"syntymää ja elämän alkuun otettu vauhtia vastasyntyneiden teho-osastolta...
Nopea synnytyskertomus tulee tässä ja sitten keskityn vauvaan.(ei kannata lukea jos tekee pahaa,ei niin suloinen kertomus)
Tiistai päivä meni ihmeen seesteisesti,vauva oli kovin rauhallinen.Yön nukuin kuitenkin huonosti ja oli ahdistunut.Aamulla tajusin ettei vauva juurikaan liikkunut,vaikka tavllisesti möyrysi myös yöllä.Aamulla kakista makean juonneista ja tuuppimisista huolimatta en saanut vauvalta liikkeen liikettä ja itkien lähdimme TYKSiin näytille.Olin aivan varma että sydän lakannut sykkimästä.
Pääsin kaikkien ohi käyrille ja kaikki oli kuin olikin hyvin.Syke tosin hiukan laiska mutta normaalin rajoissa.Ultrassakin vauva näytti voivan hyvin,vaikka silloinkaan ei liikkeitä monitori näyttänyt.
Salit olivat täysiä joten sovimme käynnistyksen to aamuun.
Aamulla klo 8 sitten tulimme paikalle jännittyneinä,olin ehtinyt miettiä 24h mikä kaikki voi mennä pieleen.
Käyrillä vauvan syke huiteli 180-200 ja ylikin.
Klo 9 kalvot puhkasistiin,vesi kirkasta.
Odottelimme hetken omia supistuksia joita ei kuulunut ja päätyivät tippaan.
Vauvan syke kokoajan kovin korkea.
Itse tiesin ettei kaikki ole hyvin kun sykkeet niin korkeat,mutta kätilöille sykkeen mataluus on se huolen aihe....
Avautumisvaihe oli tuskallinen keinotekoisin supistuksin mutta nopea.
Ponnistusvaiheessa alkoi sitten ongelmat.
Vauvan pää sahasi edestaas ja kaiken(En ole koskaan ponnistanut,edes esikoista niin pitkään,mutta syykin selvisi)jälkeen pää alkoi tulla esiin ja todettiin molemmat(!)kädet olevaksi poskilla,napanuora tiukasti kaulan ja vartalon sekä käsien ympärillä ja se tosiaan jouduttiin katkaisemaan heti pään synnyttyä.Tuskainen hetki kun en saanut ponnistaa ja sattui ihan kamalasti!
Koska napanuora katkaistiin vauva menetti verta n 1l,hengitys kärsi ja veri karkasi vartalota,suojaten kuitenkin aivot,keuhkot ja sydämen.
Vauvaa lähdettiin kiireesti kuljettamaan teholle ja jäin yksin saliin kätilön kanssa,itkien.
Oli kamala tunne kun ei saanutkaan vauvaa rinnoille heti vaan jäin yksin.
Mies vei vauvaa mukana,mutta hänet työnnettiin pois kun alkoivat antaa hoitoa välittömästi!
Minuuteista oli kiinni pienen miehen elämä
Mutta loistavan osaamisen ja nopeuden ansiosta pieni poikamme on nyt toipunut paremmin kuin kukaan uskalsi edes toivoa Hän on ollut oikea sankari ja selvinnyt mahdottoman hienosti
tehohoito osastolla ollut tarkkailussa,saanut monia lääkkeitä(sydäntä ja verenpainetta tukemaan esm)mutta tänään jo pääsimme vierihoito osastolle ja olen niin onnellinen
Tuossa hän tuhisee nyt vieressä,kovasta alusta huolimatta
Ja kaikki tosiaan oli ihan hetkistä kiinni!!Lääkärit kiitelleet minua äitinä,kun luotin omiin vaistoihin ettei kaikki ole hyvin vaikka he toista vakuuttelivat.Ellen olisi hakeutunut hoitoon olisi loppu voinut olla toisen lainen...
Mutta nyt keskityn vauvaani ja palaan lukemaan viestejä kun siihen löytyy aikaa!
Onnellista loppuodotusta kaikille ja paljon ponnistusvoimaa!
Pitäkää hyvää huolta itsestänne ja menkää näytille heti jos joku asia vähänkään epäilyttää
Synnytys vielä numeroina:
1 vaihe 1h13min
2.vaihe 26 min(!!!!!)
3.vaihe 8min
Aivan ihania synnytyskertomuksia<3tippa tulee linssiin.
omanlaisiaan kaikki ja jännitystä jokaisessa[:D]
Mä oon niin hullu että olisin jo valmis uudelleen,vaikka meillä kaikki ei mennyt ihan nappiin tällä kertaa...
En mä odotuksen vaivoja kaipaa,mutta synnyttää voisin kyllä vaikka huomenna[;)]
Mä olen luvannut että lapset on nyt tässä,mutta väkisin jutuissa vilahtaa"jos mä sattuisin vielä joskus odottamaan...."
Eikä mies ainakaan oo siitä alkanut kiistelemään[;)]
Mut tässä se H-hetki mun:
Meille syntyi poika(rv 37+6) 29.7.2010 klo 14.11
Painoa 3380g/pituus 50cm Tramaattinen alku,kädet poskella,umpisolmussa ollut napanuora joka jouduttiin katkaisemaan ennen "lopullista"syntymää ja elämän alkuun otettu vauhtia vastasyntyneiden teho-osastolta...
Nopea synnytyskertomus tulee tässä ja sitten keskityn vauvaan.(ei kannata lukea jos tekee pahaa,ei niin suloinen kertomus)
Tiistai päivä meni ihmeen seesteisesti,vauva oli kovin rauhallinen.Yön nukuin kuitenkin huonosti ja oli ahdistunut.Aamulla tajusin ettei vauva juurikaan liikkunut,vaikka tavllisesti möyrysi myös yöllä.Aamulla kakista makean juonneista ja tuuppimisista huolimatta en saanut vauvalta liikkeen liikettä ja itkien lähdimme TYKSiin näytille.Olin aivan varma että sydän lakannut sykkimästä.
Pääsin kaikkien ohi käyrille ja kaikki oli kuin olikin hyvin.Syke tosin hiukan laiska mutta normaalin rajoissa.Ultrassakin vauva näytti voivan hyvin,vaikka silloinkaan ei liikkeitä monitori näyttänyt.
Salit olivat täysiä joten sovimme käynnistyksen to aamuun.
Aamulla klo 8 sitten tulimme paikalle jännittyneinä,olin ehtinyt miettiä 24h mikä kaikki voi mennä pieleen.
Käyrillä vauvan syke huiteli 180-200 ja ylikin.
Klo 9 kalvot puhkasistiin,vesi kirkasta.
Odottelimme hetken omia supistuksia joita ei kuulunut ja päätyivät tippaan.
Vauvan syke kokoajan kovin korkea.
Itse tiesin ettei kaikki ole hyvin kun sykkeet niin korkeat,mutta kätilöille sykkeen mataluus on se huolen aihe....
Avautumisvaihe oli tuskallinen keinotekoisin supistuksin mutta nopea.
Ponnistusvaiheessa alkoi sitten ongelmat.
Vauvan pää sahasi edestaas ja kaiken(En ole koskaan ponnistanut,edes esikoista niin pitkään,mutta syykin selvisi)jälkeen pää alkoi tulla esiin ja todettiin molemmat(!)kädet olevaksi poskilla,napanuora tiukasti kaulan ja vartalon sekä käsien ympärillä ja se tosiaan jouduttiin katkaisemaan heti pään synnyttyä.Tuskainen hetki kun en saanut ponnistaa ja sattui ihan kamalasti!
Koska napanuora katkaistiin vauva menetti verta n 1l,hengitys kärsi ja veri karkasi vartalota,suojaten kuitenkin aivot,keuhkot ja sydämen.
Vauvaa lähdettiin kiireesti kuljettamaan teholle ja jäin yksin saliin kätilön kanssa,itkien.
Oli kamala tunne kun ei saanutkaan vauvaa rinnoille heti vaan jäin yksin.
Mies vei vauvaa mukana,mutta hänet työnnettiin pois kun alkoivat antaa hoitoa välittömästi!
Minuuteista oli kiinni pienen miehen elämä
Mutta loistavan osaamisen ja nopeuden ansiosta pieni poikamme on nyt toipunut paremmin kuin kukaan uskalsi edes toivoa
Hän on ollut oikea sankari ja selvinnyt mahdottoman hienosti tehohoito osastolla ollut tarkkailussa,saanut monia lääkkeitä(sydäntä ja verenpainetta tukemaan esm)mutta tänään jo pääsimme vierihoito osastolle ja olen niin onnellinen
Tuossa hän tuhisee nyt vieressä,kovasta alusta huolimatta
Ja kaikki tosiaan oli ihan hetkistä kiinni!!Lääkärit kiitelleet minua äitinä,kun luotin omiin vaistoihin ettei kaikki ole hyvin vaikka he toista vakuuttelivat.Ellen olisi hakeutunut hoitoon olisi loppu voinut olla toisen lainen...
