Esikoisen odottajat

P

poodle

Puuhakas puhuja
Heippa! En ainakaan äkkiseltään löytänyt täältä huhtikuisista esikoista odottavien ketjua/aihetta, joten päätin sellaisen perustaa. Ajattelin, että olisi kiva jutustella kaikista ensimmäisen lapsen odotukseen liittyvistä ajatuksista :) Millaisia odotuksia teillä on/oli raskausajan suhteen ja miten ne ovat toteutuneet? Oletteko osanneet suhtautua raskauteen rauhallisesti, vai onko ilmassa ollut jännitystä ja pelkoja? Millaisia tuntemuksia muuttuva elämäntilanne on herättänyt ja miten lähipiiri on reagoinut raskauteen?

Tuossa on nyt vain esimerkinomaisesti joitain asioita, mitä itsellä tuli mieleen, kaikenlainen höpinä on tervettullutta :)
 
No meillä ainakin vauva on jo kovin kauan odotettu (ainakin omalta osaltani) että muuttuva elämäntilanne ei sinänsä ole aiheuttanut vielä mitään paniikkia. Aika moni ystäväpiiristä on kuitenkin jo saanut jälkikasvua.
Kaikki on suhtautuneet uutiseen hyvin, ehkä juuri senkin vuoksi, että ollaan jo yli kolmekymppisiä ja vauva-uutisia on jo aika kauan odoteltu.

Pelkoja on kyllä lähinnä synnytykseen liittyen, mutta muuten on vain huoli siitä, että kaikki varmasti tässä raskaudessa menee hyvin loppuun asti.
 
Itse olin toivonut vauvaa jo pari vuotta, mutta kesällä jätin vasta pillerit pois. Elokuussa sitten nappasi, enkä edes tiennyt useaan viikkoon olevani raskaana - mulla oli aina ollut fiilis, että en uskonut kovin helposti tulevani raskaaksi, ja en edes seurannut kuukautisia kunnes tajusin että ne ovatkin jo 2 viikkoa myöhässä. En edes hihkunut onnesta, vaan repesin nauruun kun näytin miehelleni testin tuloksen. Muutenkin oli jotenkin rauhallinen olo, eikä olo ollut (eikä ole vieläkään ollut) mitenkään onnen kukkuloilla oleva. Fiilistä ehkä laskenut pahoinvoinnit, väsymys ja päänsärky.

Oon ottanut tosi rennosti kaiken, ja mua on oikeesti jopa ärsyttänyt jos joku hössöttää tai huolehtii koko ajan. Tästä oonkin aiemmin jo jonnekin maininnut, en musita oliko oireissa vai syyskuun turinoissa vai missä. Hössötyksen inhoaminen on varmaan myös yksi syy, miksi olen niin pienelle porukalle vasta kertonutkin - en kestä, jos joku alkaa mun puolesta hössöttämään. En vaan kestä! :D En oo ikinä tykännyt olla huomion keskipisteenä, enkä halua olla nytkään (vaikka enhän se minä olisi vaan minun MAHA. VIELÄ pahempi :D) ja siksi vaan ajattelin olla pahemmin mainitsematta. Jos joku kysyy, niin myönnän kyllä mutta aion samalla mainita että haluan hössötykselle lopun ennenkuin se alkaakaan.

Jos jotain pelkoja pitää miettiä, niin se on ehkä synnytys ja paikkojen repeäminen. Mulla on niin herkkä kipukynnys, niin tuun varmaan oleen ihan tuskissani.

Lähipiiristä oon kertonut vaan parhaalle ystävälle, joka tietenkin oli innoissaan, mutta hänelle olinkin jo aiemmin sanonut että mitä tuntemuksia mulla on hössöttämisen suhteen, niin hän otti asian mainiosti. Muuten oonkin kertonut pomolleni, yhdelle työkaverille ja yhdelle toiselle kaverille (ja sekin oli pakon edessä kun olisi pitänyt dokaamaan lähteä). Ehkäpä juuri se hössötyksen ärsytys on ajanut mut siihen, että en oo asiasta monelle ja varsinkin lähipiirille maininnut. Toki mulla on vasta rv 10 menossa niin senkin puolesta oon pitänyt matalaa profiilia.

