Aattelin alottaa tämmösen ketjun, joka ois ihan meidän äitien omia tuntoja varten pyhitetty. Voitais täällä jakaa omia kuulumisia, fyysisiä ja psyykkisiä tuntemuksia jne.
Fyysisiä tuntemuksia:
Itselläni on nyt kaheksas päivä synnytyksen jälkeen. Mulle tuli 2.asteen repeämä välilihaan, joten alapää on vähän hellänä, mutta tuntuis, että paraneminen on käynnistyny hyvin.
Oon ollu fyysisesti aktiivinen aina, ja nauttinu erityisesti rankasta hikiliikkumisesta. Nyt yritän antaa kropan tosissaan palautua ennen kuin palaan rankemman liikunnan pariin... Lantionpohjan lihaksia pitäis alkaa harjottaa, mutta juuri tämmöset jumppailut on mun heikkous... Mutta terkka varotteli, että kohdunlaskeuman riski on suuri, jos nyt liian aikasin ja heikoilla lantionpohjan lihaksilla lähtis esim. juoksulenkille. Täytyy nyt korvata juoksut kävelyllä,toisaalta sekin voi olla ihan positiivinen juttu, koska oon taipuvainen tekeen liian rankkoja juttuja, ja tuommoset peruskuntojutut jää vähemmälle. Kaipaan kyllä jo kovasti liikkumaan.
Musta on tullu kauhee yöhikoilija! Jostain luinkin, että tää synnytyksen jälkeinen tila on kuin vaihdevuodet... En koe olevani yhtään viehättävä mahoineni ja hikineni. :D eipä se tosin tässä nyt oo pääasiakaan. Vaikken kyllä myöskään halua lopullisesti rupsahtaakaan ja jäädä vain puklun ja muun vauvaelämän hajuiseksi mammaksi. :)
Psyykkisiä tuntemuksia:
Jotkut ovat jo kokeneet vähän niitä alavireisiäkin tuntemuksia. Mulla on ollu pari sellasta itkutunnepurkausta, mutta toistaseks päävire on tosi positiivinen ja luottavainen. Mutta mua vähän jännittää, miten mun olo muuttuu, kun mies sunnuntaina lähtee ja jään yksin vauvan kanssa. Meillä on lisäks sellanen tilanne, että ollaan remonttia paossa miehen vanhempien tiluksilla melko kaukana kaupungista. Mulla on hölmö ja täysin itsestä lähtöisin oleva paine tässä osottaa,että pärjään vauvan kanssa yksinkin... Toki oon kiitollinen,että apu on lähellä, kun miehen vanhemmat on samassa pihapiirissä, mutta en tiiä osaanko sitten pyytää sitä apua. tottakai jos suuri hätä tulee... jostain syystä en halua, et ne pitää mua avuttomana tai hysteerisenä, vaikka tuskin näin kävisikään.
Parisuhde:
Mulla on ihan hirveän ihana aviomies, joka on tosi ihanasti vauvan kanssa ja yrittää ymmärtää mua tosissaan. Silti mä hetkittäin koen, ettei se kaipaa ja halua mua riittävästi vaimona. Nyt kun ei oo enää viikkoihin ollu oikein sitä alkuperäisen kaltaista parisuhdetilaa, se tuntuu pärjäävän mainiosti, ei niinku TARVITSE mua. Sit tuntuu heti perään, että oon ihan ylivaativa, että kyllä me tässä päästään kärryille tässä hommassa. Miten te hoidatte parisuhdettanne pienen vauvan hoidon lomassa? Meille tulee tähän sit vielä toi osittaisen kaukosuhteen paine, ehkä mä sitä jännittän ja siksi mulle tulee näitä tuntoja.
Toivottavasti teillä kaikilla palautuminen etenee hyvin ( nyt myös be:llä, kun alun ongelmat ovat helpottamaan päin).
Fyysisiä tuntemuksia:
Itselläni on nyt kaheksas päivä synnytyksen jälkeen. Mulle tuli 2.asteen repeämä välilihaan, joten alapää on vähän hellänä, mutta tuntuis, että paraneminen on käynnistyny hyvin.
Oon ollu fyysisesti aktiivinen aina, ja nauttinu erityisesti rankasta hikiliikkumisesta. Nyt yritän antaa kropan tosissaan palautua ennen kuin palaan rankemman liikunnan pariin... Lantionpohjan lihaksia pitäis alkaa harjottaa, mutta juuri tämmöset jumppailut on mun heikkous... Mutta terkka varotteli, että kohdunlaskeuman riski on suuri, jos nyt liian aikasin ja heikoilla lantionpohjan lihaksilla lähtis esim. juoksulenkille. Täytyy nyt korvata juoksut kävelyllä,toisaalta sekin voi olla ihan positiivinen juttu, koska oon taipuvainen tekeen liian rankkoja juttuja, ja tuommoset peruskuntojutut jää vähemmälle. Kaipaan kyllä jo kovasti liikkumaan.
Musta on tullu kauhee yöhikoilija! Jostain luinkin, että tää synnytyksen jälkeinen tila on kuin vaihdevuodet... En koe olevani yhtään viehättävä mahoineni ja hikineni. :D eipä se tosin tässä nyt oo pääasiakaan. Vaikken kyllä myöskään halua lopullisesti rupsahtaakaan ja jäädä vain puklun ja muun vauvaelämän hajuiseksi mammaksi. :)
Psyykkisiä tuntemuksia:
Jotkut ovat jo kokeneet vähän niitä alavireisiäkin tuntemuksia. Mulla on ollu pari sellasta itkutunnepurkausta, mutta toistaseks päävire on tosi positiivinen ja luottavainen. Mutta mua vähän jännittää, miten mun olo muuttuu, kun mies sunnuntaina lähtee ja jään yksin vauvan kanssa. Meillä on lisäks sellanen tilanne, että ollaan remonttia paossa miehen vanhempien tiluksilla melko kaukana kaupungista. Mulla on hölmö ja täysin itsestä lähtöisin oleva paine tässä osottaa,että pärjään vauvan kanssa yksinkin... Toki oon kiitollinen,että apu on lähellä, kun miehen vanhemmat on samassa pihapiirissä, mutta en tiiä osaanko sitten pyytää sitä apua. tottakai jos suuri hätä tulee... jostain syystä en halua, et ne pitää mua avuttomana tai hysteerisenä, vaikka tuskin näin kävisikään.
Parisuhde:
Mulla on ihan hirveän ihana aviomies, joka on tosi ihanasti vauvan kanssa ja yrittää ymmärtää mua tosissaan. Silti mä hetkittäin koen, ettei se kaipaa ja halua mua riittävästi vaimona. Nyt kun ei oo enää viikkoihin ollu oikein sitä alkuperäisen kaltaista parisuhdetilaa, se tuntuu pärjäävän mainiosti, ei niinku TARVITSE mua. Sit tuntuu heti perään, että oon ihan ylivaativa, että kyllä me tässä päästään kärryille tässä hommassa. Miten te hoidatte parisuhdettanne pienen vauvan hoidon lomassa? Meille tulee tähän sit vielä toi osittaisen kaukosuhteen paine, ehkä mä sitä jännittän ja siksi mulle tulee näitä tuntoja.
Toivottavasti teillä kaikilla palautuminen etenee hyvin ( nyt myös be:llä, kun alun ongelmat ovat helpottamaan päin).