Mutta nyt keskityn vauvaani ja palaan lukemaan viestejä kun siihen löytyy aikaa!
Onnellista loppuodotusta kaikille ja paljon ponnistusvoimaa!
Pitäkää hyvää huolta itsestänne ja menkää näytille heti jos joku asia vähänkään epäilyttää
Synnytys vielä numeroina:
1 vaihe 1h13min
2.vaihe 26 min(!!!!!)
3.vaihe 8min
Synnytystarina tai pituudeltaan melkein romaani! [:)]
Minulla oli laskettu aika torstaina 5.8, mutta olin asennoitunut siihen, että "jatkoajalle" mennään...Minulla oli kova huoli vauvan koosta, kokoarvio tehtiin ultraamalla viikolla 36, koska sf- mitta oli kasvanut kokoajan hieman yläkäyrän yläpuolella. Tuolloin vauvan painoksi arvioitiin 3077 g! Lääkäri ei sanonut mahdollista tulevaa syntymäpainoa, sanoi vaan, että ei pitäisi olla kovin iso ja että mahtuu kyllä ulos.
No, itseäni kuitenkin huoletti, että jos mennään vaikka pari viikkoa yli, niin kuinkahan iso vauva sitten on! No, katsellaan miten asiat etenee...Minulla oli neuvolaaika perjantaiaamuna ja siellä ajattelin anella uutta aikaa kokoarvioon, koska en halunnut ottaa riskiä, että kahden viikon päästä joudun punkeemaan ulos jonkun jättiläisen![:-]
Oli siis laskettupäivä, olo oli hyvä, selkää vähän jomotti niinkuin aiemminkin ja valkovuotoa tuli todella reilusti. Illalla käytiin kävelylenkillä koirien kanssa niinkuin joka ilta...Myöhemmin tuli lieviä supistuksia harvakseltaan, ei mitään uutta. Selkää jomotteli myös. Mentiin miehen kanssa nukkumaan (eri huoneisiin![:)] , että saisin nukuttua paremmin unta varastoon)...Makoilin sängyllä ja olin juuri nukahtamassa, kun havahduin mahassa tuntuvaan napsahdukseen, mitäs mitäs!? Nousin varovasti ylös ja housuihin valui lorahdus. Menin vessaan ja pönttöön lumpsahti limatulppa tai ainakin osa siitä, samalla alkoi myös verinen vuoto. Laitoin siteen ja vaihdoin alushousut. Vettä lorahti max. pari desiä, eli kaikki vedet eivät menneet. Tämä tapahtui noin kello 24.45.
Noh, sitten alkoi ihmettely, että mitäs nyt...Kävinpä vielä täälläkin kirjottelemassa, että jotain taitaa ruveta tapahtumaan! No nousin sitten etsimään sairaalan numeroa ja kävin säikäyttämässä miehen hereille [:D]. Soitin sitten synnärille ja sieltä sanottiin, että tulkaa näytille kun kerran vettä meni. Ruvettiin sitten pukemaan ja laittamaan tavaroita kasaan, mies päästi koirat takapihalle pissille ja minä laittelin niille ruokia ja hoito-ohjeita valmiiksi (vanhempani tai miehen äiti olisi tulossa tarvittaessa koiria hoitamaan.).
Matkalla sairaalaan supistuksia tuli vaihdellen, mutta alle 10 minuutin välein, eivät olleet erityisen kipeitä, semmoisia kunnon kuukautiskramppien tapaisia. Arvelin, että päästään kotiin takaisin, eikä viitsitty vielä edes soittaa kenellekkään. Sairaalassa oltiin kahden maissa ja pääsin odottelun jälkeen käyrille, supistuksia tuli, mutta ei kovinkaan säännöllisesti, hoitaja sanoi että pääsette kotiin ,jos vaan haluatte. Verikoe otettiin myös, koska tulehdusarvoja piti ruveta seuraamaan vesien menon takia. Verinen vuoto jatkui kokoajan. Lääkäri oli tulossa käymään ja päätettiin, että se vilkaisisi myös minun tilannettani. Lääkäri tutki ultraäänellä vauvan kokoa ja antoi arvioksi 4100g!!! Sanoi, että mahtuu kyllä syntymään, vaikka isohko onkin ensisynnyttäjälle ja että on loistavaa, että synnytys käynnistyi spontaanisti, että se käy paljon helpommin kuin jos olisi tarvinnut käynnistää. Lääkäri tutki kohdunsuun ja hups, olin melkein 4,5 cm auki!! "Et sinä kyllä enää kotiin lähde, saattaisi tulla liian kiire takaisin." [:D][:-]
Sinne siis jäätiin. Olo oli hyvä, istuskelin käytävällä, supistuksia tuli säännöllisesti ,mutta ne oli hyvin siedettäviä. Hoitaja tuli sanomaan, ettei olisi uskonut että olen jo niin paljon auki, kun siinä vain istuskelen tyytyväisenä, naama peruslukemilla [:D] Hoitaja kysyi että haluanko peräruiskeen ja sanoin haluavani. Passitin miehen vielä kotiin ja sanoin että soitan sitten kun jotain tapahtuu, turha meidän molempien olisi siellä istua ja valvoa, vielä menee aikaa...
Mies sitten lähti ja minä jäin odottelemaan mitä tuleman pitää. Sain sen ruiskeen ja jonkin ajan päästä mentiin taas käyrille...Sain olla omissa vaatteissa ja vointini oli loistava, tarjottiin myös mahdollisuutta mennä suihkuun, mutta sanoin, että menen vasta sitten kun on kovia kipuja...
Sitten taas käytävälle odottelemaan...Kello oli jotain viisi yöllä...
Sovittiin, että seuraava käyrä otetaan seitsemältä. Odottelin käytävässä, lueskelin yhden sisustuslehden..Synnytysvastaanotto oli hiljentynyt, vain yksi pariskunta oli siellä minun lisäkseni, kun tulimme oli koko "tupa" täynnä! Jossain vaiheessa tajusin, että tästä rakennuksesta kävellään ulos vasta vauva kainalossa!![:)][:-]
Soitin miehelle, että tulee sairaalaan puoli kahdeksaksi ja jos minua ei näy, niin olen siellä käyrillä vielä, että odottele rauhassa käytävässä. käskin myös, että lähtiessään takaisin sairaalaan, soittaa vanhemmilleni, että lähtevät ajelemaan meille koiria hoitamaan.
Hiljalleen supistukset rupesivat kovenemaan, kävelin käytävää edestakaisin...Koitin keinutella lanteita ja painella selkää, istumaan ei enää pystynyt...Kello oli ehkä vähän yli kuusi, kun menin sanomaan hoitajille, että nyt alkaa tehdä kipeätä, että voisin ottaa jotakin lääkitystä. He sanoivat, että heiltä saa vain särkylääkettä, eikä siitä taida enää olla apua. Komennettiin käyrille ja siinä makaaminen alkoi olla hankalaa, supistukset olivat kovempia ja tulivat tiheämpään...Minulle ruvettiin järjestämään sairaalanvaatteita ja kätilö katsoi kohdunsuun, oli muistaakseni edelleen jotain 4,5 cm auki. Minut otettiin käyriltä pois ja vaihdoin vaatteet, sitten lähdettiin hissillä kohti synnytyssalia. Kipu alkoi olla mahdoton...[&o]
Noin kello 7.00 pääsin saliin ja siellä alettiin tehdä valmisteluja...Sanoin haluavani epiduraalin ja koittavani myös ilokaasua. Epäilin kyllä, että se saa minut voimaan pahoin, joten päätettiin aloittaa pienemmällä annostuksella...Samantien kun kätilö oli näyttänyt miten kaasu toimii, sille tuli jo käyttöä!! Supistukset teki jo todella kipeää. Makasin sängyllä ja vedin ilokaasua. Jossain vaiheessa käskin vääntää kaasun täysille! [:D]Kello oli noin puoli kahdeksan ja tajusin, että mies varmaan odottelee siellä alakerrassa, kun luulee minun olevan siellä käyrillä!!! Pyysin, että joku lähtisi häntä hakemaan ja sieltähän mies löytyikin...Kun mies tuli saliin, taisi hän vähän säikähtää, kun näki miten kipeä olin.