Oon vähän ulalla kaikista äitiysasioista ja raskausasioista ja vauva-asioista, mut uskon että tuun ihan hyvin tarvittavat asiat oppimaan ja osaamaan :D
 
Ihanaa, että teilläkin on vauva matkalla, kun olette kovasti odottaneet :)

Mullakin on päällimäisenä ollut koko ajan huoli siitä, että raskaus sujuisi loppuun asti hyvin. Olin oikeastaan yllättynyt siitä, miten paljon sitä huolta voi piisata, kun etukäteen ajatteli, että stressaaminen helpottaisi plussauksen jälkeen. Ollaan miehen kanssa vielä suht nuoria, joten elämäntilanteen muutoskin jännittää jonkin verran. Lähinnä se, miten saamme talousasiat järjestymään kun olemme kumpikin vasta siirtymässä opiskelusta työelämään. Tämä rako tuntui kuitenkin kaikkein parhaalta perheen perustamiselle, joten eiköhän kaikki pikkuhiljaa loksahtele paikoilleen :)

Lähipiiri on suhtautunut uutisiin innokkaasti, vaikka varmaankin ainoa, joka vauvauutisia osasi odotella, oli äitini. Yhdellä ystävälläni on kouluikäinen lapsi, ja toisella vauva toiveena, joten jonkun verran löytyy samantapaisessa elämäntilanteessa olevia. Miehen ystävät ovat aika lailla vielä poikamiesvaiheessa, joten heidän reaktionsa ehkä pikkuisen jännittää minua. Varmasti ovat kuitenkin onnellisia :)

 
Täällä myös esikoista odotellaan. Eihän tää ihan oppikirjan mukaan oo mennyt enkä oo sit viitsinyt tarkemmin tästä raskaudesta puhua kuin mun parhaan ystävän kanssa. Sinällään huvittavaa että kyseessä on mies ja oishan mulla noita naispuoleisiakin kavereita mutta toi osaa paljon paremmin olla hössöttämättä. Tää kohta 6 viikkoa jatkunut tiputtelu ei oikein saa ajatuksia rauhoittumaan että se kriittinen 12 viikkoa ois ohi ja vois keskittyä nautiskelemaan raskaudesta. Vaikka lääkäri onkin sitä mieltä että todennäköisesti ei vaikuta sikiöön niin eihän tää ihan normaaliakaan ole.

En oikeestaan jaksa synnytystä ja sen jälkeistä aikaa stressata, enemmän tässä vielä ajattelee ja odottelee että pääsis nyt sinne viikolla 24 ja siitä sitten eteenpäin kun koko ajan paranee saumat että pieni sieltä elossa ulos tulee.

Kyllähän tässä ihan pihalla on kela-asioista ja kaikista oireista että mikä on normaalia ja mikä ei mutta eiköhän tää tästä etene. Meillä kummankin perheet ottaneet tosi positiivisesti ja innoissaan koko jutun ja tänne on jo ilmestynyt pari muovipussillista vauvan vaatteita kun siskolla ja kälyllä kummallakin jo lapsia.
 
Täällä myös esikoinen tulossa. Pelottaa näin aluvaiheessa, kun emme ole vielä käyneet np ultrassa että onko kaikki hyvin. Vielä ei oikein muita pelkoja ole tullut, jotenkin tuntuu niin epätodelliselta koko asukki tuolla mahassa. Tiistaina ultra, joten toivottavasti silloin tuo pelko helpottaa ja tulee uusia tilalle =)
 
Täälläkin esikoista odotellaan. Itseäni pelottaa vain, että onhan pikkuisella kaikki kunnossa. Kun en ole vielä ensimmäisessä ultrassa käynyt. Välillä tulee myös tosi epätodellinen olo ja miettii että onkohan siellä nyt edes oikeasti mitään elämää.. :D pahoinvointi ja jatkuva nälkä ja pissahätä tympivät mutta muuten olen erittäin innoissani ja onnellinen:) en vain malttaisi odottaa että näkisi jo pikkuisen. odotan myös mahankasvua:P

Hei, minkälaisen aamiaisen syötte? Itse olen ennen tottunut syömään ruisleipää ja jogurttia aamiaiseksi. Nyt ei mene leipä alas millään, rupeaa vaan älöttämään enemmän ja tuntuu kuin hiekkaa söisi.
Saa antaa vinkkejä mikä auttaisi aamuällötykseen:)
 
Huuhkaja: Mulla oli kans epäilyksiä kun alettiin yrittämään, että mitenhän lie tärppää. Lähipiirissä on seurannut sivusta lastenhankinnan vaikeuksiakin, niin jotenkin tuntui, että mikä minä olen ansaitsemaan lasta, jos toisilla on vaikeaa. Nopsaan meilläkin kuitenkin tärppäsi, ja olen siitä todella kiitollinen. 

Tuosta hössötyksestä tuli mieleen, että mulle on tullut yllätyksenä se, etten osaa suhtautua jos ihmiset reagoivat hirveän tunteellisesti. Eräs ystäväni rupesi itkemään, ja hoin vaan, että "Et itke nyt!" :D Enkä myöskään tykkää, jos mahaan tullaan näin alkuvaiheessa koskemaan. Olen itse tosi voimakkaasti tunneihminen, joten vaivaantuminen on tullut vähän outona reaktiona itsellekin. Niin ja kuvittelin aina ennen raskautta, että on ihanaa jos ihmiset tulevat koskemaan mahaan. Ehkä sitä kuitenkin kaipaa tilaa ympärilleen ja haluaa ainakin näin alussa vähän vetäytyä kuoreensa.

Ikuisuus: Varmasti stressaa tuo tiputtelu :-/ Jospa se ei kuitenkaan olis mitään haitallista, ja pääsisit pian nauttimaankin raskausajasta. Kelan hommista ei oo täälläkään mitään hajua, mutta kai niitä neuvolassakin käydään läpi jonkin verran...

M4nu ja Emu: Tsemppiä ultranodottelu jännitykseen :) Meillä oli viime pe np-ultra, ja sen jälkeen tämä raskaus on kyllä tuntunu paljon todellisemmalta asialta. Tuntuu, että miehelläkin on nyt konkreettisempi käsitys pienestä.

Mulla on toiminu aamu- ja iltapalana kaurapuuro. Se on jotenki rauhottanu mahaa ja vieny aika tehokkaasti nälkää. Mutta en tiedä, miten se tuohon aamuällötykseen tepsii...


 
Täälläkin ensimmäinen tulossa....kymmenen vuotta sitten hoitoja takana tuloksetta ja sen jälkeen ero...nyt sitten yksin odottavana odotan rakakudella tätä kauan odotettua kullannuppua :)

Olen jo 26v eli en sure enkä pelkää todellakaan odottaa yksinään :) Kyllä sen miehenkin kerkee vielä joskus löytämään jos niin on tarkoitettu :)
 
Meilläkin odotetaan ensimmäistä. Vielä ei olla hössötetty eikä kerrottu muille kuin omille vanhemmille. Edellinen raskaus päättyi ikävästi keskeytykseen 14 viikolla ja jotenkin ennen kuin sen rajapyykin yli on päästy niin kaikki tuntuu vielä epävarmalta. Viimeksi ja tälläkin kertaa kaikki on sujunut muuten oireettomasti ja senkin takia olo on vielä vähän epätodellinen. Hössötys ärsyttää minuakin ja erityisesti pari raskaana olevaa kaveria, joilla on joku mieletön draama koko ajan menossa. En oikein vielä osaa kuvitella itseäni tutustumassa johonkin äitiporukoihin perhevalmennuksessa tai hiekkalaatikoilla. Voi olla iso elämänmuutos tosiaan edessä :) Pari viikkoa vielä ainakin ja sitten pitää keksi miten, kelle ja missä järjestyksessä kerrotaan. Tiedän että uutinen ei aiheuta kaikille tahoille pelkkää iloa kun töissä pitää asioita järjestellä ja miehenkin menoihin tulee huonolla ajoituksella rajoituksia, jotka vaikuttaa moneen muuhun ihmiseen. No elämässä on asioilla tärkeysjärjestys ja vauvaa on aika paha ajoittaa kovin tarkasti.
 