Noin kello 8.00 kohtu oli auki 6 cm ja ilokaasulla mentiin. Se oli kyllä mahtava aine, olin välillä ihan muissa maailmoissa. En tiennyt mikä oli totta ja mikä kuvitelmaa...Ajattelin ihan outoja ajatuksia ja luulin puhuneeni niitä ääneen, mutta en onneksi!! [8D] (Kuvittelin mm. olevani pesukoneen kuivausrummussa, kun jyskytti ja humisi niin kummallisesti[8|].Ja mietin että kuka v*tun idiootti haluaa olla täällä töissä ja katsella tämmöistä!)
Koko avautumisvaiheen olin kuulemma ollut melkein hiljaa, mies sanoi että muissa saleissa vain karjuttiin, ei meidän. Jossain vaiheessa kävin myös vessassa ja epiduraalia ruvettiin valmistelemaan...
Noin kello 10.00 oli kohtu auki 8 cm ja epiduraali laitettiin. Lääkäri joutui työntämään sen kahteen kertaan, kun eka meni jotenkin verisuoneen...Tosi mukavaa..Oli kamalaa maata kippurassa supistusten aikana! Epiduraali aiheutti kutinaa (kuuluu asiaan), mutta vei kivut. IHANAA! Supistukset tuntuivat vain paineen tunteena. Torkahdin pieneksi hetkeksi, muuten juteltiin miehen kanssa niitä näitä...
Epiduraali vaikutti noin. 1,5 tuntia ja sitten kivut paheni taas...[:(][&o]
Koko ajan olin makuullani pöydällä, ei tullut mieleenkään nousta esim. keinutuoliin tai suihkuun. Tosin avautuminen kävi niin nopsaan, ettei tarvinnut koittaa edes seisoskella...
Supistusten tullessa kiemurtelin pöydällä ja jännitin joka lihasta kropasta ja puristin miehen kättä...Jälkeenpäin oli kaikki lihakset kipeinä, ihan kuin mut olisi hakattu pesäpallomailalla kaiken muun hyvän lisäksi! [8|]
Kello 11.00 jälkeen olin auki 10 cm ja pikku hiljaa sain ruveta ponnistelemaan...Se tuntui kamalalle, sattui ihan hulluna!! Epiduraalista ei tosiaan ollut enää tietoakaan, eikä ilokaasu enää auttanut, mentiin siis ihan luomuna[&o]...
Jossain vaiheessa supistukset heikkeni ja lyheni, oksitosiiniä lisättiin...Ponnistin ja punnersin, mutta sattui liikaa. Hoin vaan, että en pysty!! Välillä kertakaikkiaan kieltäydyin ponnistamasta, vaikka kätilö kuinka patisti. Sanoin vaan, että enkä ponnista ja pidättelin!![8|][:o]
Ponnistaminen vain teki kertakaikkiaan NIIN kipeetä, en olisi voinut uskoa sellaista kipua olevan olemassakaan...Sanoin haluavani mennä kotiin tai että hyppään tosta ikkunasta alas! Ajattelin, että kuolema olisi nyt paras vaihtoehto...
Tunsin kuinka vauva liikkui ulospäin, mutta supistus loppui aina liian aikaisin ja vauva painui takaisin. Aloin olla aivan poikki, tärisin, hikoilin, janotti (mies toi vettä ja mehua), oksetti...Jossain vaiheessa kyselin jo imukuppiakin, kun tuntui ettei vauva kertakaikkiaan mahdu ulos!! [8|]
Jotain puudutuspiikkejäkin tökittiin, mutta ei ne mitään auttanut...Joka kerta ponnistaessa oli tunne, että enää vaadittaisiin niin vähän, että vauva olisi ulkona, mutta voimat loppui...[:(] Kätilö sanoi, että vauvalla alkaa sykkeet laskea, että sillä on tukalat oltavat...Pikku hiljaa sain ponnistettua tarpeeksi ja pää alkoi näkymään!! Kätilö leikkasi välilihaa ja pääsi auttamaan vauvaa ulos. Kun pää oli syntynyt, käskettiin lopettaa ponnistaminen, vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä ja se irrotettiin. No helvetti tää on eka kerta kun HALUAN ponnistaa ja sitten ei saakkaan!![X(]
Oli vaikeaa olla ponnistamatta ja pidättää, kun tuntui, että luut musertuu siitä paineesta ja halusi vain vauvan äkkiä ulos..Pian onneksi sainkin rutistaa loppuun ja voi mikä helpotus oli saada vauva pois!
Kello 12.16 vauva syntyi.
Hetken oli hiljaista, muutaman sekunnin, jotka tuntuivat ikuisuudelta, sitten kuului pärskintää ja iso rääkäisy!! Vauva nostettiin näytille ja jestas että se näytti ihan ufolta!!! [:D] (Uskaltaako näin sanoa omasta vauvastaan??[;)]) Vauva oli hetken hieman sinertävä ja näytti aivan valtavalta...Mietin vain, että miten tuo mahtui musta ulos! Isä sanoi "Meillä on pieni poika".
(Minä ajattelin, ettei se kyllä kovin pieneltä tuntunut[:)]) (Sukupuoli oli kyllä tiedossa etukäteen.)
Isä leikkasi napanuoran ja vauva nostettiin minun paidan alle, siinä sitten tuijoteltiin toisiamme, minä en saanut sanottua mitään, en kertakaikkiaan mitään. Noin viiden minuutin päästä sanoin ekat sanat: "Hae nyt se kamera." Jep.
Vauva oli rinnalla pitkään ja sen aikana syntyi jälkeiset ja minua ruvettiin parsimaan kasaan.( Lääkäri tuli myös ompelemaan, kun oli joku hankala kohta, minkä kätilö jätti mieluummin lääkärin hoidettavaksi). Kipu alapäässä oli vieläkin mieletön ja ompelukin sattui...Sain kuulla, että ponnistusvaihe oli kestänyt 50 minuuttia!! [:-] Aika pitkään...Ja se oli ehdottomasti rankin vaihe koko synnytyksessä! Jälkeenpäin mietin, että en kärsinyt raskauden aikana juurikaan liitoskivuista, että ehkä luut eivät jotenkin antaneet tarpeeksi periksi, tai jotain...Päätin, että en enää ikinä, ikinä tee tätä uudelleen.
Sitten vauva lähti isän ja kätilön mukana mittauksiin ja pesulle. Pituus 51cm ja paino 4070g!!! Ei ihan mikään pikkuveijari ensisynnyttäjälle, kätilökin totesi, että ei ihme kun teki tiukkaa. [:)] Pesun jälkeen vauva annettiin kapaloituna isälle ja minä raahauduin suihkuun. Valuin verta, ja minua paleli ja oksetti..Tuntui, että taju lähtee...Mutta sain sentään peseydyttyä ja puhtaat vaatteet päälle. Sitten takaisin pitkälleni. Saatiin ruokaa, mutta en pystynyt syömään, hieman join kuumaa kaakaota, oksetti koko ajan...Mies kävi soittamassa tuoreille isovanhemmille, jotka olivat hermostuneina jo odotelleet uutisia.
Sitten lähdettiin kohti osastoa, minut työnnettiin sinne paarisängyssä, koska en pysynyt jaloillani. Vauva laitettiin omaan vauvakärryynsä isän työnnettäväksi. Kätilö sanoi ihanasti isälle: "Ota sinä tämä pienempi aarteesi, niin minä tuon tämän isomman aarteen." [:)]
Olin todella väsynyt, mutta NIIN ONNELLINEN ihanasta pienestä Ihmeestäni!![:)]
Vielä on lisättävä, että etukäteen olin sanonut miehelle, että istut sitten vaan siinä pääpuolessa ja pitelet kädestä, että sinne alapäähän on turha mennä kurkkimaan...No, eipä mennyt ihan niin! [8|] Kätilö nimittäin joutui hoitamaan useampaa synnytystä samaan aikaan ja hyppäsi siis välillä huoneesta toiseen. Mies toimi sitten "apukätilönä", piteli jalkoja yms.....Muutenkin niissä tuskissa oli ihan sama mitä ympärillä tapahtuu, olis ollut ihan sama vaikka olisin synnyttänyt keskellä katua!!
Että ei mennyt ihan "suunnitelmien mukaan"...[:D]
Siinähän se tarina oli...Toisen samanmoisen voisin kirjoittaa osastolla olosta, mutta jätetään se nyt kuitenkin. Tuskin tätäkään pitkää sepustusta kukaan jaksoi lukea! :)
Vielä vaiheet:
avautumisvaihe 10h 25 min
ponnistusvaihe 51 min
jälkeisvaihe 9 min
Synnytyksen kokonaiskesto: 11h 25 min
Minulla oli laskettu aika torstaina 5.8, mutta olin asennoitunut siihen, että "jatkoajalle" mennään...Minulla oli kova huoli vauvan koosta, kokoarvio tehtiin ultraamalla viikolla 36, koska sf- mitta oli kasvanut kokoajan hieman yläkäyrän yläpuolella. Tuolloin vauvan painoksi arvioitiin 3077 g! Lääkäri ei sanonut mahdollista tulevaa syntymäpainoa, sanoi vaan, että ei pitäisi olla kovin iso ja että mahtuu kyllä ulos.