Täällä myös odotellaan ensimmäistä. Yleisfiilis on ollut kokoajan tosi rauhallinen. Ihan hassun seesteinen olo. Kummastelen vähän vartaloani välillä ja mies ihanasti tukee ja kuuntelee. Siinä viikot 6-9 oli jatkuva krapula ja oli sellainen olo, että ei todellakaan enempää lapsia. Nyt se on kivasti jo väistynyt, täytyy vain muistaa syödä tarpeeksi usein. Eilen jäi 6 h tauko syömisiin ja sitten vietinkin illan vessanpöntöllä oksentaen ihan järkyttävästi. Eli ei pitkiä taukoja, pitäisi se jo oppia toikin asia.

Toiveissa meillä oli yrittää lasta joskus ensi vuoden puolella. Mutta näinhän tässä näemmä voi käydä jos leikkii ilman ehkäisyä. emoticon Neuvolalääkäri oli ihana ja sanoi, että noinhan se onkin kaikkein mukavinta, kun ei ole yhtään yrittämisen stressiä ja silti kun on ihana yllätys niin mikäs sen parempaa.

Lueskelen/lueskellaan iltaisin tuota VAU-kirjasta jossa on sikiön kehityksestä. Aina samat asiat luetaan uudestaan ja uudestaan. Mutta aihe on aika kiinnostava.

Lähipiiristä ja vähän kauempaakin tietää kaikki, ainakin mun puolelta. Mies nyt ei muutenkaan ikinä juoruile omia asioitaan kellekään (mä hölisen kaikille), niin ehkä sen töissä sit huomaavat kun jää isyyslomalle tms. Kaikki olleet tosi onnellisia ja iloisia meidän puolesta. Vähän jännitti mitä mieltä ovat, koska olemme olleet yhdessä vasta tammikuun alusta asti. Mutta ehkä se ei tässä iässä sitten niin paina enää. Mä täytän joulukuussa 30 ja mies täyttää ens viikolla 28. Meillä on virallisesti eri asunnot vielä, mutta mies on kyllä ekasta treffistä asti asunu mun luona. Ja tänne hän nyt sitten muuttaakin (mulla on oma okt, hänellä oma rivari) virallisesti ihan näinä hetkinä. emoticon

Eilen käytiin sohvaostoksilla ja samalla mentiin kirppiksellä käymään joka oli siinä vieressä. Olikin jokin lapsiaiheinen kirppis ja löydettiin imetystyyny ja sitteri sieltä. Noh, ne on sitten meidän ekat hankinnat. Ei mies olisi vielä halunnut hankkia mitään todellakaan, mutta kun halvalla sai. emoticon
 
Minä odotan myös ensimmäistä lastani. Olen siis 29 v. (2 viikon päästä 30, jaiks!) Ja kuten moni muukin, ihan pihalla kaikesta, etenkin siitä, mitä tarvitsee hankkia. Raskauden kulusta olen perillä vähän paremmin, kun eräs hyvä ystäväni synnyttää esikoisensa marraskuussa, niin olen tässä tuoreeltaan päässyt läheltä seuraamaan hänen raskauttaan.