No, itseäni kuitenkin huoletti, että jos mennään vaikka pari viikkoa yli, niin kuinkahan iso vauva sitten on! No, katsellaan miten asiat etenee...Minulla oli neuvolaaika perjantaiaamuna ja siellä ajattelin anella uutta aikaa kokoarvioon, koska en halunnut ottaa riskiä, että kahden viikon päästä joudun punkeemaan ulos jonkun jättiläisen![:-]
Oli siis laskettupäivä, olo oli hyvä, selkää vähän jomotti niinkuin aiemminkin ja valkovuotoa tuli todella reilusti. Illalla käytiin kävelylenkillä koirien kanssa niinkuin joka ilta...Myöhemmin tuli lieviä supistuksia harvakseltaan, ei mitään uutta. Selkää jomotteli myös. Mentiin miehen kanssa nukkumaan (eri huoneisiin![:)] , että saisin nukuttua paremmin unta varastoon)...Makoilin sängyllä ja olin juuri nukahtamassa, kun havahduin mahassa tuntuvaan napsahdukseen, mitäs mitäs!? Nousin varovasti ylös ja housuihin valui lorahdus. Menin vessaan ja pönttöön lumpsahti limatulppa tai ainakin osa siitä, samalla alkoi myös verinen vuoto. Laitoin siteen ja vaihdoin alushousut. Vettä lorahti max. pari desiä, eli kaikki vedet eivät menneet. Tämä tapahtui noin kello 24.45.
Noh, sitten alkoi ihmettely, että mitäs nyt...Kävinpä vielä täälläkin kirjottelemassa, että jotain taitaa ruveta tapahtumaan! No nousin sitten etsimään sairaalan numeroa ja kävin säikäyttämässä miehen hereille [:D]. Soitin sitten synnärille ja sieltä sanottiin, että tulkaa näytille kun kerran vettä meni. Ruvettiin sitten pukemaan ja laittamaan tavaroita kasaan, mies päästi koirat takapihalle pissille ja minä laittelin niille ruokia ja hoito-ohjeita valmiiksi (vanhempani tai miehen äiti olisi tulossa tarvittaessa koiria hoitamaan.).
Matkalla sairaalaan supistuksia tuli vaihdellen, mutta alle 10 minuutin välein, eivät olleet erityisen kipeitä, semmoisia kunnon kuukautiskramppien tapaisia. Arvelin, että päästään kotiin takaisin, eikä viitsitty vielä edes soittaa kenellekkään. Sairaalassa oltiin kahden maissa ja pääsin odottelun jälkeen käyrille, supistuksia tuli, mutta ei kovinkaan säännöllisesti, hoitaja sanoi että pääsette kotiin ,jos vaan haluatte. Verikoe otettiin myös, koska tulehdusarvoja piti ruveta seuraamaan vesien menon takia. Verinen vuoto jatkui kokoajan. Lääkäri oli tulossa käymään ja päätettiin, että se vilkaisisi myös minun tilannettani. Lääkäri tutki ultraäänellä vauvan kokoa ja antoi arvioksi 4100g!!! Sanoi, että mahtuu kyllä syntymään, vaikka isohko onkin ensisynnyttäjälle ja että on loistavaa, että synnytys käynnistyi spontaanisti, että se käy paljon helpommin kuin jos olisi tarvinnut käynnistää. Lääkäri tutki kohdunsuun ja hups, olin melkein 4,5 cm auki!! "Et sinä kyllä enää kotiin lähde, saattaisi tulla liian kiire takaisin." [:D][:-]
Sinne siis jäätiin. Olo oli hyvä, istuskelin käytävällä, supistuksia tuli säännöllisesti ,mutta ne oli hyvin siedettäviä. Hoitaja tuli sanomaan, ettei olisi uskonut että olen jo niin paljon auki, kun siinä vain istuskelen tyytyväisenä, naama peruslukemilla [:D] Hoitaja kysyi että haluanko peräruiskeen ja sanoin haluavani. Passitin miehen vielä kotiin ja sanoin että soitan sitten kun jotain tapahtuu, turha meidän molempien olisi siellä istua ja valvoa, vielä menee aikaa...
Mies sitten lähti ja minä jäin odottelemaan mitä tuleman pitää. Sain sen ruiskeen ja jonkin ajan päästä mentiin taas käyrille...Sain olla omissa vaatteissa ja vointini oli loistava, tarjottiin myös mahdollisuutta mennä suihkuun, mutta sanoin, että menen vasta sitten kun on kovia kipuja...
Sitten taas käytävälle odottelemaan...Kello oli jotain viisi yöllä...
Sovittiin, että seuraava käyrä otetaan seitsemältä. Odottelin käytävässä, lueskelin yhden sisustuslehden..Synnytysvastaanotto oli hiljentynyt, vain yksi pariskunta oli siellä minun lisäkseni, kun tulimme oli koko "tupa" täynnä! Jossain vaiheessa tajusin, että tästä rakennuksesta kävellään ulos vasta vauva kainalossa!![:)][:-]
Soitin miehelle, että tulee sairaalaan puoli kahdeksaksi ja jos minua ei näy, niin olen siellä käyrillä vielä, että odottele rauhassa käytävässä. käskin myös, että lähtiessään takaisin sairaalaan, soittaa vanhemmilleni, että lähtevät ajelemaan meille koiria hoitamaan.
Hiljalleen supistukset rupesivat kovenemaan, kävelin käytävää edestakaisin...Koitin keinutella lanteita ja painella selkää, istumaan ei enää pystynyt...Kello oli ehkä vähän yli kuusi, kun menin sanomaan hoitajille, että nyt alkaa tehdä kipeätä, että voisin ottaa jotakin lääkitystä. He sanoivat, että heiltä saa vain särkylääkettä, eikä siitä taida enää olla apua. Komennettiin käyrille ja siinä makaaminen alkoi olla hankalaa, supistukset olivat kovempia ja tulivat tiheämpään...Minulle ruvettiin järjestämään sairaalanvaatteita ja kätilö katsoi kohdunsuun, oli muistaakseni edelleen jotain 4,5 cm auki. Minut otettiin käyriltä pois ja vaihdoin vaatteet, sitten lähdettiin hissillä kohti synnytyssalia. Kipu alkoi olla mahdoton...[&o]
Noin kello 7.00 pääsin saliin ja siellä alettiin tehdä valmisteluja...Sanoin haluavani epiduraalin ja koittavani myös ilokaasua. Epäilin kyllä, että se saa minut voimaan pahoin, joten päätettiin aloittaa pienemmällä annostuksella...Samantien kun kätilö oli näyttänyt miten kaasu toimii, sille tuli jo käyttöä!! Supistukset teki jo todella kipeää. Makasin sängyllä ja vedin ilokaasua. Jossain vaiheessa käskin vääntää kaasun täysille! [:D]Kello oli noin puoli kahdeksan ja tajusin, että mies varmaan odottelee siellä alakerrassa, kun luulee minun olevan siellä käyrillä!!! Pyysin, että joku lähtisi häntä hakemaan ja sieltähän mies löytyikin...Kun mies tuli saliin, taisi hän vähän säikähtää, kun näki miten kipeä olin.
Noin kello 8.00 kohtu oli auki 6 cm ja ilokaasulla mentiin. Se oli kyllä mahtava aine, olin välillä ihan muissa maailmoissa. En tiennyt mikä oli totta ja mikä kuvitelmaa...Ajattelin ihan outoja ajatuksia ja luulin puhuneeni niitä ääneen, mutta en onneksi!! [8D] (Kuvittelin mm. olevani pesukoneen kuivausrummussa, kun jyskytti ja humisi niin kummallisesti[8|].Ja mietin että kuka v*tun idiootti haluaa olla täällä töissä ja katsella tämmöistä!)
Koko avautumisvaiheen olin kuulemma ollut melkein hiljaa, mies sanoi että muissa saleissa vain karjuttiin, ei meidän. Jossain vaiheessa kävin myös vessassa ja epiduraalia ruvettiin valmistelemaan...
Noin kello 10.00 oli kohtu auki 8 cm ja epiduraali laitettiin. Lääkäri joutui työntämään sen kahteen kertaan, kun eka meni jotenkin verisuoneen...Tosi mukavaa..Oli kamalaa maata kippurassa supistusten aikana! Epiduraali aiheutti kutinaa (kuuluu asiaan), mutta vei kivut. IHANAA! Supistukset tuntuivat vain paineen tunteena. Torkahdin pieneksi hetkeksi, muuten juteltiin miehen kanssa niitä näitä...
Epiduraali vaikutti noin. 1,5 tuntia ja sitten kivut paheni taas...[:(][&o]
Koko ajan olin makuullani pöydällä, ei tullut mieleenkään nousta esim. keinutuoliin tai suihkuun. Tosin avautuminen kävi niin nopsaan, ettei tarvinnut koittaa edes seisoskella...
Supistusten tullessa kiemurtelin pöydällä ja jännitin joka lihasta kropasta ja puristin miehen kättä...Jälkeenpäin oli kaikki lihakset kipeinä, ihan kuin mut olisi hakattu pesäpallomailalla kaiken muun hyvän lisäksi! [8|]
Kello 11.00 jälkeen olin auki 10 cm ja pikku hiljaa sain ruveta ponnistelemaan...Se tuntui kamalalle, sattui ihan hulluna!! Epiduraalista ei tosiaan ollut enää tietoakaan, eikä ilokaasu enää auttanut, mentiin siis ihan luomuna[&o]...
Jossain vaiheessa supistukset heikkeni ja lyheni, oksitosiiniä lisättiin...Ponnistin ja punnersin, mutta sattui liikaa. Hoin vaan, että en pysty!! Välillä kertakaikkiaan kieltäydyin ponnistamasta, vaikka kätilö kuinka patisti. Sanoin vaan, että enkä ponnista ja pidättelin!![8|][:o]
Ponnistaminen vain teki kertakaikkiaan NIIN kipeetä, en olisi voinut uskoa sellaista kipua olevan olemassakaan...Sanoin haluavani mennä kotiin tai että hyppään tosta ikkunasta alas! Ajattelin, että kuolema olisi nyt paras vaihtoehto...
Tunsin kuinka vauva liikkui ulospäin, mutta supistus loppui aina liian aikaisin ja vauva painui takaisin. Aloin olla aivan poikki, tärisin, hikoilin, janotti (mies toi vettä ja mehua), oksetti...Jossain vaiheessa kyselin jo imukuppiakin, kun tuntui ettei vauva kertakaikkiaan mahdu ulos!! [8|]
Jotain puudutuspiikkejäkin tökittiin, mutta ei ne mitään auttanut...Joka kerta ponnistaessa oli tunne, että enää vaadittaisiin niin vähän, että vauva olisi ulkona, mutta voimat loppui...[:(] Kätilö sanoi, että vauvalla alkaa sykkeet laskea, että sillä on tukalat oltavat...Pikku hiljaa sain ponnistettua tarpeeksi ja pää alkoi näkymään!! Kätilö leikkasi välilihaa ja pääsi auttamaan vauvaa ulos. Kun pää oli syntynyt, käskettiin lopettaa ponnistaminen, vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä ja se irrotettiin. No helvetti tää on eka kerta kun HALUAN ponnistaa ja sitten ei saakkaan!![X(]
Oli vaikeaa olla ponnistamatta ja pidättää, kun tuntui, että luut musertuu siitä paineesta ja halusi vain vauvan äkkiä ulos..Pian onneksi sainkin rutistaa loppuun ja voi mikä helpotus oli saada vauva pois!
Kello 12.16 vauva syntyi.
Hetken oli hiljaista, muutaman sekunnin, jotka tuntuivat ikuisuudelta, sitten kuului pärskintää ja iso rääkäisy!! Vauva nostettiin näytille ja jestas että se näytti ihan ufolta!!! [:D] (Uskaltaako näin sanoa omasta vauvastaan??[;)]) Vauva oli hetken hieman sinertävä ja näytti aivan valtavalta...Mietin vain, että miten tuo mahtui musta ulos! Isä sanoi "Meillä on pieni poika".
(Minä ajattelin, ettei se kyllä kovin pieneltä tuntunut[:)]) (Sukupuoli oli kyllä tiedossa etukäteen.)Isä leikkasi napanuoran ja vauva nostettiin minun paidan alle, siinä sitten tuijoteltiin toisiamme, minä en saanut sanottua mitään, en kertakaikkiaan mitään. Noin viiden minuutin päästä sanoin ekat sanat: "Hae nyt se kamera." Jep.
Vauva oli rinnalla pitkään ja sen aikana syntyi jälkeiset ja minua ruvettiin parsimaan kasaan.( Lääkäri tuli myös ompelemaan, kun oli joku hankala kohta, minkä kätilö jätti mieluummin lääkärin hoidettavaksi). Kipu alapäässä oli vieläkin mieletön ja ompelukin sattui...Sain kuulla, että ponnistusvaihe oli kestänyt 50 minuuttia!! [:-] Aika pitkään...Ja se oli ehdottomasti rankin vaihe koko synnytyksessä! Jälkeenpäin mietin, että en kärsinyt raskauden aikana juurikaan liitoskivuista, että ehkä luut eivät jotenkin antaneet tarpeeksi periksi, tai jotain...Päätin, että en enää ikinä, ikinä tee tätä uudelleen.
Sitten vauva lähti isän ja kätilön mukana mittauksiin ja pesulle. Pituus 51cm ja paino 4070g!!! Ei ihan mikään pikkuveijari ensisynnyttäjälle, kätilökin totesi, että ei ihme kun teki tiukkaa. [:)] Pesun jälkeen vauva annettiin kapaloituna isälle ja minä raahauduin suihkuun. Valuin verta, ja minua paleli ja oksetti..Tuntui, että taju lähtee...Mutta sain sentään peseydyttyä ja puhtaat vaatteet päälle. Sitten takaisin pitkälleni. Saatiin ruokaa, mutta en pystynyt syömään, hieman join kuumaa kaakaota, oksetti koko ajan...Mies kävi soittamassa tuoreille isovanhemmille, jotka olivat hermostuneina jo odotelleet uutisia.
Sitten lähdettiin kohti osastoa, minut työnnettiin sinne paarisängyssä, koska en pysynyt jaloillani. Vauva laitettiin omaan vauvakärryynsä isän työnnettäväksi. Kätilö sanoi ihanasti isälle: "Ota sinä tämä pienempi aarteesi, niin minä tuon tämän isomman aarteen." [:)]
Olin todella väsynyt, mutta NIIN ONNELLINEN ihanasta pienestä Ihmeestäni!![:)]
Vielä on lisättävä, että etukäteen olin sanonut miehelle, että istut sitten vaan siinä pääpuolessa ja pitelet kädestä, että sinne alapäähän on turha mennä kurkkimaan...No, eipä mennyt ihan niin! [8|] Kätilö nimittäin joutui hoitamaan useampaa synnytystä samaan aikaan ja hyppäsi siis välillä huoneesta toiseen. Mies toimi sitten "apukätilönä", piteli jalkoja yms.....Muutenkin niissä tuskissa oli ihan sama mitä ympärillä tapahtuu, olis ollut ihan sama vaikka olisin synnyttänyt keskellä katua!!
Että ei mennyt ihan "suunnitelmien mukaan"...[:D]
Siinähän se tarina oli...Toisen samanmoisen voisin kirjoittaa osastolla olosta, mutta jätetään se nyt kuitenkin. Tuskin tätäkään pitkää sepustusta kukaan jaksoi lukea! :)
Vielä vaiheet:
avautumisvaihe 10h 25 min
ponnistusvaihe 51 min
jälkeisvaihe 9 min
Synnytyksen kokonaiskesto: 11h 25 min
HP86
Vauhtiin päässyt keskustelija
Mehän käytiin 4.8 äitipolilla, mistä jäin synnärille seurantaan pariks päiväks. Pääsin kotiin perjantaina 6.8. Lauantai meni ilman ihmeempiä supistuksia. Sunnuntaille olin jo suunnitellu siivousta ja mattojen pesua. Aamulla sunnuntaina siivosin ensin koko huushollin. Pieniä supistuksia tuli, mutta säännöllisiä niistä ei siinä vaiheessa saanu tekemälläkään. Siivouksen jälkeen lähdettiin isännän kans porukoill mattopyykille. Kantelin painavia mattoja kuivamaan..supistuksia tuli noin 5 minsan välein, välillä sit harvemmin. Haettiin paikallisesta kepappilasta eväät koko köörille, syötiin ja kaviteltiin. Kerkesin siinä laskee tunnin ajan suppareita, tulivat 4-6 minuutin välein. Vähän ennen puoli neljää iltapäivällä nojailin seisoksin kahvikuppi kourassa, ja tokaisin ääneen että "Tää ois hyvä päivä syntyä ku on tämmönen parillinen päivä, 8.8." Siitä meni pari minuuttia, kun tunsin jumalattoman hulahduksen ja juoksin kintut ristissä vessaan. Lapsivedet tuli ihan rytinällä..