Muuten ystäväpiirissä ei vielä paljon lapsia ole hankittu, mutta kaikki ovat suhtautuneet tosi ihanasti asiaan. Kavereille olen siis jo kertonut oikeastaan kaikille ja nyt jos tänään np-ultrassa on kaikki hyvin, niin minun puolestani asia saa olla julkinen, kun 12 viikkoakin tuli juuri täyteen :) Eli töihin leivon suklaakakkua vielä tällä viikolla (meillä on töissä hauska tapa tarjota raskausuutisten yhteydessä suklaakakkua, muulloin sitä ei juuri syödä).

Raskauden kulku ei juuri pelota. Jostakin syystä minulla on koko ajan ollut vahva tunne siitä, että kaikki tulee menemään hyvin. Raskaaksi tulin tosi nopeasti, se oli suorastaan shokki, vaikka ihan tietoisesti jätin pillerit pois. Yksiäkään luomukuukautisia ei siis ehtinyt tulemaan pillereiden jättämisen jälkeen. Mutta varmaan parempi näin päin. Se toinen vaihtoehto olisi paljon kurjempi, kun niitä lapsettomuushoitojakin olen lähipiirissä päässyt seuraamaan...
 
Täällä myös esikoista odotellaan.
Ja kuten moni muukin sanonut, ihan hoomoilasena, että mitä hankkia ja millaista ja mikä
on hyvä ja mikä taas huono.
Ja kaikki tuntemukset tulee vähän uutena ja vieraana. Ja arveluttaa melkein kaikki, voiko
tehdä noin tai näin.
Mutta eteenpäin mennään :)
 
Täällä myös kauan toivottua esikoista odotellaan. Huomenna nt-ultra ja se jännitttää.
Pääsääntöisesti täällä myös ollut seesteinen olo. Välillä on epävarmuuden hetkiä, että onko masussa kasvettu. Ekan kerran näin pikkuveijarin 7+1.
Jos huomenna kaikki näyttää olevan ok, niin perjantaina kerrotaan miehen äidille. Muille sukulaisille sitten sitä mukaa, kun nähdään.
 
mulla on toinen raskaus, mutta esikoista odotetaan. viimeksi sain keskenmenon viikolla 11, joten siihen saakka raskausjutut olikin tuttuja. nyt kun tuon ajan ohi on jo menty, on kaikki sitten uutta ja sitä kuulostelee kaikkia olotiloja, että mitähän nyt tapahtuu ja onko tää normaalia.

toki toi km jätti tosi paljon pelkoja, olin hyvin huolissani noi alkuajat. ja vieläkin on vaikea uskoa, että nyt on jo aika iso todennäköisyys, että tämä vaavi pysyy matkassa loppuun asti! jotenkin sitä miettii, että ihan hyvin voin olla siinä pienessä ryhmässä, jolle käy vielä tässä vaiheessa tai myöhemmin huonosti.... vaikea on siis heittäytyä täysillä iloitsemaan tästä, mutta varovasti olen kyllä jo kaikenlaista miettinyt ja suunnitellut. :) ehkä tää tästä ajan mittaan.

jätti se myös sellaisen ihan hyvänkin puolen, että mahdolliset tulevat raskausvaivat, synnytys tai vauvan kanssa pärjääminen eivät huoleta mua yhtään. olen valmis kärsimään ja tekemään aika paljon sen eteen, että todella se baby saataisiin! motivaatio on kova. :) sekä mulla että miehellä on myös sen verran ikää ja sellainen elämäntilanne, että lapsi sopii tulla ja monet asiat ovat jo valmiina häntä varten.

emme ole ihan kaikille lähipiirissäkään vielä kertonut raskaudesta, mutta ne jotka tietävät (mm. isovanhemmat), ovat suhtautuneet oikein positiivisesti. ihan pian kerrotaan kyllä muillekin, mutta olen ajatellut kertoa vähän sitä mukaa kun on ihmisten kanssa tekemisissä, enkä ala erikseen ilmoitella. voi olla, että jotkut ystävät eivät ole niin innoissaan, kun heillä on eri elämäntilanne ja ehkä kokevat, että jään vähän syrjään siitä ystäväpiiristä, joka bilettää, reissaa ja tekee kaikkia lapsettomien juttuja. ymmärrän senkin kyllä.
 
Täällä myös esikoisen odottaja.

Kaikki mennyt alun jännitystä ja panikointia lukuunottamatta suhteellisen hyvin. Ja mies on ihanasti mukana koko tässä asiassa. Itse en ehkä ihan vielä täysin ymmärrä että olen raskaana, vatsa ei kauheasti ole vielä kasvanut (no okei on se vähän), mutta koska olen säästynyt pahoinvoinnilta ja muilta ns. perinteisiltä raskausoireilta, niin on tosi vaikea ollut sisäistää että vatsassa kasvaa uusi elämä.

Meillä molempien vanhemmat tietävät ja sisarukset sekä muutamat ystävät. Kaikki suhtautuneet todella hyvin. Itsellä päänvaivaa tuottaa se, että en tiedä koska ja miten kertoisin asiasta töissä. Tiedän että äitiysloma tulee tuottamaan hankaluuksia työnantajalle ja pelottaa hieman että miten he asiaan suhtautuvat.:(

Mites te muut esikoisen odottajat, aiotteko miehen kanssa pitää babymoonin? Eli viimeisen loman kahdestaan ennen vauvan syntymää? Me varattiin matka joulukuulle ja ollaan pari viikkoa reissussa, sitä odotellessa! :)

Halaus 14+1 (hui miten paljon jo!)
 

Täällä myös ensimmäinen raskaus. Kaksi viikkoa sitten olimme ekalla ultralla ja siellä sitten tuli ilmi että niitä on kaksi! Eli eka raskaus ja kaksosia odottelen =) kovasti olen lukenut eri tekstejä kaksosista, raskausajasta, synnytyksestä y.m. ..

Maha on näkyy kyllä jo nyt, luin että jo viikolla 30 pitäisi olla yhtä iso kuin muutoin on vasta ihan loppuvaiheessa.

Seuraava ulta on viikolla 47 ja siitä se ravaaminen ultrassa vasta alkaa, käsitin että niitä on sen jälkeen kerran kuukaudessa.

 
Me ei oltu ajateltu pitää varsinaista babymoonia, koska kummallakaan ei ole tänä talvena palkallista talvilomaa uusien duunien vuoksi. Ehkä joku viikonloppureissu korkeintaan jonnekin tai sitten vaan muuten hemmotteluja ja ihania ravintola-illallisia.
Jotenkin olin ajatellut säästää tässä kaiken mahdollisen rahan, jotta pystyy sitten olemaan pidempään kotona. Vaikka taloudellisesti tullaankin varsin hyvin toimeen tällä hetkellä, kyllä se tulojen tippuminen vaatii vähän totuttelua.
Haaveilen kyllä jo ensi kesäksi automatkasta Lofooteille, mutta ehkä se siirtyy seuraavaan kesään. Ei nin pikkuista voi jättää vielä isovanhempienkaan hoivaan siinä vaiheessa.
 