Puoli tuntia meni pöntöllä ihmetellessä. Sitten pikkuhiljaa lähdettiin suunnistamaan sairaalaan. Soitettiin matkalla synnärille. Meiltä on sairaalaan matkaa noin 60 kilsaa, joten tunnin verran meni matkaan..supistukset oli aika helvetilliset jo puolen välin jälkeen. Synnärille päästiin. Kätiö tutki paikat, olin 4-5 senttiä auki. Supistukset pisti miut huutamaan..sain sit ilokaasun käyttööni. Parin supistuksen ajan se helpottikin, mutta sitten hylkäsin sen. Kätilö oli jo soitellu anestesialääkäriä paikalle, jotta saatais epiduraali miulle. Lääkäri oli kuitenki kiinni muissa hommissa, jouduin odottamaan puudutusta melkein kaks tuntia. Lopulta lääkäri joutui laittamaan spinaalipuudutteen, koska paikat oli jo 6 senttiä auki. Spinaali helpotti oloa pari tuntia. Sitten sain jo luvan "ähkäistä", jos siltä tuntuu. Ponnistelin puoli-istuvassa, kyljellään, ja portatiivilla. Paikat oli täysin auki klo 20:45. Ajantaju meni ponnistellessa ihan täysin. Jossain vaiheessa paikalle tuli lääkäri, toinen kätilö ja lastenlääkäri. Kello oli jo 22:15..lääkäri teki päätöksen imukupilla auttamisesta. Eka imukuppi irtos heti, toinen pysyi paikallaan. Poika näki päivänvalon klo 22:28. Napanuora oli kaksi kertaa kaulan ympärillä, sitä löysättiin. Muksu sai apgareita 6-7-9 (vaavi osittain shokissa rankan syntymisen takia, hengitysteitä piti imeä, väri..). Sain vauvan rinnalle. Tunnin iässä kätilö tarkasti pojan verensokerin, ja se oli 1,6. Kätilö nappasi pojan mukaansa ja vei teholle.
Lääkäri sanoi että ratsastustaustani takia alapään lihakset eivät antaneet yhtään periksi ja siksi joudutttiin imukupilla auttamaan.
Kun jossain vaiheessa siirryin synnytysvuodeosastolle, pääsin matkalla teholle katsomaan vauvaa. Siellähän se pieni oli, sokeritippa päässä, keskoskaapissa. Pojan lopulliset mitat olivat 52 cm, 3800 g ja py 36,3 cm.
Vauva pääsi teholta keskiviikkona. Meidän piti kotiutua perjantaina, mutta torstai-iltana poitsun bilirubiinit oli pystyssä ja sälli joutui valohoitoon. Sieltä hän pääsi pois perjantai-iltana, ja meille luvattiin pojan kotiutuminen lauantaina. Mutta lauantaiaamuna bilirubiinit oli taas nousussa, ja sälli joutui takas valokaappiin. Tänään vasta päästiin vihdoin kotiin..nyt arkeen totutellessa terveen poikalapsen kanssa [:)]
Puoli tuntia meni pöntöllä ihmetellessä. Sitten pikkuhiljaa lähdettiin suunnistamaan sairaalaan. Soitettiin matkalla synnärille. Meiltä on sairaalaan matkaa noin 60 kilsaa, joten tunnin verran meni matkaan..supistukset oli aika helvetilliset jo puolen välin jälkeen. Synnärille päästiin. Kätiö tutki paikat, olin 4-5 senttiä auki. Supistukset pisti miut huutamaan..sain sit ilokaasun käyttööni. Parin supistuksen ajan se helpottikin, mutta sitten hylkäsin sen. Kätilö oli jo soitellu anestesialääkäriä paikalle, jotta saatais epiduraali miulle. Lääkäri oli kuitenki kiinni muissa hommissa, jouduin odottamaan puudutusta melkein kaks tuntia. Lopulta lääkäri joutui laittamaan spinaalipuudutteen, koska paikat oli jo 6 senttiä auki. Spinaali helpotti oloa pari tuntia. Sitten sain jo luvan "ähkäistä", jos siltä tuntuu. Ponnistelin puoli-istuvassa, kyljellään, ja portatiivilla. Paikat oli täysin auki klo 20:45. Ajantaju meni ponnistellessa ihan täysin. Jossain vaiheessa paikalle tuli lääkäri, toinen kätilö ja lastenlääkäri. Kello oli jo 22:15..lääkäri teki päätöksen imukupilla auttamisesta. Eka imukuppi irtos heti, toinen pysyi paikallaan. Poika näki päivänvalon klo 22:28. Napanuora oli kaksi kertaa kaulan ympärillä, sitä löysättiin. Muksu sai apgareita 6-7-9 (vaavi osittain shokissa rankan syntymisen takia, hengitysteitä piti imeä, väri..). Sain vauvan rinnalle. Tunnin iässä kätilö tarkasti pojan verensokerin, ja se oli 1,6. Kätilö nappasi pojan mukaansa ja vei teholle.
Lääkäri sanoi että ratsastustaustani takia alapään lihakset eivät antaneet yhtään periksi ja siksi joudutttiin imukupilla auttamaan.
Kun jossain vaiheessa siirryin synnytysvuodeosastolle, pääsin matkalla teholle katsomaan vauvaa. Siellähän se pieni oli, sokeritippa päässä, keskoskaapissa. Pojan lopulliset mitat olivat 52 cm, 3800 g ja py 36,3 cm.
Vauva pääsi teholta keskiviikkona. Meidän piti kotiutua perjantaina, mutta torstai-iltana poitsun bilirubiinit oli pystyssä ja sälli joutui valohoitoon. Sieltä hän pääsi pois perjantai-iltana, ja meille luvattiin pojan kotiutuminen lauantaina. Mutta lauantaiaamuna bilirubiinit oli taas nousussa, ja sälli joutui takas valokaappiin. Tänään vasta päästiin vihdoin kotiin..nyt arkeen totutellessa terveen poikalapsen kanssa [:)]
Mirde
Puuhakas puhuja
No NYT mä koetan keretä kirjoittamaan oman tarinamme.
Elikä mun paskamaisin osuus koko synnytyksessä oli sitä edeltävä viikko: mulla alkoi edellisenä la (synnytys seuraava pe) kipeät ja säännölliset supistukset, joita kesti nelisen tuntia. Sit loppui. Yöllä tuli limatulpan ensimmäinen selkeä osa ja sit supistelikin taas. Tätä jatkui.. Ti oli neuvola: siellä ollessakin supisteli säännöllisesti, muttei tarpeeksi tiheästi. NEuvolssa tutkittiin paikat: auki puolelletoistasormelle ja kaula lyhentynyt pariin senttiin. Tutkimus vauhditti supistuksia ja illansuussa menimme sairaalaan. Ottivat käyrille, tutkittiin ja kaula lyhentynyt lisää, mutta auki edelleen sen puolitoista-2 senttiä. Jäin yöksi sisälle: sain kipulääkkeet ja sain jopa nukuttua muutaman tunnin. Kipulääke (?) tai sattuma lopetti supistukset yön aikana lähes kokonaan: ne harvenivat varttiin ja ylikin. Aamulla tilanne edelleen sama: lähdimme kotiin. Ke meni siis vallan rauhassa, supisteli, muttei niin tiheästi. Mutta to alkoi he...ti.. supistukset tihenivät ja kipeytyivät todella selkeästi. Mies haki videon vuokralle ja jädepaketin: sain viimeiset "nautinnot".. dvd:n katselu oli muuten hyvä idea: sai ajatuksia edes hetkeksi irti supistuksista. Leffan päätyttyä lähdettiinkin sairaalaan: olo oli jo aika tosi kipeä.. MUTTA edelleen tilanne sama!! Tosin kaula oli lyhentynyt entisestään, liki olemattomaksi reunaksi. Käsittämätöntä.. sain valita, jäänkö lääkittäväksi vai lähdenkö kotiin. Olo oli nöyryytetty, surkea ja kipeä.. päätin, että lähden kotiin: jos lakkaa taas niin en kehtaa olla.. No, kotona se sitten alkoi.. supistukset tulivat alle viiden minuutin välein, ja NIIN kipeinä, että itkin kun supisti.. mutta päätin, etten lähde sairaalaan ennen, kuin "pää näkyy"... [:D] Olin kotona ammeessa, kävelin, keinuttelin ja itkin.. lopulta oli pakko lähteä takaisin: olo oli ihan hirveä.. Sairaalassa TAAS käyrille ja tutkittiin: auki kahdelle sormelle, kaulaa edelleen pehmeä reuna, mutta nyt otettiin sisälle lääkittäväksi. Ensin pääsin ammeeseen, mikä oli ihan mahtava!!! Supisteli, kipeästi, mutta ne sai otettua paremmin vedessä vastaan. Tunnin lilluin ihananlämpimässä vedessä uimarenkaiden kanssa ja sitten päästiin nukkumaan: kipupiikki ja nukahtamislääke.. ja kolmen tunnin päästä herään kipuihin. Uudet lääkkeet ja sama toistuu: kolmen tunnin päästä herään kipuihin. Saan vielä yhdet lääkkeet ja tutkittaessa (käyrät ja sisätutkimus) todetaan, että homma on edennyt. Hitaasti, mutta on. Herään taas muutaman tunnin päästä helvetillisiin kipuihin ja mikään asento ei auta.. pissalla en ole saanut käytyä ollenkaan: mitään ei tule.. Soitin miehelle, että nyt taidetaan päästä saliin.. ja niin kävi! [:)]
Synnytys laskettiin alkavaksi klo seitsemän, jolloin supisteli TOD kipeästi ja oli just tuo, että mikään ei auta.. kahdeksalta olimme salissa ja pääsin ilokaasun kanssa keinutuoliin: MAHTAVAA!! [:D] Ilokaasu oli mulle superhyvä juttu ja se, että piti keskittyä hengittämään ja sai "pään sekaisin" oli loistavaa. [;)] Oli ihan sama fiilis, kuin teininä "vähän liikaa juodessa".. [:D] Ilokaasun määrää lisättiin vähitellen ja meikä keinutteli. Oli ihanaa höpötellä miehen kanssa niitä ja näitä: aika kiiti itsestään. N. parin tunnin jälkeen siirryttiin pöydälle ja kalvot puhkaistiin. Ja, mun kauhukseni, vesi oli hieman vihertävää.. Kätilö lohdutti, että se oli sitä vain vähän ja hän ottaa sen huomioon: imee vauvan keuhkot huolella heti ennen ensi parkaisua.. Jossain vaiheessa: en muista oliko ennen vai jälkeen, mut katetroitiin: pissaa tuli ja tuli... Olo helpotti hirveästi ja se ei tuntunut niin miltään. Eli ei kandee siitä ottaa paniikkia, jos on edessä. [8D] Jossain vaiheessa ilokaasun läpi tuntui niin kovasti jo supistelut, että sain epiduraalin: se oli ihan superhyvä!!! EN tuntenut kuin lämmön jaloissa.. supistukset näkyi näytöllä.. [:D]
Mutta sitten tuli se mun virhearvio.. mä kysyin, montako kertaa epiduraalin voi saada. Kaksi lisäsatsia kuulemma.. ja koska mulla homma oli edennyt niin pitkässä liemessä, niin päätin sinnitellä ilokaasulla supistusten aletessa taas tuntua.. ja kärvistelin liian kauan: yhtäkkiä olin auki jo niin paljon, että vain toinen puoli ennätettiin puuduttamaan uudelleen (joo, epiduraali laitetaan kahdessa erässä: ensin toinen ja sitten toinen puoli; en tiennyt sitä).. mies kävi ulkona kuuden sentin kohdalla soittamassa mun siskolle ja äidille, että hyvin menee ja takaisintullessa mä jo ponnistelin!! Eli muutamassa minuutissa aukeni kuudesta sinne loppuun.. Ponnistuvaihe oli siis puolipuudutteinen, mutta se hyvä puoli siinä oli, että tunsin supistukset. Siksi emme lisänneet sitä toista puolta. Ja olihan toinen puoli edes puutunut.. [:D] Ennen ponnistusta mut katetroitiin uudelleen: pissaa tuli entistä enemmän.. täysi rakko olisi ollut vauvan tiellä ja olo helpottui taas.. toisille voi kuulemma käydä niin, että vauva painaa "jotain" ja ei saa pissattua..
Moni sanoo, että helpotti, kun pääsi ponnistamaan. Mua ei. Musta se oli "ikävin" vaihe koko hommassa. Teki kipeää, mut pakko oli työntää, minkä saattoi. Ponnistuvaihe kesti mulla 37 min ja koko synnytys 9hoo ja 37min. Ja melkein viikko sitä ennen supistuksia.. [:D]
Kauhea hetki oli, kun vauva oli ulkona, sinisenä ja mä en kuullut huutoa!! Mä nousin kauhussani ylös istumaan ja huusin, että "elääkö se?"! Kätilö oli estänyt sen ensiparkaisun ja imi vauvaa: kaikki oli hyvin ja mä olin unohtanut sen.. Sain pienen ihmeen heti rinnalle ja itku siinä tuli.. äidiltä ja isältä.. 3750g ja 51cm täyttä rakkautta!! Tunnin tyttö imi heti: puoli hoo ja puoli hoo. Pesut jne. meni hienosti itkemättä. Salissa oltiin nelisen tuntia synnytyksen jälkeen ja sit vuodeosastolle. Piste meni väristä: niin kovin sininen oli pikkuinen. Muuten kaikki hyvin. Vuodeosastolla oksensi pari kertaa lapsivettä: oli niellyt sitä kohdussa.. eikä ihme, että oli kakakannut veteen: hirveä stressi on vauvallekin kestää viikko supistuksia kohdussa.. [&:]
Kaiken kaikkiaan mulle jäi ihan mielettömän hyvä fiilis synnytyksestä: kivunlievitykset toimi mun kohdalla hyvin, kätilö oli ihana ja mies samoin!! Nosti mua aina, kun ponnistin, niin selästä ylös: suosittelen! Mä tykkäsin ponnistaa puoli-istuvassa asennossa. Kyljellään en saanut siihen niin tehoa.
Tarina on "hieman" poukkoileva, sillä mulla ei vielä ole omana sitä virallista kertomusta: nää muistikuvat on "vähän" hataria.. mut pääpiirteissään se oli noin. Ehkä. [:D]
TSemppiä kaikille koetokseen: hyvin se menee!! Ja kokemus on IHAN kaiken arvonen!!! PAlkinnsota puhumattakaan... <3