Heippa kaikille!
Täälläkin esikoisen odottajana ollaan, tällähetkellä tasan 13 viikko. Itse täytin juuri 22 ja mies on 27.
Me ei olla vielä kerrottu yhtään kenellekään lähiomaiselle tai kaverille. Todettu lähinnä, että kun nuo lähimät ystävät ja kaverit alkavat hokaamaan, niin sitten vaan todetaan että joo. Ja mun sukulaiset saavat vasta joululahjana tietää (mikäli ei tehdä äitini kanssa poikeusta jotta saadaan tulevana mummiin vauhtia).
Jotenkin itse onnessa vaiken ihan vielä suunnitellut lasta, mutta onnessa ollaan. Ollaan kahdesti "nähty" vauva. ihan ekalla neuvolakäynnillä ja kun tuossa käytiin keskussairaalassa sikiötutkimuksessa ni näyttikin jo vaavilta. Seuraavat vasta ensi kuun puolella, että rauhassa kasvatellaan.
Itsellä ei tuota pahoinvointia ollut niinku odotin. Lähinnä jotkin normaalit ruuan hajut alko kuvottamaan vaikka rakastin ruokaa. Et oksentanut en, mutta ruokahalut väheni. Kun yleisesti kuullut, että lisää ruokahalua, ni käynyt juuri toisinpäin. Saan hyvin harvoin normaali. annosta alas ruokailessani. Vaikka neuvolassa sanottiin, että ruokahalu nousee, niin en tiedä. painokin tippunut 3kg alkupainosta (vihdoin tuntunut tasoittuvan). Koska olen urheilullinen ihminen ja lakkasi ruoka maistumasta, ni piti liikuntaa vähentää ettei ihan ala kauheesti käymään väärällä ravinnolla kehosta.
Itseäni ehkä ahdistaa se, ettei ole lähipiirissä ketään joka olisi tai olisi ollut raskaana. Ni tuntuu jotenki, että olisi kiva olla muiden odottavien äitien seurassa jotenki. Kun ei mieheni eikä omatkaan sisarukset ole perheellisiä (mieheni siskolla lapsi, mutta sekin jo 12v joten ei tunnu omalta tukikohteelta), vaikka itsellänikin vanhempi veli ja mieheni perheensä kuopus.

Itse en niinkään odottele muutakuin joulua, kun pääsee kotipuoleen omana synnyinkaupunkiinsa näkemään sukulaisten ilmeet ku hokaavat =DD.
Lähinnä mietin koska miehen sisarukset kysyvät, kun ollaan parina iltana oltu viihteellä, ja itse olen ollut limulinjalla kokonaan. Ennen raskautta jonkunverran join alkoholia varsinkin kun seuraa sai. Et kun nyt on kahdesti tullut lähettyä heidän kanssa baariin selvänä ja juonut vain alkoholittomia. Saa nähdä koska kehtaavat kysyä =D.
 
No heippa!

Pakko sanoa alkuun, että olen aina ollut jotenkin "kyyninen" näihin keskustelupalstoihin... Mutta näin se vain taipuu jäykinkin ja näitä kirjoituksia on kyllä ollut kiva lukea :) Olen siis 31 v. ja tämä esikoinen on erittäin toivottu, sekä itselle ja puolisolle, että muillekin läheisille.

Raskautta yritimme enemmän ja vähemmän noin puolitoista vuotta ja olin jo ehtinyt toteamaan, että jos ei tärppää niin ei se elämää kaada. Vaihtoehtoja  kun tässä maailmassa riittää. Nyt sitten onkin vähän epätodellinen fiilis. Oikeastaan minkäänlaisia pelkoja en ole osannut vielä itselleni asettaa. Eli toooosi rauhallisesti olemme ottaneet. En ole hössöttävää tyyppiä, enkä ole edes vauvanvaatteita vielä hypistellyt :D Mutta sisällä kuitenkin on sellainen äärimmäisen onnellinen ja kutkuttava tunne.

Pakko todeta tähän väliin, että anoppini on eläkkeellä oleva kätilö, joten senkään takia en ole osannut pelätä mitään. Häneltä olen saanut myös arvokasta tietoa raskauteen ja sen etenemiseen. Ja voin sanoa, että hän on enemmän kuin innoissaan tästä :D Ja ihan jonkin asteista hössötystä ollut jo sieltä suunnalta havaittavissa :D

Ehkä suurimmat jäännitykset liittyvät sitten synnytyksen jälkeiseen aikaan. Miten jaksan? Millainen vanhempi minusta/meistä tulee? Mitä arvoja lapselleni annan? Vastuu jollain tavalla kauhistuttaa ja samalla tunnen itseni kuitenkin elämää jo vähän nähneenä tyyneksi ja ruhalliseksi. Puolison kanssa meistä on tullut entistä läheisemmät ja voimme jakaa kaikki raskauteen liittyvät tuntemukset toistemme kanssa.

Ihanaa odotusaikaa kaikille! <3
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top