Elikä mun paskamaisin osuus koko synnytyksessä oli sitä edeltävä viikko: mulla alkoi edellisenä la (synnytys seuraava pe) kipeät ja säännölliset supistukset, joita kesti nelisen tuntia. Sit loppui. Yöllä tuli limatulpan ensimmäinen selkeä osa ja sit supistelikin taas. Tätä jatkui.. Ti oli neuvola: siellä ollessakin supisteli säännöllisesti, muttei tarpeeksi tiheästi. NEuvolssa tutkittiin paikat: auki puolelletoistasormelle ja kaula lyhentynyt pariin senttiin. Tutkimus vauhditti supistuksia ja illansuussa menimme sairaalaan. Ottivat käyrille, tutkittiin ja kaula lyhentynyt lisää, mutta auki edelleen sen puolitoista-2 senttiä. Jäin yöksi sisälle: sain kipulääkkeet ja sain jopa nukuttua muutaman tunnin. Kipulääke (?) tai sattuma lopetti supistukset yön aikana lähes kokonaan: ne harvenivat varttiin ja ylikin. Aamulla tilanne edelleen sama: lähdimme kotiin. Ke meni siis vallan rauhassa, supisteli, muttei niin tiheästi. Mutta to alkoi he...ti.. supistukset tihenivät ja kipeytyivät todella selkeästi. Mies haki videon vuokralle ja jädepaketin: sain viimeiset "nautinnot".. dvd:n katselu oli muuten hyvä idea: sai ajatuksia edes hetkeksi irti supistuksista. Leffan päätyttyä lähdettiinkin sairaalaan: olo oli jo aika tosi kipeä.. MUTTA edelleen tilanne sama!! Tosin kaula oli lyhentynyt entisestään, liki olemattomaksi reunaksi. Käsittämätöntä.. sain valita, jäänkö lääkittäväksi vai lähdenkö kotiin. Olo oli nöyryytetty, surkea ja kipeä.. päätin, että lähden kotiin: jos lakkaa taas niin en kehtaa olla.. No, kotona se sitten alkoi.. supistukset tulivat alle viiden minuutin välein, ja NIIN kipeinä, että itkin kun supisti.. mutta päätin, etten lähde sairaalaan ennen, kuin "pää näkyy"... [:D] Olin kotona ammeessa, kävelin, keinuttelin ja itkin.. lopulta oli pakko lähteä takaisin: olo oli ihan hirveä.. Sairaalassa TAAS käyrille ja tutkittiin: auki kahdelle sormelle, kaulaa edelleen pehmeä reuna, mutta nyt otettiin sisälle lääkittäväksi. Ensin pääsin ammeeseen, mikä oli ihan mahtava!!! Supisteli, kipeästi, mutta ne sai otettua paremmin vedessä vastaan. Tunnin lilluin ihananlämpimässä vedessä uimarenkaiden kanssa ja sitten päästiin nukkumaan: kipupiikki ja nukahtamislääke.. ja kolmen tunnin päästä herään kipuihin. Uudet lääkkeet ja sama toistuu: kolmen tunnin päästä herään kipuihin. Saan vielä yhdet lääkkeet ja tutkittaessa (käyrät ja sisätutkimus) todetaan, että homma on edennyt. Hitaasti, mutta on. Herään taas muutaman tunnin päästä helvetillisiin kipuihin ja mikään asento ei auta.. pissalla en ole saanut käytyä ollenkaan: mitään ei tule.. Soitin miehelle, että nyt taidetaan päästä saliin.. ja niin kävi! [:)]
Synnytys laskettiin alkavaksi klo seitsemän, jolloin supisteli TOD kipeästi ja oli just tuo, että mikään ei auta.. kahdeksalta olimme salissa ja pääsin ilokaasun kanssa keinutuoliin: MAHTAVAA!! [:D] Ilokaasu oli mulle superhyvä juttu ja se, että piti keskittyä hengittämään ja sai "pään sekaisin" oli loistavaa. [;)] Oli ihan sama fiilis, kuin teininä "vähän liikaa juodessa".. [:D] Ilokaasun määrää lisättiin vähitellen ja meikä keinutteli. Oli ihanaa höpötellä miehen kanssa niitä ja näitä: aika kiiti itsestään. N. parin tunnin jälkeen siirryttiin pöydälle ja kalvot puhkaistiin. Ja, mun kauhukseni, vesi oli hieman vihertävää.. Kätilö lohdutti, että se oli sitä vain vähän ja hän ottaa sen huomioon: imee vauvan keuhkot huolella heti ennen ensi parkaisua.. Jossain vaiheessa: en muista oliko ennen vai jälkeen, mut katetroitiin: pissaa tuli ja tuli... Olo helpotti hirveästi ja se ei tuntunut niin miltään. Eli ei kandee siitä ottaa paniikkia, jos on edessä. [8D] Jossain vaiheessa ilokaasun läpi tuntui niin kovasti jo supistelut, että sain epiduraalin: se oli ihan superhyvä!!! EN tuntenut kuin lämmön jaloissa.. supistukset näkyi näytöllä.. [:D]
Mutta sitten tuli se mun virhearvio.. mä kysyin, montako kertaa epiduraalin voi saada. Kaksi lisäsatsia kuulemma.. ja koska mulla homma oli edennyt niin pitkässä liemessä, niin päätin sinnitellä ilokaasulla supistusten aletessa taas tuntua.. ja kärvistelin liian kauan: yhtäkkiä olin auki jo niin paljon, että vain toinen puoli ennätettiin puuduttamaan uudelleen (joo, epiduraali laitetaan kahdessa erässä: ensin toinen ja sitten toinen puoli; en tiennyt sitä).. mies kävi ulkona kuuden sentin kohdalla soittamassa mun siskolle ja äidille, että hyvin menee ja takaisintullessa mä jo ponnistelin!! Eli muutamassa minuutissa aukeni kuudesta sinne loppuun.. Ponnistuvaihe oli siis puolipuudutteinen, mutta se hyvä puoli siinä oli, että tunsin supistukset. Siksi emme lisänneet sitä toista puolta. Ja olihan toinen puoli edes puutunut.. [:D] Ennen ponnistusta mut katetroitiin uudelleen: pissaa tuli entistä enemmän.. täysi rakko olisi ollut vauvan tiellä ja olo helpottui taas.. toisille voi kuulemma käydä niin, että vauva painaa "jotain" ja ei saa pissattua..
Moni sanoo, että helpotti, kun pääsi ponnistamaan. Mua ei. Musta se oli "ikävin" vaihe koko hommassa. Teki kipeää, mut pakko oli työntää, minkä saattoi. Ponnistuvaihe kesti mulla 37 min ja koko synnytys 9hoo ja 37min. Ja melkein viikko sitä ennen supistuksia.. [:D]
Kauhea hetki oli, kun vauva oli ulkona, sinisenä ja mä en kuullut huutoa!! Mä nousin kauhussani ylös istumaan ja huusin, että "elääkö se?"! Kätilö oli estänyt sen ensiparkaisun ja imi vauvaa: kaikki oli hyvin ja mä olin unohtanut sen.. Sain pienen ihmeen heti rinnalle ja itku siinä tuli.. äidiltä ja isältä.. 3750g ja 51cm täyttä rakkautta!! Tunnin tyttö imi heti: puoli hoo ja puoli hoo. Pesut jne. meni hienosti itkemättä. Salissa oltiin nelisen tuntia synnytyksen jälkeen ja sit vuodeosastolle. Piste meni väristä: niin kovin sininen oli pikkuinen. Muuten kaikki hyvin. Vuodeosastolla oksensi pari kertaa lapsivettä: oli niellyt sitä kohdussa.. eikä ihme, että oli kakakannut veteen: hirveä stressi on vauvallekin kestää viikko supistuksia kohdussa.. [&:]
Kaiken kaikkiaan mulle jäi ihan mielettömän hyvä fiilis synnytyksestä: kivunlievitykset toimi mun kohdalla hyvin, kätilö oli ihana ja mies samoin!! Nosti mua aina, kun ponnistin, niin selästä ylös: suosittelen! Mä tykkäsin ponnistaa puoli-istuvassa asennossa. Kyljellään en saanut siihen niin tehoa.
Tarina on "hieman" poukkoileva, sillä mulla ei vielä ole omana sitä virallista kertomusta: nää muistikuvat on "vähän" hataria.. mut pääpiirteissään se oli noin. Ehkä. [:D]
TSemppiä kaikille koetokseen: hyvin se menee!! Ja kokemus on IHAN kaiken arvonen!!! PAlkinnsota puhumattakaan... <3
hani
Puuhakas puhuja
kesäkuisista täällä piipahtamassa ja lukemassa teitien synnytystarinoita. alkoi naurattamaan toi gazellen kommentti ikkunasta hyppäämiseen.. [:D] mulla synnytyksessä kaikki ei mennyt niinku piti ja epiduraalin saamiseen (joka oli kyllä sitten jo spinaali kun sen vihdoin sain koska olin jo ties paljonko auki ja epiduraalii ei voitu laittaa) meni useita tunteja kun anestesialääkäri oli kiinni leikkurissa. kauheissa siis ihan hirveissä tuskissa ja jatkuvissa suppareissa ja kahdet kohdunkaulan puudutteet ja yhden spinaalin sitten viimein saaneena mutta mitään lievitystä niistä ei kipuihin ollut huusin loppujen lopuksi kätilöille että mä lähen kotiin tai tapan itteni jos tässä ei ala tapahtuu perkele mitään kipujen suhteen. [:)] jälkeenpäin nauratti aika paljon.kai ne pelkäs että oikeesti lähen käpäilemään kun mun oli niissä kauheissa tuskissa pakko kokoajan liikkuu.. vaikka oli jos vaikka minkälaista piuhaa kiinni ylä ja alapäässä. mutta siinä tilanteessa se uhkaus oli niin osuvasti sanottu koska se kipu oli jotain kauheeta: 3h olin 10cm auki ja supparit ihan hirveitä ja jatkuvia. eikä ipana vaan suostu laskeutuu ees imukupille asti joten vihdoin lääkärit teki sektio päätöksen. en tiijä oliko mun uhkaus siihen jotenkin osa syy.....[;)][;)][:D][8|][:-]
ja sitten kysymyis gisellelle että missä sairaalassa saa synnyttää ammeeseen??? mä oisin sitä halunnut mutta hämeenlinnassa ei saanut. tosin mulla siitä ammeesta ei ollut sitten mitään apua kun sain 5min välein nousta sieltä vessaan ku joka toisella supparilla meni maha sekaisin............. joten puolen tunnin päästä nousin viimosen kerran sieltä ylös.
ja sitten kysymyis gisellelle että missä sairaalassa saa synnyttää ammeeseen??? mä oisin sitä halunnut mutta hämeenlinnassa ei saanut. tosin mulla siitä ammeesta ei ollut sitten mitään apua kun sain 5min välein nousta sieltä vessaan ku joka toisella supparilla meni maha sekaisin............. joten puolen tunnin päästä nousin viimosen kerran sieltä ylös.